Mepit vastustaa Suomen EU-nettomaksajan roolin muuttamista

Purran ehdotukseen pienentää Suomen nettomaksajan osuutta EU:ssa on nousseet vastustamaan nöyrät ja kuuliaiset, ja niin hiljaiset , mepit. Eikö tässäkään velkatilanteessa saisi olla terveesti itsekäs ja ajaa Suomen omaa etua ? Eikö mikään muu puolue täällä tosiaan aja Suomen etua kuin Perussuomalaiset !
Arat mepit (Pekka Toveri, Eero Heinäluoma, Elsi Katainen, Ville Niinistö , Jussi Saramo ja A-M. Henriksson ) vastustavat koko aietta. Päinvastoin ollaan haalimassa "jostakin" jopa lisärahoitusta EU:lle. 90 miljardin yhteisvelka ei siis vielä riittänyt ? Kuinkahan korkeaksi Brysselistä käsin toimivat mepit olisi edelleen nostamassa Suomen osuutta ?




https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8a92d2b9-9e81-430d-b9b9-48e014b96ee2
10<50
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pekka Toveri on jotenkin hämärä heppu, sehän nostaisi Puolustusmenoja vaikka millä ulkoisella ukaasilla. Natolle mieluista käytöstä.

1Äänestä

Suomi viimeisenä.

3Äänestä
  • Ihmeellistä alemmuuskompleksia Suomelta. Voi sitä olla pienikin maa, mutta vastata maailman myrskyihin sisulla. Taisi se sisu jäädä sinne Talvisotiin.

    4Äänestä

Purran aivopierut ja mölinät voi unohtaa. Hänellä on ollut yli kolme vuotta aikaa muuttaa asioita.

Sinä aikana tänne on tuotettu 205 000 ulkomaalaista halpatyöläistä vaikka suomalaisia on työttömänä.

Kukas se lupasikaan ennen vaaleja että toisin kuin kokoomus perussuomalaiset eivät leikkaa pienituloisilta. Nyt viedään pienituloisilta yksinhuoltajilta tuhkatkin pesästä leikkaamalla lapsilisät.

Ensi töikseen Purra lakkautti työttömien 7 euron lapsikorotuksen ihan ilkeyttään.

Äänestä

Kyllähän Suomi jo niin kusessa on ettei yksi Purra kesää tee. Kun ei vakuuttavuutta edusta edes pääministeri. Ja seuraava hallitus vasta kusessa onkin. Silloin puututaan jo yhteiskunnan rakenteisiin, auts, ja se taatusti tulee sattumaan !

1Äänestä
  • No, kun vastapainoksi pannaan tyly tulevaisuus, missä tekoäly syö työpaikat, opiskelujen miellekkyys tuuliajolla, robotiikka astuu myös asiakaskohtaavaan fyysiseen työhön, vihauskonnolle (islamistit) tulee tosi vaikeata maastoutua enää Eurooppaan taikaseinästä elämään , niin uudet ratkaisut pärjätä ja elää tulee silloin piankin ajankohtaisiksi. Eihän siinä vaihtoehtojakaan ole. Sellaisen hallitukseen ei kukaan halua vetäjäksi.
    Mutta vetäjänä tuskin nähdään Kokoomustakaan. Markkinatalous tulee tällaisenaan romahtamaan.

    1Äänestä

Suomen nettomaksu on hyvin pieni, Italian luokkaa.
Emme juurikaan rahoita unionia.

Äänestä
  • Tässä tilanteessa meidän pitäisi olla saamapuolella.

    3Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä tilanteessa meidän pitäisi olla saamapuolella.

    Suomen kuuluisi saada katastrofaalisen taloustilanteen vuoksi EU:lta tukipaketteja

    2Äänestä

Nettomaksu menee mm. edustajiemme elättämiseen. Se on selvä, että meppimme eivät halua tinkiä ruhtinaallisista eduistaan.

EU on pörssiyhtiöiden hanke. Se edistää jäsenmaiden lainsäädännön saattamista ylikansallisten pörssiyhtiöiden omistajille mieleiseksi. Yksikään eduskuntapuolue ei vastusta unionia, vaikka Suomella ei ole mitään valtaa liittoumassa. Maamme hyvävelikunta liittyi läntisen maailman hyvävelikuntaan jo ennen EU:ta.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Purran ehdotukseen pienentää Suomen nettomaksajan osuutta EU:ssa on nousseet vastustamaan nöyrät ja kuuliaiset, ja niin hiljaiset , mepit. Eikö tässäkään velkatilanteessa saisi olla terveesti itsekäs ja ajaa Suomen omaa etua ? Eikö mikään muu puolue täällä tosiaan aja Suomen etua kuin Perussuomalaiset !
Arat mepit (Pekka Toveri, Eero Heinäluoma, Elsi Katainen, Ville Niinistö , Jussi Saramo ja A-M. Henriksson ) vastustavat koko aietta. Päinvastoin ollaan haalimassa "jostakin" jopa lisärahoitusta EU:lle. 90 miljardin yhteisvelka ei siis vielä riittänyt ? Kuinkahan korkeaksi Brysselistä käsin toimivat mepit olisi edelleen nostamassa Suomen osuutta ?




https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8a92d2b9-9e81-430d-b9b9-48e014b96ee2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu