Lähtö mielessä

Olen ollut parisuhteessa (ei naimisissa, ei lapsia, emme asu yhdessä) reilut 10 vuotta. Olen enemmän luonteeltani introvertti ja viihdyn hyvin myös yksin. Mies on taas toisenlainen, tykkää puhua ja tavata ihmisiä. Ei vissiin olisi alunperinkään mennä yhteen, ajattelen nyt...

Miehellä on takanaan (siis yli 10 vuotta sitten) vaikea avioero, jota hän vieläkin muistelee ja exäänsä haukkuu. Hänellä on myös ollut huono suhde entiseen appeensa (nyt jo kuollut) ja hän kertaa yhä uudelleen kaikkia tapahtumia ja tekemisiä mitä silloin joutui tämän kanssa kohtaaman.

Minä olen nyt kuunnellut koko ajan kiltisti hänen vuodatuksiaan, yhä uudestaan samoista menneistä asioista. Hänellä on selvästikin vanhat traumat vielä käsittelemättä eikä ole osannut niitä jättää taakseen. Hän muistelee ja kehuu tekemillään töillä. Miehellä on kivuliaita fyysisia sairauksia, joihin hän ei ole saanut apua keneltäkään lääkäriltä. Olen yrittänyt tukea (myös rahallisesti) häntä niiden takia. Nyt tuntuu siltä, että en enää jaksa ! Mies on hyvin temperamenttinen ja tunteellinen (ei väkivaltainen) luonnoltaan ja kokee kaiken voimakkaasti. En kuitenkaan ole uskaltanut nostaa kissaa pöydälle, koska tiedän, että hän tulee suuttumaan ja piikittelemään ja arvostelemaan ja haukkumaan minua, vaikka tunnustaakin minun olleen tukenaan.

Minulla ei ole oikein ketään, jonka kanssa voisin näistä keskustella, joten siksi kirjoitan tänne, jos olisi joku kohtalotoveri ja kertoisi omista kokemuksistaan. Kiitos !