Kohta kaatuu Merz ja ensi vuonna vaihtuu Macron

Sitten Euroopan johtajat ovat vaihtuneet ja sota loppuu. Venäjän ei tarvitse erityisesti tehdä muuta kuin odottaa. EU avasi jo yhteyden Kremliin.

Fair play?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Starmer sai kenkää, Puola uuden presidentin, Kaja Kallas korvataan ja kohta Wonder liar myös.

Äänestä

Suomalaisten myös äänestettävä kaikki sotahullut vaihtoon eduskunnassa.

Äänestä

Zelenskyyn kirous iskee EU johtajiin.

Äänestä

Mitään todellista muutosta ei ole odotettavissa.
Starrmerin lähtö tehtävästä on hidastettua elokuvaa, todellisuudessa aikaa on riittävästi tehdä sellaiset lakimuutokset että seuraajan kädet on sidottu.
Vaihdos tapahtuu joskus heinäkuun lopulla tai voi venyä syyskuulle.
Siis mikään ei tule Briteissä varsinaisesti muuttumaan eikä muuallakaan Euroopassa ole toistaiseksi mitään todellista muutosvoimaa näkyvissä.
Näytöksiä ja sirkusta vain jatkossakin kansalle.

Äänestä

Onpas melkoisia aivopieruja poikasilla jälleen kerran,

Äänestä

Sota loppuu sitten kun 25 vuotta vallassa ollut sotarikollinen Putin lähtee.

Demokraattisesti valitut johtajat, kuten Zelensky, lähtevät demokraattisessa järjestyksessä.

Toisen maailmansodan voi katsoa loppuneen ja sen arpien korjautumisen alkaneen vasta kun sota-aikaiset johtajat olivat väistyneet. Churchill ja Roosevelt vaaleilla, Hitler ja Stalin jalat edellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitten Euroopan johtajat ovat vaihtuneet ja sota loppuu. Venäjän ei tarvitse erityisesti tehdä muuta kuin odottaa. EU avasi jo yhteyden Kremliin.

Fair play?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu