sinkkuelämä

Olen niin kyllästynyt tähän sinkkuelämään. Siihen, että toisaalta tämä sinkkuudesta "nauttiminen" tahtoo vain suurimmalla osalla olla sitä mittaamatonta ja eri muodoissaan olevaa toisen puoliskon etsimistä, noin siis taka-ajatuksena. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ei tarvitse kuin vilkaista täälläkin muutamalle palstalle, niin lähes joka ainut on täynnä riitoja ja toisten halveeraamista, tai loputonta vertailua ja niskan päälle kiipimistä. Kilpailu ja paineet ovat loputtomat, joka asiasta tehdään vertailua tai galluppia tai esitetään listakaupalla "vähimmäisvaatimuksia" ja rimoja. Ja pikku pelejä ja juttuja harrastettaessa tallataan hyväksikäyttämällä yhden jos toisenkin tunteet, keskitytään vain minäminäminäsinkkuelämään ja sitten ihmetellään, kun mistään ei löydy aitoja tunteita itseltä muille tai toisilta itselle.

Olen itsekin sinkku, kyynistynyt tähän sinkkuuteeni ja siihen, ettei koko sanaa mielletä edes enää muuna, kuin toiveikkaampi tai epätoivoisempi haku päällä-tilanteeksi, ihan kuin elämässä ei olisi mitään muuta, kuin jatkuva metsästäminen ja siihen keskittyminen. Tuntuu, ettei omana itsenään koskaan riitä ja siihen ei voi uskoa, että se oikea vain tulisi vastaan. Koko ajan pitäisi olla edustava, händyssä kaikki viimeisimmät niksit ja keinot ja olla valmiina iskeytymään hampaat irvessä samalla teilaten kilpailijat oikealta ja vasemmalta laittamaan palloa jalkaan, että edes jonkinlaista mahdollisuutta olisi ihan perusihmissuhteeseen tai toisesta välittämiseen.
Pienikin virhe käyttäytymisessä tai ulkonäössä on armoton dead end, 99,9 prosenttiakaan ei riitä.
Kommentteja..
3696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Totta, totta. Sinkkuus on synonyymi yliaktiiviselle seksielämälle ja epätoivoiselle parin etsimisille. Ei se toisaalta ihme ole, jos sinkkuus on piina, kun kukaan ei pysähdy nauttimaan siitä, vaan kuvittelee, että onni löytyy vain ja ainoastaan seksistä ja/tai parisuhteesta.

Ja sitä kun kauan harrastetaan aktiivista partnerinvaihtoa, niin ei se ihme ole, jos kohta ei enää mikään riitä, eikä varsinkaan Teppo ja Tuija Tavis.

Äänestä

Asenne on kaiken A ja O.

On pelottavaa asennoitua siten että sinkkumarkkinat ovat kyynärpäätaktiikalla höystettyä sporttista piukeaa citypintakiiltoa jossa kaikki yli 25-vuotiaat ovat auttamatta keräilyerää.

Joten ei kannata ottaa tätä asennetta. Kannattaa kaihtaa kaupungin yökerhoelämää jossa kaikki tämä kirjoittamasi tiivistyy.. Ole itse sellainen mitä tahdot muidenkin olevan niin vedät puoleesi oikeita, ei-täydellisiä ihmisiä (jos niin tahdot).

Elämä ja sinkkuelämä on juuri sitä miten sen itse elää ja kokee.

Äänestä

Niin no taviksillahan se sinkkuus on juuri sitä pelien pelailua ja jatkuvaa etsintää, pfft. Itse ylivertaisena ihmisyksilönä, eli nörttinä, en koskaan ole sekuntiakaan miettinyt parisuhdetta.

Mitään syytähän ei ole, miksi mies tuhlaisi omaa kallisarvoista aikaansa seurustelemalla naisen kanssa. Vain idioottihan hankkii tietoisesti ongelmia omaan elämäänsä (parisuhteet on 90%:sti pelkkää ongelmaa), kun kerta on mahdollisuus elää onnellisesti omassa rauhassa.

Olen huomannut, että suuri massa hyvin harvoin ajattelee omilla aivoillaan. Parisuhteet ja lisääntyminen on hyvä esimerkki siitä. Ihmiset vain haluavat seurustella/mennä naimisiin, koska se on mukamas "normaalia". Ei uskalleta elää sellaista elämää kun ehkä oikeasti haluttaisiin, vaan toimitaan massan mukana. Lisääntymistä harkitsevien pitäisi taas hyvin tarkkaan miettiä, onko heillä niin hyvät geenit, että onko lisääntymiselle mitään järkevää perustetta. Valitettavasti yhteiskunta ei vielä kontrolloi syntyvien ihmisten tasoa, joten jälkeläistä harkisevien tulisi tehdä se itse.

Eräs tavisten huvittavin piirre on se iänikuinen seksi. Mediassa ei ole oikeastaan enään mitään muuta, kun paneskelua, muodossa tai toisessa. Aina tehdään joko suoria tai epäsuoria viittauksia seksiin. Tämä kertoo mainiosti siitä, mitä taviksen pään sisällä liikkuu. Jokainen järkevä ihminenhän käsittää, että seksi on täysin turha asia ihmisen elämässä. Yksikään ihminen tällä planeetalla ei tarvitse seksiä elääkseen, joten sen harrastamiselle ei ole mitään järkiperäistä syytä.

Nykyään juuri elukkamaisen irtopaneskelun ja pettämisten takia sukupuolitaudit alkaa olla jo huolestuttavan yleisiä. Merkittävä osa ihmisistä on jo pilalle saastuneita, mutta valitettavasti saastuneita ihmisiä ei ole missään yleisessä rekisterissä, josta voisi tarkistaa ihmisen mahdolliset sukupuolitaudit. Tästä johtuen jokainen ihminen joka harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa, parisuhteessa tai sen ulkopuolella, ottaa tietoisesti merkittävän riskin. Onko seksi tärkeämpää kun terveys? Ei ainakaan pitäisi olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on sotaa kirjoitti:

Olen niin kyllästynyt tähän sinkkuelämään. Siihen, että toisaalta tämä sinkkuudesta "nauttiminen" tahtoo vain suurimmalla osalla olla sitä mittaamatonta ja eri muodoissaan olevaa toisen puoliskon etsimistä, noin siis taka-ajatuksena. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ei tarvitse kuin vilkaista täälläkin muutamalle palstalle, niin lähes joka ainut on täynnä riitoja ja toisten halveeraamista, tai loputonta vertailua ja niskan päälle kiipimistä. Kilpailu ja paineet ovat loputtomat, joka asiasta tehdään vertailua tai galluppia tai esitetään listakaupalla "vähimmäisvaatimuksia" ja rimoja. Ja pikku pelejä ja juttuja harrastettaessa tallataan hyväksikäyttämällä yhden jos toisenkin tunteet, keskitytään vain minäminäminäsinkkuelämään ja sitten ihmetellään, kun mistään ei löydy aitoja tunteita itseltä muille tai toisilta itselle.

Olen itsekin sinkku, kyynistynyt tähän sinkkuuteeni ja siihen, ettei koko sanaa mielletä edes enää muuna, kuin toiveikkaampi tai epätoivoisempi haku päällä-tilanteeksi, ihan kuin elämässä ei olisi mitään muuta, kuin jatkuva metsästäminen ja siihen keskittyminen. Tuntuu, ettei omana itsenään koskaan riitä ja siihen ei voi uskoa, että se oikea vain tulisi vastaan. Koko ajan pitäisi olla edustava, händyssä kaikki viimeisimmät niksit ja keinot ja olla valmiina iskeytymään hampaat irvessä samalla teilaten kilpailijat oikealta ja vasemmalta laittamaan palloa jalkaan, että edes jonkinlaista mahdollisuutta olisi ihan perusihmissuhteeseen tai toisesta välittämiseen.
Pienikin virhe käyttäytymisessä tai ulkonäössä on armoton dead end, 99,9 prosenttiakaan ei riitä.
Kommentteja..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu