Lain käyttö ei ole lakihenkisyyttä

Nykyaikana moni itseään luterilaisena pitävä suhtautuu jyrkän kielteisesti Jumalan lain esillä pitämiseen. Mitään ei laista saisi sanoa, yhtään ei saisi lakia opettaa. Pitäisi vain suvaita ja hyväksyä synnin tekeminen, ja lakaista se maton alle halvalla armolla.

Ei tällainen ihminen ole luterilainen. Martti Luther korosti vahvasti lain käyttöä hyökätessään lain hylkääviä villihenkiä eli antinomisteja vastaan. Hän opetti selvästi ja raamatullisesti, että lailla on 1. yhteiskunnallinen käyttö, eli maallinen laki ehkäisee rikollisuutta, 2. hengellinen käyttö, eli synnintunnon herättäminen ja 3. käyttö kasvattajana Kristukseen, eli laki ohjaa välttämään syntiä.

Lakihenkisyys on sitten aivan eri asia, se tarkoittaa pelokasta mielialaa, jossa ihminen toivoo pelastuvansa sillä, että noudattaa Mooseksen lakia mahdollisimman tarkkaan. Siinä ihminen ei luota pelkkään syntien anteekaiantamiseen, vaan edellyttää itseltään ja muilta pyhää ja puhdasta elämää.