Olen ollut parisuhteessa (ei naimisissa, ei lapsia, emme asu yhdessä) reilut 10 vuotta. Olen enemmän luonteeltani introvertti ja viihdyn hyvin myös yksin. Mies on taas toisenlainen, tykkää puhua ja tavata ihmisiä. Ei vissiin olisi alunperinkään mennä yhteen, ajattelen nyt...
Miehellä on takanaan (siis yli 10 vuotta sitten) vaikea avioero, jota hän vieläkin muistelee ja exäänsä haukkuu. Hänellä on myös ollut huono suhde entiseen appeensa (nyt jo kuollut) ja hän kertaa yhä uudelleen kaikkia tapahtumia ja tekemisiä mitä silloin joutui tämän kanssa kohtaaman.
Minä olen nyt kuunnellut koko ajan kiltisti hänen vuodatuksiaan, yhä uudestaan samoista menneistä asioista. Hänellä on selvästikin vanhat traumat vielä käsittelemättä eikä ole osannut niitä jättää taakseen. Hän muistelee ja kehuu tekemillään töillä. Miehellä on kivuliaita fyysisia sairauksia, joihin hän ei ole saanut apua keneltäkään lääkäriltä. Olen yrittänyt tukea (myös rahallisesti) häntä niiden takia. Nyt tuntuu siltä, että en enää jaksa ! Mies on hyvin temperamenttinen ja tunteellinen (ei väkivaltainen) luonnoltaan ja kokee kaiken voimakkaasti. En kuitenkaan ole uskaltanut nostaa kissaa pöydälle, koska tiedän, että hän tulee suuttumaan ja piikittelemään ja arvostelemaan ja haukkumaan minua, vaikka tunnustaakin minun olleen tukenaan.
Minulla ei ole oikein ketään, jonka kanssa voisin näistä keskustella, joten siksi kirjoitan tänne, jos olisi joku kohtalotoveri ja kertoisi omista kokemuksistaan. Kiitos !
Lähtö mielessä
Anonyymi-ap
1
104
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Ette asu yhdessä mutta olette hyvin intiimejä ystäviä. Miten päästä hänestä eroon?
Helposti! Vain vähennät tapailukertoja kunnes ne pikkuhiljaa loppivat kokonaan.
Ei sen kummempaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241282- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985- 70907
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146584
- 50569
- 28568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53540- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.91511- 21510