Olin suhteessa naiseen, n. vuoden verran. Suhde oli kovin myrskyisä, siinä ailahteli tunteet puolin ja toisin. Mutta tunneside toisiimme oli lähes ylitsepääsemättömän voimakas.
Jossain vaiheessa suhdettamme meno kumminkin riistäytyi niin villiksi, että toinen puolisko päätti tuoda markkinoille uuden (ei niin mukavan) tavan saada tahtonsa läpi. Tämä tapa oli itsemurhalla uhkailu. Tästä uudesta tavasta tulikin sitten oikein riitojemme "yhteinen ase".
Näistä seikoista johtuen suhteemme (yllättäen) päätyi eroon. Eron aikana uhkailimme toinen toistamme. Mutta kaikkein kuumimpien tunteiden laannuttua rupesimme suhtautumaan toisiimme melko järkevästi. Aikaa kului... Noin kaksi kk. eron jälkeen ex-kummpanini tahtoikin minut takaisin! Olin aivan ällikällä lyöty! Tuli suuria rakkauden tunnustuksia, tuli visioita yhteisestä tulevaisuudesta, lupauksia muutoksista... Lopulta usko ja luottamukseni rupesi hiljalleen palaamaan. Mutta sillä sekunilla, kun aloin tottua uudelleen ajatukseen, että jos sittenkin kuulumme toisillemme... Ihastui nainen toiseen mieheen, ja ei enää tahtonutkaan minua?!?... Tämä oli jo toinen kerta, kun jäin yksin saman naisen toimesta. Tämä mursi minut. Vaikken sitä heti näyttänytkään, viha söi sisältä.
Mutta nyt juovuspäissäni alistuin samaan, itsemurhalla uhkailuun... Sekä rumilla sanoilla haukkumiseen... Nyt syyllisyys, ahdistus, katumus ja huoli toisesta, syö minua sisältä. Pyysin kyllä tätä alhaista tekoani anteeksi useaan kertaan, mutta itsesyytökset eivät vain katoa. Ja samalla myös otin kaikesta syyn omille niskoilleni.
Enkä usko, että tämä henkilö haluaa edes antaa minulle anteeksi. Koska en enää usko aitoon välittämiseen hänen taholtaan.
***Itseensä ja parisuhteisiin pettynyt***
Jossain vaiheessa suhdettamme meno kumminkin riistäytyi niin villiksi, että toinen puolisko päätti tuoda markkinoille uuden (ei niin mukavan) tavan saada tahtonsa läpi. Tämä tapa oli itsemurhalla uhkailu. Tästä uudesta tavasta tulikin sitten oikein riitojemme "yhteinen ase".
Näistä seikoista johtuen suhteemme (yllättäen) päätyi eroon. Eron aikana uhkailimme toinen toistamme. Mutta kaikkein kuumimpien tunteiden laannuttua rupesimme suhtautumaan toisiimme melko järkevästi. Aikaa kului... Noin kaksi kk. eron jälkeen ex-kummpanini tahtoikin minut takaisin! Olin aivan ällikällä lyöty! Tuli suuria rakkauden tunnustuksia, tuli visioita yhteisestä tulevaisuudesta, lupauksia muutoksista... Lopulta usko ja luottamukseni rupesi hiljalleen palaamaan. Mutta sillä sekunilla, kun aloin tottua uudelleen ajatukseen, että jos sittenkin kuulumme toisillemme... Ihastui nainen toiseen mieheen, ja ei enää tahtonutkaan minua?!?... Tämä oli jo toinen kerta, kun jäin yksin saman naisen toimesta. Tämä mursi minut. Vaikken sitä heti näyttänytkään, viha söi sisältä.
Mutta nyt juovuspäissäni alistuin samaan, itsemurhalla uhkailuun... Sekä rumilla sanoilla haukkumiseen... Nyt syyllisyys, ahdistus, katumus ja huoli toisesta, syö minua sisältä. Pyysin kyllä tätä alhaista tekoani anteeksi useaan kertaan, mutta itsesyytökset eivät vain katoa. Ja samalla myös otin kaikesta syyn omille niskoilleni.
Enkä usko, että tämä henkilö haluaa edes antaa minulle anteeksi. Koska en enää usko aitoon välittämiseen hänen taholtaan.
***Itseensä ja parisuhteisiin pettynyt***
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatka elämääsi kohti uusia suhteita ja jätä tämä
epätasapainoinen nainen mielestäsi. Olette melko varmasti "sujut" eli kumpikin on toista yhtä
paljon loukannut, uhkaillut jne.