Vaikka aluksi tuntui, että kaikki on loppu, niin onnistuitko kääntämään häviön voitoksi ja onnistuit löytämään vielä paremman ja rakastavamman parisuhteen entisen jättäjän tilalle?
Jätetty
mutta sait paremman tulevai...
132070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mies löysi toisen, joka koki varmaan olevansa viehättävä seikkailu. Itse olin veloista, lapsista ja siitä saatanan miehestä ja sen murheista uupunut ja umpirasittunut enkä taatusti parhaimmillani. Jaksoin sitä koska rakastin, tai niin ainakin luulin.
Minä jätin miehen saatuani salasuhteen selville, ja mies myös minut. Ero oli vaikea. Ajattelin että kaikki jonka vuoksi olin yrittänyt oli murentunut eikä minulla ollut enää oikein syytä jatkaakaan. Pikku hiljaa kuitenkin elin, päivä kerrallaan, sekavien eroasioiden kanssa ja keskellä. Tein töitä, muuttoa, huolsin lapsia/nuoria jotka olivat tolaltaan hekin.
Puoli vuotta erosta loysin uuden rakkauden, joka vei kerta kaikkiaan jalat alta. Takana nyt hänen kanssa yhteinen vuosi tätä elämää, lapset näyttävät selvinneen lopulta kuitenkin melko hyvin erosta, minulla uusi elämä, uusia harrastuksia. Minulla onkin energiaa enemmän kuin tiesinkään. Elämä hymyilee.
En ole vahingoniloinen siitä että exän elämä on yhtä ja samanlaista kaaosta kuin se on ollut viimeiset kymmenen vuotta. Toivoisin lasteni isälle parempaa. Mutta niin mitätön olen, että kun sen uuden naisen asetuttua siihen kaaoksen tämänhetkiseksi hoitajaksi näin hänen aikalailla rupsahtaneen olin kyl vahingoniloinen. Sai mitä halusi: paskakortti jäi käteen.
yhä rakastaa häntä kun olet noin katkera. Toivon, että pääset siitä yli ihan oikeesti.
vasta kun pystyy toivottamaan exälle mielessään onnea ja kaikkea hyvää ja ei ole muistanut aikoihin edes seurata hänen elämäänsä, niin voi sanoa päässeen suhteesta yli.
Vaikea myöntää edes sitä, että mies oli se joka halusi eron.
En nyt ihan sanatarkasti tässä sinua nimim."onnellinen" tarkoita, mutta lähipiiriini kuuluu nainen, joka kieltää kaiken, siis aina tarpeen tullen sen, että hän oli se, joka jätettiin. Vaikka sen kummemmin yllätyksenä eron ei olisi pitänyt tulla. Mutta kun mies, jota hän piti aiemmin "tossukkana", ilmoitti haluavansa eron...keksi tämä nainen soittaa miehen naisystävälle, että "minä tässä tein vähän salapoliisityötä". Aina, kaikessa tämä nainen piti päteä-ja tilanteen mukaan esitti marttyyriä tyyliin:"oi, voi minut jätettiin niin kylmästi, toinen nainen tuli ja vei mieheni". Ja sitten tietyissä naisporukoissa hän esittikin vahvaa tyyliin:"minä otin selville sen miehen uuden naisystävän nimen ja tein asiat selviksi, että tästä et helpolla selviä".
Mikä alkukantaisuus jätetyissä tuleekaan esiin ja miten se on niin nöyryyttävää olevinaan, tulla jätetyksi-jos ei avioliittonsa eteen ole tehnyt 10 vuoteen kaikkea.
Ei näillä tämän ajan 40-50 vuotiailla naisilla ole mitään hätää: kurssimateriaalina heillä on tv-sarjat ja naistenlehdet ja "eronneiden naisten käsikirjat", joissa neuvotaan miten pitää puolensa omaisuusasioissa ja minkälainen kirje kannattaa postittaa miehen uudelle naiselle. Ja sitten, eron jälkeen alkaa tehokas muodonmuutos, haahkasta kehkeytyy melkoinen keski-ikäinen joutsen.Toivon mukaan se muutos ja kasvu tapahtuu myös henkisesti, ettei tarvitse käydä hörhöilemään ex-puolison kiusaksi.
Mutta on todella hyvä jos jätetyt pääsevät oikeasti ja aidosti jaloilleen. Mutta ei kait loppuelämä ole sitä "näytänpäs sille" -elämää. Ja vertailua, miltä uusi vaimo näyttää.
Miksi se koskee niin kovasti ja katkeroittaa, se että tietää itsekin, että avioliitossa ei auta mikään, ollaan kasvettu erilleen, ollaan aivan eri ihmisiä kuin silloin tavatessa. Tiedetään se itsekin ja silti käydään meuhkaamaan, kun toinen uskaltaa viheltää pelin poikki, pakata laukut ja erota. Oli sitten sillä toisella jo "turvaverkko" nimeltä toinen nainen tai toinen mies jo olemassa, niin silti voisi yrittää nähdä kokonaisuuden. Toinen teki sinullekin-jätetylle-palveluksen. Sinähän se raukka olit, kun et uskaltanut sanoa, että ei tästä mitään tule, erotaan. Teillä on 40-50 vuotiaina vielä 30-40 vuotta hyvää, erilaista elämää jäljellä, älkää katkeroituko, älkää tehkö toisen uudesta avioliitosta helvettiä terroriteoillanne ja itsekkyydellänne ja kostonhimollanne. Se kaikki kääntyy kuitenkin, jotenkin teitä itseänne vastaan.
Oletkohan itse koskaan kokenut avioeroa? Vaikka suhde olisi kuinka kuollut on vuosikymmenien siteiden katkominen kivuliasta, sen voin sanoa omasta kokemuksestani. Tämä jättäjä/jätetty- kuvio ei ole ollenkaan niin yksioikoinen kuin luulisi: meissä monessa on sekä jättäjää että jätettyä.
voiko tuota paremmin sanoa ja on sillä uudella haastetta,sillä kyllä eron käy läpi vaikka uudenkin kanssa kun alkuhuuma on mennyt.
En ole ns.toinen nainen.
Olen aikoinani eronnut. Olen ollut aikainaan sekä "jättäjä" ja "jätetty" seurustelusuhteissani. Nyt olen hyvässä avioliitossa.
En väitä etteikö joku jätetty kanna rakkautta ent.puolisoon. Mutta onko se rakkautta? Vai omistamista? Ei anneta sen ent.puolison(kaan)saada kokea enää rakkautta kenenkään muun kanssa. Ja mitä sillä voittaa, jos toitottaa "ei tule enää ketään muuta, minä rakastan miestäni aina, maailman tappiin asti". Luulevatko nämä rakkauden vaalijat jotain pisteitä sillä saavan. Luulevatko jonkun erityisen "taivaspaikan" sillä hankkivan tai "vuoden vaimo"-palkinnon ?
Tuttavani erosi. Hänen miehensä löysi uuden naisen. Tuttavani lähetteli miehelle edelleen eron jälkeen esimerkiksi syntymäpäivälahjoja, miehen uuteen kotiin. Mies ei halunnut niitä, hän ei kuulemma yksinkertaisesti halunnut enää yhtään mitään ex-vaimoltaan. Kun lahjat oli palautettu, yksi aikuisista lapsista oli nähnyt isänsä kirjeen ja palautetun paketin ja veti tästä tapauksesta "herneet nenäänsä"-oli pitämättä yhteyttä isäänsä muutaman kuukauden. Tytär oli pahoittanut mielensä, koska hänen (tyttären mielestä) oli loukkaavaa palauttaa äidin lähettämä lahja ja tytär oli kuulemma sanonut saatesanoiksi "Ei kait rakkautta liikaa ole tässä maailmassa".
Mutta tytär tiesi vain tämän osion tästä episodista. Kunpa kyse olisikin ollut rakkaudesta, välittämisestä. Kunpa sitä välittämistä olisi ollut aikoinaan-avioliitossa.
Vain ja ainoastaan vittuilua-kettuilua-uuden vaimon mustasukkaiseksi tekemistä se kyseiseltä tuttavaltani oli. Viitsi vielä rehennellä siitä meille, että "minäpäs teen mitä haluan", "minua eivät ukon uudet naiset pidättele ja tekojani määräile". Että sellaista rakkautta:ei välitetä/ei vaalita sitä rakkautta kun se siinä on vierellä tavoitettavissa, mutta ei haluta muidenkaan nauttivan siitä-sitten aikanaan-eron jälkeen. Sehän on kuin esineen omistamista, sellainen rakkaus.
olevan vain toisten ihmisten asioissa ;-/ Tuskinpa sinäkään ihan täysin tunnet tuttavapariskuntasi eron taustoja. Näinhän se menee: yksinkertaiset ihmiset puhuvat toisista ihmisistä, vähän fiksummat asioista ja fiksuimmat ideoista.
En usko että kahdenkymmenenviiden vuoden parisuhteen jälkeen voi oikeastaan koskaan sanoa että lakkasin vallan rakastamasta. Eli kyllä, toivon kaikkea hyvää exälleni, mutta ei minun kanssa - meistä yhdessä ei tullut enää pitkään aikaan mitään.
Kai olen vähän katkera siitä ajasta - noin vuodesta - ennen eroa. Mies ei sitten suostunut toivomaani eroon, ja hän ja tämä hänen nykyinen suoraan sanoen hyväksikäyttivät minua taloudellisesti. Ja vaikka tämä tietää kimpaantuneiden "toisten naisten" kannanottoja, niin tunnustan olevani yksi niistä existä joiden on "helpompi" (no, helpompi ja helpompi) antaa anteeksi ex-miehelle kaksinaamaisuus kuin sille toiselle naiselle, joka ihan minua tuntematta suostui tähän kuvioon.
En "seuraa" exäni elämää. Mutta lasten juhlien ja yhteisten pitkäaikaisten tuttavien kautta aina jotain tulee nähdyksi ja kuulluksi. Aikuisten ja perheellisten erot kun eivät ole niin suoraviivaisen yksioikoisen mustavalkoisia että pillit pussiin ja sillä siisti.
Halusin vastata kysyjälle (alkuperäiselle) että uuden onnen luominen on mahdollista, vaikka kaikki olis paskana. Se nimittäin on.
että halusin eron jo vuosia ennen kuin erottiin. Mies ei halunnut, ja niin kiintynyt olin lapsuusiän kasvinkumppaniin että en sitten häntä jättänyt. Viimeisen vuoden aikana hän sitten oli itse asiassa käyttänyt minua taloudellisesti hyväksi uuden naisensa kanssa - mm. lastemme kustannuksella. Omaa tyhmyyttäni tietysti, tai mitä lie liikaa kiltteyttä että en tehnyt ratkaisua jo paljon aikaisemmin.
En ottanut selville naisen tietoja. Mies ei niitä kertonut suusanallisesti, mutta sähläsi sähköpostiemme kanssa niin että varmasti ymmärsin mistä on kyse. En tiedä miten tahallaan sen teki, ehkä teki tahallaan.
Mutta mikä sinua "eikös" vaivaa? Pitkä kirjeesi on tavattoman vihamielinen ja katkera. Mistä sinä olet noin vihainen?
Huhhuh, alku meni pelottavan samalla tavoin mutta sillä poikkeuksella, että minun exäni jätti yhdessä hankitut velat yksin minun, pätkätyöläisen kontolle ja olen nyt konkurssissa; häätö vuokra-asunnostakin näyttäisi tulevan ajankohtaiseksi elokuussa.
Muutama päivä sitten oli ilo tutustua uuteen mieheen, jonka niskaan en tietenkään kaada tätä asiaa. Aion selvitä kaikessa hiljaisuudessa ja samalla tapailla tätä ihmistä hänen ehdoillaan ja aikataulullaan. En koe käyttäväni häntä tukipilarina koska minäkin olin jo avioliitosani zombie - pystyyn kuollut talouden veturina ja perheen äitinä. Niinpä rakkautta riittää ja runsaasti! Ja arvostusta....
Varmaan exäni uusi nainen on onnellinen nyt kun sai huithapeliäijän, jka on on häntä itseään vielä reippaasti vanhempi ja jonka terveyskään ei ole niitä parhaimpia (nyxä ei taatusti tiedä vielä mutta kunhan talvi tulee...)
Asiaa sivuten, lauseeseen takertuen, kommentoin lausetta "en "seuraa" exäni elämää, mutta lasten juhlien ja yhteisten pitkäaikaisten tuttavien kautta...."
Näinhän se on.
Tehdään asioita, joista tiedetään menevän tieto eteenpäin exälle,ex-anopin/"pitkäaikaisten tuttavien"/ex kälyjen kautta. Viedään yhteinen kummityttö jonnekin tytölle uppo-outojen tuttavien kesämökille-yllättävää että nämä tytölle uppo-oudot tuttavat ovat exän paras ystävä-joten tieto kulkee varmasti.
Pelataan ihmisillä. Ihmisten viihdyttämisillä. Jätetty miniä roudaa mummoa koko kesän pitkin keski-Suomea, kiikuttaa ex-kälyn lapsia pitkin huvipuistoja. Että häntä ei vaan unohdettaisi, ettei vaan uusi miniä tule ja vie hänen paikkaansa.
Ollaan muka välinpitämättömiä exän touhuista-sen jättäjän touhuiluista, mutta silti....tehdään omista puuhailuista aina sellainen numero, että se varmasti menee kauttarantain sen toisen osapuolen korviin.
Jos se olisi vilpitöntä - antaisin aplodit ja vuoden kesäviihdyttäjä palkinnon. Mutta kun se on silkkaa "älkää unohtako minua" touhuilua, niin annan puutarhatontun.
Eksyin asiasta-pahoitteluni.
Olin 'orpona' ja hiukset lähti päästä, kun eräs entiseni petti ja jätti. Olin yltä päältä shokissa. Olisin tarvinnut tehohoitoa. En tiedä miten selvisin.
Aluksi ruinasin perään, sitten luovutin.
Hänelle kävi tosi huonosti.
Se kenen kanssa hän rupesi suhteeseen selkäni takana, pettikin häntä. Hän ei kestänyt vaan yritti itsaria, virui henkihieverissä sairaalan osastolla ja lopulta kuoli.
Kauhea kohtalo, josta olin tosi pahoillani kaikesta huolimatta.
Siitä on jokunen vuosi. Heti samana vuonna myöhemmin silloisesta seurustelustani ei tullut mitään vaikka mies oli maailman ihanin.
Pelkäsin läheisyyttä kuin ruttoa.
Nyt olen löytänyt uuden onnen ja asumme toista vuotta yhdessä. Seurustelua on kestänyt jo kolme vuotta.
En pelkää enää, olen vahvempi ja iloinen, että silloinen poikaystäväni jätti minut sillä hän ei ollut tasapainoinen. Olisin joutunut hankaluuksiin hänen matkassaan.