Ken Paxton on 'kunnostautunut' vaalivilpin jahtaajana. Nyt näyttää siltä, että hän on itse syyllistynyt vaalivilppiin, äänestänyt laittomasti, väärässä paikassa.
Hän on edelleen virallisesti naimisissa vaimonsa kanssa, mutta ei ole asunut pitkään aikaan pariskunnan yhteisessä kodissa, vaan rakastajattarensa kanssa yhteisessä rakkauden pesässä.
Paxton on kuitenkin edelleen useamman kerran äänestänyt vaalipiirissä, joka määräytyy hänen aikaisemman osoitteensa perusteella, eikä sen perusteella missä tosiasiassa asuu jalkavaimonsa kanssa.
Viime päivinä on jukaistu kuvia Paxtonista rakastajattarensa kanssa useammassakin Euroopan maassa. Paxtonin ilme hänen huomatessaan olevansa kuvaamisen kohteena jalkavaimonsa kanssa on kuin peuran ajovaloissa, tai jauhoropeesta yllätetyn hiiren.
Ja tämä pelle on nyt ehdolla senaattiin. Ja voi hyvinkin tulla valituksi. Sen verran sairasta väkeä puolet texasilaisista ovat.
Siinä taas nähdään republikaanien kristilliset perhearvot. Trumpkin pelehtii 34- vuotiaan alaisensa kanssa, joka jättää kirjallisia rakkaus viestejä Trumpille. "Sinä merkitset minulle kaikkea." Viettävät yökaudet yhdessä, kun tämä nainen kirjoittlee Trumpin twiittejä, koska Trump ei itse osaa ja pysty.
Naisen velikin on sanonut että tämä suhde on sairas. Olikos Trumpilla vaimokin? Oliko se joku Melanooma vai mikä se oli? Laittomasti maahan tullut Epsteinin poka.
Eihän vaimon pettäminen rikos ole, enää, ja hyvä niin, mutta jos petät niin älä kehu itseäsi kristillisten perusarvojen kannattajana.
Mitä republikaaneihin tulee jokainen heidän syytöksensä on tunnistus. He syyllistyvät itse siihen mistä muita syyttävät.
Usassa on yllättävänkin vähän vaalivilppiä, ja useimmat siitä kiinni jääneet ovat republikaanien kannattajia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.