Loukkaavaa n-sanaa käytetään Vantaan kouluissa

27123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Valitettavasti nuorison heikon aines on persuuntunut

2Äänestä

Ei tuossa mitään loukkaavaa ole. Hehän ovat n**k*reitä. Paitsi somalit ovat murjaaneja.

1Äänestä
  • Nee ke ri on nee ke ri, lopettakaa tyhjän jauhanta. Jos joku siitä loukkaantuu, mitä sitten, ei kiinnosta.

    Äänestä

Noita uhriutujia riittää

Äänestä

Neuvostoliittolaisiksi haukkuvat.🥺🇷🇺🎖🎈🧨

Äänestä

Miksi noita nekkuja sitten pitäs haukkua.

Vitun apinoiksiko.
Saatanan kusipäiksi.
Eihän tuo n-sana ole edes haukkumista.

Äänestä

Mihinkään eettiseen julistukseen eikä lakiin ole kirjattu sitä, että kaikkien pitäisi tykätä kaikista. Minunkin silmissäni 3/4 maapallon väestöstä on pelkkää biojätettä.

Äänestä

N*ekeri on Suomen kieltä.

Äänestä

Ei kai rasismin kasvu ihme ole

1Äänestä
  • Kansalla on oikeus puolustautua matutusta vastaan

    Äänestä

Rasismi on tuontitavaraa. 80 luvulla sitä ei juuri näkynyt.

Äänestä
  • Ei näkynyt mamujakaan

    Äänestä

Nyt matut voivat kokoontua yhteen suomen kielen sanakirja kädessään ja pohdiskella, mitkä sanat loukkaisi niin suvakkijoukko voisi sitten bannata ne ja julistaa loukkaaviksi.

Äänestä

Ajat tulevat muuttumaan, suvakkien valitukset kaikuvat kuuroille korville

Äänestä

Suosittelen n-sanan käyttäjien pikaista likvidoimista jotta yhteiskuntarauha säilyy.

Suvi, vasemmistoliitto.

Äänestä
  • Punikit murhaavat aina koska muuhun eivät kykene.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Punikit murhaavat aina koska muuhun eivät kykene.

    He ovat roskaväkeä

    Äänestä

Kannattaa lukea uutisia GB News uutistoimiston sivuilta, niin saa kuvan miten kammottavaksi kantaväestön elämä on muuttunut laittomien siirtolaisten takia.

Äänestä
  • GB News kertoo asia niin kuin ne on, kun taas Yleä vastaava BBC peittelee ikäviä maahanmuuton ilmiöitä.

    Äänestä

  • Kyllä. Britanniassa kansa kärsii kun demarit rahtaavat matuja mashan

    Äänestä

Suomalaisia saa sanoa sianvärisiksi yms.

Äänestä

Suvivirren veisuu on maailman kauhein asia.

Äänestä
  • Se on kauhein asia jo kuunnella. Ei ihme, että nykysuomalaiset ovat ihan perseestä ja Suomella menee kuten menee. Munattomien maa.

    Äänestä

Ja jos ei kestä niin aina voi mennä sinne mistä on lähtenyt. Ei täällä noita väkisin pidetä..

Äänestä
  • Juuri noin! Suomi Suomalaisille

    Äänestä

Suomessa puhutaan suomea. Kyseinen sana on suomea ja sen käyttäminen on ihmisoikeus.

Äänestä

"Somalin kielessä on useita nimityksiä vaaleaihoisille. Yleisin ja neutraalein sana on cadaan, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "valkoista" tai "vaaleaa" ja jolla viitataan yleisesti kaikkiin valkoihoisiin.

Cadaan (monikossa cadaan ah): Yleisin nimitys valkoihoisille. Sitä käytetään neutraalisti tai kuvailevasti, mutta se voi joskus saada väheksyvän sävyn riippuen asiayhteydestä.

Gaal: Sana tarkoittaa alun perin vääräuskoista tai ei-muslimia. Sitä käytetään somalialaisessa kulttuurissa historiallisesti ja puhekielessä yleisnimityksenä kaikista ei-muslimeista, mukaan lukien valkoihoiset.

Timo-cadde: Kirjaimellisesti "valkoinen tukka" tai "vaaleatukka". Tämä on yleinen ja melko hyväntahtoinen lempinimi tai nimitys vaaleahiuksiselle henkilölle.

Reer Yurub: Viittaa Euroopasta tuleviin tai eurooppalaisiin.

Qof cadaan ah: Yleiskielinen ilmaisu, joka tarkoittaa suoraan "valkoihoista henkilöä".
"

Vitun rasistit. Haukkuu ihmisiä ja lokeroi niitä ihonvärin perusteella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osa nuorista hyväksyy rasismin

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/9371809

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu