avioeroko ?

Olemme olleet mieheni kanssa aviossa vuodesta -92 saakka. Kaikki meni todella hyvin siihen saakka, kun esikoisemme syntyi vuonna 96. Tätä nykyä meillä on 3 poikaa....

Tämän jälkeen on mieheni juonut yhä enenevissä määrin, ja kun olen koittanut häneltä kysellä syytä moiseen, olen saanut vastauksesksi lähinnä tuhahduksia siitä, että työstressi vaivaa jne.

En tiedä, onko miehelläni toinen,koska hän matkustaa työnsä puolesta paljon, mutta aina kun kotiin tulee, löytyy kaljahinkki auton perältä.

Olen harkinnut avioeroa, mutta tosiasia on se, että en näistä maatilan töistä selviä ilman miestäni, joten olen ikään kuin pullonkaulassa..

Kertokaa minulle, miten minun tulisi menetellä tai miestäni lähestyä. Normaali avioelämä EI suju muutenkuin siten, että laitan korkokengät ja strinit jalkaan, ja silloin voi jotain tapahtua. Tuosta minä en pidä ollenkaan.

Mielestäni mieheni ei ole alkoholisti, koska hoitaa työnsä sekä kodin ulko- että sisäpuolella hyvin, mutta heti kun on vapaata, niin johan alkaa tapahtumaan.

Neuvoista kiitollinen

J
4951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei alkoholisti ole välttämättä rapajuopon näköinen edes. Niitä pankinjohtajia, poliiseja, lääkäreitä...ja kaikki käyvät töissä kuten miehesikin. Ja erottelematta miehiä ja naisia, alkoholisteja on molemmissa sukupuolissakin.

Äänestä

Mitään esittämättä, ihan omana itsenäsi. Annahan hänen juoda ne kaljahinkkinsä ja ole ihan rauhallinen. Jos miehelläsi on suorituspaineita, niin älä ala niitä ainakaan lisäämään. Jotenka ota ihan rauhallisesti.

Jos miehesi joutuu matkustelemaan työnsä puolesta, on se aika stressaavaa. Ymmärrätkö sitä?

Minullakin on työnsä puolesta reissaava mies ja elämämme ei ole ihan tavanomaista ollut koskaan, mutta olen hyvin sopeutunut siihen alkuvaikeuksien kautta. Tarviiko se kaikilla ollakkaan elämä "normaalia"? Eikö se ole hienoo kun kaikilla ei olekkaan kaikki samanlaista!

Miksi harkitset eroo jos miehesi kuitenkin hoitaa pääasiallisesti kaikki hyvin, vaikka vapaa- ajalla irroittelee? Otahan sinäkin rennosti miehesi kanssa! Ja mikähän nyt onkaan "normaalia"? Eiköhän se kaikki luokittele sen juuri niin kuin itselleen ja perheelleen sopii juuri sillä hetkellä.

Älä tee niin kuin muut tekee, vaan tee niin kuin teille sopii! Niin minäkin tein vaikka välillä tuntui kuin elämäni ei ollut kovin "normaalia". Mutta olemmepahan edelleen yhdessä "epänormaalista" elämästämme huolimatta, kun kaikki ympärillämme olevat ihmiset ovat eronneet ajat jo sitten.

Ymmärtäväinen lähestymistapa auttaa aina. Ja jokaisessa pitkässä suhteessa tulee välillä niitä seesteisiä kausia, jotenka ei niitä pidä pelästyä. Ei kannata liioitella, eikä liika yrittää vaan rakastaa kumppaniaan ihan ehdoitta ja olla ihan oma itsensä.

Äänestä
  • sitähän ne juopot ruinaa. Aina on joku selitys, usein se jokapaikan "stressi". Missään nimessä kellään ei ole oikeutta juopotella jatkuvasti ja varsinkaan jos se häiritsee kanssaihmisiä.

    Miltä se näyttää jos ryhmässä kaikki muut ovat selvin päin ja yksi kännissä. Se känninen jää äkkiä omaan seuraansa. Juopottelu seurassa on hyväksyttävää, mutta yksin säälittävää.

    Stringit ja muut hepeneet ovat makuasia. Jos ne sinusta ovat epämiellyttäviä niin älä suostu pukemaan niitä. Muutoin jos ne miestä miellyttävät niin ainahan vaimo haluaa miellyttää miestään kuin myös mies vaimoaan. Vaikka olemalla selvin päin.

    Äänestä

"Olen harkinnut avioeroa, mutta tosiasia on se, että en näistä maatilan töistä selviä ilman miestäni, joten olen ikään kuin pullonkaulassa.."

Soneraplazan Ellit taas tökkii, joten siirryn taas tänne rupattelemaan.

Tarinasi on tuttuakin tutumpaa. Olen alkoholistin ex-aviovaimo ja tiedän, että juoppo voi näyttää muiden silmissä maailman lutuisimmalta ja kunnollisimmalta perheenisältä.

Sainkin sukulaisvierailulla isoveljeni kommentin, että itsepähän olen elämäni sotkenut.

Jos vakavasti harkitset avioeroa, niin varmasti selviät talon töistä. Olen nähnyt erittäin hyvin pärjäävän ison talon emännän, joka laittoi juopottelevan aviomiehensä pihalle. Mies hävisi kesken kesäkiireiden moneksi päiväksi oudoille teilleen. Lopulta selvisi, että hänellä on jo uusi nainen katsottuna. Vaimo hankki aina lisätyövoimaa tilalle. Muuten rehut ja heinät olisivat mädäntyneet pellolle ja lehmät jääneet hoitamatta.

Kirjoituksesi perusteella sinäkin olet talosta vastuussa. Ilmeisesti olet perinyt sukutilasi.

Tarvitset apua lastenhoitoon ja tilan ylläpitoon.
Eikö maatalouslomittajista ym. ihmisistä olisi nyt apua?

Jos miehesi juominen ahdistaa sinua, kurkaa www.al-anon.fi sivuja. Kävin vuosia live ryhmissä.

Nosta reippaasti kissa pöydälle miehesi kanssa.
Juomaongelma sen kuin pahenee, jos et havahdu ajoissa. Tunne-elämäsi menee täysin jumiin vuosien saatossa.

Stringit ja korkokengät heitä nurkkaan.
Käväise vilkaisemassa Ellien keskustelua Parisuhdepalstalla mekottelevasta miehestä.
Perversioita on monenlaisia. Jos normaali seksi ei kelpaa, niin laita mies mäkeen.

Siis puhelinluuri käteen, ala laittaa asioihin vipinää. Netissä on kiva purkaa mieltään, mutta käytännön asiat eivät hoidu itsestään. Niille yksinkertaisesti pitää tehdä jotain.

Hymyä huuleen. Kyllä se elämä iloksi muuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarvitsen kuitenkin miestäni kirjoitti:

Olemme olleet mieheni kanssa aviossa vuodesta -92 saakka. Kaikki meni todella hyvin siihen saakka, kun esikoisemme syntyi vuonna 96. Tätä nykyä meillä on 3 poikaa....

Tämän jälkeen on mieheni juonut yhä enenevissä määrin, ja kun olen koittanut häneltä kysellä syytä moiseen, olen saanut vastauksesksi lähinnä tuhahduksia siitä, että työstressi vaivaa jne.

En tiedä, onko miehelläni toinen,koska hän matkustaa työnsä puolesta paljon, mutta aina kun kotiin tulee, löytyy kaljahinkki auton perältä.

Olen harkinnut avioeroa, mutta tosiasia on se, että en näistä maatilan töistä selviä ilman miestäni, joten olen ikään kuin pullonkaulassa..

Kertokaa minulle, miten minun tulisi menetellä tai miestäni lähestyä. Normaali avioelämä EI suju muutenkuin siten, että laitan korkokengät ja strinit jalkaan, ja silloin voi jotain tapahtua. Tuosta minä en pidä ollenkaan.

Mielestäni mieheni ei ole alkoholisti, koska hoitaa työnsä sekä kodin ulko- että sisäpuolella hyvin, mutta heti kun on vapaata, niin johan alkaa tapahtumaan.

Neuvoista kiitollinen

J

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu