Tutkija: "Ei ole sattumaa, että Mainilan laukaukset on kielletty tai ne tulkitaan Venäjälle myönteisellä tavalla"
Mikael Lehtonen 26.11.2024 7.57
Neuvostoliiton tasan 85 vuotta sitten järjestämä valehyökkäys kertoo laajemminkin itänaapurimme strategisesta voimankäytöstä.
Suomen valtionjohto vastaanotti Neuvostoliitolta nootin 85 vuotta sitten, 26.11.1939. Siinä suomalaisia syytettiin Karjalan kannaksella Neuvostoliiton puolelle rajaa ammutusta tykkitulesta.
Nämä Mainilan laukaukset Neuvostoliitto lavasti saadakseen oikeutuksen hyökätä Suomeen ja aloittaa talvisota 30. marraskuuta 1939.
Kyse on sellaisesta valehyökkäyksestä, joka ei ole jäänyt itäisen naapurimme historiassa yksittäistapaukseksi.
Esimerkiksi ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, se harjoitti laajamittaista informaatiosodankäyntiä lavastetuilla videoilla, joilla se pyrki oikeuttamaan hyökkäyksensä.
Harvardin yliopiston Scancor-tutkija ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Rinna Kullaa piirtää suoran viivan Mainilan laukausten ja Venäjän nykyisten toimien välille.
Hän selittää, että Venäjän ulkopoliittiseen strategiaan on aina kuulunut tapahtumien ja tekojen kieltäminen. Tarkoitus on paitsi oikeuttaa tekoja myös harhauttaa. Se on osa Venäjän strategista voimankäyttöä.
– Neuvostoliiton aikana tuli usein esiin, että pokkana vain kiellettiin, että jotain on tapahtunut. Näin kävi esimerkiksi Tšernobylin onnettomuuden yhteydessä ja Afganistanin sodassa.
Lavastukset nykyään helpompaa paljastaa
Nykyään informaatioympäristö on erilainen kuin Mainilan laukausten aikaan. Meillä on käytössämme sosiaalinen media sekä enemmän itsenäisesti tiedustelutietoa tuottavia uutistoimijoita, Kullaa selittää.
Tällä tavalla lavastetut hyökkäykset on helpompaa paljastaa. Kuitenkin Kullaa näkee Mainilan laukauksissa ja Ukrainan sodassa paljon samaa.
– Neuvostoliitto harjoitti kieltämisen politiikan kautta samanlaista disinformaatiota ja kamppaili julkisen yleisön puolueellisuudesta kuin Venäjä nyt, Kullaa analysoi.
Mitä enemmän asiat siis muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samanlaisina, hän jatkaa.
Viime aikoina Venäjä on harjoittanut kieltämisen politiikkaa erilaisten ilmatilarikkomusten yhteydessä. Viimeksi Romaniassa.
Toisinaan tällaisista Venäjän toimista puhutaan länsimaisessa julkisessa keskustelussa kiusantekona, mutta se ei Kullaan mielestä ole järkevää.
– Tällaisten kansainvälisen oikeuden vastaisten tekojen kuittaaminen ilkivaltana vähättelee tekojen merkitystä ja jättää huomiotta sen, että taustalla on suunnitelmallisuus Venäjän puolelta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
EU HITLER MYI SUOMEN HALVALLA NAAPURILLEMME.
SIIS DEMAREIDEN ANTTI LINDTMANILLE
-hah runoutta avaukseeni.
sSaksan armeija ampui mainilaan.
YKSIKÄÄN TUTKIJA EI OLE VAPAA KIRJOITTAMAAN OMAA MIELIPIDETTÄ.
Esim PIPPELI
- no jaa
Suomi valtasi jatkosodassa Mainilan ja toteutti omat laukauksensa, joissa ammuttiin terveisin varusteltuja kranaatteja kylään. Kuva: SA-kuva
Suomi on kuitenkin esimerkki siitä, että itsenäisyys on mahdollista säilyttää.
– Jopa sellaisen historiallisen tapahtumasarjan jälkeen, joka Mainilan laukauksia seurasi, pystyttiin luomaan tilanne, joka ei ollut jäätynyt konflikti, vaan raja-alue, joka toimi erittäin hyvin tähän vuoteen saakka.
Mainilan laukaukset siis lähettivät Suomen omanlaiselleen polulle verrattuna muihin Itä-Euroopan maihin toisessa maailmansodassa.
– Ei ole sellaista itäblokin valtiota, joka ei mieluummin olisi ollut kuin Suomi kylmässä sodassa, Kullaa muistuttaa.
Toisaalta Mainilan laukaukset auttavat myös suomalaisia pohtimaan suhdettaan Ukrainaan ja ymmärtämään omaa historiaansa.
– Suuri osa suomalaisista kokee suurta sympatiaa Ukrainaa kohtaan ja syy siihen löytyy historiastamme Venäjän imperiumin jälkeisenä itsenäisenä rajamaana, Kullaa selittää.
Vaikka Mainilan laukauksia ja niitä seuranneita tapahtumia voi verrata nykypäivään, kehottaa Kullaa varovaisuuteen tulkinnoissa, sillä historioitsijat eivät ole ennustajia. Historian tuntemisesta on kuitenkin apua.
– Kun ymmärtää, mitä menneisyydessä on tapahtunut, voi haarukoida mahdollisia tulevaisuuden tapahtumia.
EUROOPAN UNIONI ON KUIN JÄTTILÄISMÄINEN, VÄRIKÄS JA VÄHÄN SEKAISIN OLEVA NYYTTIKESTI-ILLALLINEN!
KUVITTELEPA KAUPRUSTA, JOSSA KAIKKI YRITTÄVÄT PÄÄTTÄÄ YHDESSÄ, MINKÄ KOKOISIA JA MUOTOISIA KURKKUJEN TULEE OLLA, JA JOSSA JOKAINEN PUHUU OMAA KIELTÄÄN SAMANAIKAISESTI! TOISET HALUAVAT CROISSANTTEJA, TOISET HALUAVAT SPA GHETTIA, JA SUOMALAISET ISTUVAT NURKASSA SYÖMÄSSÄ RUISLEIPÄÄ JA TOIVOMASSA, ETTÄ KAIKKI MENISIVÄT JO SAUNAAN!
MUTTA TÄSTÄ KAIKESTA SOTKUSTA HUOLIMATTA SE TOIMII! MEILLÄ ON YHTEINEN RAHA, JOTTA KUKAAN EI JOUDU VAIHTAMAAN KOLIKOITA JOKA KRAANALLA, JA VOIMME MATKUSTAA RAJOJEN YLI KUIN SUPERNOPEAT PUUMAT ILMAN PASSIJONOJA!
EU ON KUIN ISO, HÖLMÖ PERHE: VÄLILLÄ RIIDELLÄÄN SIITÄ, KUKA SAA SÄÄTÄÄ ILMASTOINTIA, MUTTA LOPULTA KAIKKI JAKAALTAA SAMAN SATEENVARJON ALLA JA SYÖVÄT SAMAA SUKLAATA! ELÄKÖÖN EU, EUROOPAN OMA HÖPSÖ YHDESSÄOLO-KERHO!
- itse taidat olla selaisin JOO
Ole sinä ateistikommunisti vaan hiljaa!