Mitä tehdä kun kaikki isot ratkaisut elämässämme riippuu täysin miehen vanhempien mielipiteestä? Olemme 30:siä ja edelleen mieheni ei uskalla tehdä isoja ratkaisuja ellei ensiksi kysy vanhemmiltaan. Tai jos ehdotan jotain radikaalia vastauksena kuuluu: isä ei tykkäis...
Roikutaanko kovinkin pitkään vanhempien ehdolla?
Varsinaisesti minulla ei ole mitään vastaan appejani, mutta heidän ote pojassaan on liiankin luja. Pelkään pahoin ettei mieheni osaa itsenäistyä vanhemmistaan koskaan...
Roikutaanko kovinkin pitkään vanhempien ehdolla?
Varsinaisesti minulla ei ole mitään vastaan appejani, mutta heidän ote pojassaan on liiankin luja. Pelkään pahoin ettei mieheni osaa itsenäistyä vanhemmistaan koskaan...
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minä tiedän miltä tuo tuntuu. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisinko voinut tehdä jotain toisin?Varmasti-yrittää vain sopeutua. Ex-mieheni vanhemmat varsinkin äiti eli meidän elämäämme. Tuntui, että emme sitten päässeet enää eteenpäin eli perustamaan perhettä ja ostamaan sitä haaveilemaamme taloa. Kun sitten uskalsin kapinoida, niin siinä meni perhesuhteet miehen puolelle ja äiti alkoi olemaan sitä mieltä, että eromme on parempi. Niin sitten kävi. Tästä lähtien, yksi ratkaiseva vaikuttaja on miehen suhde vanhempiinsa kun parisuhdetta ollaan aloittamassa...Toivottavasti joskus.
Ainoa vaan, että mieheni on jo yli nelikymppinen ja kaikki ratkaisut tehdään hänen äitinsä mielipiteiden mukaan. Ei voida koskaan avioutua, eikä muuttaa minnekään. Minun kohdallani ero on jossakin vaiheessa totta, ei voi mitään, mutta en tarkoita, että se sinun kohdallasi on ainoa oikea ratkaisu.
Voisitko yrittää keskustella asiasta miehesi kanssa? Sanot, että asia vaivaa sinua kovasti.
Meillä ei voi keskustella asiasta, mies alkaa heti huutamaan.
Meillä kanssa mies soittaa aina isälleen tai äidilleen, kun on yhtään isommasta jutusta kyse. En tajua. Äijä on 34 v. Kyllä mullakin on hyvät välit vanhempiini, mutta mutta... Joskus on varmasti hyvä saada joihinkin asioihin muidenkin näkökulmia, mutta meillä tää on niin liioteltua, että hävettää. En kehtaa ystävilleni tai omille vanhemmilleni edes kertoa, mihin kaikkeen mies tarvitsee omien vanhempiensa luvan tai hyväksynnän... Ja meillä on oma koti ja lapsi ja kaikki... Varmaan kysyi äidiltään ennen lapsen hankintaakin, että joko vois... Mies on muuten kiva ja hyvä, mutta toi liioteltu vanhemmissa kiinni oleminen on alkanut ällöttää mua, luulin että se vuosien kuluessa vähenis, mutta ei...
Oletkos kuullut Yritys Kummeista.
Missä iässä ajattelet että ihminen tietää ja ymmärtää riittävästi, eikä jo elämän eläneellä ole parempia neuvoja.
Minä ainakin olen oppinut lisää vaikka ikää on yli 70v.
Vaikka hyvin on mennytkin, nyt vasta osaisin hyvin elää.
Vieläkö sinä 70-vuotiaana soittelet jollekulle vanhemmalle ja kyselet, kannattaisko ostaa televisio? Ei kuule kukaan missään iässä ymmärrä ja tiedä riittävästi, mutta jos joku muu aina päättää asiat puolestasi, et tule koskaan ymmärtämään ja tietämään senkään vertaa.
Halusit tahallaan ymmärtää väärin.
Muuta en osaa sanoa kuin hyvää jatkoa.
Toivottavasti silti osaat erottaa elämäsi tärkeät asiat ja silloin kuunnella niin kauan kuin ymmärrät.
No tämähän on netissä jokapäiväistä
Niin 70v. olen tv asiat kysellyt nuoremmilta ja tilattiinkin ulkomailta suuri taulu tv.
Mottoni on ollutkin:
Kaikkea ei itse tarvitse tietää,
mutta pitää tietää mistä tietoa etsii.
Meilläkin voi olla samoin, kun juuri poikani osti asunnon kihlakumppaninsa kanssa.
Yritin kertoa kuinka pitää useita asuntoja katsastaa, tinkiä ja ymmärtää että asuntoja tulee aina uusia, ei koskaan ole kiire ostaa.
Pahempi on korjata, jos ostaa hometalon huonojen kulkuyhteyksien kanssa.
Mutta jos rahat ovat pankissa, ei ole tehty mitään virhettä.
---
Nyt kuulin että hän aloittaa korjaamisen, siitä en ole puhunut mitään, koska kuulin sen salaa.
Mutta olen kovasti toivonut että kysyisivät maalausneuvoja tyttöystävänsä isältä.
SILLÄ NEUVOJA TE 30v tarvitsette. Olette kyllä viisaampia kuin, me 30v. mutta olette usein liian nopeita päätöksissänne.
Viisautenne on vain koulukirjoista opittua.
Esim. nykyään ostetaan kännyköitä, kotielokuvateattereita, alumiini vanteita, ym. aina kun tulee muutama tonni säästöön, vaikka koti on vielä hankkimatta.
Moni nuori ostaa ja hävittää monta kertaa tavaroitansa, ei osta elää tarkasti ja tuhlata sitten kun on, esim. turvallisen autoon, lasten harrastuksiin ja matkailuun.
Meilläkin on monta tavaraa poikamiesajoiltani, esim. äitini pyynnöstä ostamani parisänky.
Mitä sitten kun lähes 30 v. poika on tähän asti elänyt vanhempiensa kustannuksella. Siis terve ja työkykyinen. Miten saada itsenäistymään? Kolme miniää on jo kyllästynyt, mutta poika ei tajua, ettei vaimot halua elää appivanhempien kustannuksella, vaikka nämä eivät muuten puuttuisikaan heidän elämäänsä.
Tuntuu aivan uskomattomalta lukea, että täällä on niin monta, joiden mies on riippuvainen vanhemmistaan! Oma päätökseni oli jättää oma poikaystäväni, sillä en millään enää 2 vuoden seurustelun jälkeen jaksanut odottaa, että muutoksia tapahtuisi. Emme saaneet tehdä juuri mitään ilman vanhempien lupaa tai heidän seuraansa. Yhteenmuutto sopi vanhemmille päivän ajan ja seuraavana päivänä ilmoittivatkin, että ei missään nimessä. Entinen poikaystäväni teki kaikki päätöksensä vanhempien mielipiteet huomioon ottaen. Tyyppi oli ja tulee olemaan vanhemmistaan taloudellisesti riippuvainen niin kauan, kunnes vanhemmilta loppuu tuki omasta halusta. Mutta tuskinpa loppuu koskaan, kun on kyseessä ainoa lapsi. Kovasti on muka aikeissa itsenäistyä, mutta jos aika kahden kesken jää toissijaiseksi vanhempien kanssa vietetyn ajan kanssa, parempi antaa tyypin vielä roikkua rauhassa vanhemmissaan. Jos aikuisiällä olevalla ihmisellä ei ole itsellä ymmärrystä leikata napanuoraa, ei siihen kannata sekaantua.
En olisi koskaan jaksanut odottaa 30-vuotiaaksi asti näitä muutoksia. Pari vuotta jaksoin katsella ja odottaa, mutta enää en kyllä jaksaisi päivääkään. Vaikka itsekin olen läheinen vanhempieni kanssa, olen silti itse päätäntävaltainen kaikesta itseäni koskevissa asioissa. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää aikuisia miehiä, jotka antavat vanhempiensa vaikuttaa yhteen mihinkään päätökseen (enkä kyllä naisiakaan!). Toki vanhempiensa mielipiteitä on hyvä kuulla, mutta kyllä sen viimeisen päätöksen pitäisi tulla aina omista ajatuksista.
Pelkään pahoin, että aikuisiällä vielä vanhemmistaan riippuvaiset ihmiset eivät osaa oikeasti itsenäistyä vasta kun vanhemmista aika jättää. Saatan olla hieman kyyninen, mutta näin olen asian tuumaillut.
Sama asia painaa täälläkin, tyttöystävä ei voi tehdä minkäänlaisia päätöksiä ilman äitinsä puuttumista asioihin. Seurustelun alussa hieman huvitti anopin takertuminen tyttärensä menemisiin ja tekemisiin (asuivat silloin vielä saman katon alla), mutta nyt kun olemme yhdessä asuneet jo jonkin aikaa ja sama meno jatkuu edelleen useista huomautuksista huolimatta niin minun on ollut pakko alkaa miettiä tosissaan sitä, että haluanko elää tälläisessa suhteessa.
Olen kertonut mielipiteeni monta kertaa tyttöystävälle ja sanonut, että minua suoraan sanottuna vituttaa kun yhden täytyy pistää viestiä äitilleen jos ollaan vaikka ostosreissulle menossa yli 10km päähän, mutta ei niin ei... johonkin jos lähdetään ja tyttöystävä ei ilmoita äitilleen niin pian soi puhelin ja sieltä kysellään missä ollaan kun ei näy autoa pihalla.
Alituista kyttäämistä!!! Anoppi kävelee/pyöräilee yhtään liioittelematta noin 20 kertaa päivässä kotimme vieressä. Ette usko kuinka tälläinen voi syödä miestä, itseasiassa tätä kirjoittaessani tein päätöksen että kun menen kotiin niin annan tyttöystävälleni kaksi vaihtoehtoa, joko muuttaa kanssani kauemmaksi anopin vaikutuspiiristä tai sitten jatkaa elämäänsä ilman minua, sillä minä lähden ainakin, se on varma.
Tästä aiheesta voisi tehdä jo jonkun dokumentin televisioon, Suomessa on suuri määrä ihmisiä jotka todella voi huonosti appivanhempiensa takia!
Dokumenttia kehiin!
No niin ajattelin minäkin, että rakkaus voittaa ja mies aikuistuu, eikö mitä äidissään kiinni 28 vuotta, olin aina toisena naisena ja toisella sijalla.
Äiti kuoli ja nyt mies on kuin orpo piru, eikä meinaa päästä yli asiasta, no eihän äiti ollutkaan kuin 91 vuotias kuollessaan.
Ainoa mitä voi muuttaa on omaa suhtautumistaan, näin on.
Asian sivusta, mutta jollekin on purettava.
Kolmekymppinen pari sai vauvan.
Mies kertoi työssä kuinka ihana on sitä ulkoiluttaa,
”hän ei ole koskaan tehnyt niin pitkiä kävelymatkoja ennen”
ja lisäsi
”Salilla hän kyllä on ollut ja hionnut, mutta ei näin kävellyt kaupungilla”
Ja kun mies oli töissä, näytti se onnellinen äitikin vaunuja työntelevän.
Ja mitä puhuttiin parin kk kuluttua?
Vauva on unikoulussa kun huutaa vain yöt.
Teki mieli sanoa mutta en katsonut tarpeelliseksi, kun mies on niin itsetietoinen, muut eivät ole mitään.
Teki mieli kysyä, ETTÄ NUKKUISITKO SINÄ RAUHASSA YÖSI, JOS JÄTTILÄINEN PÄIVÄN TYÖNTELISI VAUNUISSA.
Niin se siitä nuorten ymmärtämisestä ja viisaudesta.
Niin, meinaatko että vauva itkee koska sitä työnnetään vaunuissa kaupungilla? Ja ettei nuoret tiedä mitä tekee?
Siskoni muksu ei suostu nukkumaankaan jos ei sitä ole jatkuvasti lykkimässä paikasta toiseen... Kyllähän vauvat itkee monesta syystä. Ja vauvan isä on siis työpaikassasi, kyllä siinä varmaan on vähän enemmän henkilökohtaista kun vaan vauvan unikoulut...
Joillain vain on niin pätemisen tarve, että tarvii tulla joka asiassa neuvomaan. Anna nuorten tehä omat "virheensä", ei kukaan ole seppä syntyessään!
"" Niin, meinaatko että vauva itkee koska sitä työnnetään vaunuissa kaupungilla? Ja ettei nuoret tiedä mitä tekee? ""
-----ymmärsit täysin oikein.
"" Siskoni muksu ei suostu nukkumaankaan jos ei sitä ole jatkuvasti lykkimässä paikasta toiseen... ""-----varmaan myös työntäjä eli siskosi nukkuisi samassa tilanteessa, samoin myös hän nukkuu automatkoilla, ym. mut mut tämänlainen ei ole oikeaa nukkumista, vain nukahtamista joksikin aikaa.
"" kyllä siinä varmaan on vähän enemmän henkilökohtaista kun vaan vauvan unikoulut... ""
----ei ole, olemme hyviä kavereita, mutta hän on saanut aivan erilaisen koti kasvatuksen, on riittänyt kun on päässyt töihin jne..
(meillä on ajateltu että lasten pitää antaa opiskella ja toivottu että heistä tulee paremmin koulutettuja kuin vanhemmat ovat).
"" Joillain vain on niin pätemisen tarve, että tarvii tulla joka asiassa neuvomaan. Anna nuorten tehä omat "virheensä", ei kukaan ole seppä syntyessään! ""
---- kyllä nuoret tekee aivan riittävästi virheitä, jos niitä osaa ohjata, niin se kannattaa.
Olet siis sitä mieltä että kun nuori on lukenut 25 v. ikäiseksi, hän tietää kaiken elämästä ja osaa kaiken. (hän on viisas vain omalta alaltaan).
Meidän suvussa on keskusteltu ja yritetty ja yritetään kaikki tehdyt virheet katkaista aina nykyiseen sukupolveen, eikä siirtää seuraavaan sukupolveen.
Eka kirjoituskin oli lainaus ”raamatustamme” seuraavalle polvelle.
0-1 v lasta ei tarvitse viedä kotipihan ulkopuolelle.
Hän ei todella tarvitse työntelyä ym.
Hän tarvitsee ruokaa, huolenpitoa, lepoa ja ikäistänsä seuraa.
Koetan aina tällä samalla ajatuksella, jos saan ymmärtävän vastauksen, kirjoitan seuraavan kohdan.
Jos en saa, annan nuorten todella aloitta lastenhoidon opettelun alusta.
Tarkoituksellinen lisäys.
Elämä ja lastenhoito ovat vähän sellaista että
kun jonkin asian on tehnyt,
sen osaisikin tehdä seuraavaksi vähän paremmin.
Kun lapset ovat 2v ikäisiä, osaisi hoitaa vauvoja paremmin kuin tuli juuri hoidettua.
(osaisi hoitaa, jos on asiasta kiinnostunut ja oppinut)
(mutta elämän monimutkaisuuden vuoksi voi tulla muita rajoitteita, voimavarat, työpaineet ym. joten seuraavan vauvan hoito voi ollakin vielä huonompaa).
Taidot ja oppiminen kulkevat hieman jälkijunassa.
Minä ainakin tekisin kaiken erilailla jos saisin uuden mahdollisuuden aloittaa alusta.
Näin ajattelen vaikka olen hyvin tyytyväinen nykyiseenkin elämääni.
Luin kauhulla kirjoituksianne. Minullakin on hyvin saman tyyppinen tilanne, vaikka poikaystäväni on vasta 22, ei minusta enää KAIKKEEN tarvitse vanhempien lupaa. Sivusta seuraavana meinaa kyllä joskus keittää. Esim. Olimme ostamassa pöytää asuntoomme, appivanhemmat tietty mukana, kun yhtäkkiä he päättivätkin, että kyllähän se vanha pöytä kelpaa vielä. No ei ostettu pöytää kun minun heikot vastalauseeni jyrättiin yksimielisesti. Ja pöytä olisi tosiaan ostettu meidän itse säästämillä rahoilla.
Äiti osta pojalleen vaatteet, kun eihän se raukka tiedä,että mimmoset pitäs ostaa... Ja ei kyllä tuolla menolla opikkaan.
Poikaystäväni auton ostosta päätti appiukko, nyt on sitten mukavasti lainaa kun pitää olla uusi auto. En halua osallistua noin järjettömän hankinnan maksuun. Sanoin suoraan, etten aio sitä käyttää, enkä myöskään maksaa. Minun opiskelubudjettini ei moisia salli. Siitä hyvästä sain kuulla olevani hemmoteltu... No, nyt maksan bensat joka kerta jos mennään jonnekin.
Ja nyt te kerrotte, että tämä tulee jatkumaan ;). Minäkin luulin että tämä on jokin ohi menevä itsenäistymisvaihe. No, mutta vakavasti puhuen, minullakin on läheiset välit vanhempiini, mutta en tarvitse heidän lupaansa joka päiväiseen elämään. Ei tämä pitemmän päälle vetele...
Tilanteesi tuskin tulee muuttumaan. Itsekin olen vasta 22 ja päätin jo tässä vaiheessa sanoa nou tänks. Suosittelen ainakin kissan nostamista pöydälle, jos et muuten halua edes miettiä eroa. Asiastahan on puhuttava, sillä eihän se normaalia ole!
Vähän leikkiäkin, mutta monettako pöytää olet jo ostamassa?
Nykyinen vaimoni osti aikoinaan pöytänsä isänsä kanssa 22 v tyttösenä.
Pöytä oli käytössä 30 vuotta, siihen asti kun perimme paremman/suuremman pöydän.
(olisikohan silloin itse osannut ostaa sellaista tukevaa jatkopöytää?)
Kyllä sen rakkauden pitäisi pysyä talossa, vaikka ei yhdessä rakennetakaan pikku kotia.
Pitäisi viihtyä muutenkin kuin aina jotain ostamalla tai syömällä.
Rakastavaisista vanhemmista tuntuu kurjalta kun nuoret ostaa kaikenlaista pikkutavaraa.
Huomaavat että lapset ovat yhtä hulluja kuin he (aikuiset) aikoinaan.
Aikuiset ovat oppineet ja yrittävät opettaa lapsiaan.
Rahan käyttö ei tee onnelliseksi,
vaan se että rahaa on mahdollisuus käyttää.
Ei se ole ku toinen pöytä vasta, mutta kun se rotisko on niin penteleen iso, ettei meinaa mahtua jääkaapin ja pöydän välistä pois ja älä unta näe että saisit jääkaapin oven kokonaan auki. ;) Ei mahdu minnekkään muualle... Joku hitsin perintökalleus kai, oltas annettu se takasin appivanhemmille. No, ei kai siinä, jatketaan ahtautumista.
Hän osaa antaa arvon neljännelle käskylle, kunnioita isääsi ja äitiäsi. Onhan vanhemmat tehneet lapsensa eteen paljon. Olisiko parempi, jos hypittäisiin omien vanhempien silmille. Onhan niin moni vanhemmista saanut omilta lapsiltaan turpiin. Kiinnostuminen johtuu huolehtimisesta ja välittämisestä. He eivät tee sitä pahan suopasuuttaan, onhan vanhemmat myös aina lapselleen läheisiä.
Miten nuori voi koskaan oppia itse elämää, jos vanhemmat aina paimentavat ja estävät tekemästä virheitä, maksavat velat ja rästilaskut, kun ei ole lapsella rahaa. Sitten tehdään uutta velkaa, kyllähän isä auttaa. Ja jotkut oppivat sen rahastamisen niin hyvin että käyvät todellakin käsiksi eläkkeen maksupäivänä, jos ei muuten ymmärretä maksaa. Olisi parempi antaa oppia säästäväisyyttä ja elämän kovuutta ilman pehmusteita, muuten saa vanhuksetkin kärsiä epäitsenäisistä lapsista lopun ikäänsä. Ei siis tarvitse ostella kaikkea, valvoa päätöksiä ja soittaa joka päivä sekä avustaa heti kun on pula.
paapotaan kakarat pilalle sen sijaan että opetettaisiin itsenäistymään ja - ikävä kyllä - tekemään ehkä niitä omia virheitäkin - EI ole rakkautta ja välittämistä!!! Rakkautta ja kunnioitusta on kasvattaa lapsensa niin, että voi turvallisin mielin päästää nämä omille siivilleen. Itsekästä on roikkua lähes tai täysin aikuisissa lapsissaan ja opettaa vielä, että äiti ja isi hoitaa ja huolehtii aina.
Luulin jo olevani ainoa, jolla on tällainen ongelma appivanhempien kanssa. Tai eihän ne mulla vielä varsinaisesti appivanhempia oo... Seurustelen 30v. miehen kanssa, joka vielä sattuu olemaan perheensä ainoa lapsi. Äiti ennenkaikkea puuttuu ihan kaikkiin asioihin. Soitteleekin useaan kertaan päivässä, haukkuu pojalleen mua, neuvoo mitä töissä pitää tehdä, ostelee vaatteita, huutaa, jos jokin asia ei mene hänen mieltä myöten... Ollaan oltu yhessä kaksi vuotta, ja alkuun tulin ihan hyvin juttuun miehen vanhempien kanssa. Sitten yhden kerran erehdyin olemaan eri mieltä jostain asiasta, ja siitä lähtien olen saanut kantaa "anoppini" vihaa niskassani. Tuskinpa tuollaiset miehet itsenäistyvät ikinä. Vaikka asiasta koettaisi keskustella, ei se ainakaan meillä mihinkään johda. Miehen edellinen, pitkä suhde, oli jo kaatunut liialliseen äitinsä haluun puuttua kaikkeen. Toivon yhä, että asiat muuttuisivat, mutta en jaksa enää uskoa siihen.
Voi -kele mikä näitä vanhempia, useimmiten naisia, jotka eivät osaa päästää pojistaan irti, vaivaa!!! Mua ÄLLÖTTÄÄ ne mammanpojat, jotka on olevinaan niin miehiä, mutta soittavat joka asiasta äidille tai isälle vahvistuksen saadakseen. Mitään ei osata päättää itse.
Naiset ja miehet myös, menkää peilin eteen ja katsokaa, miten poikanne kasvatatte!!! Tunnetteko suurtakin riemua kun näette, miten aikuiset lapsenne kääntyvät puoleenne asiassa kuin asiassa? Rakkautta voi antaa sitomatta lapsiaan kahlein ja rakkautta tiedät antaneesi kun huomaat lastesi pärjäävän omillaan! Olenpa varma, että silloin saat itsekin loppupelissä eniten!
Eipä näy täällä mammanpojat itseään puolustavan... Eivät taida äidit antaa lupaa :D
Oikeasti olisi mielenkiitoista kuulla jonkun tälläisen pojan/miehen kanta asiaan. Miksi siinä äidissä pitää roikkua ja antaa se jyrätä ja määrätä?
Mullaki on tämmönen onkelma kotopuolessa ja rakas avokkini alko huutamaan, että miksei vanhemmilta sais kysyä mielipidettä. Niin, sama se mulle niitten mielipiteittensä kanssa mutta ku ne tuntuu tekevän kaikki MEIDÄN päätökset. Ei ymmärretä että juostaan aina vanhempien helmoihion... Äiti ostaa vaatteet miehelleni vieläki (28 vuotta), ite ostin paidan synttärilahjaksi ja anoppi tuumas vain, että onpas se kummallisen näkönen ja aivan liian iso!
Ihan hyvän kokonen minusta, ei ole kiva ku miehet pukeutuu kovin vartaloa nuolevasti ja oikeasti ne vaatteet on liian pieniä. Ei ole tainnu huomata anoppi että poika on kasvanu pois s koosta.