On hyvää? Mihin piirteisiin ihastuit?
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
Siihen kuinka haavoittuneet sielut kohtasivat. Kaikki on kuitenkin niin vaikeaa, ettei suhdetta synny. M miehelle. Olet sydämessäni kuitenkin, älä kiusaa minua enää.
- Anonyymi00002
Kuvitellut. Jälkikäteen miettitynä hän vaan jatkuvasti piikitteli minua vähän kaikesta. Ulkonäöstä, mitä tein tai toimin.
- Anonyymi00003
Ihastuksia ei niitä ole kuin kaksi ala-aste ajoilta muistaakseni en tulloin kertonut äidilleni kuin toisesta oli se jonka äitini olisi hyväksynyt tiesi tämän vanhemmat paremmin itse olin taas toisesta kiinnostunut enemmän tämän luonteen takia
- Anonyymi00004
Hän on ihana ujo prinsessa. Hänen rauhallisessa seurassa on mukava olla ja häntä on kiva autella ja hemmotella. Tulemme toimeen hyvin ja hänkin taitaa olla hiukan ihastunut. Se tekee hänen toiminnastaan vielä söpömpää.
- Anonyymi00005
Pointti oli kai siinä, että saatiin toisistamme ne hyvät puolet esiin. Se luo jo aika hyvän pohjan kaikelle luomiselle ja kasvulle.
- Anonyymi00008
Näin oli ja on edelleen
- Anonyymi00006
Hoikka ja pitkä
- Anonyymi00007
Jalat maassa ja rauhallinen
- Anonyymi00009
Ei pysty erittelemään. Kivi kopsahti päähän kun näin hänet ja ihastuin kai sillä sekunnilla ja sitten vielä lisää kun tutustuttiin.
- Anonyymi00010
Uhkeat bosat hyvin esillä 🤤
- Anonyymi00011
Naisen herkkyys ja varovaisuus katsekontaktiin ujous/arkuus lähestyä keskustelu tasolla... Myöskin Naisen kauneus mykisti minut. Olin kyllä lukossa itsekin. Tiedän, että täydennämme toisiamme monellakin tasolla. Hän on vartaloltaan ja ominaisuuksiltaan juuri mitä Naiselta tahdon... Raikkautta ja Keijumaista askellusta säteilevää kauneutta. Minulla on aina Kaunottarelleni ja lapsillemme paikka turvallisessa ja rauhallisessa pesässä... Sinulle
- Anonyymi00012
Ihana pylly, nätti naama, aika tasainen luonne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2112088
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491247Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 34688