Helluntaiuskossa vaikutetaan osallistujien tunteisiin.
Kyse on tunteiden hyväksikäytöstä uskonnon varjolla esim. rahankeräyspuheet, ylöstempaus ja usko parantumiseen.
Miksi et parantunut kokouksessa vaan menit lääkäriin ?
Kyse on tunteiden hyväksikäytöstä uskonnon varjolla esim. rahankeräyspuheet, ylöstempaus ja usko parantumiseen.
Miksi et parantunut kokouksessa vaan menit lääkäriin ?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Raamatussa ei ole mainintaa
- parantumiskokokouksista
- joukkohurmoksista
- kaatotempuista
kylmäkalle, kun ei osaa lukea, eikä tuntea- turhaa on papukainaja toistaa mielensä jäykkyyttä palstalla.
ONNEKSI emme ole sinun kaltaistasi- Siksi HERÄNNEETKIN ON maassamme, kun 1700-- luvulla piispankin kertoman mukaan herätys tpahtui- niityllä kaatui koko heinäväki ja puhuivat kielillä.
MUTTA, TUNTEEKON trolli ei osaa lukea, vaan tunteettomasti palstallal räkyttää- kuin vaivannen koira.
Miten helluntailaisuudessa saadaan varmuus "pelastusvarmuudesta" ettei se jää pelkäksi pastoreiden käärmeen lupaukseksi ?
.
Vastataan kylmäkalle toistajalle uudelleen ja uudelleen.
Sydän iloitsee Kristuksen sovitustyöstä- ja usko- on PYHÄN HENGEN työ- sekä Kristuksen hipiästsä, ei Sanan mukaan riistää kukaan kylmäkalle jahkaaja ja räkyttäjtä palstalla,.
Siksi uskovaisuudessa, esim. lestadiolaisuudessa osatatan iloita ja riemuita uskon lahjasta.
Tule kylmäkalle Sanan ääreen- usko kohdallesi elämä- niin kylmyytesi ja jahkaamisesi päättyy siihen.
Tekopyhiä sielullisia temppuja joilla vaikutetaan kuulijan tunteisiin.
kylmäkalle- kun ei koe JUMALAN HENGEN TUOMAA ELÄMÄÄ.
eihän sitä voi muuta puhua, kuin sen oman kuolleen sielunsa - kuollutta elämää ja sanoja.
Siitähän on sinulla elämässäsi kyse.
Mikä on kauhistus Jumalan edessä ?
[15] Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus."
KIRJOITIT HYVIN tuolle kylmäkallelle asiaa.
Iletko ollut helluntaipuhujan kaatojonoissa ?
Rehellinen vastaus pelastusvarmalta "uudestisyntyneeltä" helluntaiuskovaiselta.
"Olipa kiva kokous" sanoi eräs samettihameinen kaatojonosta tullessaan.
Monissa vapaiden suuntien tilaisuuksissa, erityisesti helluntailaisuudessa, on kiistattomat julkiset todisteet ja näytöt - mistä?
- Samanlaisesta epäjumalan palvonnasta, joka oli saastuttanut muinaisen Jumalan kansan ihmiset..
Monet ”jumalanpalvelukset” ovat kuin absurdia ”teatteria”! Kuin sirkusareenoita, joilla esitellään temppuja. Toki muodon vuoksi, mainitaan Jumala ja Jeesuskin.
Lopunajan eksytystä ja väkevää sellaista.
Raamattu tuomitsei puheesi, että tuomitsit itsesi- taas kerran.
KUUNTELEPA - VOIMAA SANASTA- JA NORVANNON Raamattu - kannesta - kanteen.
löydät vastauksen ongelmaasi ja siitä, että leikit tuomraia omin lupinesi.
Siksi sanon, ettet voi tuomiolla nousta vastaan, ettei varoitettu....
näitä leikki- jumalia ja tuomareita on pilvinpimein hyvän ja pahntiedonpuulla
Ei hyvää päivää, kun pimeys jahkaa palstaa.
Asia pitäisi perustella Raamatulla eikä omilla tunteilla.
Kuten Paavalin herjaaja.
ONKOHAN TAIVAASSA LASIMERELLÄ- kun lauletaan MOOSEKSEN JA KARITSAN virttä...... OLISIKO siellä tunnetta, kun täältä muuttaneet ovat veisuuvuorossa.
ONKOHAN KYLMÄKALLEJA SIELLÄ OLLENKAAN=?
Konstit kuinka puhuja vaikuttaa tunteisiin.
Peilaa kuulijan näkökulmaa: “Moni kokee…, koska…”.
"Täällä on joku jolla on selkä kipeänä."
"Helluntaiseurakunnan ylöstempaus"
Tuo mukaan “me”: vähentää puolustautumista ja lisää yhteenkuuluvuutta.
*ME (pelastusvarmat) helluntailaiset"
Kehollinen viestintä
Silmäkontakti / suuntaaminen: tärkeissä kohdissa katse pysyy vakaana.
LUULETKO räkyttäessä, että me helluntalaiset -- se on vain sinun päässäsi.
Elämänkirja- osaatko käsittää- siellä on HERRAN KANSA- joka on perillä, siellä on helluntalaisia- vapakirkollisia, baptisteja- luterilaisiakin löytyy- jne. jne.
Eli KRISTUKSESSA elävät.
Eikö menee kaaliin. Vaihda tuo kulunut levysi jo uuteen.
olet muutoin huonolla paikalla, kun ite seurakunnan päätä pilkaten menet Valkean Valtaistuimen eteen puheinesi.
Eikö sytytä koskaan=? Vai oletko suuttunut Vapahtajaan, ja lähtenyt ulos, ja paatuneena torllaat tapasi mukaan palstalla.
Voi voi.
Pyhän Hengen jäljittelijät ja joukkohurmokset.
[19] Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat SIELULLISIA, henkeä heillä ei ole.
Ei sitä pidä tunteiden mukaan laverrella, vsan väärentämättömän sanan mukaan.
Niin saa kaiken näyttämään aivan siltä mitä haluaa.
siinäpä katsoo peiliin
Ei ole mitään väliä mitä kannatta tai vastustas, sanan kautta kaiken kyllä saa muokattua mieleisekseen.
Raamattu on kuin fallostelijoiden muovailuvaha.
Siitä saa muotoiltua mieleisensä
Raamatusta voi lukea, että 80% siitä on valetta.
Silloin helppo muovailla haluamansa harhaoppi.
Et ymmärrä mitään raamatusta ja yhtä paljon mistään harhaopista, mene mustikkaan, varo mustia harhamustikoita myös !
otahan aloitatja trolli- elämässä kivikasvo- jolla ei ole tunteita.
Ei urheilkipailussa ole kuin paasi- tahi konserttissa, tahi teatterissa.
NAAMA ei värähdä mihinkään, ja sielu on aivan tunteeton.
OKEI.- HYVÄ kun kerrota omasta luonteenpiirteestäsi---
MUTTA, onneksi ajassa ihmiset osasavat näyttää elämässä- niin ilon kuin surun.
Eräs ihminen- kertoi- että voi- kun hän osaisi edes itkeä. Ei itkua ole ollut vuosiin.
Siis ihminen voi tunne- ajatukseltaan olla niin visu- ettei edes kyyneleet pääse silmiin nousemaan. Tämän ihmisen, olen jo 3- vuotta tuntenut ja viettänyt aikaa hänen kanssaan...
On sspatisti.
Oliskin aivan fiksua sakkia ilman niitä harhaoppisia.
Yleisesti tunnettua on, että kuolleet ei tunne mitään, ei pahemmin ääntele eikä silmät kostu ilosta eikä surusta.
Mitäpä uudestisyntymätön palkkapappi tuntisi, ei tunne mitään hän latelee luterilaisen opin fraaseja kuin zompi, kuulijat ei saa mitään sielunsa tarpeisiin jos nyt sattuisi sellaista olemaan !
Seinäpöntön pitäisi tippua alas, silloin voisi vähän jotain tuntua pastorilla.
Helluntaipastorin käsien alta saa
- voimavirtoja
- syntejä
- käärmeen henkeä
Mitäs homottavan luterilaisen papin käsistä irtoaa, onko asiasta tietoa?
miten luterilainen pappi kuuluu tähän asiaan??
Tietenkin on vatipäitä muissakin piireissä