En osaa tukea aviomiestäni hänen unelmansa toteuttamisessa

Anonyymi-ap

Mieheni ei ole mitenkään musikaalinen, mutta sai ajatuksen päähänsä katsottuaan Euroviisuja, että hänestä tulee seuraava Euroviisujen voittaja. 

Mies oli tavannut jonkun Heikin Helsingin Mäntymäen metsässä samoillessaan ja myös Heikillä oli haave Euroviisuvoitosta.

Nyt mieheni ja tämä Heikki harjoittelevat lähes joka ilta meidän makuuhuoneessa ovi lukossa. Kerran kun kurkistin avaimenreiästä, näin miten molemmat miehet hytkyivät alasti suuret mustat dildot käsissään.

Kysyin myöhemmin mieheltäni syytä tähän ja hän selitti, että esiintymisvaatteet eivät olleet vielä saapuneet räätäliltä ja dildoihin he lauloivat harjoittellakseen mikrofonin pitämistä kädessä koska eivät olleet vielä ehtineet hankkia oikeita mikrofoneja.

Kysyin myös mikä heidän duonsa nimi on ja millä kappaleella he aikoisivat Euroviisuihin osallistua. Mieheni kertoi että duon nimi on kansainvälisiä markkinoita ajatellen PippelBoys ja Heikki on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen "Homouden valtatie" jossa on kuulemma koskettavat sanat ja rytmikäs melodia.

Nyt minusta tuntuu pahalta kun en osaa tukea mieheni unelmaa tai auttaa häntä sen saavuttamisessa. En ymmärrä musiikista mitään, enkä voi edes rytmitajuttomana osallistua koreografioiden suunnitteluun. Miestäkin selvästi vaivaa kyvyttömyyteni ja se näkyy jo seksielämässäkin. Harjoittelu vie miehestä kaikki mehut ja hän nukkuukin nykyään yönsä sohvalla. 

Miten voisin olla mieheni rinnalla toteuttamassa hänen unelmaansa ja saada näin suhteemmekin kuntoon? Nyt vaan harmittaa oma osaamattomuuteni ja riittämättömyyteni😢😢😢

3

59

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hommaa isoin mahdollinen musta dildo ja näytät sen kanssa hänelle, että säkin osaat soittaa ja voit auttaa harkoissa.

    • Anonyymi00002

      Jäikö lääkkeet ottamatta??

      • Anonyymi00003

        Etkö muista otitko dementiapillerin?🤔


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1573
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      300
      827
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      597
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe