Maailman tyhmin Jani kertoilee taas mitä joskus aikaisemmin on tapahtunut.
Huonot on housussa, kun jäivät kiinni korruptiosta.
Huonot on housussa, kun jäivät kiinni korruptiosta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En kepua äänestäisi mutta Antti Kurvinen veti oikein hyvän puheen Orpon Garden casesta.
Toivottavasti saamme punamullan pelastamaan Suomi neiti-tätinelikon kauhukabinetin ikeestä.
Kertoiko tämä Mäkelä jotain silmienvääntelystä tai pyssynpaukuttelusta?
Syöpälääkkeiden lopetus kannattaisi myös mainita. Sekä se, että vaikka muualla EU:ssa ylikuolleisuusluku on negatiivinen niin Suomi porskuttaa positiivisella ylikuolleisuudella +5,8%. Tanskassa ja Ruotsissa esim kuolee 4,6% vähemmän ihmisiä kuin yleensä keskimäärin.
Grönlantilainen orpolapsi petettiin Yhdysvalloissa
Seitsemän vanha Minik ja viisi aikuista grönlantilaista houkuteltiin vuonna 1897 Yhdysvaltoihin, jotta tieteilijät voisivat tutkia heitä. Aikuiset kuolivat, ja poika kävi loppuelämänsä taistelua saadakseen isänsä jäännökset pois New Yorkin luonnontieteellisen museon näyttelystä.
Kopran puhe oli todella hyvä. Nyt nämä korrutio-oppositio jakaa kansaa, perättömillä syytöksillään. Ovatko Putinin asialla.
Kopra taisi sanoa viiteen kertaan samat asiat. Aika epätoivoinen rypistys.
Tämä hallitus on taputeltu. Persujen ja kokoomuksen yhteenlaskettu kannatus jää seuraavissa vaaleissa alle 20 prosenttiin.
Oppositio ei ole korruptio-oppositio vaan HALLITUS on sellainen, korruptiohallitus! Ja ei, oppositio EI ole Putlerin asialla vaan persut ovat!
Kopra on eduskunnan tekopyhin kiero mulkku.
Koska menee tutkintaan marinin 300milj. Lapsiperh. Juuri ennen vaaleja. Koska sakoo tuo putinin vasensuora alkaa maksaa veroja ..nythän varastaa jäseniltään, valtiolta köyhiltä satoja miljoonia joka vuosi.
Ettekös te siellä kultissanne sitä halua? Voisi tietysti Orpo tirauttaa, että hänkin tarvitsee kaiken synkkyyden keskellä vähän iloa ja valoa (ja olvia). Vaikka hetken lomaa ja mökkioluen. Sitten kaikki symppaavat ja asiat ok..?
Mikä ihmeen tuomioistuin keskeneräiseen asiaan oppositio on. Perättömiä syytöksiä, eivätkä ymmärrä faktoja, vaikka niitä saa toistaa.
Kopran toinen puhe oli nappiosuma...Tuppuraiseen. Opositio on nyt todella heikoilla.
Joo, syyskuun lopulla olisi vasta tullut valmisteluun. Mitään ei ollut päätetty, senttiäkään ei ole mennyt.
Melkoista teatteria oppositiolta.
Joko on pride mainittu?
Kuinkahan kalliiksi tämä teatteri yhteiskunnalle tulee? Onko vielä näin, että politiikko ei voi tuntea ketään yrittäjää, ettei aleta syyttämään korruptiosta. No, vasemmistoliitto on siinä vahvoilla, yrittäjät eivät ymmärrä vasemmistoliiton politiikkaa.
Demarien näytös tämä on, moraalinvartioina, ja keinona syrjäyttää hallitus. SDP on ay- liikkeen talutusnuorassa, ja rahoittajana.
Kokoomuksen kalkkarokäärmeet Kopran johdolla yrittävät siirtää huomiota muualle.
Hallitus on nyt kollektiivisesti kusessa, kun menivät antamaan tukensa kokoomuksen kaverikapitalismille.
Melkoista sumutusta harrastaa kokoomus ja persut. Ei mene läpi.
Opposition keino yrittää jakaa kansa, kuten Yhdysvalloissa. SDP käyttänyt ulkoparlamentaarisia neuvottelijoita sanoi Satonen. Jos tuo pitää paikkanssa, niin erittäin huono juttu, jopa lainvastaista.
Kokkila sanoi ettei edes aja Garden asiaa, vaan se kilpailevaa vaihtoehtoa.
Nyt median on paljastettava vihervasemmiston ja kepun salajuonet, hallituksen kaatamiseksi. Ei oppositio ole nyt kansan asialla, vaan kostomielellä. Koskela meni aivan äärimmäisyyksiin pelotellessaan kansalaisia. toivottavasti ihmiset huomasivat mikä populisti siinä esiintyi.
SDP:n tuore rattijuoppo Joona Räsänen piti puheenvuoron, että ne kehtaa.