Seurustelen poikaystäväni (olemme molemmat 23v.) kanssa kolmatta vuotta ja meillä menee kaikki erittäin hyvin...ainoa ongelma on tuleva anoppi (en tietenkään voi olla varma etta tulemme aina olemaan yhdessä mutta tällähetkellä hyvältä näyttää.)
Niin siis anoppiehdokkaasta: en tiedä mistä aloittaa..
aloitetaan vaikka tästä
1.että hän sanoo aina ettei ole kiinnostunut toisten siis meìdän asioista mutta jokaisen viikonlopun jälkeen hän kyselee että missäs sitä on oltu ja ketäs oli meidän kanssamme.
2.Jos olemme yhdessä anoppini kanssa osotosreissulla ja mietin että mitä ostaisin poikaystävälleni esim. syntymäpäivälahjaksi. ja katselen punaista t-paitaa, hän sanoo minulle että
-Minun poikani pitää sinisestä,olen aina ostanut hänelle sinisiä paitoja! Ja jos yritän varovasti sanoa että lahja on minulta ja ehkä vaihtelu virkistää niin hänen vastauksensa on:
-Minä tunnen kyllä oman poikani! ja lopuksi päädyn sitten anoppini inttämisen jälkeen siihen prkleen siniseen.
3. Kerran oltiin yhdessä katselemassa alennusmyyntejä ja käteeni osui kaunis pitsinen yöasu jota jäin sitten ihastelemaan. Tähän anoppini tokaisi
-Ja missäs sä tuota voit edes käyttãä... minä kyllä tiedän missä mutta en usko että se hänelle kuuluu.
Anoppini puhuu tai sanoo minulle asioista aina ystävälliseen sävyyn joten minun on aika vaikea sitten sanoa hänellle ilkeästi takaisin..
4. Hän ostaa edelleenkin poikaystävälleni alusvaatteita!
5.Hän on aina kotona (siis ei lähde koskaan lomalle tai kauemmas) koskaa pelkää että hänen poikansa eivät pärjãä jos hän ei ole vähintään samassa kaupungissa.
Poikaystävälläni on siis 30v. veli.
6. Jos anoppini sattuu samaan käsiinä poikaystävälleni tarkoitetun postin, hän avaa sen!
Ja näitä "pikkujuttuja" jotka ärsyttävät minua riittää mutta eilen sain sitten kuulla jotain mitkä saivat niskavillani pystyyn:
Poikaystäväni on siis aika varakkaasta perheestä. Kun hänen veljensä meni naimisiin perhe osti heille oman talon. POika ystäväni kohdalla anoppini on kuitenkin suunnitellut seuraava:
He asuvat omakotitalossa ja ovat ajatelleet rakentaa siihen toisen kerroksen niin että anoppini ja appeni muuttavat yläkertaan ja poikaystäväni perheineen alakertaan. Kun kysyin että oletteko kysyneet poikaystävältäni että mitä hän on mieltä asiasta, anoppini vastasi:
-Mutta hänhän on vielä niin nuori päättämään tällãisiä, sitten siitä puhutaan kun aika on sopiva...!
Minusta tuntuu että mikä minä olen siihen mitään vastaamaan kun eihän me olla edes naimisissa. Minä kun mieluummin ottaisin pankkilainan ja hankkisin asunnon sieltä mistä haluan.
Olen väsynyt siihen ettã hän pitää meitä pikkulapsina..
Olen useaan ootteeseen puhunut poikaystäväni kanssa tämän äidistä ja kuinka minua ahdistaa tämän puuttuminen meidän elämäämme. Ja hän on useaankin otteeseen käskenyt jättää meidät rauhaan mutta tähänkin anoppini sanoo:
Mutta eihan se nyt sitä oikeasti tarkoita..siis toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...Ja aina ystävällisesti hymyillen!
Niin siis anoppiehdokkaasta: en tiedä mistä aloittaa..
aloitetaan vaikka tästä
1.että hän sanoo aina ettei ole kiinnostunut toisten siis meìdän asioista mutta jokaisen viikonlopun jälkeen hän kyselee että missäs sitä on oltu ja ketäs oli meidän kanssamme.
2.Jos olemme yhdessä anoppini kanssa osotosreissulla ja mietin että mitä ostaisin poikaystävälleni esim. syntymäpäivälahjaksi. ja katselen punaista t-paitaa, hän sanoo minulle että
-Minun poikani pitää sinisestä,olen aina ostanut hänelle sinisiä paitoja! Ja jos yritän varovasti sanoa että lahja on minulta ja ehkä vaihtelu virkistää niin hänen vastauksensa on:
-Minä tunnen kyllä oman poikani! ja lopuksi päädyn sitten anoppini inttämisen jälkeen siihen prkleen siniseen.
3. Kerran oltiin yhdessä katselemassa alennusmyyntejä ja käteeni osui kaunis pitsinen yöasu jota jäin sitten ihastelemaan. Tähän anoppini tokaisi
-Ja missäs sä tuota voit edes käyttãä... minä kyllä tiedän missä mutta en usko että se hänelle kuuluu.
Anoppini puhuu tai sanoo minulle asioista aina ystävälliseen sävyyn joten minun on aika vaikea sitten sanoa hänellle ilkeästi takaisin..
4. Hän ostaa edelleenkin poikaystävälleni alusvaatteita!
5.Hän on aina kotona (siis ei lähde koskaan lomalle tai kauemmas) koskaa pelkää että hänen poikansa eivät pärjãä jos hän ei ole vähintään samassa kaupungissa.
Poikaystävälläni on siis 30v. veli.
6. Jos anoppini sattuu samaan käsiinä poikaystävälleni tarkoitetun postin, hän avaa sen!
Ja näitä "pikkujuttuja" jotka ärsyttävät minua riittää mutta eilen sain sitten kuulla jotain mitkä saivat niskavillani pystyyn:
Poikaystäväni on siis aika varakkaasta perheestä. Kun hänen veljensä meni naimisiin perhe osti heille oman talon. POika ystäväni kohdalla anoppini on kuitenkin suunnitellut seuraava:
He asuvat omakotitalossa ja ovat ajatelleet rakentaa siihen toisen kerroksen niin että anoppini ja appeni muuttavat yläkertaan ja poikaystäväni perheineen alakertaan. Kun kysyin että oletteko kysyneet poikaystävältäni että mitä hän on mieltä asiasta, anoppini vastasi:
-Mutta hänhän on vielä niin nuori päättämään tällãisiä, sitten siitä puhutaan kun aika on sopiva...!
Minusta tuntuu että mikä minä olen siihen mitään vastaamaan kun eihän me olla edes naimisissa. Minä kun mieluummin ottaisin pankkilainan ja hankkisin asunnon sieltä mistä haluan.
Olen väsynyt siihen ettã hän pitää meitä pikkulapsina..
Olen useaan ootteeseen puhunut poikaystäväni kanssa tämän äidistä ja kuinka minua ahdistaa tämän puuttuminen meidän elämäämme. Ja hän on useaankin otteeseen käskenyt jättää meidät rauhaan mutta tähänkin anoppini sanoo:
Mutta eihan se nyt sitä oikeasti tarkoita..siis toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...Ja aina ystävällisesti hymyillen!
Vastaukset 22
Vanhimmat
kohtiin 2 ja 4. Minunkin äitini ostaa veljelleni vaatteita. Olisit vain tyytyväinen, jos ovat suhtkoht ok ostoksia. Teiltä säästyy rahaa ja äiti saa itselleen hyvän mielen "huolehdittuaan" pojastaan. Meillä perinne on jatkunut kauan ja sitä on hankala muuttaa. Ei tarkoita pahaa!Itsekin ostan veljelleni joka joulu kalsarit. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta se on meidän traditio, jonka hänen tyttöystävänsä ymmärtää eikä loukkaannu. Usein ostan hänelle myös muita vaatteita, ihan olen kyllä luvan saanut. On kuulemma vain mukava, kun maku täsmää :).
Itse yrittäisin neuvoa asennoitumaan. Nuorena sitä ajattelee, että maailma loppuu ja anoppi on suolesta, mutta sitten kun tulee vanhemmaksi näkee, että vielä on pahempiakin anoppeja ja kannattaa vain hymyillä ja ajatella omissa ajatuksissaan muuta.
Niin en mä nyt ajattele et anoppi varsinaisesti on suolesta. Meillä on muuten hyvät välit ja voin puhua hänen kanssaan asoista,olen vain väsynyt siihen että hän puuttuu joka ikiseen asiaan ja sanoo aina mielipiteensä myö asioihin jotka eivät hänelle kuulu!
meillä kanssa eletään tosi tiiviissä suhteessa appivanhempien kanssa ja tuntuu että omatila loppuu justiinsa.itse asiassa ero on meinannut tulla kun olen tuntenut itseni niin tukahdetuksi.älkää vaan missään herranjumalan nimessä suostuko muuttamaan samaan asuntoon appivanhempien kanssa.jos jo nyt sinusta tuntuu että puuttuvat aivan liikaa teidän asioihin niin sitten se tilanne vasta pahenee saman katon alla asutte.anoppi pääsee silloin puuttumaan joka ikiseen asiaan,asuttehan te heidän talossaan.ja anoppi määrää silloin.
niin sitä minä juuri pelkäãnkin ja jos joku päivä haluaisimme muutta pois, eihän me koskaan voitaisi myydä anopin taloa! Hullu kai olen kun ajattelen nyt jo tällaisia asioita mutta ne hiipivät väkisinkin mieleeni..
tälläkin palstalla varmaan satoja esimerkkejä siitä miten päin p:tä voi perhe-elämä mennä kun appivanhemmat on liian lähellä.
Miksi ehdoin tahdoin pistää itseään sellaiseen väliin, jos muitakin vaihtoehtoja on? Ja onhan niitä aina. Muista se.
Kyllästyt nyt jo muutaman kauppareissun aikana anopin hyväätarkoittaviin neuvoihin. Asiat ovat kuiteniin niin vähäpätöiset kuin paidan väri.
Kuvittele asuvasi samassa talossa! Anopilla olisi ilman muuta avain teille ja hän kävisi kuin kotonaan (talohan on anopin) ja neuvoisi sinua joka asiassa. Ne asiat olisivat jo ihan toista luokkaa kuin alennusmyyntiostoksilla. Saisit aika pian tarpeeksesi, välisi kiristyisiviät kaikkien kanssa ja hermot menisivät.
Jokaisen perheen arki on erilainen kuin rakkaimmankin sukulaisen. Ruokailut eri aikoina, siivoukset eri tahdissa, vieriluajat erilaiset jne. Kaikesta voi hermot mennä kun asutaan samassa omakotitalossa. Tahtomattaan aina häiritsisi.
Älä IKINÄ suostu.
Välit kaikkiin sukulaisiin pysyvät parempina, kun jokainen elää omaa elämäänsä omassa osoitteessan. Se on vanha totuus, jonka anoppisikin kyllä tietää, mutta hän kuvittelee tekevänsä teidän parastanne ajatellen tämän uhrauksen, vaikka arveleekin sydämessään joutuvansa huolehtimaan teistä koko loppuikänsä. Hän vain perustelee sen itselleen ja varmaan muillekin sillä että te tarvitsette vanhempien apua vielä vuosikausia, nuoret ja avuttomat ihmiset!
meillä anoppi haukkuu kaikki vaatteet joita olen ostanut hellulleni. vaikka helluni mielestä ne ovat aivan loistavia valintoja.
tässä kesän alussa ostettiin yhdessä helluni kanssa hänelle lippalakki. siis sellainen mikä nyt on muotia, sellaisia tyyliin armeija. noh se oli beige ja oli punainen tähti siinä, helluni tykkäsi aivan hirveästi siitä. noh anoppini siihen että aivan kauhea tuo lätsä ja antoi työpaikkansa nimikoidun lippiksen joka oli aivan kamala, ymmärrän jos appi sitä piettää mutta 23v päässä se oli kamala. No nyt se beige lippis on sitten hukassa, tais jäähä anopin luo kun olimme talon vahteina. siihen sitten anoppi vastas kun helluni kysyi häneltä onko näkynyt niin anoppi siihen että ei onneksi että tuo minun antama lippis on niin hieno! siihen sanoin suoraan että mielestäni se on aivan kamala. Anoppi meni hiljaseksi. =)) erä voitto 1-0
mutta ei osaa edes ajatella, miltä tuo kaikki sinusta mahdollisesti tuntuu. Nosta kissa pöydälle, jos uskallat. Mitä muutakaan tuollaisessa tilanteessa voi tehdä!
Koen sielujensympatiaa, sillä minunkin anoppikokelaallani on todella vahvat siteet kumpaankin yli 30-v. poikaansa. Käskyttää heitä aina, kun ollaan käymässä, ruoanlaitossa ja talonhoidossa. Viime aikoina on tullut sellaista ilmi, että jos avoni ostaisi anopin talon, kun tämä joskus parin vuoden sisällä haluaa muuttaa kaupunkiin lähemmäs palveluja. Avoni ei ole kamalasti asiasta informoinut, kun on kai vähän arastellut suhtautumistani asiaan. No, niskavillathan siinä singahti pystyyn!
Olen pitänyt pääni kiinni aina, kun tuollaisilla vesillä liikutaan. En tiedä, mitä sanoa avolleni ja anopilleni tai muillekaan heidän sukulaisilleen. Toisaalta tuntuu, että heidän asiansa eivät kuulu minulle, vaikka kuuluvathan ne! Välillä tuntuu, että olen täysin ulkopuolinen. AVONI rakentaa joskus talon, AVONI sitä ja AVONI tätä. Minua ei ole olemassakaan. Muuttuisiko tilanne, jos menisimme vaikkapa kihloihin?
Joskus vielä avaan sanaisen arkkuni, sillä hehän kaikki luulevat, että minulle on aivan sama (kaikki kelpaa) kun en koskaan kerro omaa mielipidettäni.
Kiva kuulla että on ihmisiä jotka ymmärtävät, enkä tunne olevani täysin hakoteillä kun monet anoppiehdokkaan tekemiset ja sanomiset ärsyttävät. Meillä se on toisinpäin että anoppi ei käskytä poikiaan vaan tekee heille kaiken ja passaa niin paljon kun vain voi! Esim. vanhempi veli(30v.) joka on naimisissa tulee käymðän äitinsä luona, tämä antaa heille valmiit pihvit ja perunat mukaan...koska kuka sitäkään tietæä mitä ne siellä kotona syövät vai syötköhän edes..
mielestäni meillä on myös se, kun anoppi tyrkyttää itsetekemäänsä ehtaa kotiruokaa meidän kainaloon aina kun ollaan vierailulla. Syökää tästä!!
Onko sinusta parempi ettei anoppisi tarjoisi teille ruokaa? Anoppien on vaikea tietää, mihin vetää vieraanvaraisuuden ja auttamisen raja, kun on opiskelijoita nuoret ja sitä ajattelee, että apu olisi tervetullutta. Sitten saakin kuulla ettei miniä olisi halunnut anopin ruokia eikä apua. On vaikea tietää toisten ajatuksia, jos ei sanota ääneen.
Siis anoppi tyrkyttää ruokaa sammioittain, kun olemme jo lähdössä OMAAN kotiin. Hän tuo sitä päivälläkin aina kun liikkuu nurkilla. Ei se niin kamalasti häiritse, että siitä kärsisin. Huvittavaa lähinnä.
Vaikka tosiaan selvitään hengissä ominkin avuin.
Vaatteita ei onneksi pojalleen enää ostele. Ompelee kyllä :)
joka kerta kun lähdemme pois anopin luota , sanomme ettei ole tarvetta laittaa ruokaa(etenkään valmiiksi kokattua) mukaamme, meillä on jo kaapit täynnä. kiitos.
anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja kalsareista. Minä olen ominut mieheni pitkät kalsarit talvikäyttöön.
Mikali et halua tuollaista anoppia, vaihda poikaystavaa.
Jos 30v mies on noin tiukasti aitinsa helmassa kiinni, se ei tule muuttumaan. Sensijaan mita tulee tapahtumaan, aiti liityy viela tiukemmin poikansa elamaan, sina tulet viela vihaisemmaksi ja myrkytat ei vain oman mielesi mutta myos miehen. Tuota seuraa hirvean katkeroitunut ero ja typera viha lopuksi elamaa.
Jos elamasi on idiootti vihan arvoista-jatka samaan tyyliin.
Ellei, vaihda poikaystavaa.
Poika loytaa varmasti tyton joka tyytyy olemaan #2 hanen elamassaan.
mista pain maailmaa kirjoittelet?
Tuota. Millaiset ammatit teillä on?
Muuttakaa vähintää 5. vuodeksi mahdollisimman kauas ulkomaille töihin. Vähempi välimatka ja -aika ei riitä. Miehesikin (tuleva) pääsee itsenäistymään, sillä en tosiaankan usko että hän on itsenäinen nyt!!!!
Osoittakaa, että ette ole enää pikkulapsia. Nuo kuulostavat tosi ärsyttäviltä jutuilta. Ja se samaan taloon muutto ihan kamalalta! Toisaalta tietenkin tuollainen varakkuus houkuttaa ja osaltaan myös passivoi poikaa, luulisin. En kadehdi osaasi!
Olen siis kaksilapsisen perheen isosisko ja meillä on kyllä tuollainen äiti. Aivan kamala: ostaa todellakin veljelleni alusvaatteita, vaikka veljeni ei asu edes kotona. Kyllä meidänkin äiti "tietää" mistä veljeni pitää, apua!!!!!! Veljeni seurustellessa pitkään, siis vuosia, tokaisi äitini minulle, että veljeni pitäisi löytää itselleen tyttöystävä. Ilmoitin äidilleni, että veljelläni by the way on jo tyttöystävä. Äitini sitten siihen hienotunteisesti tuhahti: "Sellainen noita-akka". No todellinen noita-akkahan on äitini, jota kyllä sietää varoa. Onneksi veljelläni on ihan omakin pää millä ajatella ja varmasti sinunkin poikaystävälläsi
Vai pitäisikö sanoa söpöä :)
Minulla on ollut kaksi anoppi, ex ja nykyinen. Minä ainakin olen kovin kiitollinen, mikäli anoppi tarjoaa ruokaa anoppilassa enkä todellakaan pistä pahakseni vaikka sitä mukaankin pistäisi. Kaikki on hyvää mitä ei tarvitse itse tehdä. Ja alusvaatteet... miksei äiti saa ostaa lapselleen alusvaatteita, hänen lapsensahan se aikuinen mieskin on. Ja miksei ostaisi, eihän se mies siitä miksikään muutu, vaikka onkin äidin ostamat kalsarit. Ne voi myös laittaa esim. kierrätyskeskukseen tarvitseville. Ja äidillä on hyvä mieli kun on saanut huolehdittua lapsestaan. Otetaanpas järki käteen ja opetellaan näkemään asioista niiden valoisat puolet. Muutta älä vaan suostu muuttamaan anoppilaan, siitä ei hyvää seuraa.
Ei maailman pahin tapaus, vaikka ymmärrän, että tuollainen sapettaa ja joskus voi jopa nöyryyttää. Minulla tuo lamaannuttaisi. Että ystävällisesti sanotaan, mutta kuitenkin mukana on sitä piilov*ttuilua.
Meillä kävi niin, että anoppi oli seurusteluaikana vielä aika innokas. Hän siivosi mieheni luona aika-ajoin ja teki hänelle ruokaa. Siis joko miehen luona, tai toi sitä sille. Pesi myös pyykkiä ja vaikka mitä. Hänellä oli miehelleni avaimet. Kerran oltiin hänen luonaan ja taidettiin ehkä ihan vain nukkua tai jotain. Vai olisiko jopa olleet hommat tekeillään ;) Jotain kuitenkin sängyssä tapahtuvaa. No anoppi sattui tulemaan kylään ilmoittamatta. Huuteli postiluukusta aikansa niin, että rappu raikasi. Ja kun ei vastausta kuulunut, tuli avaimilla sisälle! Hyvä, ettei ollut housut kintuissa...
Kun mentiin naimisiin ja muutettiin, niin ei sitten anoppi saanut enää vara-avainta... Mutta uudessa asunnossa tuli myös yllättäen kylään. Ja aina piti laittaa kahvia ja pullaa. Mulla on sellainen tapa, että en pidä kotona "vierasvaraa". Tai nykyäänhän on nämä pakastepullat, joita ei heti makeanhimon kohdatessa kuitenkaan jaksa lämmittää itselleen :) Mutta silloin muutamia vuosia sitten en ollut näihin vielä törmännyt ja kun olen perso herkuille, niin säästin itseäni sillä, ettei kotoa löytynyt heikon päivän tullen herkkuja. Anoppi piti mua varmaan aika tumpelona vaimona, kun ei edes vierasvaraa ole kaapeissa... Hän pyyhki murusia pöydiltä. Sekös ärsytti! Kyllä minä siivoan, kun jaksan. Myöskään en periaatteesta siivonnut mieheni sukkia olkkarin lattialta, koska en ole hänen äitinsä. Jokainen aikuinen mies osaa laittaa sukat likapyykkiin, ainakin mulla oli hyvä koulutus siinä tekeillään ;) No niitäkin varmaan katseli vähän pitkin nenää...
Anoppi oli myös odottelemassa oven takana ja jälleen huhuilemassa postiluukusta, kun tulin töistä. Ja kiivastahtisessa asiakaspalvelussa kun olin töissä, tarvitsin aikaa rentoutua ja rauhoittua, enkä tosiaan halunnut passailla anoppia. Ja hän siis on ruotsinkielinen, joten mun piti vaihtaa kielikin aina. Ja väsyneenä ei tod. huvittanut.
Yövuorojakin jouduin joskus tekemään ja luonnollisesti nukuin pitkään päivällä. Olin sanonut anopille, että on yövuoro ja silloin nukutaan päivällä. No eikös tämä pomppaa seuravaana päivänä kahden aikaan pimpottelemaan ja minä ihan unipöllyissä, että mitä tapahtuu... En avannut ovea kylläkään. Vaikka olin varmaan kamala, mutta en jaksanut.
Mitäs vielä. Poikansa iloisesta valokuvasta sanoi kerran, että joo tuo oli aikaa ennen sinua. Että oliko sitten v*ttuilua vai ei, en tiedä vielä tänäänkään.
Olihan noita pieniä juttuja, jotka saivat näkemään punaista jo kaukaa aikoinaan :)
Mutta sitten muutimme pois paikkakunnalta ja parin vuoden päästä erosimme. Syy oli yksin ja omaan mieheni. Hän vaihtoi mieheen... Siinä oli anopille aikamoinen kriisi purtavaksi.
Näin vuosien päästä olemme hyvät ystävät. Erostamme ei ole kuin pari vuotta, mutta heti kun mieheni lähti siitä välistä, tutustuin anoppiin ihmisenä. Ja nykyään sanon suoraan, jos esim puuttuu tyttäreni tekemisiin (on kaksi-vuotias), että osaan kyllä lapseni kasvattaa... Tai jotain muuta. Olen huomannut, että anoppi on oikeasti kultainen ihminen, mutta vaan tosi hössö. Kun ikää tuli itselle enemmän ja kaiken koetun jälkeen elämänkokemusta, niin opin pistämään asioita korvasta sisään ja miettimättä toisesta ulos. Olemme nyt yhdessä puineet miestä ja olen auttanut häntä käsittelemään tätä exäni homoutta ym.
Ei silti, en minä vieläkään jaksa sitä hössötystä ja varmaan polttaisin päreet, jos olisimme miehen kanssa yhdessä. Mutta elämä menee joskus vähän yllättäville raiteille ja tilanteet muuttuvat. Luulen, että suhde anoppiin tulee aina säilymään ja haluan, että se omalta osaltani on hyvä. En olisi ikinä uskonut näin ajattelevani muutama vuosi sitten...
Jos teidän juttu miehesi kanssa kestää ja menette naimisiin etc. niin pikkuhiljaa sinäkin vahvistut. En todellakaan halua sanoa, että vanhana ja viisaana asiat nähdään eri tavalla :) Eli vaikka on nuori, niin ihan aikuisia tekin olette ja vastaatte omista asioistanne. Äideille ne pojat vaan ovat kullanmussukoita vielä 6-kymppisinäkin... Ja miniä on aina särö siinä äidin ja pojan välissä. Mutta luulen, että kun teidän suhteenne miehen kanssa vahvistuu ja sitä ikääkin tulee ja elämänkokemusta vieläkin enemmän ja ehkä lapsia jne, niin vahvistut itsekin suhteessa anoppiin. Sinulle tulee enemmän rohkeutta vastata hänelle, eikä vain niellä kaikkea, mitä et ansaitse kuulla.
Ehkä se on hänelle vaikeaa hyväksyä, että poikansa oikeasti harrastaa sitä seksiä sinun kanssasi. Siis ylipäänsä ajatus siitä, että hänen poikansa onkin jo mies, eikä se äidin pikkuvauva... Ei siinä tarvitse olla mitään pervoa mustasukkaisuuttakaan, vaan äidin tunteet...
Ja pikkuhiljaa voit alkaa ostamaan niitä punaisia paitojakin ;) Voit vaikka sanoa, että kokeillaan, jos vaikka tykkäisikin vaihtelusta.
Ymmärrän kyllä ahdistavan tunteen, kun toinen on tuollainen. Luulen, että aikaa myöden se helpottaa kuitenkin! Ja jos ei, niin ainakin miehesi on osoittanut olevan puolellasi ja sehän on tärkeintä :)