Vaimoja ei tietenkään ollut kuusi kerralla, vaan vähitellen. Kuninkaalla oli suuri
tarve saada miespuolinen perijä. Hän oli ollut jo lähes 20 vuotta naimisissa
ensimmäisen vaimonsa kanssa ja otti nuoremman vaimon, kun nuorempi
vaimokaan ei onnistunut synnyttämään poikalasta, otti kuningas Henrik vielä
yhden vaimon, joka viimein onnistui saamaan poikalapsen. Mutta voih! Vaimo kuoli
pian pojan syntymän jälkeen, ei kun uutta vaimoa etsimään. Neljäs oli Henrik kuninkaan mielestä ruma, joten nuori vaimo numero 5.n luuli, ettei hänen uskottomuutensa koskaan paljastuisi. Vaimo numero 6 eli vain vuoden miehensä
kuoleman jälkeen.
Tämä päivänä voisi olla aivan samanlainen tilanne. Kuninkaan hovi tilalle vaihdetaan vaan esimerkiksi suuryritys ja huikentelevainen johtaja, jolla on tarve saada poika.
Ja tarve heivata vaimo, heti kun vaimo ei enää miellytä silmää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.