20 vuotta yhdessä ja ero tuli.Nyt vasta ymmärrän kaikki virheet mitä tein, mutta mitään en voi enää muuttaa.Vanhaan ei ole paluuta.Ero on tosi ja se koskee niin kovin.Jotenkin nää päivät vaan junnaa eteenpäin.Välillä meinaa voimat loppua.Syyllisyys, epätoivo,viha ja rakkaus.Mistä ihmeestä saisi voimia jatkoon?
erohelvetti
toivunko koskaan
162764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos on vasta eronnut, suosittelen että KESKITY ITSEESI. Juttelu hyville ystäville helpottaa oloa, mutta toisinaan se vaan ahdistaa. Koko ajan on erittäin tärkeä kuunnella sydäntä. Jos tuntuu, että pitää itkeä ja hakata seinää, tee niin. Jos on varma, että ero on todellakin lopullinen eikä paluuta entiseen ole enää missään muodossa, sitten on todellakin hyvä surra surut saman tien eikä jäädä haikailemaan, että jospa vielä palattaisiin yhteen... Kannattaa tehdä asioita, jotka ovat tehneet iloiseksi ennenkin, esim. liikunta. Jos tekee asioita mitä aina oli tapa tehdä yhdessä, se ehkä ahdistaa aluksi. Mutta myöhemmin se voi olla hyvä tapa totutella yksin olemiseen.. Itse olen shoppaillut, itkeskellyt ja nähnyt kavereita ja ennen kaikkea panostanut itseeni. Olen aloittanut itselleni tärkeät urheiluharrastukset ja muutenkin katsonut elämää uusin silmin - tästä eteenpäin pitää selvitä yksin. Pitää jälleen opetella olemaan onnellinen yksin, jotta voi joku päivä taas olla onnellinen jonkun toisen kanssa.
Muista se klisee, että se mikä ei tapa vahvistaa. Eli taatusti selviät ja toivut tästä. Se vain ottaa aikansa.
Minulla on kaksi lasta.Tiedän, että minun pitää jaksaa heidän vuokseen.Typerät ajtukset eroon johtaneista syistä eivät jätä rauhaan.Tiedätkös jos olisin tyyliin.Kun arkielämä talloi kaiken jalkoihinsa.Kun annoin kaiken valua käsistäni.Ja vielä tietäen mitä tein.Tämä syyllisyys on kammottavaa.Eikä se kuitenkaan johda mihinkään.Anteeksi olen pyytänyt.Tekoni, lähtöni lasten kanssa iski vain niin hirveän haavan ihmiseen, josta kuitenkin paljon välitän.
... ei ole paluuta entiseen? On siis selvää että miehesi/vaimosi enää huoli sua takaisin, vai sinä et halua takaisin?
Mutta rankkaa se on lähes kaikilla meillä eronneilla. Jätetyillä pahempaa kuin jättäjillä.
Kun sä touhuat omaa elämääsi eteenpäin, keskityt asioiden hoitamiseen ja järjestelyyn, siivoat tai kokkaat, tai teet jotain, mikä muistuttaa vanhasta niin koko ajan sen tuskan muistaa ja elämä tuntuu olevan yhtä helvettiä...
Mutta mieti miten pahasti se sitten sattuu jos lopahdat ja päiväsi menee syyllisyyden, vihan, rakkauden, ikävän ja muun vastaavan miettimiseen.
Eli voimia saat jatkoon kun jaksat vain liikkua, tehdä normaaleita päivän rutiineja, harrastat jotain. Tottakai aluksi kaikki tuntuu niin merkityksettömiltä, eikä viittis mitään tehdä, miettii vain että tappaisko itsensä tai jotain vastaavaa. Ihmeesti se touhuaminen vain auttaa jaksamaan. Mulle itselle tulee hyvä... tai siis vähän parempi fiilis kun hoidan kaikki raha-asiat huolellisesti, pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta, katson leffoja, luen kirjoja... ja kirjoittelen usein tänne, vaikken mikään älykäs kirjoittajapersoona olekaan. Siinähän sitten ajatukset selvenee ja alkaa tuntemaan itsensä, pieni horjahtava askel kerrallaan, vahvemmaksi.
Itkua lähes päivittäin, syyllisyydentunteita, ikävöimistä, voimattomuutta sen edessä mikä mut lannisti, useita unettomia öitä, itsemurha-ajatuksia, todellisuudentajun hämärtymistä, pelkoa tulevaisuudesta... tätä se oli niin kauan, että mä olin liiankin lähellä luovuttamista. Mulla itsellä on ollut todella raskasta aikaa. Mulla ei ole ainuttakaan kaveria tai edes puolituttua, jonka kanssa jutella tai käydä jossain. Mä olen kirjaimellisesti täysin yksin ja silti on alkanut tuntua siltä, että tästä selviää voittajana. Tosin olen asunut yksin vasta neljä kuukautta, joten takapakkia varmasti vielä tulee.
Mutta kun jaksaa päivän eteenpäin, niin on taas yhden päivän lähempänä parempia aikoja.
Yksin, yksin, yksin, aina yksin... Olen periaatteessa parisuhteessa, mutta AINA yksin. Niin hevetin yksin kuin ihminen olla voi.
15-v. avioliiton eroa haettu yhteistuumin. Lapsia on kolme. Jotenkin vain ajauduttiin tähän tilanteeseen, eikä paluuta enää ole.
Yhteisiä asioita ei enää ole ja molemmilla omat harrastukset ja menot. Yhteiset hetket alkoi olla lähinnä vain ahdistavia.
Koville tämä silti ottaa. Taloudellisestikin joutuu luopumaan paljosta, kun on hankittava kaksi kotia yhden tilalle, huonekaluja yms.
Joka tapauksessa tuntuu, että tämä on oikein. Lapset tuntuu ymmärtävän, että jatkossa heillä on kaksi kotia. Mutta varmasti takapakkeja tulee ja ikäväkin vanhaa tuttua elämää ja sitä exääkin.
Ei auta kuin elää päivä kerrallaan ja suunnitella tulevaa yksinoloa ja keskittymistä lapsiin.
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville!
että miehenikin jonain päivänä oikeasti ymmärtää minkä virheen teki. Olimme 15 vuotta yhdessä, sitten selvisi miehen suhde toiseen naiseen, yritimme päästä yli mutta koska en enään luottanut mieheeni 100 %, niin hän ei enään jaksanut yrittää.
Nyt lapset yrittävät ymmärtää miksi isi on muuttanut ja itse yritän jaksaa toimia kuin ennenkin. Välillä on jopa hyvä olla ja tuntuu että elämä jatkuu, kunnes mieleen tulee kuva miehestä toisen naisen kanssa tai kun näen mieheni suhdetta muistuttavan naisen alkaa ahdistaa ja katkeruus nousee pintaan.
Millä oikeudella he voivat jatkaa elämäänsä kuin ei mitään kun minulta on viety lähes kaikki...
Sen kanssa on vain elettävä ja toivottava että se aito elämänilo joskus osuu kohdalle, kokemus tämäkin.
"Millä oikeudella he voivat jatkaa elämäänsä kuin ei mitään kun minulta on viety lähes kaikki..."
Ihan hyvä, että osasit pukea tuonkin asian sanoiksi. Exäni nykyinen naisystävä sanoi aikoinaan, että en suo heille onnea. Ehkä kun oikein suurpiirteisiä ollaan, niin jokainen saa elää sellaista elämää kuin haluaa. Sinun ja minun mies on nyt onnellinen uudessa elämässään.
Annetaan heidän nauttia onnestaan.
Avioerossa menettää paljon, mutta paljon myös saa tilalle. Minun elämässä lapset on kaikista tärkeintä. Maallisella rojulla ei ole mitään merkitystä. Turhaa roinaa. Ihan hyvä vain, että tuli tehtyä kunnon putsaus neljänkympin korvilla. Eipä ole vanhemmalla iällä turhaa rojua painolastina.
Lueskelin huvittuneena Soneraplazan Ellien Julkut palstaa. Siellä nimimerkki Susan arveli, että Matti Nykäsestä tulisi kunnollinen mies hyvän vaimon hoteissa. Näköjään hän ja moni muu vielä ajattelee, että nainen tekee miehen.
Lapsellista ajattelua. Yksikään mies ei tekisi minusta onnellista ja kukoistavaa naista.
Olen ihan tyytyväinen itseeni ja elämääni.
Katkeruus ja keljutus vähenee päivä päivältä. Tilalle tulee kupliva huumori, ilo ja leikkimielisyys.
Jatkakaa kohtalontoverit kirjoittelua netissä. Tämä on erittäin hyvää sielunhoitoa.
Avioeronneena on elämässä yksi erittäin iso Plussa. Meidän ei enää tarvitse harkita, pelätä eikä odottaa avioeroa. Se on jo koettu ja läpikäyty. Kolmas maailmansota on minun elämässä jo ohi. On vain rauhan neuvottelujen ja liennytyksen ajat edessä. Tavallaan säälin ihmisiä, joilta tämä upea kokemus jää väliin.
Mitä upeeta nyt tuollaisessa mitättömässä avioerossa muka on? Kaikilla ihmisillä tulee vastoinkäymisiä elämässään. Ei tarvitse olla eronnut, karannut tai muuten vaan hullu!
Missä helvetin pivilinnoissa jotkut oikein elää, kun kuvittelee että jokin paperille kirjoitettu muka "avioliitto" ja sen purkautuminen saa heidät luhistumaan jollekkin "rajamaille"!
Siis onko se paperi se jonka varaan ihminen rakentaa koko identiteettinsä ja elämänsä? Paperin varaanko ihminen rakentaa koko elämänsä? Aika uskomatonta! Koskaanhan elämää ei saa rakentaa vaan toista ihmistä varten, vaan aina pitää olla omat "narut" käsissä. Toinen siis kumppani vaan täydentää jotain, mutta riippua ei saa koskaan toisessa, niin että elämä menee pirstaleiksi jos toinen häipyykin.
Onnihan tulee omasta itsestä, ei sitä kukaan voi tuoda tarjottimella eteesi. Jos joku niin kuvittelee niin kyllä tippuu korkeelta.
Tuntuu kuin alat löytää itseäsi vähitellen ja et enään elä toisten kautta vaan löydät oman onnesi. Silloin sinulla on onnen avaimet hyvään parisuhteeseen tulevaisuudessa, kun vihdoinkin arvostat ja rakastat itseäsi sellaisena kun olet.
Kaikilla meillä on pettymyksen kokemuksia elämässä, ehkä vain vaan erilaisia. Ja sehän on kasvattavaa! Kaikki vaan ei kasva samanlailla, sillä ihmiset ovat erilaisia!
Kaikkee hyvää sinulle!
elämästä.Parisuhde joko toimii tai ei toimi ja kyllä hyvässä parisuhteessa tukeudutaan toinen toiseen . Kahdesta tulee yksi , eikä tässä ole papereilla mitään merkitystä.Et tainnut oikein ymmärtää edellisen kirjoittajan pointtia.Tuskin hän paprua oli repinyt.Oli vaan taas yksin ja omillaan ja siitä onnellinen.
Kyllä sinä siitä toivut ajastaan, muista kaikissa vastoinkäymisissä on tehtävä surutyö, oli sitten vakava sairaus, lapsen kuolema, ero tai kuolema. Ihminen on luotu niin, että kun tuttu ja turvallinen asia muuttuu radikaalisti, tuntuu sillä hetkellä että sitä ei kestä. Ja jokainen luulee, että minullehan ei voi noin tapahtua, mutta kukaan meistä ei tiedä mitä huominen päivä tuo tullessaan.Kaikki on otettava vain vastaan ja yritettävä elää päivästä toiseen.
Itseltäni loppui 28 vuotta kestänyt suhde mieheni kanssa reilu vuosi sitten; mieheni löysi toisen naisen ja minä jäin 2 pojan kanssa velkoineni. Tuntui etten olisi kestänyt kasassa mitenkään, vaikka päivästä päivään oli mentävä eteenpäin. Jo se mahdoton paperisota kaikesta huoltajuudesta, tapamisista, pesänjaosta ym. sekoitti pään aivan totaalisesti. Ja ne entiset "ystävät" kaikkosivat kuin "tuhka tuuleen". Silloin huomasin vasta ketkä olivat todellisia ystäviä, ne jotka jäi tuskan hetkelläkin tukemaan ja ottivat yhteyttä ja kyselivät kuulumisia. Muut entiset ystävät olivatkin olleet vain pinnallisia.
Vasta keväällä noin 8-9kk päästä erosta alkoi tuntua että elämästä löytyy myös niitä auringonsäteitä ja uskalsi katsoa hiukan ulkopuolellekin "pesän. Nyt olen löytänyt uuden ihanan, aivan erilaisen miehen kuin ex-mies oli rinnallleni.Elämä alkoi uudestaan, ja jälkeenpäin olen huomannut että ero on kasvattanut minua sisäisesti hyvin paljon. Joten toivon sinulle jaksamista eteenpäin, kyllä kaikki kääntyy hyväksi ajastaan. Tee surutyösi rauhassa, mutta älä käperry surun valtaan kokonaan.
Surutyö,sitähän tämä on.Toisaalta,kannattaako surra sellaisen perään mikä ei mitään ollut.Takerrunko vaan muistoihin kun pitäisi päästää jo irti.Niitä hyviä hetkiä on niin hyvä muistella.Surutyöllä on myös kahdet kasvot.Ajattelin itseni jätetyn osaan ja koin tuhat kuolemaa.Mitä minä teinkään.Mutta tehty mikä tehty.Tätä taakkaa on aika raskas kantaa.
Anna itsellesi anteeksi entiset virheesi. Turha niiden muistelemista jatkaa. Tuhlaat vain aikaasi.
Nyt oma itte remonttiin ja päivä kerrallaan eteenpäin. Katse eteenpäin, mars!
Laulaakin saa.
Kipu kuuluu asiaan. Se lievittyy sitten aikanaan.
Et heitä muistoja hukkaan. Kannat niitä repussa ja otat tarpeen tullen esille mutustellen.
Syöt kuin eväitä, eiks je!
Elämä rakastaa sinuakin.
Olen samassa tilanteessa. Yhteisiä vuosia takana 29.Ero sattuu niin, että tuntuu etten halua enää elää . On turhaa sanoa, että elä valita, hanki uusi elämä. Eipä paljon lohduta. Eron myötä muuttuu koko elämä ja pahinta on se, että rakastan sydämestäni vielä miestäni vaikka olemme vuoden olleet erillään.
meilläkin meni poikki, yhteis tuumin, sattui, itkettiin, miten nyt voi ola ettei soita toiselle kysyäkseen mitä kuuluu??!! on niin ikävä, välillä raivonpuuskia, itkua, helpotusta, pelottaa, miten ikinä pystyn irroittamaan? help!
Tänään on parempi päivä.Huomisesta en tiedä, enkä sitä nyt mietikkään.Näin se menee, sekunti, minuutti,tunti kerrallaan.tämä on vain käytävä läpi.Muuta mahdollisuutta ei ole.Aikansa se vie, mutta sinnitellään.Tää suru on surtava ja itkut itkettävä.Tänään ajattelen näin ja toivottavasti myös huomenna.Voimia kaikille jaksamiseen.Myös liiton ehjänä pitämiseen.
Eilen ja tänään on ne huonommat päivät.Luulin että helpottaisi.Nyt taas oikein jysähti.Lapset ihmettelivät miksi pysäytin eilen auton kesken matkan.Mikä sulla on äiti?Sanoin että itken.Että myös aikuisella on oikeus itkeä pahaa oloaan pois.Lapset halailivat sen minkä ylettyivät ja hetken kuluttua,tunteenpurkauksen loputtua jatkoimme matkaa.Taas saa aloittaa kaiken sinnittelyn uudelleen.Tälle surun määrälle ei vaan näy loppua tulevan.