Suviseurojen yörauhaa ja järjestystä on häiritty tänä vuonna poikkeuksellisen paljon Kauhavan lentokentällä.
Alueelle saapuneet ulkopuoliset nuorisoryhmät ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, vastustaneet järjestyksenvalvojia ja jopa uhkailleet seuravieraita.
Järjestäjät ovat kiristäneet turvatoimia yörauhan turvaamiseksi.
Häiriköintiin liittyvät keskeiset tapahtumat:Häiriökäyttäytyminen: Nuoret ovat häiritseet liikennettä, ajelleet luvattomasti mopoilla ja mönkijöillä alueen teillä sekä uhkailleet osallistujia.
Turvatoimien kiristäminen: Seurojen turvallisuusjohto on rajannut yöliikennettä ja sulkenut osan liittymistä öisin. Myös ajoneuvoliikennettä tapahtuma-alueen asfalttiteillä on rajoitettu.
Ulkopuoliset toimijat: Järjestäjien mukaan häiriöt ovat olleet kylän suunnasta tulleiden ulkopuolisten nuorisojoukkojen aiheuttamia, mikä on tänä vuonna muodostunut uudeksi ilmiöksi.
Aktivismi: Alueella on ollut esillä myös aktivistiryhmä Tarratoimikunta, mutta sen toimintaan on puututtu ja tilanne on pysynyt rauhallisena.
Alueelle saapuneet ulkopuoliset nuorisoryhmät ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, vastustaneet järjestyksenvalvojia ja jopa uhkailleet seuravieraita.
Järjestäjät ovat kiristäneet turvatoimia yörauhan turvaamiseksi.
Häiriköintiin liittyvät keskeiset tapahtumat:Häiriökäyttäytyminen: Nuoret ovat häiritseet liikennettä, ajelleet luvattomasti mopoilla ja mönkijöillä alueen teillä sekä uhkailleet osallistujia.
Turvatoimien kiristäminen: Seurojen turvallisuusjohto on rajannut yöliikennettä ja sulkenut osan liittymistä öisin. Myös ajoneuvoliikennettä tapahtuma-alueen asfalttiteillä on rajoitettu.
Ulkopuoliset toimijat: Järjestäjien mukaan häiriöt ovat olleet kylän suunnasta tulleiden ulkopuolisten nuorisojoukkojen aiheuttamia, mikä on tänä vuonna muodostunut uudeksi ilmiöksi.
Aktivismi: Alueella on ollut esillä myös aktivistiryhmä Tarratoimikunta, mutta sen toimintaan on puututtu ja tilanne on pysynyt rauhallisena.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Ateistit ovat vaaraksi yhteiskunnalle!
Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu uskosi mukaan helvettiin?
Mitä hyvää muka ateismi on tuonut mailmaan?
Pohjuskotean ja muut totalitariset valtiot, moraalittomat ihmiset.
Ei ole vale.
Miksi ateismin pitäis ituoda jotain hyvää? Sama kuin kysyisit että mitä hyvää ruskeat hiukset ovat tuoneet maailmaan.
Et edes näytät tietävän mitä ateismmi on.
Kyllä on, ja sen takia jumalasi heittää sinut helvettiin.
Piruko sinulle tuollaista hyökkäystä syöttää?
Miksi ateismia on ja olet ateisti jos se ei tuo mitään hyvää?
EI heitä, ne pirut ovat ihan teidän uskovien ongelma, kuten tuo jatkuva valehtelu jonka takia joudut helvettiin.
Miten olisi tiede? Ilman ateistista tiedettä sinäkään et kirjoittasi noita tekstejä kaiken kansan luettavaksi. Ynnä silloin kun kristillinen usko hallitsi Eurooppaa ennen oikeusvaltiota ja demokratiaa, niin maailma oli todella paljon tylympi paikka kuin nyt. Hitler ja Stalin olisivat olleet kateellisia tuolle ajalle, jolloin kansaa kohdeltiin kuin karjaa. Ja kirkko siunasi tämän kaiken.
PS. Niin että sinä et nähtävästi tiedä historiasta yhtään mitään...
Tietäisit tämän jos tietäisit mitä ateismi tarkoittaa. Mutta jatka vain tätä sinun tiätämättömyytesi esittelyä. Tätä on uskovaisten sekoilua on taas hauska katsoa. :d
Ainoa tietämätön tässä näytät taas kerran olevan sinä itse.
Hihi osuiko arkaan paikaan kun tulit ihan itse todistaneeksi tietämättömyytesi ja rupesit herjaamaan ja valehtelemaan? Kai tiedät että tuon sinun käytöksesi takia uskosi mukaan joudut helvettiin?
Miksi ateismia pitäisi suvaita, jos se ei tuo mitään hyvää?
Lähtökohtaisesti on asiallista hyväksyä sellainen, ettei hassuja tarinoita oteta todesta. Jos kaikki sadut pitäisi käsittää faktoiksi, niin eläisimme kaaoksessa.
Ja edelleenkin, miksi sen pitäisi tuoda jotain hyvää. Pittääkä ruskea tukkaisia suvaita koska heidän tukanväri ei tuo mitään hyvää? Ottaisit nyt selvää sitä mitä ateismi on, niin et nolaisi itseäsi enempää. ;)
"Mitä hyvää muka ateismi on tuonut mailmaan?"
Ateismi on luonnollinen ja alkuperäinen olotila. Teismi on sen sijaan uusi tulokas joka on tuonut mukanaan murhaamista, valehtelua ja terrorismia.
Joten ateismi on kuin vastavoima näille teismin haitoille.
Tosin olet osoittanut ettet tiedä mitä sana ateismi edes tarkoittaa eikä sinua edes kiinnosta se, koska haluat elää valheen herran kautta ja palvella sitä.
Samaan aikaan on raportoitu kuinka asenteet ovat koventuneet homoja vastaan.
Kristityt maat ovat olleet mukana monissa sodissa.
Ateismi on että ei usko Jumalaan; ei pidä olla mitään hyvää, vaan vallitseva tilanne.
Olisihan se aika ihmekin, jos ei häiriköitäisi Suviseurojakin, koska kaikki kristinuskoon liittyvä on nyt maatiaisten hampaissa.
Eli lestikset ovat vainon ja epätasa-arvon kohteena.
Suviseuroja häiriköidään, koska nuo nuoret ateistipaskat luottavat siihen, että uskovaiset kääntävät sen toisenkin posken ollen aina nöyriä alistujia. Suviseuroilla pitäisi olla epävirallinen, ei uskossa oleva, keinoja kaihtamaton jäljitysryhmä, joka jäljittäisi nämä nuoret asuinpaikkoihinsa ja polttaisi nämä nuoret koteihinsa. Israelilta olisi suviseuroillakin mahdollisuus ottaa oppia.
Pojanklopit ajelee mopoilla ynnä mönkijöillä ja teidän mukaan maailmanloppu on tulossa. On teillä puheet...
Millä perusteella luulet että nämä nuoret ovat ateisteja? Eikö tuollaisesta valehtelusta ja herjaamisesta joudu uskontosi mukaan helvettiin?
Eikä ihmiset saa nukuttua kun meteli on helvetillinen!!
Epäjumalasi osaisi korjata ongelman kädenkäänteessä, vain olemattomuus aiheuttaa viivettä.
Olen uskovaisten puolustaja ja julma sellainen. Uskoa ja minua on turha yhdistää toisiinsa, en siis ole mikään toisen posken kääntelijä. Etsin ateistimulkkuja.
Mielesi on kovin järkkynyt.
Idiootti olet sinä. Pidä pieni tauko ja mene vaikka ulos välillä.
"Etsin ateistimulkkuja."
Etsit siis pökkimisseuraa ja olet erityisen viehättynyt ateistien muIkuista.
Pojanklopit ajelevat mopilla, mahdollisesti siihen maailmanloppuun asti, koska osa ei tule koskaan uskomaan Raamattua.
Sittenhän näet kun löydän sinut.
No mitä muuta ne olisivat. Ei oikeasti uskovainen ihminen kulje häiritsemässä ja pelottelemassa muita. Korkeintaan saattaa vähän puhumalla käännyttää oikein tosikkoateistia.
Enemmän minä ainakin elämässäni olen törmännyt huonosti käyttäytyviin uskovaisiin kuin muihin.
Aah. Kesäromanssia ilmassa. Pitääkö se vastapuoli olla juuri ateisti? Ehkäpä se teistin mulkku voisi olla myös sinulle kokelun arvoinen. Näilläkin palstallu kun niin monet aitolaiset ovat vain ujoina siihen mulkun tarpeeseensa.
Ovathan eri kristinuskon suuntaukset olleet toistensa kurkussa kiinni vuosisatoja.
Tietysti jos kuulut niihin joille ainoa oikea kristinusko on sinun oma piirisi ja kaikki muut maailmassa ateisteja, niin silloin tälläinen näkemys on ymmärrettävä ja typerä.
Mari Leppäsen tarratoimikuntako koventanut otteitaan?
Mitähän ensi vuonna kun volyymia kasvatetaan?
Kyse on paikallisista pojanklopeista, jotka ajelevat mopoilla ja mönkijöillä. Ei heillä ole tarratoimikunnan kanssa mitään tekemistä. Mutta pakkohan se teidän laitauskovien on asia tähän suuntaan kääntää. Kohta varmaa täällä joku hehkuttaa kuin piispa Mari Leppäsen on maksanut poikien bensat kirkon kolehtikassasta...
" Ei heillä ole tarratoimikunnan kanssa mitään tekemistä. "
Tarratoimikunta on joko suoraan tai epäsuoraan antanut pojille vihjeen miten tulee suhtautua vl-porukkaan.
Eikö tuollaisesta valethelusta joudu helvettiin?
"Mitähän ensi vuonna kun volyymia kasvatetaan?"
Tarratoimikunta lopettaa toimintansa näiden suviseurojen jälkeen.
Heh heheh heh hee hee. Et kai sinä ole niin tyhmä, että uskot moiseen? Että ihan etukäteen tarratoimikunta on selvittänyt kenellä kauhavalaisella klopilla on mopo ja kuka olisi valmis häiriköimään lestojen kokousta? Täytyy olla kyllä täysin pihalla tästä maailmasta joka menee moista väittämään....
Niinpä. Ja olihan tarratoimikunta viime vuonnakin suviseuroilla ja ei siellä mitkään mopopojat pärränneet.
Alkuasukkaat jatkavat elämäänsä kuten ennenkin, mitäs tungette heidän pesimisalueelleen!
Ole rauhassa, ugh!
Yleensä seurat järjestetään jonkun uskovan pellolla, joten ei siinä silloin ole tungettu herkkähipiäisten ja helposti piipittävien ateistien alueille.
Luultavasti tuollakin maaseudulla he ovat ihan kastettuja ja rippikuolun käyneitä nuoria ja lapsia, joita vain vituttaa muukalaismamujen tunkeutuminen heidän leikkikentälleen.
Pitäkää vuttu nuo sekopäisten epäjumalanpalvojien kokoontumisajot vaikka pohjoisnavalla!
Kuuntelin seuroja Tuben kautta. Kyllä siellä hälinää ja leikkivien lasten ääniä taustalla riitti. Mopoiljat ovat varmaan häirinneet seuroja muulla tavoin kuin meluamalla, varmaankin ajelleet vaarallisesti väkijoukon keskellä.
Ei hätää. Jeesus pelastaa!
Lieneekä hemmoa näkynyt paikalla.
>>Miten olisi tiede? Ilman ateistista tiedettä sinäkään et kirjoittasi noita tekstejä kaiken kansan luettavaksi.>>
Tarkoittaa että Ilman ateistista tiedettä Mistänäitä ei kirjoittasi noita tekstejä kaiken kansan luettavaksi.
Hirveä kohtalo.
Häiriköinti o terrorismia tyhmää sellaista!
Luulis vähän järkeä olevan jo lähes aikamiesten touhuissa.
Piilkimattoja ajelureiteille voi vähentää rälläämistä alueen sisällä.
Mutta jos on lusikalla annettu niin ei siitä kauhaan riitä.
Voiko sitä paljoa muuten asiaa lähestyä.
Mnotti ryntäilee peilihuoneessaan, elämän labyrintti on hänelle niin vaikeaa.
Mutta toivotaan että evoluutio muuttaa hänessä suuntaa ja kehittyy uusi muunsukupuolinen laji!
Josta seuraisi taatusti loukkaantumisia, pahojakin sellaisia kun mopopoika lentäisi monta volttia. Seurauksena oli tuottamuksellinen syyte piikkimaton asettajalle. Niitä kun ei voi Suomessa käyttää kuin poliisi. Joten tässä - taas kerran - loistava esimerkki siitä, miten vähän palstan aitolaiset ymmärtävät yhteiskunnallisista asioista ja keinoista.
"Suomessa piikkimattoa saa lain mukaan käyttää pakenevan kulkuneuvon pysäyttämiseen tai vauhdin alentamiseen. Tällöin piikkimatto on pyrittävä tekemään mahdollisimman havaittavaksi ja pysäytettävälle on mahdollisuuksien mukaan näytettävä pysähtymismerkkiä.
Moottoripyörän piikkimatolla saa pysäyttää vain, mikäli kuljettajaa voidaan pitää vaarana toisten hengelle tai terveydelle, piikkimaton havaittavuus on varma ja pysäytettävä saadaan ajatettua piikkimattoon alhaisella nopeudella.
Piikkimaton käytöstä on myös ilmoitettava kaikille takaa-ajoon osallistuville viranomaisille vaaratilanteiden välttämiseksi. Suomessa piikkimattoa käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa. Vuonna 2007 poliisi pysäytti 67 pakenijaa piikkimaton avulla."
"Josta seuraisi taatusti loukkaantumisia, pahojakin sellaisia kun mopopoika lentäisi monta volttia. "
Eli annetaan tarratoimikunnan riehua!!
Mistä ihmeestä sinä tähän saat tarratoimikunnan mukaan?
Ynnä että sinusta olisi parempi, jos joku teloisi itsensä pysyvästi rullatuoliin?
Kun ei nyt joku ottaisi mallia jellowstonen mopohäiriköitten kohtelusta ja ajaisi mopojen yli jollain telavehkeellä !
Ilman ateistista tiedettä ei olisi Ano Turtiaisen videoita.
😊😊😊😊😊
>>Ynnä että sinusta olisi parempi, jos joku teloisi itsensä pysyvästi rullatuoliin?>>
Ilman ateistista tiedettä ei olisi mopoja joilla teloa itsensä.
😊😊😊😊😊
Vaan heistä olisi kuollut puolet jo synnytykseen tai muihin lastentauteihin.
Kuolleisuus on edelleen 100 %
😊😊😊😊😊
Olenkin ihmetellyt minne moponuoret ovat menneet, kun niitä on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vähän meidän asuinalueella.
Juu. Täällä mopopojat saivat pari vuotta sitten autot, eikä mopoilla ajanut sitten kuin kolme. Homma kuihtui ja nykyään on mukavan hiljaista.
Kiinnostaisi millä tavoin nuoriso on uhkaillut seuralaisia. Onko uhkailtu helvettiin joutumisella tai jollain reaalimaailman jutulla?
Ateistit asialla.
Televisiossa arvioitiin että uutisointi tarratoimikunnasta on vaikuttanut nuoriin jotka saavat medialta viestin että vl-lestadiolaiset ovat vapaata riistaa.
Ja kuka näin arvio? Sinulta jäi tämä kertomatta. Arvelen että näin arvioi joku paikalla ollut lestis. Ei kukaan asiantuntija tai tutkija.
Kiihotusta kansanryhmää vastaan!
Asiantuntija näin arvioi että uutisoinnit lestoista ja tarratoimikunnasta on saanut aikaan mielleyhtymän että lestat ovat vapaata riistaa.
Pitsasta ihan itse oman maineensa ja kehräävät vihaa homoja kohtaan.
Näin on vainot alkaneet.
On se kumma ei lestafiolaiset rauhassa puuhailla kesäyössä vaan joku keskeyttämään 🙂
Tarratoimikunta sai siis tukea muilta ei-uskovilta uskovaisia vastaan.
Nuoret haluaa kuulua jengiin vaikka eivät omista uskoa Jumalan Sanaan. Muissakin uskovien ryhmissä esim helluntailaiset ei hyväksy muita uskovia me-henkiseen ryhmäänsä. Ja ihmiset sitten jää pois seurakunnasta.
Mutta ei pois jääneet ajattele että "mun syntiä ei hyväksytä ja siksi mua ei hyväksytä, täytyy nyt muuttaa seurakuntaa jotta se hyväksyy mun synnin".
Seurakunnista pois jääneet uskovat ymmärtää ettei heitä hyväksytä elitismin takia. He ei pidä ryhmää ja uskomista samana asiana vaan usko on suhde Jumalaan ja kyse on vain haluaako totella Jumalan Sanaa.
Jos tarratoimikunta ei halua totella Jumalan Sanaa niin kukaan ihminen ei voi sanoa mihin jengiin he saa kuulua tai mihin päätyvät, sen päättää Jumalan Sana.
Todella törkeitä itsekkäitä ihmisiä kun eivät kunnioita lestojen uskoa ja juhlia.