Mitä tarkoittaa Sipilän hokema "tase töihin"?

Hallitus on myös esittänyt, että Nesteessä valtion omistusosuus voisi laskea kolmannekseen. Nykyisin valtio omistaa Nesteestä 50,1 prosenttia.

Hanna Sarkkisen (vas.) mukaan omistajapolitiikassa on tehty historiassa karuja virheitä, joista kannattaisi ottaa opiksi. Virheinä hän mainitsi Kemiran ja Fortumin sähköverkkojen myynnin.

https://yle.fi/a/3-9297147
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sipilän serkut, Suomen kuuluisin prosenttijengi.

Äänestä

Uniper-kaupan aikana pääministerinä toiminut Juha Sipilä: ”Kritiikki on nyt jälkiviisautta”. Sipilän mielestä valtion olisi pitänyt luopua enemmistöomistuksestaan Fortumissa.

Sipilä toteaa, että hän tiesi Fortumin aikeista ostaa Uniper 15 minuuttia ennen kuin yhtiö kertoi siitä julkisesti vuonna 2017, vaikka Sipilä oli silloin pääministeri.

Fortumin päätöksestä myydä sähköverkot Carunalle vuonna 2013 Sipilä toteaa, että se oli hänen mielestään vastoin strategista intressiä.

– En tiedä, käsittelikö Kataisen (kok) hallitus sitä silloin.

Carunan myynnistä saadut rahat Fortum sijoitti Uniperin.

Äänestä

Ketkä ovat päävastuussa Uniper-kuprusta?

– Yhtiön johto ja hallitus ovat vastuullisia, tämä käsittää myös talousjohtajan, Rothovius vastaa.

Fortum hankki 47 prosenttia Uniperista loppuvuodesta 2017 noin 3,8 miljardilla eurolla.

Fortumin toimitusjohtajana toimi tuolloin Pekka Lundmark.

Suomessakin herätti huomiota, että Fortum käytti sähköverkkojen myynnistä saamansa rahat kauppaan, jossa se sai Saksasta paljon kivihiili- ja kaasutuotantoa.

Fortum oli myynyt Suomessa sähköverkot loppuvuodesta 2013 ja saanut kaupasta 2,55 miljardia euroa. Vallassa oli tuolloin Kataisen (kok) sixpack-hallitus.

Ruotsissa Fortum oli myynyt sähkönsiirtoliiketoimintansa 2015 ja saanut siitä 6,6 miljardia euroa.

Lundmark vakuutti syksyllä 2017 Ylelle, että Uniper-kauppa on ”hyvä kauppa”.

Fortumista ei ole kerrottu IS:lle, minkälaisia asiantuntijaselvityksiä yhtiö hankki Uniper-kaupan riskeistä. Selvitysten pimittämistä perustellaan sillä, että Fortum on pörssiyhtiö.

MTV:n mukaan ministereiden informoimisesta Uniper-kaupan aikaan ei ole olemassa asiakirjoja.

Lokakuussa 2019 Fortum ilmoitti laajentavansa Uniper-investointiaan yli 70,5:een prosenttiin, jolloin Uniper-investoinnin kokonaisarvo nousi noin 6,2 miljardiin euroon.

Äänestä
  • Ilmeisesti ei selvitetty Uniperin oston riskejä lainkaan. Saksalaisetkin varoittivat ostosta, mutta eipä näitä varmaan uskottu.
    Fortumin johdossa oli kyllä talouden asiantuntijoita, mutta siitä huolimatta hank8nta meni metsään.

    Äänestä

Juha Sipilän (kesk.) hallitus perusti valtion kehitysyhtiö Vake Oyn vuonna 2016 tavoitteenaan laittaa "tase töihin". Viime vuonna sen liikevaihto oli nolla euroa ja tulos miinuksella.

Toimitusjohtaja Taneli Tikka teki yhtiössä muhkean tilin. Tikan palkka ja palkkiot olivat viime vuonna runsas 162 000 euroa. Hallituspalkkioihin hupeni 156 600 euroa.

Tikka nimitettiin tehtävään maaliskuussa 2018, työt hän aloitti viime kesäkuussa.

Vake työllistää neljä henkilöä.

Yhtiön kokonaistappio oli 1,1 miljoonaa euroa. Henkilöstökuluihin upposi puolet. Loppu kertyi muista liiketoiminnan kuluista.

Sipilän hallituksen tasetyökalun Vaken tase on vahva. Sen osakkeina olevan vaihto-omaisuuden arvo on 1,78 miljardia euroa. Käteisvaroja yhtiöllä on 3,7 miljoonaa euroa.

Vakeen on siirretty Nesteen osakkeita 8,3 prosenttia yhtiön osakekannasta, Nordic Morningin eli entisen Editan koko osakekanta, Postin osakkeista 49,9 prosenttia ja Vaposta 16,7 prosenttia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus on myös esittänyt, että Nesteessä valtion omistusosuus voisi laskea kolmannekseen. Nykyisin valtio omistaa Nesteestä 50,1 prosenttia.

Hanna Sarkkisen (vas.) mukaan omistajapolitiikassa on tehty historiassa karuja virheitä, joista kannattaisi ottaa opiksi. Virheinä hän mainitsi Kemiran ja Fortumin sähköverkkojen myynnin.

https://yle.fi/a/3-9297147

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu