Kysymys on siis tarkoitettu eräille palstan vasemmistolaisille, joilla on selvä pakkomielle persuihin. (Pakkomielle on mt-ongelma)
Toki kaikki saavat arvailla vuosimäärää.
Toki kaikki saavat arvailla vuosimäärää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Se pää on jo sekaisin, jos on vasuri.
Niin, syntymästä.
Expersut haukkuu surutta nykypersuja 🤣
Timo Soini, Perussuomalaisten perustaja, ei kuitenkaan sitä tee. Siinä vasta mies.
Vasurit ovat joka tapauksessa olleet aivan sekoja alusta lähtien eli siitä lähtien, kun muuttuivat vasureiksi.
Mikä sitä Persua ahistaa, sekö kun kaikki vihaa teitä?
Näyttää ahistavan juuri teitä vasureita, kun että osaa paljon muuta sanoa kuin "persu".
Punikkeja on tässä maassa tosiaan vihattu.
Haittamaahanmuutto ahdistaa muakin.
Persuille hyvä iskulause vaalihin:Persut pettää aina😄
SDP on pahin pettäjä koskaan, syyllistyi maanpetokseen vuonna 1918, revi siitä.
Sen pahempaa petturuutta ei ole.
Suomen Dementikkojen Puolue rulettaa.
Ei voi käyttää toisen puolueen slogania. Siis "kepu pettää aina" on oikea muoto. Tarkkuutta näihin ilmaisuihin. 😊
Vasemmistolaisilla on tutkitusti paljon mielenterveysongelmia, sen huomaa palstallakin.
Palstavasemmistolaisten köyhyys ja kurjuus naurattaa.
Montako vuotta sinä vielä aiot jankuttaa vasemmistolaisistasi?
Täällä on kuule monia oikeistolaisia jotka pilkkaa vasemmistopuolueita.
Mutta ei toista samanlaista huIIua kuin sinä.
Mua ei kiinnosta politiikka, enkä juuri vaivaudu seuraamaan. Niitä, kun seuraa, niin tuntuu heidän olevan mielisairaalan potilaita seuraamassa.
Mut sitä tulin sanomaan, että julkkisjuorupalstalla on samanmoinen meininki. Jos joku vastaa sinne jotain jankkaajan mielipiteen vastaista, niin sitten hullu vastaa siihen, että terve ja mainitsee sen kyseisen julkkiksen nimen. Julkkiksetkin on ihan yhtä tylsiä ja samallatavoin harhaisia palstan kommentoijat, kuin tää persuksi kirjoittajia kuvitteleva.
Näitä lukemalla oppii psykologiasta paljon.
Onkohan kaikilla palstoilla täynnä näitä kummajaisia?
Kuinka moni vakiovasuri on höpöttänyt täällä 10-15 vuotta persuista?
Expersut ovat kasvava ongelma Perussuomalaisille. Expersuja on jo enemmän kuin nykypersuja ja haukkuvat estoitta nykypersuja.
Äänestäjiä alkaa olla aina vaan enemmän ja enemmän. "Gallupit" ei kerro todellisesta vaalitilanteesta mitään !
No ei niitä Sinisen tulevaisuuden persuja nyt kovin paljon ollut, vaalituloksesta päätellen…
Persu, persu, persu, persu, persu, persut, persut, persut, persuti, persutiti, persutitityy!
Expersuja on jo enemmän kuin nykypersuja.
Haukkuvat surutta nykypersuja 🤣
Hauskinta on se, kun hän uhoaa ettei persuja enää ole seuraavien vaalien jälkeen. Mitä hän sitten itse tekee, kun hänen elämältä katoaa tarkoitus? 🤣🤣🤣
Persuilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kun pää sekoaa, voi liittyä välittömästi persuihin. Ja voi riemua kun pääsee hetkessä harmistumaan.
Persuja ketuttaa, kun niiden typeryys tuodaan julki.
Sinua ei näytä ketuttavan tuo oman typeryytesi esille tuominen, kun sitä jatkuvasti teet.
Palstavassujen mielestähän kaikki oikeistolaisten täällä ovat persuja.
Mt-ongelmat vaivaa monia palstavassuja.
Hulluimmat vassut tallettaa jopa koneelleen kaikki mahdolliset jutut persuista, ne voi olla ikivanhoja jne. Se on mielisairautta se.
Siinähän kärsivät.
Avaus näkyy sattuvan vakiovassuihin.
Luultavasti joku vassari on jauhanut täällä persuista jo 15-vuotta.
Jotkut sekoaa jo vuoden jälkeen.
A-Soinisti sini-mustakki taas päästeleen
omaa liturgia kaavaansa,
Hauskaa viikonloppua jne
ylös vaan...
Voisin maksaa osuuteni valtion velasta ja voisin maksaa enemmän veroja. Ne ei vaikuta verrattuna minkälaisen valtion sillä saan. Itse hankkinut rahat ja omaisuuden, mut näin duunarina, joka näki lapsena työttömyyden, niin vain koulutuksella ja hanttiduuneja eli oikeita töitä tekemällä sen pystynyt hankkimaan. Tulotasoni on yli mediaanin. Äänestän vasemmistoa ja vihaan pilalle lellittyjen herrojen juttuja. En ole tekemisissä, ettei tee mitään hätiköityä.
Viime aikoina täytyy sanoa, että vasemmisto on nyt maahanmuutossa yhtä sinisilmäinen kuin oli neuvostoliiton suhteen. Silti sitä ehkä tarvitaan vastavoimana, jotta joku tolkku pysyy.
Tänäänkin on vassu jankannut persuista jatkuvasti.
Sitä tuntuu olevan liikkeellä.
Hyvä avaus kyllä.