Kun nyt tämä orjatyölaki tulee toimeen nii siinähän ei työtön itseasiassa työllisty vaan orjuuttuu ja työnantajat rikastuvat suomessa huimasti kun saavat ilmaisia työntekijöitä. Missään muualla maailmassa ei ole tällaista, että työntekijä tekee ilmaiseksi töitä ehkä maailman ihmisoikeusjärjestön olisi puututtava tähän laittomaan orjatyöhön pikimmiten.
Orjatyö
laitonta
121191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
paikassa voidaan luistaa kaikista yhteyskunnallisista velvotteista ja työhön hakeutumisesta sekä oman elannon hankkimisesta omalla työllä. Jo on aikakin saada noita suomalaisia sossu-alkoholist vässyköitä työn syrjään kiinni. Kantaisivat jotenkin kortensa kekoon. Totta kait siitä järjestelmästä joutuu kärsimään myös ne oikeasti työttömät, mutta enempi ihmisiä kärsii siinä ettei asialle tehdä mitään ja elätetään jouten olevia. Jopa usea nuori on sanoutunut irti työelämästä sillä perustein koska kaveritkaan ei tee mitään ja halutaan enempi hengailla vain.
Mitenköhän ei oikein näin nuorena satu tuntemaan yhteen toista nuosta, joka olisi jättäytynyt työelämästä pois ihan huvikseen, koska muutkin tekevät niin? Nyt tahraat nuorten mainetta ihan itse keksityillä jutuilla.
Tiedän monia nuoria, jotka ei sinnäkäistä yrityksistä saa hankittua itselleen työtä. Valitetaan, ettei ole työkokemusta. Työvoimatoimistolla on tällainen yhteiskuntavastuu, joka koskee nuoria. Tämä tarkoittaa sitä, että olet kolme kuukautta työttömänä, jonka jälkeen nuorelle aletaan etsimään harjoittelu paikkaa. Eli siis tätä kuuluisaa orjatyötä. Perusteluna, että saa sitä työkokemusta. Fakta taitaa kuitenkin olla se, että työkokemusta, ennen kuin se alkaa merkitsemään työnantajan silmissä mitään, pitää olla kolmesta viiteen vuotta, jota ei ihan heti työharjoittelulla saada. Muistetaan vielä se, että kaikki työnantajat eivät katso työkokemukseksi työharjoittelua. Enkä yhtään ihmettele. Kouluttautuneille ja ilman työkokemusta oleville nuorille annataan hyvin vähän mahdollisuuksia päästä kiinni koulutustaan vastaavaan työhön. Jos tekee mieli jankata, että kaikki työ pitäisi kelvata, niin varmaan tekee myös mieli jankata, että kaikki koulutus pitäisi lopettaa. Kyllä se on ykkösprioiriteetti, että saadaan koulutusta vastaavaa työtä ihmiselle. Jos ei näin käy, on valtion rahoja taas heitetty hukkaan.
Kyllä sylettää tollaset väitteet, että muka useat nuoret. Varmaan tarkoitat, että Suomessa saattaa olla muutama kymmentä nuorta työtöntä tahallaan. Siis jotain 0,0001% nuorista. Ei tarvitse tulla levittelemään väärää tietoa. Kyllä työvoimatoimisto järjestää nuorellekin nopeasti karenssia. Usko pois. Se on yhtä tukala tilanne nuorelle kuin vähän vanhemmallekin.
Mulla suuri pahe välillä liioitella asioita..mutta meneehän monesti tieto paremmin perille silloin. Itekin ole nuori ja valmistuminen häämtöttää joten pieni pelko on työnsaannissa. Siis nää useat nuoret tosiaan muutamia porukoita joista olen kuullut sellasta tekevän. Uskon kuitenkin et nykyään tahti on niin raju maailmassa että yhä suureneva määrä ongelma-oppilaista ja syrjäytyviin taipuvista syrjäytyy ja vierottuu kaikenlaisesta yhteiskunnallisesta vastuusta ja toiminnasta. Sitten on lukunas erikseen nää sossun rahoulla pelkästään elävät alkoholistit sun muut laitapuolen kulkijat jokta törkeesti käyttää yhteiskuntaa hyväkseen. Tiedän jositakin tapauksista. Sossu jaskaa järjestää asuntoja ja hommaa telkkareita sun muita lähetteitä täsypalveluhoitokoteihin muttei valvota sitten loppupeleis tarkaan juomista ja miten homma edistyy. No jaa..jätän asiaa puitavaks myös muille enempi tietäville.
Se on hyvä että suomessa on sosiaaliturva muuten ongelmia olisi paljon. mä olen valmis maksamaan siitä että saan asua turvallisessa yhteiskunnassa
------
Onko se sitten oikein, että toiset on töissä ja toiset saa ilmaisen toimeentulon? Monen työntekijän palkka on verotuksen jälkeen niin pieni, että aina ei loppupeleissä ole kovin suurta eroa elintasossa, onko töissä vai ei. Ne sossutuet, asumislisät sun muut maksetaan niiden työssäkäyvien maksamista veroista.
Minusta ei ole väärin, että työtön tulee kotoa tai lähikapakasta työpaikalle auttamaan niitä, jotka hänen tukensa kustantaa.
Ero ei tietysti rahassa mitattuna olekaan välttämättä suuren suuri, mutta töissä olevalla on kuitenkin edes jonkinlainen mahdollisuus ohjailla elämäänsä haluamaansa suuntaan. Useamman vuoden työttömyyden jälkeen mahdollisuudet työnsaantiin ovat käytännössä aika heikot, työttömän työhaluista tai -kyvyistä riippumatta. Myös työttömän oikeuksia ja mahdollisuuksia opiskeluun on huomattavasti rajoitettu.
Moni yhteiskunnasta syrjäytynyt valitsisi varmasti myös kokonaan yhteiskunnan ulkopuolella elämisen, mikäli sellaiseen tarjoutuisi mahdollisuus. Maatilkkuja viljelemistä tai eläinten pitämistä varten ei ole kuitenkaan pariin-kolmeensataan vuoteen ollut enää ottajille jaossa.
Mitä tapahtuisi, jos tukien maksaminen lopetettaisiin? Parikymmentä prosenttia ihmisistä muuttaisi pysyvästi asumaan slummeihin ja hökkelikyliin, elämisen kustannukset katettaisiin pimeillä töillä, kerjäämisellä sekä omaisuusrikoksilla. Jokin sopiva vertailukohta löytyy varmasti jostakin etelä-amerikan banaanivaltiosta. Parempi vaihtoehto? Ainakaan kallista työvoimahallintoa ei tällöin tarvittaisi.
Mikäli työttömän asema oikeasti paranisi pakkotyöjaksojen johdosta, ehkä niitä voisi jollakin tavalla puolustella. Tai mikäli työttömälle tarjottaisiin tällaisen jakson aikana/jälkeen esimerkiksi laajempi opinto-oikeus, voisi pakkotyö olla silloinkin perusteltua. Jos jakson jälkeen seuraa kuitenkin tavallinen passiivinen pakkotyöttömyys, seurauksena on vain lisää vihaa ja väkivaltaa, osa tästä myös varmasti "palvelun" kustantajille.
Se perusasia, että työstä maksetaan palkkaa, on pyhä. Siihen perustuu etenkin kapitalistinen talousjärjestelmä. Varmimpia tapoja horjuttaa nykysysteemiä ja edesauttaa uutta vasemmiston nousua olisi aloittaa orjuuskäytäntö.
Globalisaatio ja automatiikka ovat vähentäneet ihmistyön tarvetta. Tätä todistaa se, että BKT:mme on puolikertainen, teollisuustuotantomme kaksinkertainen ja vientimme kolminkertainen laman alkuun nähden, mutta kaikki tämä on toteutettavissa 470 000:n ihmisen rakennetyöttömyydellä.
Jos työn tuottavuus nousee tällä tavoin, mutta työajat pidetään samoina, pöljemmänkin pitäisi tajuta sen tuovan työttömyyttä. Niinpä jokainen työntekijä, joka vain suostuu nykyaikaisiin työmääriin ja -aikoihin, vie työpaikan joltain toiselta.
Välttämättömän työn määrän laskua voi tarkastella toisellakin tavalla. Yritysten VOITOT ovat kuusinkertaistuneet. Jos käytettäisiin järkeä ja oikeudenmukaisuutta, ei lässytettäisi lusmureista vaan vaadittaisiin kaikille hyväpalkkaisia hommia pienemmällä työmäärällä. Jos (suur)yrityksille riittäisi vaikkapa nelinkertaiset voitot, tämä olisi saavutettavissa.
Mutta ei. Syyllistetään vain koko raakuuden uhreja ja haukutaan heitä. Sehän se rintaa nostattaa. Nähtiin jo tuolla Saksassa seitsemisenkymmentä vuotta sitten.
Siis se joka lähtee tähän orjatyöhön ei tosissaan varmasti aio tehdä työpaikalla töitä, vaan meinaavatkos tosissaan tehdä saman työpanoksen kuin kunnon palkkaa saava töntekijä samassa työssä? Itse ainakin meinaan vaan istua tai tehdä oikeen huonosti hommat koska ilmaine työntekijähän olen ilman palkkaa joten työkin on sen mukaista.
... saat "potkut", menetät työmarkkinakorvauksesi. Systeemi toimii vedenpitävästi.
Että tämä homma kaatuu siihen kun orjayöntekijät aiheuttavat tappiota työpaikoille vetelehtimällä tai rikkomalla ja aiheuttamalla ongelmia mm. ammattitaidottomuutensa takia nii, että on siinä työnantajilla isot ongelmat käsissä.. miten voivat kuvitella, että orjatyöläinen tosissaan antaisi saman työpanoksen kuin palkkaa nauttiva eheiii.. vaan orjatyöläinen pistää varmasti kapulaita rattaisiin ja näin sairastumis-ja tapaturma ongelmat paisuvat valtaviin mittasuhteisiin ja vielä kun työnantajan täytyy tarkkailla herkeämättä orjatyöläisiä kun ovat sellaisia kuin ovat sekä opettaa hommia kädestä pitäen siihenpä se työn tuottavuus aika sitten meneekin.
Jos nämä pitkäaikaistyöttömät laitetään töihin yrityksiin niin mistä sitten oppilaitoksista valmistuneet saavat töitä kun paikat on jo täytetty? mun mielestä työttömiä on tullut lisää aina silloin kun on keksitty näitä työharjottelu,yhdistelmätuki ja työttömille tarkjoitettuja yrityksiä.