Täysin yhdentekevää

Minulle on täysin yhdentekevää, mitä Jeremias teki, tai seisoiko aurinko koko päivän jne. Niillä ei ole mitään merkitystä nykypäivän ihmiselle.
977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Surinkoa on helppo seisottaa koko päivän, sehän kulkee taivalla radallaan. Siis ihan konkreettisella radalla. Niin kuin muutkin taivaankappaleet. Pysäytetään vaan taivaankanteen.
Yön aikana se sitten jollain tavalla siirtyy lättymaan alapuolella toisella reunalle.

Äänestä
  • Raamatun tarinat ovat ymmärrettäviä ainoastaan, kun ottaa huomioon pronssikauteisten ihmisten maailmankuvan, jollainen niiden sepittäjillä oli. Yritys siirtää ne todellisuudessa tapahtuneiksi johtaa aina ongelmiin. Yleensä sekä todellisuus on kiellettävä ja myös Raamatun tarinatkin on seliteltävä muuksi.

    Äänestä

  • Ramavit kirjoitti:

    Raamatun tarinat ovat ymmärrettäviä ainoastaan, kun ottaa huomioon pronssikauteisten ihmisten maailmankuvan, jollainen niiden sepittäjillä oli. Yritys siirtää ne todellisuudessa tapahtuneiksi johtaa aina ongelmiin. Yleensä sekä todellisuus on kiellettävä ja myös Raamatun tarinatkin on seliteltävä muuksi.

    Kyl, yksi usein esitetty lainaus on Job 26:7

    Hän jännittää pohjoisen taivaan tyhjän ylle,
    ripustaa maan tyhjyyden päälle [UMK]

    Tuolleen ihan yksistään jae näyttää tosiaan tukevan nykyistä käsitystä, jossa Maapallo vaikuttaisi liikkuvan tyhjyydessä.

    Mielenkiintoista koko luvussa on esim. jae 5-6

    Haamut alhaalla värisevät, vetten ja niiden asukasten alla.
    Paljaana on tuonela hänen edessänsä, eikä ole manalalla peitettä.[KR33]

    Myöhemmin jaeessa 11 taas puhutaan niistä kuuluisista pylväistä:

    Taivaan patsaat huojuvat ja hämmästyvät hänen nuhtelustaan [KR33]
    Taivaan peruspylväät vavahtelevat pelosta, kun hän ärjyy [KR92]

    Eli kummasti pylväitä on tarvittu tyhjyyden päällä roikkumiseen? Ja ahaalla ne haamut taas asustelevat.
    Kreationistien usko lepää yleensä kontekstistaan irrotettujen jakeiden päällä, joita he itse levittelevät innoissaan.

    Sitten muuta mielenkiintoista kohdasta:

    Pohjoinen on itse asiassa luultavasti olut alkujaan Zaphon, eli vuori, jolla ajateltiin jumalten asuvan. Säiden,ukkosen ja hedelmällisyyden jumala (Baal) asui ja piti palatsiaan vuorella. Israelista katsottuna Syyrian ja Turkin rajalla sijaitseva Jebel Aqra -vuori oli pohjoisessa ja näin tästä muodostui heprean kieleen yleissana pohjoinen.

    Eli teksti voidaan lukea niin, että Israelin jumala onkin se, joka Baalin kukkulan on muodostanut, eikä mikään Baal sitä suinkaan hallitse.

    Samainen vuori (pohjoinen) esiintyy Jesajan luvussa 14, joka on ottanut vaikutteita Baalin kuolemasta. Valtaistuin Zaphon-vuorella jää tyhjäksi ja korvaajaksi valitaan Athtar/Attar, joka oli Venus-planeetan eli aamutähden jumaluus.
    Athtar huomaa olevansa liian pieni Baalin suurelle valtaistuimelle ja toteaa ettei hänestä ole paikkaa täyttämään. Niinpä hän sitten siirtyy vapaaehtoisesti alamaailmaan, jossa hänestä tulee alamaailman ja kuolleiden kuningas.

    Jesaja alkuperäinen tarkoitus lienee ollut pilkata Babylonian kuningasta, tai ehkä kyseessä oli kirous(?), joten kuninkaalle kirjoitettiin hieman ikävämpi tilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuossa on kyllä tyylinäyte siitä, miten rusina voidaan poimia pullasta. Lennokkaasta tekstistä otetaan yksi kohta, joka sattuu sopimaan nykyiseen käsitykseen, ja pidetään sitä todisteena jumalallisesta vaikutuksesta.

    Raamatunkirjoittajan (joka ei tiennyt kirjoittavansa Raamattua) tarkoittama tyhjyys tuskin oli sitä, mitä nykykreationistit siihen liittävät.

    Itse asiassa taivaan jännittäminen, kuin telttakankaan, viittaa pikemminkin lättymaahan kuin maapalloon.

    Myös maan piiristä (kaksiulotteinen ympyrä, ei pallo) puhutaan.

    Äänestä

  • Ramavit kirjoitti:

    Raamatun tarinat ovat ymmärrettäviä ainoastaan, kun ottaa huomioon pronssikauteisten ihmisten maailmankuvan, jollainen niiden sepittäjillä oli. Yritys siirtää ne todellisuudessa tapahtuneiksi johtaa aina ongelmiin. Yleensä sekä todellisuus on kiellettävä ja myös Raamatun tarinatkin on seliteltävä muuksi.

    Auringon pysäyttämisessä keskitaivaalle ei olisi ollut edes kertomuksen kannalta mitään järkeä, jos tuolloin olisi uskottu maan kiertävän aurinkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuossa on kyllä tyylinäyte siitä, miten rusina voidaan poimia pullasta. Lennokkaasta tekstistä otetaan yksi kohta, joka sattuu sopimaan nykyiseen käsitykseen, ja pidetään sitä todisteena jumalallisesta vaikutuksesta.

    Väärinlainaus on ikiaikainen kristillinen perinne. Tässä Matteuksen evankeliumin sepittäjän tyylinäyte:

    1:22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
    1:23 -- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -- se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
    - Jos Jesajasta lukee yhtään edemmäs, näkee heti, ettei siinä puhuta messiaasta.
    - Jesajan käyttämä sana "alma" tarkoittaa nuorta naista.
    - Poika sai nimekseen Jeesus, eikä häntä koskaan kutsuta nimellä Immanuel.

    2:15 Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani."
    - Hoosea ei ole ennusta, vaan viittaa Israelin paluuseen Egyptistä.
    - Matteus rakentanut tarinansa sanojen "poika" ja "Egypti".

    2:17 Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:
    2:18 -- Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.
    - Tuokaan ei liity mitenkään Matteuksen tarinaan lastenmurhasta, sillä Jeremia jatkaa:
    16 Näin sanoo Herra: -- Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta, sanoo Herra.
    17 -- Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra.

    2:23 ja asettui siellä kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret. Näin tapahtui, jotta kävisi toteen profeettojen ennustus: häntä kutsutaan Nasaretilaiseksi.
    - Tuollaista ennustusta ei ole.

    Äänestä

Periaatteessa ei ole merkitystä, lapsellisia primitiivisiä tarinoita. Jos näitä tarinoita kuitenkin tarjotaan totena ja vaaditaan uskomaan niihin pelastuksen ehtona, karttamisen välttämiseksi tms. niin tilanne on hieman mutkikkaampi.

Äänestä

Uusin tutkimus jeremiaasta, vai oliko se joosua, paljasti, että kun jertsukka laski Peräilmaa kerran, niin Aurinko pysähtyi. Ja kun hän laski kaksi kertaa Peräilmaa niin kuukin pysähtyi. Ja kun laski isolla äänellä kolme kertaa Peräilmaa Auringon löllykkä ja kuu-ukko lähtivät taas liikkeelle. Kyllä siinä olivat amorilaiset ihmeissään, ja vähän muutkin, niiku.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulle on täysin yhdentekevää, mitä Jeremias teki, tai seisoiko aurinko koko päivän jne. Niillä ei ole mitään merkitystä nykypäivän ihmiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu