Siksi roudaavat tänne tulevia äänestäjiä.
Ilman mamuja demarit olisivat pienpuolue Ruotsissa
Anonyymi-ap
52113
7Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Vallanhimo ajaa tekemään tämän.
Persujen vallanhimo näkyy näissä persujen trollitehtaan kirjoituksissa.
Demarit on menneisyyden puolue Suomessakin. Ei kukaan kehtaa sanoa kannattavansa raiskauskulttuuri puoluetta.
Kirjoititko tuon sieltä "hullujen huoneelta" , jossa te persut olette yliedustettuna.
Noin tyhmiä voi vai psyykisesti sairas persu kirjoutella.
Vain Suomen kansalaiset saavat äänestää.
Saavat kansalaisuuden aikanaan.
Kuntavaaleissa saa kunnan alueella asuva äänestää. Siksi mamupaikat tuhoutuvat.
Persupa ei tuota tiedä, mite vousi, kun koulupudokkaana ei mitään opetuksestakaan ymmärtänyt.
8 vuoden päästä, jos silloinkaan.
Tällä hallituskaudella tähän mennessä 150 000 uutta maahantulijaa . Miten demarit oppositiostakin asiat saa järjestettyä ?
Marin avasi ovet.
Ja seuraava äärimmäisen vasemmistolainen hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Tämä on uhkana.
Eiköhän se nyt ole niin että 180 000 maahanmuuttajaa tänne persut suostui kokoonuksen toiveena päästämään, kunhan saavat cain olla hallitukdessa. Riikka Purralle siis kaikki sopii, lisää vielä tulossa...sisäministeri Mari Rantanenkin on onneton maahanmuuton kohdalla. Mitään ei ole saanut aikaiseksi muuta kuin tyhjää puhetta.
Levälleen.
ja PS sulkee ne
Toivottavasti.
PSei ole saanut mitään aikaan, kun tarmo on mennyt kantasuomalaisten köyhien ja sairaiden kiusaamiseen.
Terveyskeskujsen lääkärissäkäynti 30,20 € ( oaitsi Hesassa ilmainen) ja kokoomuksen valinnanvapasuslääkärillä käynti 30.00 € ja usein ulkomaalainen lääkäri hoitaa nuo tuetut yksityisen vastaanoton valinnanvapauskäynnit.😅🤣😂
Hurjaa toimintaa Ruotsissa.
Se on kuin kusaisisi housuun pakkasella. Lämmittää hetken aikaa..
Ovat onnistuneet Ruotsissa pysymään suurena puolueena.
Joko nyt tajuatte, miksi Vantaan talous on kuralla demarien johtamana.
Ei ole ihme.
Vantaa on hyvä esimerkki tavoitteista. Siellä demarit pysyy vallassa mamujen avulla.
Ruotsi pilttiin demareiden vallahimon takia.
Pilattiin.
Vasemmisto lupasi hävittää valkoisen europpan toisen maailm. sodan jälkeen. Ovat onnistuneet joten onneksi olkoon. Miksi teette tämän????
Mistähän tämä tieto löytyy?
Eikun, se onkin "tieto".
"Vasemmisto lupaa hävittää valkoisen euroopan toisen maailmansodan jälkeen". Persujen valetta kaikki!!!
Väite siitä, että vasemmisto olisi luvannut hävittää valkoisen Euroopan toisen maailmansodan jälkeen, ei perustu historiallisiin tosiasioihin. kyseessä on salaliittoteorioihin nojaava väite, jolla pyritään usein lietsomaan vastakkainasettelua.Euroopan poliittinen ja taloudellinen yhdentyminen toisen maailmansodan jälkeen käynnistettiin alun perin rauhan turvaamiseksi ja taloudellisen yhteistyön edistämiseksi, ei minkään tietyn väestöryhmän hävittämiseksi.Euroopan unionin ja sitä edeltäneiden järjestöjen taustalla olivat toisen maailmansodan jälkeiset rauhanpyrkimykset. Esimerkiksi vuonna 1950 julistettu Schumanin julistus, joka loi pohjan Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle, tähtäsi nimenomaan siihen, että sota Euroopassa saataisiin tehtyä mahdottomaksi. Nämä tavoitteet olivat laajalti eri poliittisten toimijoiden, kuten kristillisdemokraattien ja muiden keskustaoikeistolaisten voimien, yhteinen hanke, ei pelkästään vasemmiston ohjelma.
Miten demarit roudaavat maahanmuuttajia?
Eivät ole edes hallituksessa. Ei ole vaikutusvaltaa.
Edellisten hallitusten politiikka näkyy viiveellä maassa. Se näkyy tämän hallituksen aikana. Se mitä tämä hallitus päättää, ne päätökset näkyy niinikään myöhemmin. Mutta seuraava hallitus normalisoi taas tilanteen eli rajat tullaan avaamaan.
Äänestäkää vaan vihervassuja.
Tämä taas sataa persujen laariin varmasti. Kiitti jo etukäteen
Ihan oikeasti, dorkana persuna ei tarvitse mistään olla vastuussa.
Jos tämä Orpon ja Purran hallituksen huonot päätökset vaikuttavat vain viiveellä, niin missä kusessa Suomi on, kun ne ovat jo nyt näin katastrofaalisua. 400 000 työtöntä, kasvu vaivaiset 0,6 %.
Kaiken maailman tuhoojat sopivat suomeen tuhoamispuuhiinsa
Tämä on kuitenkin äärimmäisen pettävää politiikkaa haalia ulkomailta äänestäjiä. Lopulta demarit saavat näistä tulijoista äärimmäisen kovan poliittisen ja muunkinlaisen vastustajan. Tätä he eivät vielä huumassaan näe. Se vastustaja on sata kertaa kovempi kuin Persut ovat.
Ruotsin esimerkki kertoo tästä. Siellä tulijaherrat ovat perustaneet oman puolueensa, ja ärhentelee jo kummasti siinä maassa.
Tulijat käyttää vain näitä naiiveja vassuja ponnahduslautana saada valtaa yhä enemmän.
Demarit harrastaa tuhopolitiikkaa.
Lopulta kokonaan. Sehän se on erään porukan tarkoitus.
Ne on niin kuumia ukkoja että Persut ovat hiirulaisia heihin verrattuna. He laittavat demareidenkin puntit tutisemaan.
Tästä on varoiteltu vuosia ja vuosikymmeniä mutta persujen varoitukset ovat menneet ohi korvien. Kuitenkin jatkuvasti ja valtavaa vauhtia nämä varoitukset käyvät toteen.
Ei tässä ole mistään rasismista kyse. Toisaalta, jos oman turvallisuuden tai jopa olemassaolon puolustaminen on rasismia, olkoon sitten niin.
Valkoisen rodun tuhoaminen on käynnissä.
Demarien toimesta.
"Tämä on kuitenkin äärimmäisen pettävää politiikkaa haalia ulkomailta äänestäjiä".
No, voiko joku olla enää tyhmempi kuin tyhmäpersu! Aivopestynä persujen tupailloissa koulupudokaspersu hirttäytyy kiinni juttuun joka "pajunköytenä" hänelle syötetään.
Tietääkö tyhmäpersu Ruotsin puolueiden kannatuslukujakaan tai Ruotsin politiikasta mitään?
Kovin vähän tämäkin persumokellus on saanut lukijakuntaa.
Ei mamujen eikä demareiden motiiveja saa arvostella.
Ei mamut Ruotsidemokraatteja eikä kokoomusta äänestä joten ....
Demarit mamutti ruotsin huolella.