Ylöstempaus kahden viikon päästä?

Suosittelen kuuntelemaan Youtubesta Dr Barry Awen kaksi viimeisintä videota. Hän tuntee Raamattunsa hyvin, ja on viime aikoina tullut siihen päätelmään, että uskovien ylöstempaus voi tapahtua tänä vuonna ja nimenomaan kahden viikon päästä, juutalaisen Av-kuun 9. päivänä.

Barry Awe selittää myös pelastumisen todella selkeästi. Toivoisin, että hän tekisi videoitaan useammin kuin kerran kuussa. Ehkä tuo hänen viimeisin opetuksensa jää hänen viimeisekseen!
1991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Barry Awe pauhasi Rapture Skeletoninsa kanssa jo viime vuoden syyskuussa kun Joshua Mhlakela profetoi tempausta.

Tosin World Cupia vielä kymmenen vuorokautta jäljellä.

⚽⚽⚽⚽⚽

Äänestä
  • Niin taisi tehdä. Tieto tarkistuu loppua kohti, kun ihmiset kulkevat sinne ja tänne ja ymmärrys lisääntyy.

    Mitä arvelet siitä, että Jumala tosiaan olisi varannut tuon Av-kuun 9. päivän suurille mullistuksille?

    Äänestä

  • Barry Awe esiintyi siis suurempana kuin Itse Kristus! Itse Isä Jumalana! Itse Pyhänä Henkenä!

    Sillä edes Poika ei tiedä uskovien ylösnousemuksen päivää ja hetkeä.

    Ja huomattavaa on, että ketkä edes kuuntelevat häntä, mainostavat häntä, ovat saman henkivallan vaikutuksessa. MOT.

    Äänestä

Ei tule tempausta Av-kuun 9. päivänä.

Ei vielä riittävän tarkistuttua tietoa.

Äänestä

Tänäänkö sen piti tapahtua?

Äänestä

Kello 20:00 mennessä.

😊😊😊😊😊

Äänestä

Annoitteko paljonkin rahojanne huijareille?

Äänestä

Eihän se voi silloin tapahtua, kun afrikkalainen profeetta tiesi, että se tapahtuu viime lokakuussa. Kuten kävikin.

Äänestä

Ilm.14:13 Ja minä kuulin äänen taivaasta minulle sanovan: kirjoita: autuaat ovat ne kuolleet, jotka kuolevat tästälähin. Jaa, Henki sanoo: heidän p itää lepäämän töistänsä; sillä heidän tekonsa noudattavat heitä. Biblia (1776) Jes.57:2. 1Tess.4:14. 4:16. 2Tess.1:7. Hebr.4:4. 4:10.

Äänestä
  • antitkristuksen antti pilkkaaja, kopioi Bibliaa

    Äänestä

Matt.25:6 Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan. Biblia (1776) Ilm.19:7-8.

Äänestä

Ei tule ylöstempausta kahden viikon päästä, kun te rasistiset vuohikristityt laiminlyötte velvollisuuksianne julistaa evankeliumia kaikille kansoille, kuten juutalaisille ja muslimikansoille syystä, että juutalaisia te palvotte ja muslimeja vihaatte.

Juutalaisten suonissa virtaa niin pyhää verta, etteivät he tarvitse mitään evankeliumia, kun ovat silmäteriä muutenkin ja muslimien suonissa taas virtaa niin pahaa demonista verta, että he ovat aivan pelastuksen ulottumattomissa.

Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...

Matt. 24:14
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; ja >>>>> sitten tulee loppu.

No ehkä joku muu suorittaa tämän evankeliumin julistamisen heillekin, mutta teidän tyhmien neitsyeiden lamput sammuu ennen aikojaan, koska te ostatte harhaoppinne Babylonin kauppiailta ja myöhästytte sen vuoksi "tempauksesta".

Äänestä
  • Nuo valehtelevat "vuohikristityt" eivät VOI julistaa evankeliumia, koska heistä puuttuu Pyhä Henki, he nimenomaan pilkkaavat Häntä, kertomalla Hänen nimissään valheprofetioitaan.

    Aloitus on Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa, eikä aloittaja ja hänen edustamansa valheprofeetat enää milloinkaan voi itsekään tulla osallisiksi aidosta Kristuksen evankeliumista, pelastuksesta.

    Pilkkaamalla Jumalan Pyhän Hengen armolahjoja, kuten profetoimisen armolahjaa, pelastus on heiltä iäksi mennyttä.

    Äänestä

  • Matt.25
    1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
    2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
    3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
    4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
    5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
    6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
    7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
    8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'ANTAKAA MEILLE ÖLJYÄNNE, sillä ***MEIDÄN LAMPPUMME SAMMUVAT***'.
    9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo **OSTAMAAN** itsellenne.'
    10 ***Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli***; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
    11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
    12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
    13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

    Ilm.18
    21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois BABYLON, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä"...
    23 **EI LOISTA SINUSSA ENÄÄ LAMPUN VALO**; ei kuulla sinussa enää *huutoa yljälle* eikä *huutoa morsiamelle*; sillä ***SINUN KAUPPIAASI*** olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
    24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

    Ilm.3
    14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
    15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
    16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
    17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
    18 Minä neuvon sinua >>OSTAMAAN MINULTA<< **kultaa**, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja **valkeat vaatteet**, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja **silmävoidetta** voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
    19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus...
    22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nuo valehtelevat "vuohikristityt" eivät VOI julistaa evankeliumia, koska heistä puuttuu Pyhä Henki, he nimenomaan pilkkaavat Häntä, kertomalla Hänen nimissään valheprofetioitaan.

    Aloitus on Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa, eikä aloittaja ja hänen edustamansa valheprofeetat enää milloinkaan voi itsekään tulla osallisiksi aidosta Kristuksen evankeliumista, pelastuksesta.

    Pilkkaamalla Jumalan Pyhän Hengen armolahjoja, kuten profetoimisen armolahjaa, pelastus on heiltä iäksi mennyttä.

    "Aloitus on Jumalan Pyhän Hengen pilkkaa, eikä aloittaja ja hänen edustamansa valheprofeetat enää milloinkaan voi itsekään tulla osallisiksi aidosta Kristuksen evankeliumista, pelastuksesta."

    En nyt menisi niin pitkälle, että julistelisin mitään lopullisia tuomioita kenenkään kohtalosta, sillä siinä on suuri vaara julistaa tuomio itselleenkin...

    Äänestä

Ylöstempaus ei ole vielä pitkiin aikoihin. Paljon on vielä tapahtumatta.

Äänestä
  • Jokainen Raamattua vähänkin tunteva ja sieltä Jumalan sanaa etsivä, tietää tämän tosiasian. "Aurinko pimenee ja kuu muuttuu vereksi, ennenkuin tulee Herran päivä, tuo suuri ja peljättävä", sanoo Raamattu.

    Äänestä

"Ylöstempaus kahden viikon päästä?"

Te ette lennä pilviin kahden viikon päästä, ettekä kolmen viikon päästä, ettekä ensi kuussa, ettekä ensi vuonna, ettekä milloinkaan...

Tätä te ette tietenkään voi ymmärtää...
Raamatun kirjoittajat ovat maailman älykkäimpiä ja nostaneet itsensä Raamatun keskiöön...
Teitä on huijattu.

Äänestä

>>>>>Suosittelen..<<<
-----------------
Suosottelen lukemaan Raamattua asiayhteyksineen ja myös huomioimaan epäsuorat viittaukset teksteissä esim. Rooom.7:1-6. epäsuora viittaus Mooseksen kirjoihin .
Mitä Jeesuksen tulemukseen, tulee niin lue Joh. 6. luku. Jeesus itse ilmoittaa tulemuksensa neljään kertaan. Mikäli et usko Jeesuksen sanoja niin kysy itseltäsi oletko Hänrn seuraajansa todelka vai oletko luullut olevasi?
-----------
Johanneksen evankeliumin luvussa 6 on ilmoitettu neljä kertaa milloin Jeesus Kristus tulee takaisin ja herättää Häneen uskovat.Eli " viimeisenä päivänä"Jakeet 39,40,44 54.

Hän itse Jeesus Kristus on Joh. evk:n mukaan nämä sanonut.
------
”Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.”
‭‭Johannes‬ ‭6‬:‭39‬ ‭FB38‬‬
------
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."”
‭‭Johannes‬ ‭6‬:‭40‬ ‭FB38‬‬
-----
”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
‭‭Johannes‬ ‭6‬:‭44‬ ‭FB38‬‬
-------
”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
‭‭Johannes‬ ‭6‬:‭54‬ ‭FB38‬‬
--------
Silloin kun Jeesus Kristus viimeisenä päivänä tulemuksessaan herättää Kristuksessa kuolleet, silloin myös Kristuksen omat temmataan Herraa vastaan.Ei löydy UT:ssa mitään Kristuksen omien " tempauksia" sitä ennen.
-----
Apostoli Paavali kirjoitti.
‭‭1. Tessalonikalaiskirje‬ ‭4‬:‭15‬-‭18‬ ‭FB38‬‬

”Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;

ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suosittelen kuuntelemaan Youtubesta Dr Barry Awen kaksi viimeisintä videota. Hän tuntee Raamattunsa hyvin, ja on viime aikoina tullut siihen päätelmään, että uskovien ylöstempaus voi tapahtua tänä vuonna ja nimenomaan kahden viikon päästä, juutalaisen Av-kuun 9. päivänä.

Barry Awe selittää myös pelastumisen todella selkeästi. Toivoisin, että hän tekisi videoitaan useammin kuin kerran kuussa. Ehkä tuo hänen viimeisin opetuksensa jää hänen viimeisekseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu