Aika paljon. Kohta robotit tekee työt ja elämme pääomatuloilla. Siinä vaiheessa robotit voi korvata eduskunnan ja hoitaa asiat ilman tunteita.
Mutta sieni- tai puolukkametsään, tai risusavottaan ei ole vielä keksitty kotimaista robottia.
>Simiti<
Viime vuonna tehtiin pääomasijoituksia 2,6mrd
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
kokonaisvarallisuuden poisto ja maastapoistumiskielto eli passien peruutus sadaksi vuodeksi suvulta
- Anonyymi00002UUSI
Si niitä työntekijöitä vasta tarvitaankin niiden huollot korjaukset asentamiset eipä onnistu robotti asennustyöstä työmaalla miksi luulette että nyky autot maksaa v itusti ne robotit on kalliimpia kuin mitä oli ihmiset tekemässä niiden työtä
- Anonyymi00003UUSI
Aikoinaan tehtaalla oli hirmu tuottavia robotteja apuna. Ei ne vaatinut palkkaa. Toki olivat aika osaamattomia ja piti vahtia.
>Simiti<
- Anonyymi00004UUSI
Luin tuossa juuri artikkelin arvistetusta talousaikauksilehdestä, jossa asiantuntijat totesivat, vähän eriävin mielipitein, että olisi oltava vähintään miljoonan euron sijoitusvarallisuus, jotta kannattaisi perustaa holding-yhtiö. Tämä on siis suomalaisen ainoa keino käytännössä sijoittaa esimerkiksi pääomarahastoihin, tai mahdollisesti siirtää varojaan ns. veroparatiiseihin.
- Anonyymi00005UUSI
Ensisijaisesti tuo sijoitusyhtiö siis sopii suvuille, jotka haluavat siirtää varallisuutta kollektiivisesti jälkipolville.
-AP
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6822617Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311316- 1121195
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121155Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2461044- 93975
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101893Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64751