Miten hoituu perheenjäsenen terveysasioiden hoitaminen, esim. ajanvaraus, kun kyseessä yli 18 v henkilö? Onnistuuko valtakirjalla?
Miten muualla Suomessa?
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001
Eikö sinne Omakantaan, tai jonnekin, jossa terveystiedot, niin pysty tekemään jonkun puolesta asiointi sopimuksen/ilmoituksen ? Sillä tavalla kenties pystyy hoitamaan läheisen asioita terveydenhuollossa.
Kai se on hyvinvointialueesta kiinni, kuinka tuo menee, kukapa tietää.- Anonyymi00002UUSI
Sehän tässä onkin, valtuutus on annettu tunnistautumalla käynnin yhteydessä, valtuuttajan ja valtuutetun kera. Valtuuttajan teki myöhemmin valtuutuksen myös omakannassa, koska ensimmäisenä kerrottu käynti ei hoitunut th:n puolesta, mikä huomattiin seuraavan ajanvarauksen yhteydessä. Netin kautta tunnistautuneena tehtynä, josta kuvakaappauksetkin varuiksi otettiin, oli validi, mutta taas kun seuraavan kerran soitti ja varasi aikaa, valitettiin että asianomaisen pitää itse soittaa. Vielä 3 ja 4 kerran piti käynnin yhteydessä kysyä että näkyykö valtuutus, johon vastattiin vain jotain ympäripyöreää, ehkä se on mutta ei näy täällä etusivulla. Ei väliä kuka hoitaja on vuorossa, kaikki välttelevät ja kiertelevät valtuutus asiaa.
Viimeksi sitten taas eri hoitaja, myöntyi sanomaan, että on saanut ylemmän tahon määräyksen, että yli 18 v pitää itse hoitaa asiansa kaikkia kanavia pitkin. Eli valtuutus on vain muodollisuus, eikä oikeasti oikeuta yhtään mihinkään. Sanoi aluksi myös, että se on uusi lakisääteinen juttu, joka kirjallisena ohjeena annettiin ja tänä keväänä asetettu voimaan. Sanoin siihen sitten, että lakisääteisyyden vuoksi myös potilaiden tulee tietää tästä "uudesta käytännöstä" ja että hän voinee tulostaa minulle kyseisen muutostiedotteen. Hän vastasi siihen, että ei se taida ihan lakisääteinen olla, mutta ylempi määräys kuitenkin, ja että ei valitettavasti voi tulostaa sitä, koska samassa viestissä oli ohjeita muihin asioihin liittyen.
. Hämmästelin sitten asiaa, mutta kysyin, että minkä tason taho on kyseisen määräyksen antanut. Hän vastasi että sai pomoltaan määräyksen mutta ei tiedä mistä hän vastaavasti oli määräyksen saanut. Kysyin myös että onko valtakunnallinen ohjeistus, maakunnallinen vai kyseisen hoitolaitoksen oma. Hän vastasi että ei tiedä.
Erittäin epämääräistä, hämärää ja välttelevää on kommunikointi ja toimintatapa kyseisen paikkakunnan kohdalla, ollut jo muutaman vuoden ajan.
Eli: miten muualla päin Suomessa hoituu asioinnit valtakirjalla??? - Anonyymi00003UUSI
Anonyymi00002 kirjoitti:

Eli: miten muualla päin Suomessa hoituu asioinnit valtakirjalla???Ota yhteyttä alueesi potilasasiamieheen, ja keskustele hänen kanssaan asiasta. Hän varmasti osaa neuvoa, mitä tuossa tilanteessa pitäisi tehdä.
Onhan se outoa, jos annetaan mahdollisuus valtuutukseen, eikä se siltikään toimi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60864
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla248717- 52695
- 49619
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43528