Uutinen: Israel ja lasten tappaminen

Gazan lasten väitetään joutuneen tietoiseen vaaraan juutalaisten taholta niin, että estettäisiin palestiinalaisten lasten tappamisella suvun jatkuminen.

Tästä tulee kammottavalla tavalla mieleen 2.Mooseksen kirja, luku 13.

Juutalaisten Benjamin heimo on täysin eri asia kuin muinoin Israelin heimo, ja tuossa luvussa juutalaisten uhrikulttijumala Baal (Jahve), mikä ei ole Israelin Jumala, käskee surmaamaan Israelilaisten seasta kaikki esikoispojat ja karjan urospuolet, ellen hengen säästämisestä oltu maksettu kuningas Salomolle kultaa, jota tämä vuodessa keräsi 666 talenttia näin kiristämällä.

Sittemmin Israelin heimot ovat kokonaan kadonneet - jäin miettimään, että tappoivatko juutalaiset heidät tällä tavalla sukupuuttoon?!
3762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Raamatusta puhuvan Pedon luku 666 tulee ilmestyskirjan 13. luvusta, joka juutalaisten jumaluutena (JHWH) saa kaikki kumartamaan itseään - tähän perustuvat myös niin kristinusko kuin islamkin.

Äänestä
  • Matujen hyökkäys iraeliin , lapsia raiskattiin ja silvottiin.

    Äänestä

  • Sinä muuten olet eksynyt raamatusta, et tiedä että matu on 666. Bilderbergin 8 jäsen.

    Äänestä

  • Ilm. 17:11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinä muuten olet eksynyt raamatusta, et tiedä että matu on 666. Bilderbergin 8 jäsen.

    Ei sellaista ollut Raamatun aikaan - se mikä lukee raamatussa, on myös raamatussa. Ei sinun tarvitse laittaa kuin raamattuhakuun 'kuusisataa kuusikymmentä kuusi", niin saat sen ihmisen kenen luvusta on ilmestyskirjan 13. luvun mukaan kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ilm. 17:11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

    Puhuva Pedon kuva on juutalaisuuden muinainen Baal-jumala, joka löytyy 2.Kuningasten kirja luku 23, kun lasten uhripaikkoja Molokille särjettiin, ja luultiin, ettei sitä enää ole ja sitten juutalaiset olivatkin raamatun kristinuskon tarinalla tehneet sen kristinuskon jumalaksi, myös islamin, joka erosi kristinuskosta 700-luvulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kuningas Salomo keräsi 666 talenttia kultaa ladlten hengen säästämisestä, ja rakennutti Jerusalemin temppelin, lue Wikisivu Jahve.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei sellaista ollut Raamatun aikaan - se mikä lukee raamatussa, on myös raamatussa. Ei sinun tarvitse laittaa kuin raamattuhakuun 'kuusisataa kuusikymmentä kuusi", niin saat sen ihmisen kenen luvusta on ilmestyskirjan 13. luvun mukaan kyse.

    Mikä on raamatun aikaa??? Raamatussa sanotaan A-Ö.

    Äänestä

  • Toinen kirje tessalonikalaisille luku 2. (2.Tess. 2)
    1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,

    2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.

    3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

    4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?

    6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.

    7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

    8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

    9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

    10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

    11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

    12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Toinen kirje tessalonikalaisille luku 2. (2.Tess. 2)

    Juu, ja aitoa Paavalia, joka määräsi Jeesuksen tapettavaksi juutalaisuuden vastustamisesta, kun sanoi heidän jumalaansa Saatanaksi ja valheen isäksi.

    Ja loi Jeesuksesta kristinuskossa vain kuoliaaksi kiduttuna ja kiroukseksi kirottuna Israelin Jumalana, jota opetti taivasten valtakunnan hyvänä isä Jumalana.

    Toivokaapa, ettei tarinan 'oikean Jumalan' hihat pala, kuten ilmestyskirja ennustaa, kun Peto on nyt arkeologisin todistein paljastanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mikä on raamatun aikaa??? Raamatussa sanotaan A-Ö.

    Kuka kirjoitti - ja ihan Ö kirjaimellakin?!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Juu, ja aitoa Paavalia, joka määräsi Jeesuksen tapettavaksi juutalaisuuden vastustamisesta, kun sanoi heidän jumalaansa Saatanaksi ja valheen isäksi.

    Ja loi Jeesuksesta kristinuskossa vain kuoliaaksi kiduttuna ja kiroukseksi kirottuna Israelin Jumalana, jota opetti taivasten valtakunnan hyvänä isä Jumalana.

    Toivokaapa, ettei tarinan 'oikean Jumalan' hihat pala, kuten ilmestyskirja ennustaa, kun Peto on nyt arkeologisin todistein paljastanut.

    Lisäystä - näille uskovaisten paavali-runoilijoille, kun teki heille saatanan jumalaksi, olenkin sanonut, että nyt on pikaisesti syytä kääntää takkia ja uskoa, ettei oikeasti Jumalaa ole olemassakaan.

    Äänestä

YK:n tutkijoiden mukaan rasistinen apartheid on murhannut ja vakavasti haavoittanut satoja tuhansia lapsia.

Äänestä
  • Nyt on kyse suvun jatkamisen tuhoamisesta lasten kautta, mikä on juutalaishistoriaa raamatusta, millä he aikoinaan tuhosivat Israelin heimon raamatun mukaan. Juutalaisten uhrikulttijumala ei ole israelilaisen Jeesuksen muinoin opettama hyvä, moraalinen ja eettinen, Israelin Jumala, vaan jumaluus, joka vaatii lapsia uhreikseen. Tarinassa on kaksi jumalaa.

    Äänestä

  • Toivottavasti YK lähettää omat vahvat joukkonsa paikalle, ja alkaa korjaamaan sotavääryyksiä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toivottavasti YK lähettää omat vahvat joukkonsa paikalle, ja alkaa korjaamaan sotavääryyksiä pois.

    Mitenkähän se olisi mahdollista? Mitä joukkoja sellaiset olisivat?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitenkähän se olisi mahdollista? Mitä joukkoja sellaiset olisivat?

    Jos tällä kertaa voisi Nato auttaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos tällä kertaa voisi Nato auttaa?

    No ei voi, kun Israel on Naton erityisasemassa ja Yhdysvaltain kanssa kimpassa - myös EU:ssa Israelilla on erityisasema, rahoittaahan EU Israelin puoliksi Yhdysvaltojen kanssa, lukee wikisivu Israel.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toivottavasti YK lähettää omat vahvat joukkonsa paikalle, ja alkaa korjaamaan sotavääryyksiä pois.

    NATO voisi mennä sinne YK on vellihousujen joukot.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos tällä kertaa voisi Nato auttaa?

    Juuri niin eikä yk vellihousut.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No ei voi, kun Israel on Naton erityisasemassa ja Yhdysvaltain kanssa kimpassa - myös EU:ssa Israelilla on erityisasema, rahoittaahan EU Israelin puoliksi Yhdysvaltojen kanssa, lukee wikisivu Israel.

    Niin, kun natsien pöydällä sovittiin EU:n luominen elokuussa 1944, ja toinen maailmansota olikin operaatio saada oma valtio juutalaisille, niin juutalaiset ovat siis myös EU:n luomisen takana, kuten holokaustinkin. Holokausti sana tulee VT:sta ja tarkoittaa juuri kokonaan poltettua ihmisuhrilahjaa tuolle Baal-jumalalle, ilmestyskirjan puhuvalle Pedon kuvalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    On muuten todella hyvin huijattu maailma niin uskonnoin kuin sodinkin, ja piuhat aina juutalaisten käsissä, kuten Epsteinin kiristyksin, kun kiristysaineisto toimitettiin Israelin tiedustelupalvelulle. Nyt sitten Israel voi tehdä ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On muuten todella hyvin huijattu maailma niin uskonnoin kuin sodinkin, ja piuhat aina juutalaisten käsissä, kuten Epsteinin kiristyksin, kun kiristysaineisto toimitettiin Israelin tiedustelupalvelulle. Nyt sitten Israel voi tehdä ihan mitä vaan.

    Kyllä pistää ankarasti miettimään sitä vuodelta 2008 ollutta jättimäistä finanssikriisiäkin, millä Suomi sidottiin niihin EU rahoituksiin jättimäisillä summilla, ja uudelleen pääomitusvastuisiin, puhumattakaan uudesta perustuslaista, kun Suomi on suorassa EU-komission diktatuurissa.

    Ehkä nyt vain halutaan näyttää meille kaapin paikka, ja historialla tai juutalaisten teoilla ei ole mitään merkitystä - tästä syystä sensuroidaan kaikki totuudet.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin, meidän ikioma keskitysleirimme.

    Äänestä

Ja taas meni tietoa tuosta Iltalehden uutisesta sensuuriiin. On totuus nyt kova paikka.

Äänestä
  • Enkä edes laittanut linkkiä.

    Äänestä

Ajelin Lapista autolla yöllä himaan ja vähensin nuoria kettuja ja supikoiria toista tusinaa sillä matkalla varisten syötäväksi ja tajusin, että haittaeläimet tulee eliminoida pentuna.

Äänestä
  • Niinhän ne natsit tekivätkin ja tekevät - tänä päivänä koskee myös toista äärpäätä, tehotonta vanhuutta, myös vammaisuutta. jos ei voi enää hyväksikäyttää. Se on miten se haitta määritellään, ellei perustana ole arvona itse elämä - ketuillakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Niinhän ne natsit tekivätkin ja tekevät - tänä päivänä koskee myös toista äärpäätä, tehotonta vanhuutta, myös vammaisuutta. jos ei voi enää hyväksikäyttää. Se on miten se haitta määritellään, ellei perustana ole arvona itse elämä - ketuillakaan.

    Eikä tunnu, niin kauan kuin voi olla voiman oikealla puolella - eihän sitä edes näe.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eikä tunnu, niin kauan kuin voi olla voiman oikealla puolella - eihän sitä edes näe.

    EU:n virallinen, jäsenvaltioile pakollinen politiikka, Kolmannen tien politiikka, on kansallissosialismia.

    Erikoinen aate siinä mielessä, että se on jo kettutarinankin kertojan sisäinen arvomaailma.

    Se on myös helppoa myydä vaikka kateudella, kuin toisen maailmansodan aikana - juutalaisethan olivat tuolloin jo nousseet 'merkittäviin asemiin kaikilla inhimmillisen elämän osa-alueilla'.

    Eivätkä ne asemat olleet mihinkään kadonneet, kaikille ketuille ja näiden poikasille toimitti Zyklon-B myrkyn I.G. Farben, heidän oma firmansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ja hyvin toimii - kuin auto kettun poikasille, kun vain oikea natsi on ratin takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ja hyvin toimii - kuin auto kettun poikasille, kun vain oikea natsi on ratin takana.

    Ja niitähän nyt sitten on puikoissa vaikka kuinka ja paljon, kun EU kerran luotiin valtiosopimuksin natsien pöydällä kansallisdosialismin uudelleen valtaannousuun sodan jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ja niitähän nyt sitten on puikoissa vaikka kuinka ja paljon, kun EU kerran luotiin valtiosopimuksin natsien pöydällä kansallisdosialismin uudelleen valtaannousuun sodan jälkeen.

    Sitä on niin paljon kettuja ja ketunpoikasia jäänyt jo auton alle, että ette osaa edes kuvitella.

    Vähän ennen kuin keskitysleirikauheudet paljastuivat, Ruotsi vielä ehdotti Hitlerille rauhan Nobelia - näin käy tässäkin. Eikö EU sen jo saanutkin?

    Äänestä

  • Sinä syntymästä kansallissosialismilla kyllästetty Lapin ajaja - olen miettinyt, että onko tuollaisen arvomaailman muutos edes koskaan mahdollinen?!

    Äänestä

Minä odotan mielenkiinnolla sitä reaktiota, kun tämän päivän raamatun arkeologinen totuus pamahtaa, kuin nyrkki koko maailman silmään.

2000 vuotta juutalaisuuden jumaluus, niin kristinuskolla kuin islamilla onkin ollut raamatun tarinan Saatana.

Sillä on meidän todellisuus luotu.

Äänestä
  • Kyllä,Suomessa käytiin 8 vuoden ajan raamattukäräjät, ja alkuajatuksena oli, että raamattu kielletään, mutta se olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että todistusaineisto olisi hävitetty. En hyväksy.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä,Suomessa käytiin 8 vuoden ajan raamattukäräjät, ja alkuajatuksena oli, että raamattu kielletään, mutta se olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että todistusaineisto olisi hävitetty. En hyväksy.

    Kristinuskon perusta Jeesuksen uhrauksella on muinaisessa lasten uhrikultissa, jotka lapset myös syötiin, kuin Jeesus ehtoollisella, kun on tunnustuksen (Augsburgin tunnustus) mukaan kuviteltava ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä. Mutta jos näitä kohtia kopioi raamatusta, niin ne sensuroidaan heti, kun yritetään estää totuuden julkituleminen, mutta ei se nyt pitkään enää onnistu. Tieto leviää väkisinkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Gazan lasten väitetään joutuneen tietoiseen vaaraan juutalaisten taholta niin, että estettäisiin palestiinalaisten lasten tappamisella suvun jatkuminen.

Tästä tulee kammottavalla tavalla mieleen 2.Mooseksen kirja, luku 13.

Juutalaisten Benjamin heimo on täysin eri asia kuin muinoin Israelin heimo, ja tuossa luvussa juutalaisten uhrikulttijumala Baal (Jahve), mikä ei ole Israelin Jumala, käskee surmaamaan Israelilaisten seasta kaikki esikoispojat ja karjan urospuolet, ellen hengen säästämisestä oltu maksettu kuningas Salomolle kultaa, jota tämä vuodessa keräsi 666 talenttia näin kiristämällä.

Sittemmin Israelin heimot ovat kokonaan kadonneet - jäin miettimään, että tappoivatko juutalaiset heidät tällä tavalla sukupuuttoon?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu