VELKAA ON 80 000 000 MILJOONAA Pikku juttu kokoomus hoitaa
Korkojen nousu ja tapahtuma-alan yleinen myllerrys ovat aiheuttaneet omistajille tähän asti noin 11 miljoonan euron tappiot
Koko olemassaolonsa ajan tappiota tehneen Tampereen Nokia-areenan talousluvut näyttävät päättyneeltä tilikaudelta aiempaa paremmilta.
Areenan emoyhtiö KOY Tampereen Monitoimiareena teki vuoden 2024 kattavalla tilikaudella tappiota reilut 368 000 euroa. Vielä vuosi sitten areenan tilikauden tappiot painuivat lähes 3,1 miljoonaan euroon.
Areenayhtiön liikevaihto oli vuonna 2024 noin 16,6 miljoonaa, mikä on suunnilleen edellisvuoden tasolla.
Aiemmasta selvästi parantunut tulos on pitkälti seurausta omistajien vuonna 2023 tekemästä päätöksestä käytännössä antaa yli 26 miljoonalla eurolla lainoja anteeksi. Nämä lainat siis vaihtuivat omistajien sijoituksiksi yhtiössä.
Lainojen konvertoimisella omaksi pääomaksi yhtiön omavaraisuus pysyi positiivisena, ja se vähensi konsernin sisäisten lainojen korkokuluja yli miljoonalla eurolla aiemmasta 1,9 miljoonasta
Nokia-areena tehnyt miljoonatappioita
6
<50
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Datakeskukset ovat valtiontaloudelle haitallisia, Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura sanoo Hufvudstadsbladetille.
Datakeskukset eivät tuo työpaikkoja eivätkä verotuloja, Heikura sanoo. Ne voivat jopa vähentää verotuloja. Laskelmat perustuvat hänen mukaansa rekistereihin ja veroilmoituksiin.
Yhteisöveroa ei kerry, koska datakeskusyhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä tai ulkomaille, pääomat karkaa suomesta DATAKESKUKSET louhiii Suomen varat - Anonyymi00002
Tampereella päätös tehtiin demareiden ja Kokoomuksen yhteistyönä.
Päättäjinä oli mm. Sanna Marin...
Ei kannata heitellä kiviä lasitalossa. - Anonyymi00003
"80 000 000 MILJOONAA"
?- Anonyymi00004
80 tai 80 000 000.
Mitä sillä on väliä?
Ei kukaan muutetaan ota tosissaan - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
80 tai 80 000 000.
Mitä sillä on väliä?
Ei kukaan muutetaan ota tosissaanEi sitten ole ihme jos sitä rahaa ei tarpeisiin riitä jos suhtautuminen on tuo. Mikäs siinä pistää sitten pari ylimääräistä tonnia lisää tuohon perus toimeen tuloon .Se ei ole meno eikä mikään tuohon nähden. Suorataan olematon sijoitus, niin on ihmisillä jonkin moine toimeentulo mahdollisuus ja tuo sosiaaliturvan taso päivitetty inhimilliselle tasolle.
- Anonyymi00006
Montako monitoimi-areenaa Tampereella on?
Pääkaupunkiseudulla Garden-Helsingin lisäksi on jo useita areenoita ja pari-kolme tulossa lisää. Hartwall-halli, nykyään Veikkaus-areena ynnä muita.
Tuskin kaikista tulee kannattavia. Valtion tukea pitäisi jakaa tasapuolisesti, jos rahaa kerta on. Velkarahalla Orpon hallituksen ei pitäisi tukea yhtään areenaa velkajarrun aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241095Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 110485
- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
- 33405