Puolueveron verovähennysoikeus pitää poistaa

Anonyymi-ap

Kun poliitikko saa poliittisen verorahoilla kustannetun työpaikan tai viran, hän maksaa puolueelle osan palkastaan ns. puolueverona. Se voi olla 20% palkasta.

Tällä tavalla puolue voi ottaa itselleen verorahoja, jotka on tarkoitettu vaikkapa terveydenhoitoon tai koulutukseen.

Jos henkilö tekee oikeasti työtä, niin ei ole mitään syytä maksaa siitä puolueelle yhtään mitään. Jos taas henkilö saa paikan vain jäsenkirjan takia, niin sitten toki on syytä maksaa työnantajalle eli puolueelle lahjuksia.

Puoluevero on johtanut siihen, että meillä on valtava määrä ihmisiä, joiden ainoa työ on pestä verorahoja niin, että ne eivät näy varastamisena.

Verottaja osallistuu rahanpesuuun hyväksymällä pestyn rahan välittämisen vähennettäväksi verotuksessa.

7

<50

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Puolueveron kriminalisointi säästää valtavasti rahaa.

      Miksi puolueet eivät aja sitä?

    • Anonyymi00002

      Puolueet saavat erittäin isot puoluetuet, jotka määräytyvät puolueiden kansanedustaja paikkojen mukaan. Suurin efuskuntapuolue saa suurimman puoluetuen ja toiseksi suurin puolue toiseksi suurimman jne.

      Tässä näkyy puoluetukien jako tänä vuonna = yli 34,5 miljoonaa euroa, lähes yhtä paljon kuin Helsingin Gardenin saama 35 miljoonan ehdollinen valtionavustus.

      Valtioneuvoston tiedotteen mukaan:
      "Valtioneuvosto myönsi torstaina 22. tammikuuta avustukset puolueille ajalle 1.1.–31.12.2026. Avustukset ovat Ahvenanmaa mukaan luettuna 
      34 566 000 euroa.

      Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Puolueiden tulee käyttää saamastaan avustuksesta viisi prosenttia naisten poliittiseen toimintaan ja vastaava viisi prosenttia puolueiden piirijärjestöjen toimintaan.

      Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan. Puolueavustuksia on jaettu vuodesta 1967 lähtien.

      Määrärahasta saa käyttää 172 830 euroa avustuksena Ahvenanmaan maakuntahallitukselle poliittisen toiminnan ja tiedotustoiminnan tukemiseen Ahvenanmaan maakunnassa.

      Puolueet, paikkamäärät suluissa ja myönnetyt avustukset:

      Kansallinen Kokoomus r.p. (48): 8 295 840 euroa
      Perussuomalaiset r.p. (46): 7 950 180 euroa
      Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. (43):
      7 431 690 euroa
      Suomen Keskusta r.p. (23): 3 975 090 euroa
      Vihreä liitto r.p. (13): 2 246 790 euroa
      Vasemmistoliitto r.p. (11): 1 901 130 euroa
      Svenska Folkpartiet i Finland r.p. (9): 1 555 470 euroa
      Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (5): 864 150 euroa
      Liike Nyt r.p. (1): 172 830 euroa

      Puolueet yhteensä (199): 34 393 170 euroa
      Ahvenanmaan maakunnan hallitus: 172 830 euroa "

      Halutaanko puoluetukien avulla mahdollistaa se, että eniten ääniä saaneet puolueet saavat aina tulevissakin vaaleissa eniten ääniä?

      Kyllä velkajarrun aikana pitäisi myös puoluetukia leikata tai ainakin kohtuullistaa. Yleisradion puolueetonta tiedotusta tulisi sen sijaan lisätä.

      • Anonyymi00003

        Puhut vain virallisista tuista.

        Niiden lisäksi verorahoja kierrätetään puolueiden taskuun.

        Se pitäisi kriminalisoida eikä antaa sille verohelpotuksia.


    • Anonyymi00004

      Laki lahjonnan ja tarpeettomien virkojen estämiseksi:

      Kaikki julkishallinnon maksamat tuet pitää keskittä yhteen paikkaan niin, ettei sitä jaeta kontrolloimattomasti vaikkapa terveydenhoitoon tarkoitetuista rahoista.

      Kaikki verorahoista tai julkishalliinnon omistamista laitoksista ja yhdistyksistä maksettu poliittinen tuki pitää keskittää yhteen paikkaan eikä mikään muu taho saa sitä maksaa.

      Puoluevero tai mikä muu tahansa poliittinen tuki ei ole vähennettävissä verotuksessa.
      Työpaikan saamisen ehtona ei saa olla minkään tahon rahallinen tukeminen.

      Jokaisen puolueita tai ehdokkaiden rahoittamista harjoittavan tahon pitää rekisteöityä poliittiseksi agentiksi ja kaiken tuen pitää olla läpinäkyvää.

      Julkista tukea ei saa antaa missään muodossa poliittisille agenteille koska kaiken poliittisen tuen maksaminen täytyy tapahtua vain yhden tahon tekemänä.

    • Anonyymi00005

      En usko, että vanhat puolueet suostuvat siihen, että piilotettua verorahojen käyttöä puolueen toiminnan tukemiseen rajoitetaan.

    • Anonyymi00006

      On irvokasta, että demarit kehtaavat nostaa kohun jostain ehkä tuetaan hankkeesta ja saa AY rahaa

    • Anonyymi00007

      Aloitus vastaa kysymykseen, äänestääkö hallitus korruptiota vastaan.
      Se vastaa kyös kysymykseen äänestääkö oppositio hallitusta vastaan.

      Yksi areena on lillukanvarsia.
      Puolueilla on yhteistä verorahojen varastamista, jota kaikki suojelevat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1117
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe