Toinen lapsi

Ykkönen ymmärtäisi koettaisi kakkosen.
Ykkönen älykäs, rauhallinen ja toinen tunteellinen ihmissuhde ihminen.

K: Onko toisella lapsella toiminnan logiikkaa? Minkälainen?

Kuinka paljon saa olla paha sosiaalipornoilija kunnes rajat tulevat vastaan.
Toisissa on mitä raaempi spektaakkeli, sitä parempi on ihmissuhteiden asiantuntija.
Ryhmässä, joka sopii jokaiseen laitokseen, voi olla paljon toisia lapsia syntyään.
Jokainen heistä esittää jotakin komppaa toisilleen.
Toisten kesken kukaan loukkaannu ja oudoksutaan, jos ei esitä itsestään yhtään mitään.
Mutta kuinka paha saa olla - sen tahdon tietää?
Onko jekkuilla jonkinlainen luonne, taso, aihe, mistä ne saavat kertoa ja mistä eivät saa?
Onko vääriä jekkuja toisilla lapsilla tai kaikki käy?
Mistä tietää, että toinen on loukkaantunut jekuista tai on tarkoitus loukata vain koko ajan?


Tiedetty, että luodun pahan ilmapiirin aikaan, ei ole yhtään syyllisyyden tunnetta tai onko, koska toiset lapset sietävät erittäin hyvin pahan ilmapiirin.

Ehkä he etsivät ryhmästä vikoja, joita korjata?
Siten toinen lapsi ei pelkää
1 - tekevänsä virheitä
2 - ottavansa nokkiin niistä
3 - korvaavansa virheitä ryhmässä

Ensimmäinen lapsi kutsuisi 1-3 ohjelmaa tyhmyydeksi, koska miksi tehdä virheitä kun tietää, että ne ovat virheitä? Ehkä toinen lapsi ei tiedä, mitä virheet ovat?

Ryhmässä, jossa on toisia lapsia, silloin on oma jekkumaailmaa.
Syntymän vuorojärjestys ei ole ainoa ryhmää luova ominaisuus.
Numerologiassa on ryhmänumeroita.
Siten ryhmätaito on monen tekijän tulosta.

Ehkä toisilla lapsilla on jekkumainen luonne itsellään ja hyväksyy muiden jekkuja, koska ymmärtää niitä, mutta se ei tee hänestä vielä ryhmäläisen suoralta.

On sellaisia sosiaalikkoja, jotka liittyvät ryhmään kun löytävät sellaisen. Se on joku tapahtuma, jossa on ihmisiä. Kakkoset saapuvat ryhmään ja ottavat sen omakseen. Heistä tulee vakkareita, hallitsijoita ja keinot, joita he käyttävät voi perinteisesti kutsua "kyynärpäätekniikaksi". Kuitenkin aikuisena voi ymmärtää mitä kyynärpäätekniikka tarkoittaa tarkemmin. Ei niin väärää oppia lainkaan.

Ykkösen näkökulmasta ryhmässä tapahtuu aina sama skenaario kun joku päättää ottaa sen omaan haltuunsa ja alkaa terrorisoida muita käyttäjää, jotka ovat vaisuja osallistumaan ja saa heidän kontrolliinsa. Hän luo tyhmiä omia sääntöjä.

Niin ykkönen aikuisena ymmärtää paremmin sosiologisen puolen elämässä.
Niin ykkönen tahtoo ymmärtää ellei oppia kyynärpäätekniikan.
Ettei kävisi, että olleen kärsivällinen koko elämä, lopussa pinna palaa ja tappaa jonkun nautinnollisesti kaikista elämän kärsimyksistä, jonkun joka hyppii liikaa silmille syvän sosiaalisen väsymyksen hetkenä kun ei ykkönen ole muutenkaan saanut ehkäpä tarpeensa hoidettua kun joku toinen vei sen häneltä.

Sikamaisesta käytöksestä perinteisesti syntyy paha tunne ja syyllisyyttä. Näyttää, että sikamaisuus liitetään sosiaalisuuteen. Ryhmässä näyttää myös, että suurin sika on paras. Sialle annetaan anteeksi. Mutta kun ottaa suuremman taistelijan Oinaan niin kuitenkin sen luonteessa on puhdasta erakkoa, että taistelu ei jää palkatta.

Tulin miettineeksi, että toinen lapsi tarvitsee neljännen. Toiset ehkä harjoittavat näköalatonta suhdepolitiikkaa ja jäävät ehkä omaan itseensä kun nelosen kanssa he osaisivat vaistoa paremmin, missä kohdin ei kannata spektaakkelia pitää ja antaa olla tai jopa osua tarkemmin vastustajaansa.

Erik Fromm psykologi kirjoitti kirjan Pelit, joita ihmiset leikkivät.
Mielenkiintoinen otsikko, jota en varmaan ymmärrä koskaan.
Mitä jos toisten leikit voisi kategorisoida, ymmärtää, oppia?
Oppisinko olemaan paha ihminen?
Pahuuden viljely ei ole ainutlaatuinen asia kulttuurissa, jos otetaan mustat gootit huomioon.
Joku pyrkii vain pahaan ja se on yksi elämän normaali alue.
Pahuudellakin voi päästä pitkälle, tosin sydän voi pettää nopeammin stressin määrästä.
Entä kun stressin siedon taso on korkea ja jaksaa muita enemmän tuottaa pahaa ja pääsee kyynärpäätekniikalla muita pidemmälle?
Onko ihminen, joka tietää, että on oltava paha, mutta epäonnistuu, onko hän vain keskikertalainen pahuudessa?
Sellaisia tapaa paljon, joiden maailmankuva on negatiivinen, mutta itse välttävät hankaluuksia.

Jos otetaan uskonnollinen moraali, silloin ehkä synnynnäinen vuorojärjestys voi asettua syntien järjestyksen taulukkoon. Toisille sopivat paremmin tietyt synnit, eivätkä ne ole niin pahoja heille.
Kristillisyydessä olisi voitu tutkia ennen syntien ihmissopivuutta. Tänään media ei tuo järjestelmällistä sopivuutta enää.

Leikissä on myös sellaista, että vaikka olisi leikkisä ihminen luonteeltaan, kuitenkin on olemassa vakavia ihmisiä ilman leikkiä ja on olemassa paikkoja, joissa toisten lasten leikit jäävät ymmärtämättä. Siksi ei voi sanoa, että toiset lapset olisivat kaikille sopivia ja ehkä toisten lapsen ei kannata leikkiä joka paikassa, mutta siellä, missä heitä ymmärretään.
Kaikilla luonteilla on sopimattomuutta ja sopivuutta ja se on myös yksi elämän perusta.