Ryysyläisarmeija näköisaseineen on liikaa kansalle joka saa jatkuvalla syötöllä kuulla satuja venäjän super😁-aseista, mutta ei pysty edes tasaväkiseen sotaan markkinoimassaan erikoistoimessa. Kyllä Svetlana-mummot ovat huuli soikeana kun rintamalta palaavat tulevat kotio sinkkipalttoossa kaupanpäällisenä pienoislihamyllyn kanssa.
Sotapropaganda on onnistunut kyllä sikäli, ettei omat luota päättäjiin enää piiruakaan.
Sotapropaganda on onnistunut kyllä sikäli, ettei omat luota päättäjiin enää piiruakaan.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kovia ovat, pelkillä kenttälapioilla ilman iskander ohjuksia pärjänneet ihan hyvin?
Mutta sinähän väitit, että se on maailman toiseksi vahvin armeija.
Kyllä venäläiset oikeasti kannattavat sotaa. Voittaa vain pitäisi, niin riittäisi juhlittavaa seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Uhrimäärästä tai oikeutuksesta ei niin väliä.
Venäläisten tarttis vaan lähteä innokkaammin rintamalle. Hävettää heidän nykyiset saavutukset Ukrainassa ja etenkin Krimillä. Ei voi kuin ihmetellä miten moinen on mahdollista !
TE pekkatoveilaiset Venäläiset ootte vaan mongoolien sekajätettä. Turha tuota Nato-suomen repaleisissa natoyhteensopivissa rääsyissä lyllertävää "armeijaa" kannattaa hävetä.
Ottaakai se luonnonpäälle jos on lukenut virallisia, vuosittain muuttuvia, historiankirjoja neuvostovenäjän käsittämättömistä sankariteoista ja voitoista, ja nyt😡
Kyllä tuntee tulleensa petetyksi. Missä on NL:n kunniakas sankariarmeija ? Nykyinen Venäjän vastine muistuttaa Lännen mammanpoika vastaavaa, mukana kunniakkaat reservistä eronneet ja aseistakieltäytyjät.
Venäjällä ei ole aseista kieltäytyjiä.
Luojan Kiitos ! Sentään jotain kunniakasta jäljellä Suuresta ja Mahtavasta.
Ei tietenkään, kun ei ole kaikkia miehiä koskevaa asevelvollisuuttakaan.
Ei ole aseistakieltäytyjiä muissakaan Euroopan maissa, niitä on vain Suomessa. Suomi ei olekaan länsimainen sivistys- ja oikeusvaltio. Suomi on häpeällinen sosialisti ja militaristivaltio sukupuolitettuine pakkoarmeijoineen.
Vain noin miljoona pakeni ulkomaille
Hehe haha hellan lettas sentään aivoinva Igori Pietarista
Suomi on venäjän naapuri. Valitettavasti.
Venäjä luovutti 501 kuolleen ukrainalaissotilaan ruumiit.
Sai vaihdossa 31 kuollutta venäläissotilasta.
https://www.youtube.com/watch?v=izfG_6nPPKs
😊😊😊😊😊
Luput örkit on jauhettua lihaa ja mätänee maastossa ja mitä ootte vielä Igori viennyt pois
Ennen kuin alkaa muita haukkumaan, kannattaa katsoa oma tilanne. Suomessa varusmiehet ovat käytännössä vankeja, joilla 6 euroa päiväpalkka. Aseet pääosin puolenvuosisadan takaa, ei omaa kehittynyttä asetuotantoa, ei pitkän kantaman drooneja, ei ballistisia ohjuksia jne.
Suomesta käsin ei kannata arvostella yhdenkään muun maan armeijaa.
😂😂😂
Et tiedä Suomen armeijasta mitään mammanpoika.
Ja kranaatit ei vanhene ja ne on priimaa.
No ei mikään.
Arvasin tuon, et kykene asialliseen asia argumentointiin, et pärjää myöskään vittuiluskabassa, jos halua sillä linjalla yrittää. Vedän sinut mielelläni kölin alitse molemmissa sarjoissa ;D
🤡🤡🤡
Menepäs sinä vain sinne kelan tiskille.
Turha luulla että suomalaiset mitään salaisuuksia teille kertoo.
Sinun tekstisi ei ehkä yllä 11-vuotiaan tasolle. Surullisen lapsellista.
Suomessa on omaa droone tuotantoa nyt ja mitä ei oo ostamme Igori Pietarista
No argumetaidos tähän ; miltä tuntuu olla rusnya ja tietäen että et ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan olette mongolien sekajätteen jälkeläisiä ja rajat on kiinni??
Millä Suomen kokoisella maalla on parempi aseitten tuotantokyky kuin meillä?
Tiedätkö mitä Naton jäsenyys tarkoittaa aseitten saannin kannalta?
Suomalaiset häpeävät Nato-suomen resupekka armeijaa ja sen paraateissa esittämää ankkamaisesti vaappuvaa PULLAPERSE marssia.
Hehe haha rusnya Pietarista Igori
Mutta niin vain ovat vallannteet jo 20% Ukrainan pinta-alasta, vanhat lapiot aseenaan. Tuollaisille lapioille olisi Natonkin piirissä käyttöä, niin niiden ei tarvisisi pakoon juosta.
Maailman toiseksi vahvin armeija on tosiaan vallannut Ukrainasta samat 20 %, jotka sillä oli jo neljä vuotta ja 400 000 kaatunutta venäläissotilasta takaperin.
Eihän ollut, taistelujen ollessa kesken alueet on ns. harmaata aluetta, eli ei kummankaan osapuolen hallinnassa. Opettele nämä perusasiat itsellesi ennen kuin kirjoitat mitään tänne.
Mitens tuhotut tankit??? Ja tutkat.. upotetut laiva.. Moskva.. ym
Ku ei muutakaan kexiny ku laittaa..
Niitä voi tehdä uusia, mutta Ukraina ei voi korvata mitenkään menettämiään maa-alueita.
Ei Ukraina ole menettänyt mitään maa-alueita, se että siellä häärii varkaat ei muuta omistussuhteita.
Putinilla on jo uudet kartat tulevista rajoista, jotka on oikeastaan jo kirkossa kuulutettu.
…mjooo, mutta ortodoksikirkossa kuulutettua ei lasketa🤔
Ei Ukrainan tarvitse niitä korvata. reppanaryssät LANATAAN ajanoloon VTTUUN, Itä-Ukrainasta ja Krimin niemimaalta. :-)
reppanaryssien hyökkäysyritys Shahoven suunnalla päättyi seuraavasti ...
7 Psv ... tuhottu.
6 APC/IFV ... tuhottu.
BM-21 Grad ... tuhottu.
Tornado-S MLRS ... tuhottu.
3 erikoiskalustoyksikköä ... tuhottu.
47 erilaista kevyttä yksikköä ... tuhottu.
Komppaniallinen (123) frontovikkejä tapettu. 29 haavakkoa.
Slava Ukrainiy!.
Vastaileppas nyt tänne Igori: 1200 luvulla TZINGIS KHAN valloitti venäjän ja tappoi miehet ja raiskasi naiset ja lapset ja siat ja siitä alkoi nyky venäjän sekajätteen venäläiset eli rusnyat. Ja teilläkö vielä lapset käytössä ai ku niillä oli myös?? Kehitysö ei teillä mennyt eteenpäin siitä??
No ei ole kehitys juurikaan ole mennyt eteenpäin, kun sinä olet syntynyt sen tuloksena.
Meidän pojila on pesukoneita ja lämmintä vettä pesuun ja saippuaa ja shampoota pesuun. Teidän ei sillä ukrainan armeija haistaa örkit 2-3 km vastatuuleen ku ne lähestyy. Hajusta ku eivät voi hoitaa hygienia kerropas nyt tänne päin siitä miten sen hoitavat Igori Pietarista. Ja kerropas myös mixi homma ei sujunut ku kerran piti olla KIEWISSÄ 2-3 pv sisällä ja koko maa 3-4 viikon aikana valloittaa. Mitä meni pieleen?? Kerropas nyt tänne päin siitä Igor Pietarista
Loppuiku lapiot kesken vai
Hyvähän sinun on kehua kun Kela maksaa sinulle kaiken, töitä et ikinä ole kyennyt tekemään, ei siksi ettet ole osannut tehdä mitään vaan siksi ettet ole kehdannut tehdä mitään.
>>Vastaileppas nyt tänne Igori: 1200 luvulla TZINGIS KHAN valloitti venäjän ja tappoi miehet ja raiskasi naiset ja lapset ja siat ja siitä alkoi nyky venäjän sekajätteen venäläiset eli rusnyat. Ja teilläkö vielä lapset käytössä ai ku niillä oli myös?? Kehitysö ei teillä mennyt eteenpäin siitä??>>
Valloitti myös Ukrainan.
Suomea ei tarvinnut valloittaa koska suomalaiset olivat jo valmiiksi.
😊😊😊😊😊
Ei Venäjällä mitään jakoa ole jos joku laittaa tosissaan hanttiin.
Kunhan kolmen päivän erikoisoperaatio saadaan viimeisteltyä, niin sitten!
Suuri isänmaallinen sota sujuu Äiti Venäjältä kuin mustalaisen raviveto.
Eli suunnitelman mukaan!
Miten se voi olla resupekka armeija koska luotettavien tietojen mukaan:
MV-lehden päätoimittaja Janus Putkonen sai kutsun osallistua Etelä-Venäjän isänmaallisten nuorisojärjestöjen Volga 2026 -kesäleirille, joka järjestettiin asevoimien Avangard -urheilupuistossa Volgogradissa. Kiireinen kuluneen viikon ajan kestänyt ohjelma sisälsi esitelmiä, työpajoja, erilaisia vierailuja ja muuta tohinaa. Stalingradissa, maailman patriotismin todellisessa pääkaupungissa, ei vaan voi olla viihtymättä, joten nyt on tullut aika ansaitulle MV-lehden kesälomalle Volgan varrella!
Tajuutteko?
Satuja ja tarinoita … maailman lyhin kirja :” venäläisten uroteot toisessa(kin) maailmansodassa.
Väritykset kirjaan on tehty vanhalla munatempera menetelmällä.