Ho voihaen räkä, mitä juttua! Jos yleisradion soittolistoihin tietoutensa Schubertista perustAA, NIIN SUPPEA SE VARMAAN ONKIN, MUTTA TOSIASIALLISESTI bEETHOVENIN TUOTANTO ON HUOMATAVAASTI sCHU8BERTIMN VASTAAVAA SUPPEAMPI NIN KVALITATIIVISESTI KUIN KVANTITATIIVISESTILKIN MITATTUNA. Eihän äijä säveltänyt kin yhden oopperan, 2 messua 100 laulua yht. pari kirkkomusikiikkteosta ja parikymmentä tanssia, kun jumalainen Schubert tuotti 20 oopperaa 50 kirkkomusikkiteosta, yht, 8 messua ja risat, 450 tanssia, yli 600 lidiä, 150 kuoroteosta, ja ne kaikki saavat älyni irtautumaan tahdon palveluksesta, ja kymmeniä nelikätisiä pianoteoksia muutamaa Beethovenin vastaavaan verrattuna, jotka ovat SEKUNDAaa, KUTEN LÄHES KAIKKI MUUTKIN ALTA PARINKYMPIN TAI SEKALAISET TILAPÄISTEOKSET. Että tarkistappas väitteesi. Schubert sävelsi vähintään 10 ja ehkä 15 sinfoniaa; Beethoven vain 9.
Kuuntelin sitä Jumalan kunniaa luonnossa jostain toivelevypuhelinkonsertista ja ihmettelin ihmisten huonoa musiikkimakua; vARSINAISTA VIRREN VEISUUTA.
oLIN PAKAHTUA SUURISSA SINFONISISSA YHTYEKOHTAUKSIen aikana alkaessani hetken mielijohtesta pitkästä aikaa kuunnella Schubertin 1. näytöksistä sinspieliä Die Vershcworenenista Wallbergin vuonna 1976 johtamana levytyksenä, jloka on sinänsä äänitykseltään loisteliaampi ja säihkyvämpi kuin Speringin uudempi taltiointi perioidi-instrumenteilla, paitsi että se sisältää myös alkusoioton, mutta on kalvakkaampi ja etäisempi äänikuvaltaan, kuten joidenkin levy-yhtiöiden imagoon sopii turhilta kustannuksissa säästettäessä.
20 minuutin kuuntelu tuotti polttavan tunteen sydänalassani, vaikken mitään ekstaasia tietoisesti tavoitellutkaan ja lopetettuani olin aivan pyörällä päästäni. dramaattisen ja tragikoomisen kontrastin musiikin lumoavalle kauneudelle loivat jotkut muutamat naisia ivaavat naurukohtaukset puhutussa dialogissa ikään kuin vertauskuvana rossinimaisen kevytmielisyyden ja schubertlaisen tragiikan yhteensovittamattomuudesta ja yhteismitattomuudesta ylivertaisuutena jälkimmäisen credit-puolelle ja oopperataiteen paradoksaalisuudesta ja mädännäisyydestä hölmöily-, sikailu, ja älämölörilluttelu-mentaliteetin triumfiksi. Sentimentaalisuutta unhohtamatta.
Kuuntelin sitä Jumalan kunniaa luonnossa jostain toivelevypuhelinkonsertista ja ihmettelin ihmisten huonoa musiikkimakua; vARSINAISTA VIRREN VEISUUTA.
oLIN PAKAHTUA SUURISSA SINFONISISSA YHTYEKOHTAUKSIen aikana alkaessani hetken mielijohtesta pitkästä aikaa kuunnella Schubertin 1. näytöksistä sinspieliä Die Vershcworenenista Wallbergin vuonna 1976 johtamana levytyksenä, jloka on sinänsä äänitykseltään loisteliaampi ja säihkyvämpi kuin Speringin uudempi taltiointi perioidi-instrumenteilla, paitsi että se sisältää myös alkusoioton, mutta on kalvakkaampi ja etäisempi äänikuvaltaan, kuten joidenkin levy-yhtiöiden imagoon sopii turhilta kustannuksissa säästettäessä.
20 minuutin kuuntelu tuotti polttavan tunteen sydänalassani, vaikken mitään ekstaasia tietoisesti tavoitellutkaan ja lopetettuani olin aivan pyörällä päästäni. dramaattisen ja tragikoomisen kontrastin musiikin lumoavalle kauneudelle loivat jotkut muutamat naisia ivaavat naurukohtaukset puhutussa dialogissa ikään kuin vertauskuvana rossinimaisen kevytmielisyyden ja schubertlaisen tragiikan yhteensovittamattomuudesta ja yhteismitattomuudesta ylivertaisuutena jälkimmäisen credit-puolelle ja oopperataiteen paradoksaalisuudesta ja mädännäisyydestä hölmöily-, sikailu, ja älämölörilluttelu-mentaliteetin triumfiksi. Sentimentaalisuutta unhohtamatta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä näuin runolline teksti aina herra Teen sepustuskset voittaa, enpä taida vä'läyttelemässä heinä'kuun puolella. Mutta eihän poliitista terrorismia ja musikkimakukysymyksiä sinänsä ilman hengen vaaraa voida verrata toisiinsa!
Sijoittuen jälimmäisen ylivertaisuutena tämän säveltäjäimagon creditpuolelle.