Lentääkö persut tänään hallituksesta?

Vaikka hallitus sopi eilen yhteisistä pelisäännöistä, niin persut alkoivat jo venkuloimaan.

Oikeassa työelämässä tuollaista omaan pesään kusemista ei siedettäisi sekuntiakaan, mutta mitä tekee Orpo? Näyttääkö johtajuutta vai nieleekö jälleen kerran?
11<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sinä nyt et tiedä oikeasta työelämästä mitään.

Äänestä

Persut jakaantuvat kikertävänpunaisiin ja kukertavansinisiin.

Äänestä

Mitä muuta voidaan odottaa persuilta kuin venkulointia ja aivan turhaa vääntämistä.
Koska yhteiset pelisäännöt on sopineet persuille, ainoastaan siinä tapauksessa kun kurjistetaan maahanmuuttajien asemaa.
Vaalit lähestyy ja persujen kannatus tippuu kaikesta näistä asioista johtuen.
Persujen kannattaisi muistaa että olemme oikeusvaltio.

1Äänestä
  • Päivi Räsäsen väärä tuomio osoitti, ettei Suomi ole oikeusvaltio.😿

    Äänestä

  • Liikuttavan yksimielisiä ovat olleet myös suomalaisten köyhien ja työtä tekevien päähän potkimisesta, jota onkin sitten harjoitettu koko vaalikauden. Lakimuutokset ovat jo muuttaneet työelämän perustan aivan toisenlaiseksi, vaikka vaikutukset näkyvät vasta vähitellen.

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Päivi Räsäsen väärä tuomio osoitti, ettei Suomi ole oikeusvaltio.😿

    Katso asiaa Suomen lakien ja oikeusvaltion näkökulmasta.

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Päivi Räsäsen väärä tuomio osoitti, ettei Suomi ole oikeusvaltio.😿

    Jumala on Nasse-sedälle nyt hyvin hyvin vihainen.

    Äänestä

Siellä missä persut niin aina rähinä päällä.

Äänestä

Pääasia, että julkisia menoja leikataan vuosikausia !? (vuosikymmeniä) !?
Tämä resepti tulee myös tuleville hallituksille !?

Äänestä
  • Mutta kaikilta ei leikata jotkut golf klubit saa edelleen rahaa Ryydmän leikkaa vain persujen vihaamista järjestöistä m

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta kaikilta ei leikata jotkut golf klubit saa edelleen rahaa Ryydmän leikkaa vain persujen vihaamista järjestöistä m

    Leikkurin alla ovat aina tavallisia ihmisiä auttavat tahot tai tavallisten ihmisten elämä. Kyllä sitä rahaa siellä valtapiireissä riittää jaettavaksi lisääkin. Ja jaettu on.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka hallitus sopi eilen yhteisistä pelisäännöistä, niin persut alkoivat jo venkuloimaan.

Oikeassa työelämässä tuollaista omaan pesään kusemista ei siedettäisi sekuntiakaan, mutta mitä tekee Orpo? Näyttääkö johtajuutta vai nieleekö jälleen kerran?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu