Kuopion Potkukelkkapataljoonassa oli eilen Pride-päivä

Kovasti on paljoonan pölhöpartion komentelija ihmetellyt ja paheksunut pyllynreikää. Liekö komentelijalle oli viimeinen niitti, kun pääministeri meni mainostamaan Pridea ja otti kantaa eheytyksen kieltämiseen. Komentelija eheytti kumisen selkärankansa suoraksi ja itsensä "kasarmin" kaappiin ovet paukkuen, henkilökunta kertoo tiedottessaan.

Vaasan Rattikelkkaprikaatista ei kommentoitu asiaa.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Alahan Pankkolängvitsi treemaamaan pers'silmää, se tulee teille demareille pakolliseksi.
Pitää olla reikä sopivan joustava ja sitko, erilaista kuin lampailta olet tottunut.
Pankkoeverstinä joudut kantamaan Sateekaarilippua jatkuvasti.

Äänestä

Amerikkalaisten kuva paljastaa Vladimir Putinin "punaiset ympyrät" Suomessa
Ilmeisesti Putin yrittää kuten ennenkin saada lakkorintamalla Suomessa sekaannusta. 1917 1918 tekivät yleislakko ennen hyökkäystä SDP. ja Venäjä. Stalin oli alla SDP puoluekokouksessa.

Tällainen olisi vastaisku
Nato-maiden ilmavoimat harjoittelevat Venäjän hyckkayb tuhoamista sen ensimmäisinä tunteina. "Nama punaiset ympyrät ovat nousseet yhä suuremmaksi ongelmaksi", evo SA rverstiluutnantti. Ennaltaehkäisevä pelote syntyy kyvystaä rikkoa venäläisten kuplat ja lentää tarvittaessa Venäjän ilmatilassa.

Venäjä yrittää rakentaa Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan alueelle tällaisia sotilaallisia kuplia, joiden sisällä se yrittää estää Nato-maita käyttämästä asejärjestelmiä. Saada vasemmiston laittaa USA vihaa Suomeenkin jota jo on. Täälläkin palstalla näkyvissä vasemmistolaisilla.

Äänestä
  • Sinä et todellakaan kulje täysillä valoilla. Kommenttisi on täysin älyvapaa etenkin sen tosiasian valossa, että Venäjä on oikeistopopulistien ja äärioikeiston yhteistyökumppani ja kansallismielinen Putler heidän esikuvansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinä et todellakaan kulje täysillä valoilla. Kommenttisi on täysin älyvapaa etenkin sen tosiasian valossa, että Venäjä on oikeistopopulistien ja äärioikeiston yhteistyökumppani ja kansallismielinen Putler heidän esikuvansa.

    Se harhaa. Ei Täysin kommunsitinen Neuvostoliitto muutu nimenmuutolla muuksi.
    Nähdään Putinin kaverit ne kommunistimaita. Ei oikeistomaat kaveeraa umpi diktaattori kommunistimaiden kanssa. Venäjä saattaa vielä ulkoisestikin palata täysin kommunisti maaksi, diktaattori malli on jo sitä. Kokoajn kansallistaa firmoja valtion omistukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Se harhaa. Ei Täysin kommunsitinen Neuvostoliitto muutu nimenmuutolla muuksi.
    Nähdään Putinin kaverit ne kommunistimaita. Ei oikeistomaat kaveeraa umpi diktaattori kommunistimaiden kanssa. Venäjä saattaa vielä ulkoisestikin palata täysin kommunisti maaksi, diktaattori malli on jo sitä. Kokoajn kansallistaa firmoja valtion omistukseen.

    Ei se ole mitään harhaa vaan totuus. Esim. Orban, Le Pen, Babis, Wilders, Chrupalla, Salvini, Turtaiinen ja jopa PS:n entinen talousasiantuntija, ekonomisti Tuomas Malinen.

    https://vatniksoup.com/en/soups/145/

    https://www.sofioksanen.fi/esseet/putin-aarioikeiston-paras-liittolainen

    https://www.apu.fi/artikkelit/venajan-aarioikeisto-nyt-valtavirtaa-ja-se-on-putin-ansiota

    Äänestä



  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Venäjä mm Kuuba samaa kommunistipaskaa.

    Miksi valehtelet? Hyödyllinen vaiko maksullinen idiootti? Venäjä ei ole kommunistinen. Neuvostoliitto oli.

    Trumphan on kehunut olevansa Venezuelan uusi presidentti. Kommunisti?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kovasti on paljoonan pölhöpartion komentelija ihmetellyt ja paheksunut pyllynreikää. Liekö komentelijalle oli viimeinen niitti, kun pääministeri meni mainostamaan Pridea ja otti kantaa eheytyksen kieltämiseen. Komentelija eheytti kumisen selkärankansa suoraksi ja itsensä "kasarmin" kaappiin ovet paukkuen, henkilökunta kertoo tiedottessaan.

Vaasan Rattikelkkaprikaatista ei kommentoitu asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu