Homot uhriutuvat tällä kertaa Hämeenlinnassa

Anonyymi-ap

Esimerkiksi ”Miespari Hämeestä” avautui hiljattain omasta mielestään väärästä kohtelusta. Pariskunta oli mennyt pohjois­suomalaiseen hotelliin, jossa vastaanoton virkailija oli kysynyt, onko heillä erilliset huoneet. Kun yhden huoneen varaus oli löytynyt, virkailija oli vielä varmistanut, onko pariskunta varannut huoneen yhdellä parisängyllä, erillisten sänkyjen sijaan siis.

Näistä viattomilta vaikuttavista kysymyksistä ko. pariskunta oli loukkaantunut ja päätellyt joutuneensa jonkinlaisen sateenkaari­syrjinnän kohteeksi, sillä perusteella, että hetero­pariskunnalta tuskin olisi kysytty samaa. Pariskunta teki valituksen kohtelustaan, hotellinjohtaja soitti heille anteeksipyynnön ja pari sai vieläpä hyvityksen hotelli­maksuista. Sekään ei riittänyt, vaan pari kirjoitti kohtelustaan vielä mediaan perusteenaan se, että yhden­vertaisuuden ”pitää näkyä tavallisissa asiakas­kohtaamisissa”.

MAINOS

MAINOS PÄÄTTYY
Se on toki päivänselvää. Vähemmistöille kuuluvat arjessa samanlaiset oikeudet kuin enemmistöllekin. Mutta toisen ihmisen, tavallisen hotellivirkailijan, leimaaminen jonkinlaiseksi homofoobikoksi on sekin aika raskas syytös.

Asiantuntevan virkailijan on ihan fiksuakin huolehtia, että kaikki on asiakkaan osalta kunnossa.
Ainakaan pariskunnan oman kirjoituksen perusteella ei selviä, mistä asiakaspalvelija olisi voinut tietää, että tiskin takana on miespari. Kyseessä olisi voinut yhtä hyvin olla työpari tai matkailevat kaverukset tai vaikkapa veljekset. Semminkin kun pariskunta itse vielä kirjoituksessaan toteaa, että ”meistä kummastakaan ei välttämättä päällepäin huomaa, että olemme homoja”.

Ja vaikka jostain olisi käynyt sataprosenttisella varmuudella välittömästi ilmi, että kyseessä on pari, niin on pariskuntia – heteroparejakin siis – jotka haluavat hotellissa erilliset sängyt syystä tai toisesta. Ei tällainen kysymys hotellissa (eli että vain varmistetaan, että varaustiedot ovat oikein) ole mitenkään tavaton. Pikemminkin päinvastoin: asiantuntevan virkailijan on ihan fiksuakin tiskillä pitää huolta siitä, että kaikki on asiakkaan osalta kunnossa.

-IS-

59

160

    Vastaukset 59

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ihmettelen miksi homot tunkeutuvat kirkkoihin vihittäväksi vaikka virallinen kirkko eikä Jumala hyväksy homopareja, koska Jumala nimenomaan on asettanut vain miehen ja naisen liiton heti Eevan luomisen jälkeen? Väkivaltaako?

      • Anonyymi00002

        Ei heitä kristinusko kiinnostakaan. Mutta he haluavat polkea kristilliset arvot samaan lokaan missä itse möyrivät.


      • Anonyymi00005

        Nyt oli kysymys hotellihuoneesta, ei kirkosta.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Nyt oli kysymys hotellihuoneesta, ei kirkosta.

        Saahan puhua muustakin.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Saahan puhua muustakin.

        Olisi soveliasta, että edes yrittäisi puhua aloituksen aiheesta eikä heti siirtää maalitolppia johonkin muuhun.


      • Mistä sinä tiedät mitä Jumala ei hyväksy? Onko se rasisti?

        Itse asiassa Jumala ei ole ikinä asettanut yhtään avioliittoa, ja Suomeen sellainen tuli reilut 400 vuotta sitten.


      • Anonyymi00029

        "eikä Jumala hyväksy homopareja"

        Ainakaan raamatussa ei näin sanota. Oletko taas keksinyt omiasi?

        "Jumala nimenomaan on asettanut vain miehen ja naisen liiton"

        Mutta ei avioliittoa.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Ei heitä kristinusko kiinnostakaan. Mutta he haluavat polkea kristilliset arvot samaan lokaan missä itse möyrivät.

        Onpa ne kristilliset arvot aika heikkoja jos ne näin helposti kaatuvat.


      • Anonyymi00029 kirjoitti:

        "eikä Jumala hyväksy homopareja"

        Ainakaan raamatussa ei näin sanota. Oletko taas keksinyt omiasi?

        "Jumala nimenomaan on asettanut vain miehen ja naisen liiton"

        Mutta ei avioliittoa.

        Minkä liiton Jumala on miehelle ja naiselle asettanut? Ei mitään.


    • Anonyymi00003

      Tuokin pari siis sai sen 5 minuutin julkisuutensa, jota ovat koko elämänsä kaivanneet.

      Juuri noiden takia ei joka päivä viitsi uutisia lukea.

      • Anonyymi00014

        Lähde oikeammin: ttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000012140095.html
        ja UA:n kommentti perustuu miesparin lukijan mielipiteeseen Hesarissa
        ttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000012130780.html joka oli kirjoitettu poikkeuksellisesti nimimerkillä. Eivät halunneet itselleen 5 minuutin julkisuutta vaan asialleen.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Lähde oikeammin: ttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000012140095.html
        ja UA:n kommentti perustuu miesparin lukijan mielipiteeseen Hesarissa
        ttps://www.hs.fi/mielipide/art-2000012130780.html joka oli kirjoitettu poikkeuksellisesti nimimerkillä. Eivät halunneet itselleen 5 minuutin julkisuutta vaan asialleen.

        Mikähän se asia tuossa oli? Että hotellin työntekijä halusi varmistaa, että saavat mitä haluavat, ja siitä sitten herkkähipiät suuttuivat?

        Jotain kummallistahan tuolla haetaan.


      • Anonyymi00022 kirjoitti:

        Mikähän se asia tuossa oli? Että hotellin työntekijä halusi varmistaa, että saavat mitä haluavat, ja siitä sitten herkkähipiät suuttuivat?

        Jotain kummallistahan tuolla haetaan.

        Tuli kysymystulva, joita heteroille ei liiemmin tule. Meille on ollut usein erilliset pedit, mutta olemme ne yhdistäneet.


      • Anonyymi00025
        torre3 kirjoitti:

        Tuli kysymystulva, joita heteroille ei liiemmin tule. Meille on ollut usein erilliset pedit, mutta olemme ne yhdistäneet.

        Ja peräänajoa sen jälkeen.


      • Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ja peräänajoa sen jälkeen.

        Sinulla jatkuu tollon puheet.


    • Anonyymi00004

      Mikä siinä homoudessa teitä ns "uskovia" niin kovati kiehtoo, että siitä pitää koko ajan jauhaa täällä? Ootte kaikki salaa jotain kaappihomoja?

      • Anonyymi00007

        Kiehtoo? Miksi näet, että joku synti kiehtoo?


      • Anonyymi00008

        Mikä sinua uskovissa kiinnostaa, olet varmaan kaappiuskova?


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kiehtoo? Miksi näet, että joku synti kiehtoo?

        Uskonharhaiset voivat halutessaan olla valitsemansa suuruisia syntisäkkejä, meitä tervejärkisiä ei moinen höperehdintä liikuta lainkaan.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Mikä sinua uskovissa kiinnostaa, olet varmaan kaappiuskova?

        Uskontokriittinen voi olla olematta uskovainen.
        Oliko tämä sinulle yllättävä tieto?


      • Anonyymi00016

        Uskovia ei synti kiehdo vaan julistamme siksi että haluamme ihmiset pois synnin vallasta.


      • Anonyymi00021

        Osa homoista käyttää asemaansa väärin, ja myös heidän puolustajat.


      • Anonyymi00016 kirjoitti:

        Uskovia ei synti kiehdo vaan julistamme siksi että haluamme ihmiset pois synnin vallasta.

        Oletko itse onnistunut saamaan jonkun pois synnin vallasta, vai tekevätkö kaikki arkisia asioita?


      • Anonyymi00026
        torre3 kirjoitti:

        Oletko itse onnistunut saamaan jonkun pois synnin vallasta, vai tekevätkö kaikki arkisia asioita?

        Homous on kaamea synti.


      • Anonyymi00027
        torre3 kirjoitti:

        Oletko itse onnistunut saamaan jonkun pois synnin vallasta, vai tekevätkö kaikki arkisia asioita?

        OIet kuuluisa RRR.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Homous on kaamea synti.

        Itse homous ei ole synti.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Kiehtoo? Miksi näet, että joku synti kiehtoo?

        No eipä täällä mistään muista synneistä puhuta kuin homoudesta. Joten on se outoa tämä teidän sairaanloinen kiinnostunut homoudesta.


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Mikä sinua uskovissa kiinnostaa, olet varmaan kaappiuskova?

        Ei heissä oikeastaan kiinnosta mikään muu kuin se että miten he tänään nolaavat itsensä. Eli kyse on täysin huumorista. ;)


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Uskovia ei synti kiehdo vaan julistamme siksi että haluamme ihmiset pois synnin vallasta.

        Ja homous on se ainut synti? Vähän outoa että vain homous on teillä mielessä heti päällimäisenä.


      • Anonyymi00026 kirjoitti:

        Homous on kaamea synti.

        Onneksi se ei ole pahantekoa.


      • Anonyymi00032 kirjoitti:

        Ei heissä oikeastaan kiinnosta mikään muu kuin se että miten he tänään nolaavat itsensä. Eli kyse on täysin huumorista. ;)

        Etkö sinä nolaa nyt itseäsi?


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Ja homous on se ainut synti? Vähän outoa että vain homous on teillä mielessä heti päällimäisenä.

        Homostelu on kauhein synti.


      • Anonyymi00042
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Homostelu on kauhein synti.

        Missä kohtaa Raamatussa kirjoitetaan, että se on KAUHEIN synti?


      • Anonyymi00042 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kirjoitetaan, että se on KAUHEIN synti?

        Mitään sellaista ei ole kuin tuon tyypin päässä.


      • Anonyymi00045
        torre3 kirjoitti:

        Mitään sellaista ei ole kuin tuon tyypin päässä.

        Esitit Pietarsaaressa ystävää ja täällä syytät varkaaksi!
        Etkö edes osaa hävetä kaksinaamaisuuttasi?


      • Anonyymi00045 kirjoitti:

        Esitit Pietarsaaressa ystävää ja täällä syytät varkaaksi!
        Etkö edes osaa hävetä kaksinaamaisuuttasi?

        Kun 400 euroa lähti, niin se on karvas totuus. En itse olisi noin sinne lähtenyt.


    • Anonyymi00011

      Appiukon kanssa voin nukkua samassa huoneessa ,mutta en parisängyssä.Asiallinen varmistus kahden miehen kirjautessa ,onko huonet osiaan varattu parisängyllä.

    • Anonyymi00015

      Mistä ap Hämeenlinnan tähän repäisi?

      • Anonyymi00018

        Ihmisen mielikuvitus on rajaton.


      • Anonyymi00037

        Koska tietää asiasta tarkemmin


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Koska tietää asiasta tarkemmin

        Eli hän on yksi noista miehistä?


      • Anonyymi00044
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Koska tietää asiasta tarkemmin

        Mistä tiedät, että ap tietää asiasta tarkemmin? Oletko ap?


      • Anonyymi00049
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Eli hän on yksi noista miehistä?

        Hotellin henkilökuntaa.


      • Anonyymi00052
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Hotellin henkilökuntaa.

        Ahaa, että aloittaja on nyt hotellin henkilökuntaa. Just joo 😅


      • Anonyymi00053
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Hotellin henkilökuntaa.

        Uskovaisuusko sinut sai taas valehtelemaan?


    • Anonyymi00020

      Tuolla perusteella ylimitoitettua reaktiota, eikä heille olisi kuulunut siitä hyvittää. Mutta näin hotelli pitää heidät paremmin mahdollisina asiakkaina jatkossakin. Heillä on liian herkkä asenne, niin että voivat kokea väärinkäytöstä tapahtuneen ihan perustilanteissakin.

      • Anonyymi00023

        Ihmiset on peloteltu homojen syrjinnällä.


    • Anonyymi00024

      Nehän olivat vain alemmuskompleksia potevia hinttareita. Häpeävät itsekkin itseään.

      • Anonyymi00034

        Uskontoko sinut saa taas valehtelemaan?


      • Anonyymi00041
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Uskontoko sinut saa taas valehtelemaan?

        Ei vaan ateismi.


    • Anonyymi00035

      Anopilla on tapana vetää herne nekkuun ihan mistä tahansa yhtä fiksusta toiminnasta ja on sellaisista lähetellyt tunnistettavia viestejä paikallislehden lukijatekstaripalstalle. Hänkään ei ole Hämeenlinnasta, joten sellainenkin yhdistävä tekijä on asian kanssa. Ja kun anoppi ei taatusti ole homo, niin hyvin voisi kirjoittaa johonkin uskomispalstalle, että me heterot uhriudumme toistuvasti.

      • Anonyymi00039

        Voisi hieman vertailla turhanpäiväisyyksiä seuraavissa tapauksissa:
        1. homoparin harjoittama nillitys
        2. Ilta-Sanomien artikkeli aiheesta
        3. tämän ketjun aloitus tällä palstalla
        Minusta kolmonen on kaikista turhin juuri siksi, ettei aloittaja taatusti kirjoittele tänne esimerkiksi siitä kuinka moottorikelkkailevat heteromiehet ruikuttavat kelkkareitillä hiihtävistä ihmisistä.


      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Voisi hieman vertailla turhanpäiväisyyksiä seuraavissa tapauksissa:
        1. homoparin harjoittama nillitys
        2. Ilta-Sanomien artikkeli aiheesta
        3. tämän ketjun aloitus tällä palstalla
        Minusta kolmonen on kaikista turhin juuri siksi, ettei aloittaja taatusti kirjoittele tänne esimerkiksi siitä kuinka moottorikelkkailevat heteromiehet ruikuttavat kelkkareitillä hiihtävistä ihmisistä.

        Ei kaikkien pidäkää miellyttää sinua.


      • Anonyymi00046
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Ei kaikkien pidäkää miellyttää sinua.

        Kummallinen itsestäänselvyys mainittavaksi.


    • Anonyymi00038

      Todella lapsellista käytöstä.

      • Anonyymi00047

        Pingo! Mietinkin mikä liittää sen luterilaisuuteen.


      • Anonyymi00054
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Pingo! Mietinkin mikä liittää sen luterilaisuuteen.

        Homot vaatii päästä vihille kirkossa.


      • Anonyymi00054 kirjoitti:

        Homot vaatii päästä vihille kirkossa.

        Tai tahtoo. Kuten muutkin.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1255
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1235
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1178
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      968
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      63
      874
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      82
      803
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      81
      651
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      557
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      520
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      518
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      48
      517
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      88
      487
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      20
      475
    Aihe