Eli eli, ei oikein ole ihmisiä joille puhua tästä kokonaisvaltaisesti, koitan tänne vähän purkaa... Olisin kiitollinen kommenteista, kaikenlaisista.
Olin monen monen vuoden parisuhteessa erään ihanan naisen kanssa, kuvittelin että nyt olen saanut sen mitä olen aina halunnut. Suhde oli mahtava, kaikki toimi, yhteiselo sujui ja kaikki oli idylliä.
Noh, eiköhän tämä ole sit jo riittävä pohjustus siihen, että homma ei vaan voi päättyä hyvin. Reilu puoli vuotta takaperin avovaimoni käytös alkoi muuttua, ja suhde alkoi raueta käsiin. Kun peli oli menetetty, siis kun hän ei enää halunnut edes yrittää, tuli mukaan pettäminen. Hän petti minua systemaattisesti jopa useamman miehen kanssa, ja lopuksi muutti yhteisestä kodistamme pois. Otin tämän eron äärimmäisen raskaasti, muutama viikko on hävinnyt elämästäni ihan täydellisesti. Yöunet meni myös, unilääkkeillä sain siihen vasta edes jotakin tolkkua. Masennuin tilanteesta niin täysin, että kävin pitkään myös terapiassa sitä korjaamassa. Mieliala ehkä hieman nousi, mutta selvästi jäi ala-asentoon.
Keväällä, pian lopullisen eron jälkeen sain kuitenkin uuden työpaikan. Tämä vähän helpotti oloa, oli muutakin ajateltavaa kuin kokemani petollisuus ja valehtelu.
Hyvin pian aloitettuani uudessa virassa tapasin työpaikallani itseäni muutaman vuoden vanhemman, noin kolmekymppisen todella kivan naisen. Töissä juteltiin, ja meillä oli yhteisen koulutustaustan ja vapaa-ajan ja muidenkin asioiden suhteen hyvin paljon yhteistä, oli siis paljon mistä puhua. Hänellä on myös useamman vuoden parisuhde, ja avoliitto erään miehen kanssa. Alkukesästä firman juhlissa sitten päädyimme ensin tanssimaan, ja sitten pussailemaan... Meno oli aika kiihkeää. Tämän jälkeen kerran juteltiin, ja hän hieman kiusaantuneena pohti mitä ihmettä tapahtuu. Ei siihen oikein löytynyt vastausta, olin minäkin aika shokissa sekä siitä, että todella osallistuin aktiivisesti siihen mitä vain joitakin kuukausia aikaisemmin jouduin itse kokemaan, että myös siitä että se tuntui niin hyvältä. Ei (pelkästään) fyysinen kosketus, vaan se että hän on niin kiva ja mukava, ja että me kaikessa groteskiudessaan sopisimme toisillemme niin hyvin.
Tämän jälkeen tuli tietenkin ahkeraa tekstailua ja tapailua, lähes päivittäin jotain. Ja tämä taas sitten johti seksiin minun asunnollani. Siis siinä sängyssä, jossa olin itse maannut minua pettäneen naisen vieressä, ja itkenyt hätääni ja vihaa ja raivoa.
Suhteemme on jatkunut edelleen, hänen miehensä ollessa poissa pidempään, olimme jatkuvasti yhdessä. Ja paljon seksiä.
Aika ajoin hän puhuu hyvinkin avoimesti ja suoraan siitä, että aikoo erota miehestään, ja muuttaa luokseni. Kuitenkin olen selvästi tässä leikissä se sivupyörä, ajoittaisesta hyvinkin röyhkeästä miehensä pettämisestä huolimatta hän ei vietä luonani öitä ja olen pitkiä aikoja täysin tietämätön hänen tekemisistään. Yleensä tällaisen "radiohiljaisuuden" jälkeen kun tapaamme, hän on poissaoleva eikä anna koskea, seksistä tjms puhumattakaan. Sitten taas jos olen hänen kanssaan enemmän tekemisissä, hän on sydämellinen ja intohimoinen.
Myönnän olevani häneen erittäin erittäin kovin rakastunut. Olen koittanut tutkiskella itseäni että yritänkö vain paikata hänellä menetystä, vai olenko todella ihan lätkässä. Ja uskon kovasti että ihan oikeasti tunnen häntä kohtaan vahvasti, vaikka on mukana varmasti jotakin tyydytyksen ja hyväksynnän etsimistä. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat hieman mysteeri, edellä kertomani mukaan hän joskus puhuu niistä, ja joskus taas tuntuu kuin minua ei olisi olemassa.
Olen niin lukossa tämän asian suhteen, kun en tiedä mitä tekisin. En uskalla häntä painostaa, kun pelkään menettäväni sen mitä EHKÄ meillä tulevaisuudessa odottaa. Enkä uskalla olla kiukkuinen "radiohiljaisuuksista", samasta syystä. Minun siis on vain pakko hymyillä, etten saa näpeilleni. Pelkään kyllä hylätyksi tulemista ihan geneerisellä tasolla, siis en halua tulla "jätetyksi" taas uudelleen, ja myöskään en missään tapauksessa halua menettää häntä, siis yksilönä.
Mutta tämäkään ei ole suurin ongelmani, vaan suurin ongelmani on omatuntoni. En todellakaan tiedä mitä minun pitäis siitä ajatella. En ole itse koskaan pettänyt omaa puolisoani, missään suhteessani. Ja kun tulin itse petetyksi, olin niin pettynyt ja halveksuin ex-avovaimoani, ja sitä miestä jonka kanssa vehtaamisesta hän narahti. Samaten olin yhteydessä tähän mieheen, ja halveksuin häntäkin ja paheksuin hänen tekemisiään. Niin se vaan ihmiselo on kummaa, ja löydän itseni hänen tilanteestaan. Paitsi että tämä salasuhteemme ei ole paljastunut. Olen muutaman kerran havahtunut, että mietin tämän "tyttöystäväni" miehen tunteita ja ajatuksia, ja olen niin tottavie hänen puolellaan. Kuitenkin AINA tämä jyräytyy, ja tunnen olevani oikeilla jäljillä kun ylläpidän tätä suhdetta. Lisäksi tämän naisen olemassaolo on parantanut elämänlaatuani ja on vienyt ainakin osan masennuksestani. Mutta sitten kun en kuule hänestä, olen hirvittävän masentunut, ihan kuin pahimpina hetkinäni oman eroni aikana. Mikään ratkaisu ei tunnu hyvältä, paitsi se että "saan hänet omakseni".
En todellakaan enää tajua mitä tapahtuu. Ennen pidin pettämistä pahana ja parisuhteen luottoa pyhänä. Ja nyt olen itse keskellä mitä tärkeimmässä roolissa JUURI SELLAISESSA tilanteessa, jota niin ennen halveksuin. Enkä tiedä halveksunko edes itseäni, tai tuota "tyttöystävääni". Jotenkin pidän häntäkin vain arvossa, kun hän tekee mitä tekee. Tiedän että jos suhteemme todella muuttuu oikeaksi, hän voi tehdä saman minulle. Mutta mitä ihmettä, niin teki jo unelmieni nainen, miksi pelkäisin/en pelkäisi sitä keneltäkään enää?
Mitä minulle tapahtuu! Sainko erossani jonkun aivovamman ja kylmenin ihan täysin? Vai kostanko tahtomattani tuolle miehelle sitä, että tulin itse petetyksi? Vai olenko vai nykyään kertakaikkiaan niin kyyninen, etten pysty muuhun kuin tekemään mitä tahdon? Vai olenko löytänyt ihmisen, joka on minulle oikea, ja kohtalo johdattaa meitä yhteen? En tiedä. Jo pelkästään tätä kirjoittaessani tulee mieleeni uusia ja uusia kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Ainakin teki hyvää vähän tätä asiaa purkaa.
Olin monen monen vuoden parisuhteessa erään ihanan naisen kanssa, kuvittelin että nyt olen saanut sen mitä olen aina halunnut. Suhde oli mahtava, kaikki toimi, yhteiselo sujui ja kaikki oli idylliä.
Noh, eiköhän tämä ole sit jo riittävä pohjustus siihen, että homma ei vaan voi päättyä hyvin. Reilu puoli vuotta takaperin avovaimoni käytös alkoi muuttua, ja suhde alkoi raueta käsiin. Kun peli oli menetetty, siis kun hän ei enää halunnut edes yrittää, tuli mukaan pettäminen. Hän petti minua systemaattisesti jopa useamman miehen kanssa, ja lopuksi muutti yhteisestä kodistamme pois. Otin tämän eron äärimmäisen raskaasti, muutama viikko on hävinnyt elämästäni ihan täydellisesti. Yöunet meni myös, unilääkkeillä sain siihen vasta edes jotakin tolkkua. Masennuin tilanteesta niin täysin, että kävin pitkään myös terapiassa sitä korjaamassa. Mieliala ehkä hieman nousi, mutta selvästi jäi ala-asentoon.
Keväällä, pian lopullisen eron jälkeen sain kuitenkin uuden työpaikan. Tämä vähän helpotti oloa, oli muutakin ajateltavaa kuin kokemani petollisuus ja valehtelu.
Hyvin pian aloitettuani uudessa virassa tapasin työpaikallani itseäni muutaman vuoden vanhemman, noin kolmekymppisen todella kivan naisen. Töissä juteltiin, ja meillä oli yhteisen koulutustaustan ja vapaa-ajan ja muidenkin asioiden suhteen hyvin paljon yhteistä, oli siis paljon mistä puhua. Hänellä on myös useamman vuoden parisuhde, ja avoliitto erään miehen kanssa. Alkukesästä firman juhlissa sitten päädyimme ensin tanssimaan, ja sitten pussailemaan... Meno oli aika kiihkeää. Tämän jälkeen kerran juteltiin, ja hän hieman kiusaantuneena pohti mitä ihmettä tapahtuu. Ei siihen oikein löytynyt vastausta, olin minäkin aika shokissa sekä siitä, että todella osallistuin aktiivisesti siihen mitä vain joitakin kuukausia aikaisemmin jouduin itse kokemaan, että myös siitä että se tuntui niin hyvältä. Ei (pelkästään) fyysinen kosketus, vaan se että hän on niin kiva ja mukava, ja että me kaikessa groteskiudessaan sopisimme toisillemme niin hyvin.
Tämän jälkeen tuli tietenkin ahkeraa tekstailua ja tapailua, lähes päivittäin jotain. Ja tämä taas sitten johti seksiin minun asunnollani. Siis siinä sängyssä, jossa olin itse maannut minua pettäneen naisen vieressä, ja itkenyt hätääni ja vihaa ja raivoa.
Suhteemme on jatkunut edelleen, hänen miehensä ollessa poissa pidempään, olimme jatkuvasti yhdessä. Ja paljon seksiä.
Aika ajoin hän puhuu hyvinkin avoimesti ja suoraan siitä, että aikoo erota miehestään, ja muuttaa luokseni. Kuitenkin olen selvästi tässä leikissä se sivupyörä, ajoittaisesta hyvinkin röyhkeästä miehensä pettämisestä huolimatta hän ei vietä luonani öitä ja olen pitkiä aikoja täysin tietämätön hänen tekemisistään. Yleensä tällaisen "radiohiljaisuuden" jälkeen kun tapaamme, hän on poissaoleva eikä anna koskea, seksistä tjms puhumattakaan. Sitten taas jos olen hänen kanssaan enemmän tekemisissä, hän on sydämellinen ja intohimoinen.
Myönnän olevani häneen erittäin erittäin kovin rakastunut. Olen koittanut tutkiskella itseäni että yritänkö vain paikata hänellä menetystä, vai olenko todella ihan lätkässä. Ja uskon kovasti että ihan oikeasti tunnen häntä kohtaan vahvasti, vaikka on mukana varmasti jotakin tyydytyksen ja hyväksynnän etsimistä. Hänen tunteensa minua kohtaan ovat hieman mysteeri, edellä kertomani mukaan hän joskus puhuu niistä, ja joskus taas tuntuu kuin minua ei olisi olemassa.
Olen niin lukossa tämän asian suhteen, kun en tiedä mitä tekisin. En uskalla häntä painostaa, kun pelkään menettäväni sen mitä EHKÄ meillä tulevaisuudessa odottaa. Enkä uskalla olla kiukkuinen "radiohiljaisuuksista", samasta syystä. Minun siis on vain pakko hymyillä, etten saa näpeilleni. Pelkään kyllä hylätyksi tulemista ihan geneerisellä tasolla, siis en halua tulla "jätetyksi" taas uudelleen, ja myöskään en missään tapauksessa halua menettää häntä, siis yksilönä.
Mutta tämäkään ei ole suurin ongelmani, vaan suurin ongelmani on omatuntoni. En todellakaan tiedä mitä minun pitäis siitä ajatella. En ole itse koskaan pettänyt omaa puolisoani, missään suhteessani. Ja kun tulin itse petetyksi, olin niin pettynyt ja halveksuin ex-avovaimoani, ja sitä miestä jonka kanssa vehtaamisesta hän narahti. Samaten olin yhteydessä tähän mieheen, ja halveksuin häntäkin ja paheksuin hänen tekemisiään. Niin se vaan ihmiselo on kummaa, ja löydän itseni hänen tilanteestaan. Paitsi että tämä salasuhteemme ei ole paljastunut. Olen muutaman kerran havahtunut, että mietin tämän "tyttöystäväni" miehen tunteita ja ajatuksia, ja olen niin tottavie hänen puolellaan. Kuitenkin AINA tämä jyräytyy, ja tunnen olevani oikeilla jäljillä kun ylläpidän tätä suhdetta. Lisäksi tämän naisen olemassaolo on parantanut elämänlaatuani ja on vienyt ainakin osan masennuksestani. Mutta sitten kun en kuule hänestä, olen hirvittävän masentunut, ihan kuin pahimpina hetkinäni oman eroni aikana. Mikään ratkaisu ei tunnu hyvältä, paitsi se että "saan hänet omakseni".
En todellakaan enää tajua mitä tapahtuu. Ennen pidin pettämistä pahana ja parisuhteen luottoa pyhänä. Ja nyt olen itse keskellä mitä tärkeimmässä roolissa JUURI SELLAISESSA tilanteessa, jota niin ennen halveksuin. Enkä tiedä halveksunko edes itseäni, tai tuota "tyttöystävääni". Jotenkin pidän häntäkin vain arvossa, kun hän tekee mitä tekee. Tiedän että jos suhteemme todella muuttuu oikeaksi, hän voi tehdä saman minulle. Mutta mitä ihmettä, niin teki jo unelmieni nainen, miksi pelkäisin/en pelkäisi sitä keneltäkään enää?
Mitä minulle tapahtuu! Sainko erossani jonkun aivovamman ja kylmenin ihan täysin? Vai kostanko tahtomattani tuolle miehelle sitä, että tulin itse petetyksi? Vai olenko vai nykyään kertakaikkiaan niin kyyninen, etten pysty muuhun kuin tekemään mitä tahdon? Vai olenko löytänyt ihmisen, joka on minulle oikea, ja kohtalo johdattaa meitä yhteen? En tiedä. Jo pelkästään tätä kirjoittaessani tulee mieleeni uusia ja uusia kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Ainakin teki hyvää vähän tätä asiaa purkaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Vai olenko löytänyt ihmisen, joka on minulle oikea, ja kohtalo johdattaa meitä yhteen?"
Tuo on ainakin täysin omaa kuvitelmaasi kun yrität hakea tekemisillesi oikeutusta.
Muutoinkin: kauheaa luettavaa. En missään tapauksessa hyväksy tekemisiäsi ja voisin sanoa toivovani että putoat korkealta ja kovaa. Josko se saisi sinut jälleen oikeille raiteille. Pettäminen ei ole koskaan hyväksyttävää.
Lopeta.
"En missään tapauksessa hyväksy tekemisiäsi ja voisin sanoa toivovani että putoat korkealta ja kovaa. Josko se saisi sinut jälleen oikeille raiteille."
Sitä itsekin epäilen. Mutta enpä tiedä MIHIN ne oikeat raiteet sitten johtaa? Jos kerran kaikki oikeesti on mahdollista, ja odottamattominkin pettymys on mahdollinen, mikä ihme sitten on se oikea paikka? Ongelma tässä nimenomaan on se, että en hittovie kertakaikkiaan enää tiedä mihin ihmeeseen mun pitäis uskoa ja luottaa, ja mitä pitäis pitää oikeana ja hyväksyttävänä. En todellakaan sano että toimintani on hyväksyttävää tai perusteltavissa jollakin tunteella johonkin suuntaan, mutta voiko jokin asia olla _vähemmän paheksuttavaa_ jos joku muu asia on enemmän paheksuttavaa? Myönnän, se että tulin itse petetyksi, muutti varmasti arvomaailmaani, mutta kuitenkin, miksi tuo nainen pettää miestään minun kanssani? Kyllä kai siihenkin on joku syy? Se miksi minua petettiin, ei ole koskaan minulle täysin selvinnyt. En voi sanoa että omatuntoni olisi puhdas, mutta en voi myöskään sanoa että omatuntoni estäisi minua toimimasta. Äärettömän kuumottavaa, enkä tiedä miten tätä asiaa korjaisin. Uskon kyllä että putoan korkealta, mutta koska ja mihin, se on arvoitus. Hyvin hämmentävää.
Kyllähän petetyn mieli järkkyy ja juuri tuo ettei enää ymmärrä oikeaa ja väärää on se asia, mitä minunkin pitää käydä läpi kaupan kassalla. Joudun pohtimaan mitä voin sanoa, en vain ymmärrä.
Mutta en kyllä ymmärrä sitäkään että nyt kun olet kokenut mitä petetylle tapahtuu, miten VOIT tehdä niin toiselle miehelle. Ihmisellä on kyky tehdä ratkaisuja, mihin sinun kyvyt muka olisivat hävinneet?
Hei!
Taidat saada aika rankkaakin palautetta joten vastaan vähän lohduttavammin.
Tosiasiahan on, vaikka miten kuka sanoisi mitä, että jokainen ihminen tekee omat valintansa tässä elämässä. Ympäristötekijät saattavat ohjailla toimintaa jonkin verran mutta valinnat tekee jokainen itse. Ei ole välttämättä niin että se "ensimmäinen" olisi se "oikea" vaikka siltä tuntuisikin, vaan ihminen kasvaa henkisesti ja saattaa paljonkin muuttua vuosien varrella siitä mitä on aiemmin ollut. Näin saattaa myös ne toiveet ja odotukset toiselta ihmiseltä muuttua kokonaan toisenlaisiksi ja se "oikea" ei enää vastaakaan niitä muuttuneita toiveita ja odotuksia. Myös tämä naisystäväsi työstäsi on saattanut kokea jotain vastaavaa sinun kohdallasi. Toisinaan kokee syyllisyyttä tilanteesta ja tulee ns "radiohiljaisuus". Kuitenkin jokin vetää puoleensa sinussa. Naiset ajautuvat suhteisiin erilaisista syistä: Naiset saattavat olla kovinkin koston- ja näytönhaluisia mutta useimmiten uskoisin että syy on todelliset tunteet. Tideän että sinulla on varmasti ristiriitaiset tuntemukset juuri nyt entisen suhteen loppumisen vuoksi mutta koita pitää kiinni OMISTA TUNTEMUKSISTASI ja olla ottamatta siihen mukaan kovin paljoa arveluita siitä mitä se toinen osapuoli ajattelee ja tuntee. Sillä tavalla onnistuu vain sekoittamaan oman päänsä. Tunnustele ja kuuntele itseäsi ja sitä mitä se toinen sinussa herättää. Älä ole liian ankara itsellesi äläkä myöskään sille entiselle naisystävällesi joka petti sinua. Elämä jatkuu eivätkä kaikki tapahtumat ja takaumat tule toistumaan. Joskus elämällä on annettavana omituisia opetuksia itsestään. Joskus katselemme asioita niin kapea-alaisesti näkemättä mitään muuta vaihtoehtoa ja kun silmät avautuvat, ei voi uskoa että ei ole aiemmin nähnyt asiaa siten.
Tämä minun tekstini oli kyllä varsinainen sekasotku myöskin mutta toivottavasti löysit muutaman punaisen langan sieltä kuitenkin =)
Rohkeutta sinulle!
sinun pitäisi muuttaa arvomaailmaasi jos tulet petetyksi?
Kauan sitten 1. poikaystäväni aikaan tulin petetyksi. Tai en ehkä oikeastaan, koska hän varoitti minua etukäteen, että joskus niin saattaisi käydä. Hän vain on sellainen (ymmärrettävää, koska kysymys oli taiteilijasta...). Minun arvomaailmaani sala-ja sivusuhteet eikä syrjähypyt ole kuuluneet. Suhteemme jatkui parisuhteena pari-kolme vuotta kunnes tajusin, etten ikinä halua tuon miehen kanssa perhettä perustaa. Ystävyys kuitenkin jäi jäljelle.
Näin vuosien jälkeen olen minäkin joutunut vastatusten oman (nimenomaan) arvomaailmani kanssa. Omia tunteitaan saa joskus oikein kunnolla ihmetellä. Sanoin tuolle exälleni kerran, että vasta nyt, yli 20 vuoden jälkeen ymmärrän, että hänen harjoittamansa arvopolitiikkakin voi toimia jos siihen vain löytyy sopiva ihminen vierelle. Yllätykseni oli suuri hänen vastatessaan, ettei se hänelläkään toimi. Hän ymmärsi sen vasta siinä vaiheessa, kun entisellä avovaimolla oli ollut rinnakkaissuhde puolet heidän avoliittonsa ajan. Eli siis juuri sen ajan, kun hän itse oli kerrankin ollut "siivosti" ja hoitanut pieniä lapsiaan. Näin se elämä menee. Pahimpia törmäyksiä ovat siis törmäykset omaan arvomaailmaan.
Se minkä takia tuo nainen pettää miestään ei ole oleellista. Vain se on, ettei sellainen kuulu arvomaailmaasi? Miten voisit arvostaa häntä?
"Kyllähän petetyn mieli järkkyy ja juuri tuo ettei enää ymmärrä oikeaa ja väärää on se asia, mitä minunkin pitää käydä läpi kaupan kassalla. Joudun pohtimaan mitä voin sanoa, en vain ymmärrä."
Joudun myöntämään, että ihan noin yksioikoisesti en oikean ja väärän suhteeseen suhtaudu (enkä ole varma että sitä tarkoitat, mutta kuitenkin). Uskon että tunnen oikean ja väärän, siis noin periaatteessa, isossa mittakaavassa. Mutta parisuhteen oikea ja väärä ovat saaneet ehkä mielessäni uusia mittoja, ja mittasuhteet ovat muuttuneet. Lähinnä siis olen pohtinut sitä, että olenko minä ajatellut ennen oikein/väärin, ja ajattelenko nyt oikein/väärin. Analyyttisenä persoonana pidän tuota vastakkainasettelua jopa mielenkiintoisena :)
"Mutta en kyllä ymmärrä sitäkään että nyt kun olet kokenut mitä petetylle tapahtuu, miten VOIT tehdä niin toiselle miehelle. Ihmisellä on kyky tehdä ratkaisuja, mihin sinun kyvyt muka olisivat hävinneet?"
AIVAN, tuopa sen onkin minun suurin hämmennykseni ja hämmästykseni aihe. Kun tavallaan minun pitäisi olla luottamuksen lähettiläs ja rehellisyyden airue, mutta miksi olisin... Periaatteessa kun olen itseäni kohtaan oikeassa. En ole vielä löytänyt mitään syytä miksi olisin "jeesus" jonka pitäis tehdä muita kohtaan oikein. Omalla tavallaan jopa olen kelannut että NYT minä vasta osaan tehdä ratkaisuja, kun olen saanut kokea sen ison paskan. Mukana on ehkä vähän karrikointia, mutta ajatus on ehkä aika-ajoin nimenomaan tuo.
"Hei! Taidat saada aika rankkaakin palautetta joten vastaan vähän lohduttavammin."
Hei itsellesi! Tarkoitukseni ei siis ole metskaa myötätuntoa, vaan ihan vain kuulla/lukea kommentteja. Kaikki asialliset kommentit ja mielipiteet ovat arvokkaita, ja toki arvostan myös sitä että saan sekä lohduttavaa että paheksuvaa palautetta.
"Tosiasiahan on, vaikka miten kuka sanoisi mitä, että jokainen ihminen tekee omat valintansa tässä elämässä. Ympäristötekijät saattavat ohjailla toimintaa jonkin verran mutta valinnat tekee jokainen itse."
Juuri tuota jossakin nyt tässä illan aikana postaamassani viestissä yritin kertoa. Periaatteessa olen ajatellut noin aina, mutta en ole kelannut sitä asiaa parisuhteen osana ja muotona. Kun tulin petetyksi, en todellakaan nähnyt metsää puilta, enkä missään tapauksessa kelannut mitään tollasta. Se on tullut nyt vasta, kun oma hanuri on tulessa... Mutta olet niin oikeassa kun vaan voit olla. Itseäni siis puolustamatta, vaan ihan kaikkien ihmisten tulisi ajatella noin. Koska kuitenkin, ei se sukuhauta lämmitä jos koko elämä ennen kuoppaamista on ollut persettä väärän ihmisen kanssa. Mutta missä menee se raja, että saa/pitää ajatella itseään/muita?
"Ei ole välttämättä niin että se "ensimmäinen" olisi se "oikea" vaikka siltä tuntuisikin, vaan ihminen kasvaa henkisesti ja saattaa paljonkin muuttua vuosien varrella siitä mitä on aiemmin ollut. Näin saattaa myös ne toiveet ja odotukset toiselta ihmiseltä muuttua kokonaan toisenlaisiksi ja se "oikea" ei enää vastaakaan niitä muuttuneita toiveita ja odotuksia."
En tiedä tarkoitatko sitä, mutta siis tämä avovaimoni pitkästä suhteesta ei ollut ensimmäinen kumppanini, vaan ensimmäinen joka tuntui siltä että nyt homma skulaa ja rullaa. Tosin, on tässä oma paradigmansa, nimittäin aiemmissa suhteissani en ole ollut niin vanha kuin tuossa suhteessa (kas mikä aika-avaruuden neronleimaus :D ) mutta siis puuh, se tuntui ihan mielettömän hyvältä. Siksi kai erokin sattui niin hitosti. Tähän toiveiden ja unelmien muuttumiseen minäkin uskon tuon suhteen kaatuneen. Toisaalta, kaukaa katsoen en oikeastaan enää (itse omaa elämääni sotkiessa) niin paljon paheksu hänen varsinaista tekoaan, vaan sitä miten se hoitui. No okei, vituttaa se, mielelläni olisin siinä suhteessa vieläkin. EHKÄ? Mutta niin se vaan menee, aika muuttaa asioita. Ja nyt jälkikäteen olen saanut kuulla hänen muuttaneen omaa elämäänsä radikaalisti, sellaiseen suuntaan jossa minä en voisi olla mukana, eikä kyllä kukaan muukaan mies. Eli hän teki juuri niin kuin edellä totesit/totesin, hän tyydytti itseään ja ambitioitaan.
"Myös tämä naisystäväsi työstäsi on saattanut kokea jotain vastaavaa sinun kohdallasi. Toisinaan kokee syyllisyyttä tilanteesta ja tulee ns "radiohiljaisuus"."
Meidän yhteiset nimittäjät, jos niin voin sanoa, ovat niin voimakkaat että se jo vetää meitä luontevasti yhteen. Mutta on siinä muutakin, uskon vakaasti. Tai sitten olen romanttinen idiootti. Jotakin minussa saa hänet kuitenkin näin toimimaan, sehän nyt on ihan silkkaa logiikkaa. Syyllisyyttä hän kyllä potee, ja mikä mielestäni siinä suhteessa parasta, hän syyllistämättä käsittelee sitä kanssani. En tiedä mikä masokistinen piirre minussa siitä pitää, mutta ainakin se osoittaa jotakin epätavanomaista inhimillisyyttä.
"Kuitenkin jokin vetää puoleensa sinussa. Naiset ajautuvat suhteisiin erilaisista syistä: Naiset saattavat olla kovinkin koston- ja näytönhaluisia mutta useimmiten uskoisin että syy on todelliset tunteet."
Nyt tulen varmasti heitellyksi mädillä tomaateilla ja huudetuksi pois lavalta, mutta minäkin tottavie uskon että taustalla on todellisia tunteita. Ei se ole mikään oikeutus, mutta ehkä se on inhimillisempi motiivi.
"Tiedän että sinulla on varmasti ristiriitaiset tuntemukset juuri nyt entisen suhteen loppumisen vuoksi"
On, mutta ne ovat melko "maallistuneita", ja päivä päivältä enemmän. Mutta sekasin tunteeni ovat, ja tuntemukset myös.
"...mutta koita pitää kiinni OMISTA TUNTEMUKSISTASI ja olla ottamatta siihen mukaan kovin paljoa arveluita siitä mitä se toinen osapuoli ajattelee ja tuntee."
Omia fiilareitani minä yritänkin seurata, enkä muiden. Enkai muuten voisi tässä tilanteessa ollakaan? Kuitenkin minun on pidettävä tuntosarvet valppaana sen suhteen, että minun ja tämän naisen väli ei muutu dialogista minun monologikseni. Mutta hittovie, en minä ainakaan kovin helpolla aio luovuttaa. En luovuttanut tuon pettämiseen päättyneen omankaan suhteeni kanssa, tein kaikkeni ja enemmänkin (okei, snadisti kaduttaa kun yritin niin paljon), ja se ei silloin auttanut. Mutta jos yrittäminen ei ole sallittua, niin mitä sitten?
"Sillä tavalla onnistuu vain sekoittamaan oman päänsä. Tunnustele ja kuuntele itseäsi ja sitä mitä se toinen sinussa herättää."
Jep, sekasin olen jo. Ja siitä johtuen tuntuu että omat tunteeni ja tuntemukseni heittelevät yli normaalin toleranssin. Vaikka kuinka koitan selittää itselleni että "okei, siitä ei nyt koko iltana ole kuulunut mitään, mutta se ei vielä tarkoita että hän on hylännyt minut kokonaan" ei se ole helppoa. Ja toisinpäin, jos on ollut kivaa ja ihanaa, ei se tarkoita että hääkellot jo raikais ja elon virrassa paattimme skungais luontevasti ;) Näitä kun riittävästi kelailee, on siinä kyllä pää aika sotkussa. (Tähän liittyen, olimme päivän yhdessä, ja hänen lähdettyään kotiin ei ole kuulunut naisesta mitään... Kirottua)
"Älä ole liian ankara itsellesi"
Vaikka välillä olen ollut itselleni tosi äkänen, yritän kuitenkin tehdä itselleni hyvää. En minä käy kylmässä suihkussakaan sen takia että se kuluttaa energiaa... Lämmin suihku vaan on kivaa.
"...äläkä myöskään sille entiselle naisystävällesi joka petti sinua."
Ainakin tämä oma sotkuilemiseni on auttanut anteeksiantoon itse teon suhteen. Menetelmien suhteen ei.
"Elämä jatkuu eivätkä kaikki tapahtumat ja takaumat tule toistumaan. Joskus elämällä on annettavana omituisia opetuksia itsestään."
Aivan täydellinen lause. Printtaan ja teippaan tuon näyttööni.
"Joskus katselemme asioita niin kapea-alaisesti näkemättä mitään muuta vaihtoehtoa ja kun silmät avautuvat, ei voi uskoa että ei ole aiemmin nähnyt asiaa siten."
Aivan niin, aivan niin. Nyt teen itse täysin päinvastoin kuin ennen kuvittelin tekeväni, mutta tämä tuntuu hyvältä. En kyllä haluaisi että tämä tila jää pysyvästi päälle, mutta en kyl halua menettääkkään tätä varmuutta.
"Tämä minun tekstini oli kyllä varsinainen sekasotku myöskin mutta toivottavasti löysit muutaman punaisen langan sieltä kuitenkin =)"
Jep, se oli hyvinkin mainio teksti, mutta järkevä vastaaminen edellytti pilkkomista ;)
"Rohkeutta sinulle!"
Kiitos tästäkin valtavasti!
"sinun pitäisi muuttaa arvomaailmaasi jos tulet petetyksi?"
Tarkoitus ei ole sitä muuttaa, vaan se taitaa tehdä sen pyytämättä... :|
"Kauan sitten 1. poikaystäväni aikaan tulin petetyksi. Tai en ehkä oikeastaan, koska hän varoitti minua etukäteen, että joskus niin saattaisi käydä. Hän vain on sellainen (ymmärrettävää, koska kysymys oli taiteilijasta...). Minun arvomaailmaani sala-ja sivusuhteet eikä syrjähypyt ole kuuluneet. Suhteemme jatkui parisuhteena pari-kolme vuotta kunnes tajusin, etten ikinä halua tuon miehen kanssa perhettä perustaa. Ystävyys kuitenkin jäi jäljelle.
Näin vuosien jälkeen olen minäkin joutunut vastatusten oman (nimenomaan) arvomaailmani kanssa. Omia tunteitaan saa joskus oikein kunnolla ihmetellä. Sanoin tuolle exälleni kerran, että vasta nyt, yli 20 vuoden jälkeen ymmärrän, että hänen harjoittamansa arvopolitiikkakin voi toimia jos siihen vain löytyy sopiva ihminen vierelle. Yllätykseni oli suuri hänen vastatessaan, ettei se hänelläkään toimi. Hän ymmärsi sen vasta siinä vaiheessa, kun entisellä avovaimolla oli ollut rinnakkaissuhde puolet heidän avoliittonsa ajan. Eli siis juuri sen ajan, kun hän itse oli kerrankin ollut "siivosti" ja hoitanut pieniä lapsiaan. Näin se elämä menee. Pahimpia törmäyksiä ovat siis törmäykset omaan arvomaailmaan."
Anteeksi pitkä lainaus, mutta ehkä siihen ei kukaan puritaanikaan kuole :)
Tuo kuulostaa sosiologisesti mielenkiintoiselta, mutta inhimillisesti kaikin puolin harmilliselta tilanteelta. Tuossakin kuitenkin varmaankin aika muutti asioita, eikä varsinaisesti ihmisiä. Arvomaailmat vaan ei vissiin aina seuraa aikaa.
"Se minkä takia tuo nainen pettää miestään ei ole oleellista. Vain se on, ettei sellainen kuulu arvomaailmaasi? Miten voisit arvostaa häntä?"
Tuokin on osa ongelmavyyhtiäni, jota en saa ratkaistua. Ihmisenä hän on ihana, mutta tuo toimintahan on kaikkea muuta kuin tavoiteltavaa. Mutta missä menee se raja, jota pitkin luovien löytyis se oikee tie...
Kauheaa! "miksi minä olisin se jeesus joka tekisi oikein"
Anteeksi mutta tuohan kuulostaa aivan aikuistumattoman ihmisen tai teinin puheelta. Miksi minun pitäisi käyttäytyä kiltisti, kun muutkaan eivät. Miksi minä en saisi tehdä syntiä kun muutkin saa. Miksi minä en saisi murhata, kun muutkin saa. Älä lankea tuolle tielle!
Nyt olen luistanut väärälle puolelle! Ei saa luovuttaa ja langeta ansoihin. Kyllä täällä on kokemuksistaan huolimatta vakaumuksellisia ihmisiä, jotka eivät petä vaikka tulevat petetyiksi. Älä anna pahan kiertää!
muuttaa kyllä ihmistäkin. Itse olin reilu 20 vuotta sitten aivan mahtava tiukkapipo, mutta lähinnä vain itseäni kohtaan! Olin tosin jo silloinkin sitä mieltä, että uskottomuus johtuu uskottomasta eikä uskottoman kumppanista. Jos kuulin sanan "uskottomuus" niskavillani nousivat pystyyn. Se oli ruma sana. Kuitenkin niin, että minä en voinut edes kuvitella olevani uskoton.
Kunnes sitten eräänä päivänä vuosien päästä jouduin sitäkin pohtimaan. Yritin luovia, venyttää ja venyttää tuota uskottomuuden rajaa... Siinähän pinnistelin, vaikka jo tien alussa tiesin, että päädyn siihen mistä olin lähtenyt. Se mutka oli vain tehtävä. Tiedätkö muuten miten huojentavaa oli ratkaista itsestäänselvyys :D???!!! Se oli ikäänkuin oman arvomaailman palautus. Sitä auttoi osaltaan tuo toinen mies, jonka vuoksi sekosin... Hän oli sinkku ja hänen arvomaailmansa oli täsmälleen samanlainen kuin omani. Ei hän tinkinyt siitä minunkaan suhteen, vaikka olikin sinkku. Ihmisenä hän on ihana ja hänen arvomaailmansa on sama kuin itselläni = täysin tuhoon tuomittu suhde, koska olen naimisissa, vieläpä onnellisesti. Tosin se, että olen onnellisesti naimisissa oli hänen mielestään pelkkää plussaa. Siis jos olen yhden kanssa onnellinen, olisin sitä todennäköisesti toisenkin!
Kysynkin siis kuten aina kysytään "toisilta naisilta", olethan "toinen mies": Miksi luulet, että nainen olisi juuri sinulle uskollinen, kun ei ollut entiselle miehellekään?
tapahtuu sitä mitä pistät tapahtumaan. Elämä on ihmeellistä.
"Niin se vaan ihmiselo on kummaa, ja löydän itseni hänen tilanteestaan. Paitsi että tämä salasuhteemme ei ole paljastunut"
Löydät itsesi juuri sellaisesta tilanteesta, jota olet halveksinut ja paheksunut muiden kohdalla. Se on sinun kohtalosi, että voit halutessasi oppia paljon tuosta ihmissuhteesta jos etsit oikean minäsi jostain takaisin... Veikkaan, ettei tuo nainen ole ollenkaan sinulle "se oikea" tai arkisemmin yksikään niistä oikeista, jotka olisivat sinua varten. Pelkkää miinusta on, että hän on samassa firmassa? Et kai vaan työn puolesta joudu tekemisiin hänen kanssaan päivittäin? Se olisi pahinta mitä kuvitella saattaa.
Ihan asiallista tekstiä ja vielä mieheltä ;)
Tilanteesi on kamala!
Olen joskus yön yksinäisinä tunteina miettinyt että en ikinä kykenisi "kolmanneksi pyöräksi" niin hirvittävää vihaa ja raivoa sekä surua tunsin mieheni jätettyä minut toisen naisen vuoksi.
Kirjoituksesi avarsi kuitenkin hieman ajatusmaailmaani, ja vaikken hyväksykkään pettämistä niin olen ymmärtänyt etteivät nämä asiat koskaan ole yks'oikosia, vaan elämässä ei koskaan voi tulevasta tietää...
Tsemppiä Sinulle, jatkat sitten millä tiellä vaan.
" Ihan asiallista tekstiä ja vielä mieheltä"
Tottapuhuen, vaikka kirjoitan ammatikseni, en usko että olisin kirjoittanut tällaisesta, ja viel nettiin, ennenkuin sain sormilleni ja tsekkasin netistä (mm. täältä) vähän vertaiskokemuksia.
"Tilanteesi on kamala! Olen joskus yön yksinäisinä tunteina miettinyt että en ikinä kykenisi "kolmanneksi pyöräksi" niin hirvittävää vihaa ja raivoa sekä surua tunsin mieheni jätettyä minut toisen naisen vuoksi."
Tiedän tunteen. Ennenkuin hain > sain unilääkkeitä, vietin niin pitkiä unettomia öitä. Ja unen ollessa neurologisesti pakollinen toiminto, ja sen puute taas neurologisesti vahingollinen tilanne, oli yöt ihan käsittämättömiä. Ihan kuin olisin katsonut itsestäni elokuvaa, kuin en olisi enää ollut minä, vaan että minusta on tehty parodia, tai tosi-tv. Ja olin niin varma, niin täysin varma siitä että minä en koskaan noin toimi, ja päätin vielä kuin pahempikin ristiretkeläinen taistella heroisesti pettämistä vastaan. Ja halveksuin vieressäni nukkuvaa naista ja sitä (niitä) miestä (miehiä) joka näin teki hänen kanssaan. Erästä ystävääni läksytin hänen _ajatuksistaan_ suhteesta varattuun naiseen. Tunsin ihan hirvittävää vihaa ja katkeruutta, aivan siis ilman mitään mittaa ja määrää.
"Kirjoituksesi avarsi kuitenkin hieman ajatusmaailmaani, ja vaikken hyväksykkään pettämistä niin olen ymmärtänyt etteivät nämä asiat koskaan ole yks'oikosia, vaan elämässä ei koskaan voi tulevasta tietää..."
Tämäpäs se vaan on ollut minullekin aivan uusi asia. Meidän ja onneksi muidenkin sivistyskansojen perusperiaatteena on yksiavioisuus (mutta kuka sen määrittää mikä onkaan oikein?) ja siihen liittyvä aksiomaattinen luottamus ja pettämisen kieltäminen. Periaatteessa minäkään en hyväksy pettämistä. Jos joskus vielä olen parisuhteessa, ja minua petetään, varmasti halveksun sitä kuten ennenkin. Tai ainakin luulen niin? Mutta kun tätä asiaa olen pohtinut en yhteiskunnallisesti enkä yhteisömoraalisesti, vaan jyrkän itseisindividualistisesti, olen kelannut että ainoa jolle minä olen vastuussa, olen minä itse. Siksi olen antanut varmaan itselleni vapauden toimia kuten toimin. Tai sitten olen vain niin kypsynyt koko parisuhdetematiikkaan, että taistelen kokemaani vääryyttä vastaan tarttumalla itse miekkaan. Tavallaan olen nyt äärimmäisen kaksinaismoralistisessa tilanteessa, jos joku kertoisi minulle olevansa tässä tilanteessa, varmaankin nillittäisin siitä. Mutta sallin sen itselleni, siksi että minusta tuo toinen ihminen on minulle kiva ja ihana nainen. Pääasiassa... Sitten on nuo pitkät hetken ilman puhelimen addiktoivaa piippausta.
Luin jostakin alan kirjasta parisuhteen eron kaavasta. Ja siihen nähden tämän "tyttöystäväni" käytös on ihan normaalia, siis mikäli hän haluaa eron miehestään. Olen saanut sattumalta (en todellakaan ole nuuskivaa tyyppiä) kuulla henkilöltä joka ei tiedä meidän suhteesta, että hän ei ehkä ole maailman onnellisin avovaimo. Tämäkin sopii kuvioon. Mutta se ei sovi kuvioon, että olenko hänelle vain työkalu hankkiutua eroon, vai olenko hänelle todellinen tulevaisuuden henkilö. Vai olenko vain leikkikalu? Sen taitaa vaan tuo outo ja vittumainen tulevaisuus näyttää.
"Tsemppiä Sinulle, jatkat sitten millä tiellä vaan."
Oikeasti äärimmäisen paljon kiitos. En yritä metskata myötätuntoa, mutta inhimillinen tervehdys tuntuu kaiken rehellisyyden nimissä äärettömän hyvältä.
Mä olen tehnyt just noin, kun tän alkuperäisen viestin kirjoittajan uusi rakkaus. Suhde jatkui 3 vuotta, ja sitten kun erosin miehestäni erosin myös rakastajastani. Rakstajalta ei paljon vaadita, ja aviomieheksi hän ei enää tämän pettämiskuvion jälkeen kelpaa. Eihän huorien kanssaa mennä yksiin..ajattelin ainakin minä. Minä siis alitajuisesti halveksin miestä, joka alentuu rakastajaksi. Ajattelin, että miehessä täytyy olla jonkilaisia "homomaisia" piirteitä, kun haluaa jakaa saman naisen toisen miehen kanssa. Loppujen lopuksi myös rakastajana olo sopii pikkupojille, sillä silloin heiltä ei kukaan vaadikaan oikeastaan muuta kun seksiin valmiutta. He ovat jotenkin unelmissaan eläviä pikku-prinssejä, jotka eivät oikeasti osaa pitää omaa naistaan.
Tässä alkuperäisessä kirjoituksessa mielestäni on kuvi tämä:
1 Vaimo hylkää ja pettää
2 Mies vammautuu emotionaalisesti EIKÄ VIELÄ KYKENE tasaarvoiseen suhteeseen naisen kanssa. Niimpä heikosta itsetunnosta johtuen hän tyytyy siihen, mitä muilta jää ylitse.
3 Hän ei ymmärrä alistuvansa, koska on niin järjettömän onnellinen. Toisaalta hän on myös onneton. Ristiriitaista.
4 Kun miehen itsetunto paranee, hän alkaa miettiä haluaako hän vaimokseen naisen, joka on valmis pettämään miestään.
5 Kun nainen lopulta ehkä jättää miehensä, niin siinä ne ongelmat ovatkin. Kaksi ihmistä menee ihan tuuliajolle, sillä päivänvalossa eivät nuo salarakas-jutut koskaan onnistu.
Niin että tämmöisiä minä ajattelin. Olisi kiva kuulla mitä muut ovat mieltä.
Niinpä. Sehän on jo julkisuudessakin nähty, ettei salarakasjutut koskaan onnistu. ; )
Eli kohdasta 5. olen täysin samaa mieltä. Olosuhteet ovat täysin erilaiset, kun ei olekaan enää salarakkautta ja jännitystä. Tilalle on tullut arki ja siinä selviytyminen. Ero on kuin yöllä ja päivällä.
...ja kyllähän noi muutkin kohdat paikkansa pitää... hyvin pitkälti..
Pyörittelet mielessäsi liikaa kysymyksiä. Teet asiasta turhan monimutkaisen. Ja todennäköisesti satutat itseäsi ja muita enemmän pidemmälle mentäessä, kuin että teet asian "tyttöystävällesi" selväksi nopeasti. Vaikka kuinka vihlaisee, niin annat hänelle ne kaksi kuuluisaa vaihtoehtoa, OTA tai JÄTÄ?? Siinähän sitten selviää ne sun "tyttöystävän" todelliset tunteet ja loppuu toi arpominen. Jos "tyttöystävä" päättää jatkaa nykyisen ukkonsa kanssa, niin se on sit niin. Loppuupahan toi vehtaaminen ennen kuin kaikkiin sattuu ja tulee ruumiita. Suhteen loppumisella et satuta kuin ehkä itseäsi.
Ja kun annat vaihtoehdot, niin parhaassa tapauksessa saat "tyttöystävän" kokonaan itsellesi.
"Pyörittelet mielessäsi liikaa kysymyksiä. Teet asiasta turhan monimutkaisen."
Aivan totta, mutta siitä on tullut turhan monimutkainen vähän tahtomattani. Oisin ihan älyttömän tyytyväinen jos voisin ratkaista tämän jotenkin näppärästi on-off -tyyppisesti. Mut en ehkä oikein ole ihan sellanen persoona...
"Ja todennäköisesti satutat itseäsi ja muita enemmän pidemmälle mentäessä, kuin että teet asian "tyttöystävällesi" selväksi nopeasti."
Tiedän sen, kipua varmasti tulee, mutta kenelle ja kuinka paljon, on täyttä mystiikkaa. Kuten aiemmin esitin, en ihan täysin ole varma haluanko kokea heti perään uutta hylkäämistä, ehkä snadisti taistelen sitäkin vastaan ja pelaan aikaa?
"Vaikka kuinka vihlaisee, niin annat hänelle ne kaksi kuuluisaa vaihtoehtoa, OTA tai JÄTÄ?? Siinähän sitten selviää ne sun "tyttöystävän" todelliset tunteet ja loppuu toi arpominen."
Jep, noin olen päättänyt asian esittää. Ja olen vielä siihen häntä vähän pohjustanutkin, mutta mun pitää saada tsiigaa asiaa viel vähän pidempään...
"Jos "tyttöystävä" päättää jatkaa nykyisen ukkonsa kanssa, niin se on sit niin. Loppuupahan toi vehtaaminen ennen kuin kaikkiin sattuu ja tulee ruumiita. Suhteen loppumisella et satuta kuin ehkä itseäsi."
Aivan ja siinä tämä ongelma onkin, kun tavallaan olen jo satuttanut itseäni osallistumalla tähän leikkiin, enkä tiä uskallanko yytsii kortteja loppuun asti. Haha, mut tiedän et se on pakkorako.
"Ja kun annat vaihtoehdot, niin parhaassa tapauksessa saat "tyttöystävän" kokonaan itsellesi."
Sen varaan minä laskenkin, lähes kaikki kortit. Enää en koskaan laske mitään kokonaan kenenkään varaan, mut pakko mun on yrittää, aika isolla panoksella.
Jotenkin uskon sisälläni että mul käy hyvin, on sellanen tunne. Mut se tunne on hämännyt mua jo kerran aiemmin (petturi ja luopio poltti isäntänsä) joten en tiä luottaako vaiko ei.
En osaa kirjoittaa noin hienosti ja kauniisti. Samassa tilanteessa kuitenkin, naisena...ollut jo yli 3 vuotta. "Sala"Rakas on kaikinpuolin ihana, mutta tiedän ja olen sanonutkin hänelle että vaikka hän eroaisikin, meistä ei koskaan tule yhtä paria.
Toisena naisena siis ollut yli 3v, mutta (nyt moni hermostuu) myös itse vakiseurustelu suhteessa ollut 2,5 vuotta ja tämä mies on elämäni, tulevaisuuteni! Molempia rakastan sydämmestäni. Ehkä vaakakuppi painuu enemmän ystävyyden puolelle varatun kanssa ja puhdasta rakkautta elämäni miehen kanssa.
Enkä tiedä miksi näin, en olisi voinut koskaan kuvitella olevani tämmöisessä kuviossa. 1 mies tietää elämänimiehestä ja toisinpäin ei. Minä tietty tiedän 1.miehen vaimosta perheestä, sukulaisista yms., toisinpäin ei. Tapamme nykyisin harvakseltaan, puhelimitse olemme keskimäärin viikottain yhteydessä ja juttelemme kaikesta työstä, suhteistamme, lapsistamme, elämän menosta jne. tarkoituksella olen itse pysytellyt jo kauempana - näin meistä tulee enemmän ystäviä, helpompi pitää tunteet kurissa. Tavatessamme veto on kuin magneetilla, uskomatonta!
Tulee loppumaan ajallaan kokonaan. Mutta elämän varrella ihminen joka jättänyt pysyvän jäljen itseeni, pelastanut alkuaikojen vaikeasta tilanteesta, saanut minut jälleen elämään. Omaa voimaani, ammattitaitoani, empatiaani olen voinut hänelle antaa - auttaa esteiden yli, auttaa jatkamaan työelämän vaikeissa tilanteissa. Ehkä se onkin sitonut meidän niin tiukasti, mukana paljon muutakin kuin seksiä, en tiedä.
Elämäni miehen kanssa taas on alkuaikoina toiset kuviot, ensin fyysinen ihastus sitten vasta toisen tunteminen perin pohjin. Mutta hän on se jonka kanssa suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta, meillä samanlainen tausta, samat arvot elämässä, paljon semmoista missä tukipilarit on ja pysyy - huojumatta.
Nuoruudessani minua petettiin pahasti, itse en ole koskaan ennen pettänyt. En edes onnettoman ja seksittömän avioliiton aikana, ei tullut mieleenkään mennä hellyyttä hakemaan vieraasta sylistä. Ensin ero ja sitten vasta oli vapaa katselemaan muita. No, eipä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan, ikääkin kun on jo tarpeeksi. Olen miettinyt onko tekijänä se, kun koko ikäni olen kokenut olevani väärien miesten kanssa suhteissa ja nyt kun vastaan on kävellyt jopa kaksi täydellisesti sopivaa - jotenkin tuntuu että miksi tuhlata elämää, kun jokainen ystävyys suhde on kuitenkin ihmiselle arvokas. Moni ei tapaa sitä yhtäkään, joka tuntuu hengenheimolaiselle kaikin puolin.
Pilvi voi peittää auringon, mutta ei voi hävittää sitä.
En välttämättä usko että tuolla toiminnallasi haluat "kostaa" exällesi ja miehelle jonka kanssa hän sinua petti. Uskon että koet kuitenkin alitajuisesti olevasi oikeutettu toimimaan noin, koska sinuakin on petetty.
Varmaankin välität tuosta naisesta, mutta ei kannata toivoa että suhteenne muuttuisi oikeaksi parisuhteeksi. Vaikuttaisi siltä, ettei nainen aio jättää miestään. Hän näyttäisi ainakin ajoittain katuvan suhdettanne, mutta voi olla, että sortuu pettämään kanssasi aina kun heillä kotona menee huonosti tms, mikä lie sitten onkaan syynä.
Kamalan pitkä kirje mutta loppui sekin joskus sentään.
Kyllä sä varmaan kostat, alitajuisesti. Ja enemmän joudut sekaisin ja paskan maku jää suuhun. Teet pahaa ihmiselle jota et edes tunne, tunkeudut hänen elämäänsä, imet voimia naisen kautta vieraasta ihmisestä.
Olen itse muinoin ollut samassa tilanteessa. Ajauduin lyhyeen suhteeseen varatun miehen kanssa - eli kostin omalle miehelleni ja sitten vielä sille toiselle naiselle mieheni syrjähypyn (jonka olin mukamas antanut anteeksi ja niin edespäin). Ja tällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa että petturikumppanini vaimo ei todella ollut missään tekemisissä minun elämäni kuvioiden kanssa, enkä edes tuntenut koko ihmistä. Enkä todella silloin kymmenen vuotta sitten ajatellut kostomotiiveitani, tunsin jopa syyllisyyttä ja pahaa mieltä ajatellessani häntä.
Se suhde onneksi päättyi. myös avioliittoni päättyi, 7 vuotta myöhemmin. Opin asioita itsestäni: 1 tärkeätä on ettei ihmisiä huijaa valehtelemalla koska siitä menee rikki, ainakin minä menen itse. siksi salasuhde on väärin, siis ei seksin vaan valehtelun vuoksi. 2 olen itse yksiavioinen ihminen. Jos joku pystyy ns avoimeen suhteeseen, niin siitä vaan, minä en pysty.
Se on, niin helppoa tuomita toinen että huh huh...Itsekkään en pettäisi siipaani enkä sitä oikein hyväksy, mutta elämä kun ei ole, niin yksioikoista, että papin aamen ja sen jälkeen hallelujaa. Elämä tuo niin paljon (onneksi) mukanaan ja joka päivä oppii jotain. Kiva lukea, kun mies kirjoittaa noin tuntevasti ja romanttisuuskaan nyt ole niin kauheaa hömppää, ennemminkin mukavaa. Jotenkin sen kolmannenpyörän osa varmasti ole mukava tai helppo. Pelkäänpä vain, että näpit palaa olkapäitä myöten. Oletko kenties kiintynyt siihen läheisyyteen ja seksiin? Vapaana olevat naisetkin sitä voi tarjota. Jotenkin mielestäni se rakastuminenkin tulee sitten aikojen päästä, kun on opittu tuntemaan toista. Eikä sitä pidä sotkea ihastumiseen ja himoon toista kohtaan. Itse en usko ennekuin koen rakastumisen ensisilmäyksellä, ihastumiseen uskon kyllä. Miten sellaista voi RAKASTAA jota ei yhtään tunne? En ole mikään psykologi joten ei ole kuin omaa kokemusta asiasta tai kaverien kertomuksia.
Tuskin sait aivovammaa tai muuta kun edes pystyt asettumaan toisen ihmisen (siis se naisen miehen) asemaan ja mietit tapahtumia. Tottahan se on selvää, että "eroaminen" on vaikeaa, varsinkin jos toinen on luvannut tulevaisuutta. Mihin vedät rajan jolloin naisen pitäisi jättää mies? Et kai kokoelämääsi jaksa tuotakaan? Ero aiheuttaa mielestäni aina jotain sellaista, että olisi hyvä miettiä missä meni pieleen, kuka olen ja mitä haluan!? Entä jos sännätään suhteeseen eikä entinen ole edes päättynyt? Ei kuulosta lupaavalta. Enkä usko siihen, että joka kerran pettää, pettää aina. Positiivista kuitenkin on, että omatuntosi soimaa, et ainakaan ole täysin paatunut vaan tunteva ihminen jollinen kelpaisi varmasti muillekkin naisille!
Aivan ensiksi sinun taytyy ottaa jaakylma suihku ja pesta paasi mantysuovalla. Kun oikein kovasti uskot niin se suopa saataisi jopa pesta aivoistasi nuo typerat hoyryt!
Kuulostaa kuin sinulla ei ole mittan tekemista "laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri". Miten valtava saali tuhlata terveen ruumiin aivot kayttamatta niita positiiviseen ajatteluun ja toimintaan.
Miksi et aivan tietoisesti kohottaisi ajatusmaailmaasi johonkin luovaan, kauneuteen ja hyvaan. Sensijaan sina huoraat ja kieriskelet itsesaalissa kuin jokin aivoton ameeba.
Jata tyhma historiasi historiaan, anna tuon toisen huoraava avionrikkojan olla rauhassa ja etsi itseelesi tyopaikka. Jos sinulla jo sellainen on, kysy mita voisit tehda enemman. Mene vahintaan tunnin lenkille joka paiva, kuuntele uustiset, seuraa mita maailmalla tapahtuu ja laita aivosi kayttoon!!!!!!!