on koko maailma aivan ymmyrkäisenä: "mites tässä näin kävi?", "eihän näin pitänyt tapahtua!", "kukaan ei osannut odottaa tätä"
Kun Venäjä pamauttaa ekan ydinlatinkinsa
Anonyymi-ap
91195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Kaikki ihmettelemme miksi Putin on noin hullu, ettei osaa lopettaa sotaa, ja miksi venäläiset eivät käytä joukkovoimaa tuhotakseen sotaintoilijat.
Sinullakin on mahdollisuus aloittaa keräämään joukkovoimaa tuhotaksesi sotaintoilijat.
Venäläiset ovat verenjuuria myöten orjakansaa. He eivät osaa ajatella muuta kuin suurta tsaaria palvoa. Historiaan kuuluu että nämä Vladimirit Leninit Putinit myös ranksisevat ja tappavat orjiaan mielin määrin. Se saa orjat kokemaan että kyseessä on jotain suurta ja hienoa.
Ehkä venäläiset voisivat kerrankin kantaa vastuunsa itse.
ukrainan juutalais rabbeja pelottaa
Yli 1500 vuorokautta ollut aikaa. Vässykkä ei vaan saa aikaiseksi. Kääpiöityy bunkkerissaan. Kohta luonto tekee tehtävänsä ja aika loppuu. Sen jälkeen venäjällä viimeistään alkaa todella sekava aikakausi. Jota se on jo nyt.
Lopettakaa tuo hourailu. Venäjä ei käytä atomia Ukrainassa. Siellä paljon omaa väkeä, vaikka media kertoo toisin. Ydinaseet varattu länsimaisille yli-ihmisille. Ei nekään onnistu kokemaan, koska olemassa yhtä tehokas Oreshnik ym.
Länsituuli puhaltaisi ydinlaskeumat Venäjälle ja sikäiset oligarkit saisivat siitä osansa.
XI jinping on kieltänyt putinia käyttämästä ydinaseita.
Milloin ja lähde? Ei iltalehtisontaa lähteenä.
Tuossatapauksessa putinin olis helppo sanoa että hoidahan vinosilmä sitten itse ukrainalaiset multiin. Ja jos kellertävällä paskalla on jotain valittamista niin seuraava ydinlatinki tulee Pekingiin.
Ei Putin uskalla uhkailla Pekingiä, Putin tottelee Xi Jinpingiä.
Linkki pöytään.
Entäs lähde bunkkerikääpän atomisekoiluun?
Keltaisia; kollektiivinen maksasairaus kenties?
Ehkä ensimmäinen latinki kannattas ampua harvaan asuttuun maahan eli suomeen. Olis sillai varoituslaukaus. Tuonjälkeen olis neuvotteluhalukkuus ihan toista luokkaa kun ydin-grillilihan-tuoksu olisi ilmassa.
Samalla siis sais nato suhteetkin selkeyttä. Nato puolustusliitto mutta eipä natomaa suomessa olis enää mitään puolustettavaa.
Nato vois tietysti yrittää muuttua Kosto.Liittoutumaksi. Tuo aika selvää että ydinaseilla ehditään maa kuin maa hävittää asukkaineen ennenkuin kukaan ehtii sitä puolustamaan.
Saisiko sitten Kosto.Liittouma tarpeeksi polittista kannatusta.
Sinulla on ilmeisesti huono käsitys siitä, miten Suomen laaja ydinaseilla pommittaminen vaikuttaisi myös esimerkiksi Pietariin?
Näin on käyvä ilman Ari Puheliista ylipäällikkönä.
Somero ei ole laaja paukuttaminen. Sen vaikutus on nuo 0.5m - 2.8m tretkuhki-kolmion Suomen kansakuntalaista ja sillä siisti.
Neutronimonikärkinen.
Osaavat sen niin, ettei edes vainikkalan rajalla säteilymiytarinsa värähdä. Ovat suurvalta. Eivätkä mikään kaikin puolin mitä kehitysvaimmaisin IKINÄ -Suomi.
Tahdoitte NATO petoshärpäkkeenne, mutta saittekin oikeutuksensa omillee käyttää WMDitä teitä vastaan. Tahdoitte ydinaseita, Venäjä ne teille toimittaa. Olette maailmanhiatorian tyhmin heimo. Mikään ihmekä siis, että veditte itsenne WEFjojoonne - etenkin hyläten vielä bonuksena Sanankin.
No mutta, kutakin aikansa
Ja etelään, niin pietarilaiset saisviat nauttia kaikkien aikojen laskeumasta.
Aloitus on osoitus venäjämielisten putinistien epätoivosta joka syvenee jokaisella Ukrainan drooni-iskulla.
Kuvittele itse että Suomi olisi venäjän asemassa. Vihollisvaltio tuhoaisi suomen infraa massiivisesti eikä suomen päättäjät tekisi mitään ei edes ydinaseella lojauttas hyökkääjä valtiota.
Putinin aloituksen, eli sodan: toivoisin siis johtavan Ruotsin ydintuhoon
Kostoksi pakkoruotsista perus kouluaikanani
Siis
Routsit ei atomin arvoisia, noille riittää matut.
Soumi on Naton jäsen.
Voittavat ilmankin. Veljesksnsaa.
Suomen kohtalo päinvastainen.
Eivät samaistu siis suomalaisten villiyteen/mielenvikaisuuksiin; suomslaiset ovat venäläisille natseja/USSRkommareita
Venäjä =/= kommunistiNeukkula.
Venäjä on oikeistokonservatiivinlainen; markkinatalous jossa arvostetaan kunnollisuutta.
Suomessa taas kiero kakistokratiavaltionjohto arvostaa libertardisekoiluja, kleptokratiaa, salakavaluutta, epäläpinäkyvyyttä, EUtotalitarismia, jne. Suomea johtaa 201 punikkia. Eduskunta plus luinnevikainen libertardiWEFkommari-stupidonna.
Kontrasti on valtava. Eikä Suomi rauhoittunut. Niin Venäjä sittten rauhoittaa, kuten Ukrainassa, mutta WMDamplifikoinnein.
Itse suisittelin vöistämään ko. maks intensiteetti yhteenoton sotilasjuntalka jt johtaa ari puheloinen ja jt neuvoo smSuimen meritokraattisimmat totuhdenouhujat, aivokuolleen virkamafian sijaan; ehdotukseni meni kuurojen valtakunnassa sokeitten mieliensä yli ja ohi.
Entäs sitten?
Pärjäilkööt "viisaat" siis ilman
Bingo.
Jk on hyväksikäyttäjä- USA/israhell johdannais petoshärpäke
Ei Suomi ole sotahullu diktatuuri.
PUTIN on 200% hullu
200% ei edes riitä..
Ei natsi Putin mitään pamauta, Kiinan Xi ei antanut lupaa, bunkkerihomo Putin tottelee kiltisti.
Lähde, tollo?
Pietarin SS politrukki Igor, opettele lukemaan, itke vasta sitten.
Lausunnosta uutisoi ensimmäinen kiinalainen uutistoimisto Xinhua ja sitä ovat siteeranneet kaikki kansainväliset uutistoimistot.
Miksi Igorista tuli natsi, tätä jäin miettimään.
Someroon pamauttaa ilman ari puheloisen ylipäällikköyttä ja sotikasjuntta-vallankaappauata Suimessa.
Mutta jättäkää tekemätyö niin nöette itsekin tulavat preesensinänne/ikuisuuteensiirtymisinönne
Ja koska Junalattomi -> Helvettiin hela hoito.
Minusta tuo on tyhmyyttä. Teistä taas suurtakin viisautta; kullekin omansa. Ml. jo uloskutsutuille totuudenpuhujille
Katso uutisia. Ei ole pamauttanut. Huomennakaan ei ole, eikä vuoden päästä.
UFO:t estäisivät ydinaseiden käytön.
Ks. Dr.Phil UFO aiheiset videot kuten "explosive proof".
mistähän sellainen UPO
Noup. Ihmisille ÄÄRIMMÄISEN kadet demonit ovat illuminati, joka tässä sotii hyödykeWEFkakistokraattiensa avulla ihmiskuntaa vastaan.
Ne antoivat ydinasetiedon ihmuskunnalle, joukkoitsaroidqkseen itswnsä. Ja hyödylliset idiootyinsa, eli rapparit, jalkauttavat ihmislajin prosessinomaisen hävityksen.
= Ilmestyskirja
Se mikä siinä on hauskaa niin kukaan ei uskalla tehdä suunsoittoa kummempaa. Turha sönköttää nato sitä ja nato tätä sillä kukaan eikä yksikään valtio riskeeraa olemassaoloaan jonkun helvetin ukrainan pellon vuoksi.
Näin. Eikä Suomenkaan. Siksi antisosiaalinen poliittinen strategia aiheuttaa nyt suomalaisten sukupuuton.
Ys. Narsistit johdossa täystuhosivat Suomen kansan
Xi näytti Putinille kaapin paikan heti kättelyssä, natsi Putin raivona kun joutui kuuntelemaan joutsenlaulun.
Sosialismista pääseminen vaati globaalin ydinsodan. Sosialismi ajaa ihmiset niin vitt....neeksi että lopulta se on helpotus. Jos ihmiskunta tuottaa esim sdp kok vihvas rkp kesk tyyppisien vokevas puolueiden äänestäjiä toisten taskuilla elävieä sosialisteja jotka tuhoavat eläimet ja kasvit sukupuuttoon ja dumppaavat muoviroskat meriin niin nopea loppu tälläisille joita on 85 prosenttia ihmisistä. Ainakin äänestyskäytöksen perusteella.
Kyllä. Mutta pätee Suimeen. AIDOSSA Lännessä on mielipideoikeus ja sananvapaus, eikä kukasn tuhoa liiketoimintaasi poliityisten mielioiyeittesi tähden tai kateudesta - päinvastoin, ovat aidosti puolestadi onnellisia, kun sinullkin menee lostavadti.
Suomen ilmapiiri on sairain minkä olen koskasn elömäsdäni kokenut. Ja olen löhemmäs 100ssa maassa käynyt/asunut. ml. lukemattomat sotatoimialuuet. Suomi on sairastunut radikalisoituneeseen ateismiin. Jopa satanisoitunut/demosoitunut
Kaikissa sadassa maassa oltiin varmaan hyvin surullisia, kun lähdit pois.
Kiinan Xi antoi varoituksen Putinille – Ydinaseen käyttö saisi asiantuntijan mukaan Kiinan muuttamaan kantaansa Venäjästä.
Lausunnosta uutisoi ensimmäinen kiinalainen uutistoimisto Xinhua ja sitä ovat siteeranneet kaikki kansainväliset uutistoimistot.
Pussy Riot
Ja mitä muut tekisi jos Ukrainaan ilmesty kunnon kuoppa. Vastaan että ei muuta kuin parranpärinää ja sönkötystä. Jos Venäjä ottaa ydinaseet käytöön niin ei kukaan uskalla siihen hippaan lähteä.
Miksi ei uskaltaisi? Onhan jo nyt selvää että venäjä tullaan jakamaan euroopan ja kiinan kanssa, kunhan vielä heikentävät itseään lisää tuolla ukrainassa.
Totta.
Mut se kuoppa on Somerossa. Ukraina on veljeskansaansa. Kohtelunsa on täten erittöim hellävaraista
Eihän noista sekajäte Venäläisistä natseista ole mihinkään sodankäynnissä kun eivät ilman pärjää. Homoilu vai korruptio syynä surkeaan tulokseen.
Kts KIA-vaihtosuhdetta niin näet mielesi sokeuksista realiteetin
KIA = Köyhän Ihmisen Auto
Toivotaan että suomeen ja heksinkiin ,eduskunnan täys istunnon aikaan missä ,sumen hevos aasi on juuri puhumassa taas paskaa👍❤️🇷🇺
Someron vaikutus lanaa koko hkinkin. 2. sijainen aikutus ulottuu Porvooseen asti.
Suomi ei ole kuitenkasn onneksi tuon enempää kusessa, kiitos WEFvaltionjohtonsa
Venäläisten sotahulluutta ei voi koskaan yliarvioida.
Totta. Eikä suomalaisten tyhmyyden syvyyttä
Miksi Suomen bkt/asukas on 54 000 ja Venäjän 15 000 $?
Rauha voisi olla seurauksena mikäli se pamautetaan Kremlissä.
Sotilasvallankaappaus Moskovassa on venäläisten ainut toivo paremmasta.
Venäjän tsaavin aikaa, siihen venäläiset on kasvaneet. Tsaari vain vaihtuu. Sattumoisin huonosti kasvatettu tsaari. Täytyisi vaihtaa kuninkaaseen ja saksalais-englantilaiseen kuningas-sukuun.
Niin oli Lenin ja Stalinkin. rupaporukkaa.
Tuokin on yksi mirlipide.
Minusta tuo taas on validi toimi Suomessa; erittäin kiirellisenä versionaan, nyttemmim
Jääpi siis nähtäväksi kumpi meistä 2sta oli oikeassa :))
Kunhan vaan pysyttelet hkitkutre kolmionnulkipyolella, jotta voit myöhemmin myöntää ajattelukyvyttämyytesi, etkä kuollutkasn tyhnyyteesi
Sinusta Venäjä on siis oikeutettu siihen? Miksi?
Heistä on. F35&ydiaseet + Suomen nykyWEFvaltionjihdon venälöisille täysin selvä aikomuksensa suorittaa ydiniskuja pietariin ja moskovaan
-> ennaltaehköisevä strateginrn monikörkinen Someroon, vöistömätyäkin kai jo
...
Suosittelin ari puheloista johtoon ja sotilasjunttaa. Mutta idioottila hylkäsi Sanan
Se olikin vasta alkusoittoa,
mitä tuleman pitää. Sitä on vikea uskoa miten armoton luonto on, monimutkainen syntisille, se tuohoaa toiset ja itsensä.
Juuri näin
Bunkkerihomo Putin pelkkä Xi:n sylikoira, Venäjä ei ilman Kiinan apua pysty sotimaan.
Juu juu..
Punainen viiva piti olla siinä, kun ensimmäinen ohjus tuhoaa Venäjän maaperää. Medvedev sanoi, että maailma palaa sen jälkeen.
Nyt Venäjällä palaa kaikkialla, mutta mitään ei tapahdu. Kuka uskoo enää Kremlin peloittelua muut kuin trollit.
Tyhmät luulee/uskoo.
Tietäjät tietää.
Someroon osuu strateginen nuke.
Noista ydinpommeista te yrollit kyllä jaksatte jauhaa. Hohhoijaa, kasvakaa aikuiseksi.
Mahtaako nuo enää edes toimia? Ruostuneet ja upseerit myynyt kaiken mitä irti saavat.
Somerossa välähtää.
Enpä jqksa nyt uskoa naivosti diihen, että paskanjäykkä Suomi suorittaa sotilasvallankaappaujsen tuota ennen; määräten ari puhelosen nykyisen älytyömän muuliturvan tilalle ylipäälliköksi; välttääkseen nykyvaltiojohdon aikomuksen ydiniskeä pietariin/&moskovaan.
Somero seurauksinee
Onko hölmöläisillä lähde? Mitä sanoi kiinalaiset? Mitä vastasi venäläiset?? :D
Kiinalainen uutistoimisto Xinhua, mutta eihän SS politrukeilla ole vapaata pääsyä internettiin, itke ja raivoa.
Ihmettelen Venäjän asukkaita. Kirjoittelee ja soittelee netin kautta ja päivittäin. Ei nähtävästi tiedä, että netti suljettu. Mitä oudointa: ilman VPN:ään.))
Toisilleen, kyllä.
Putinin pahin uhka tällä hetkellä on Muskin Starlink, jonka tuhoamisen sekä Venäjä, Iran, mahdollisesti myös Kiina ja Intia ovat ottaneet asiakseen. Nyt Muskin valta avaruudessa on ylivoimainen, koko maailma on riippuvainen hänen avaruuteen toimittamistaan sateliiteista. Venäjä suunnitelee ydinkäyttöistä tuhoajaa avaruuden sateliitteihin. Kiina taas suunnitelee tuhoavansa sateliittien aurinkopaneelit voimakkaalla, maasta lähetettävällä laserilla.
Nyt kun Putin yrittää värvätä tähän, koko maailmaa vastaan suunnattuun tuhoon maita, näimme eilen hänen värväysyrityksensä Omskissa, johon hän kutsui Kazakstanin Tokajevin. Eittämättä, vaikka Kiina on kieltänyt Venäjää käyttämästä ydinvoimaa tuohon sabotaasiin, siinä on varmasti mukana Iraninin lisäksi myös Pohjois-Korea.
Miksi Putin ei suostu Ukrainan sodan lopettamiseen. Siksi koska se, jos mikä tarjoaa parhaan koealustan näille yrityksille Muskin sinne tarjoaman Starlinkin takia.
Kaikki maailman supertietokoneilla simuloidut sotapelit, joissa joku osapuolista käyttää yhtäkin ydinasetta, ovat lopulta päättyneet maailmanlaajuiseen ydisotaan ja maapallon sivilisaation täystuhoon.
Jenkkien superkoneet osoittautuneet paskaksi Iranissa. Kokeile muualla ja saat paljon paremman tuloksen.
Maailman suurin heikkouden osoitus - alnentua johonkon aivan älyttömään tuhontaan, kun ei älylliset kyvyt riitä elämään älyllisesti ja rakentavasti älyllisten ja rauhantahtoisten kansojen ja ihmisten kanssa maailmassa.
Trump jysäyttää ensin. Iranin uraanitehtaat ovat niin syvällä ettei sinne tavallinen pommi yllä.
Ydinaseet menettävän merkityksen tätä menoa jos niitä ei käytetä kuten venäjänä pitäisi tällä hetkellä...olemassaolo uhattuna
Toisekseen, ydiniskulla ei tarkoiteta perunteistä hiroshiman ja nagasakin toisintoa vaan nyt tullaan käyttämään taktista latausta ja vähän syrjemmässä, varoituksena...tällöin muu maailma ei reagoi niin voimakkaasti, mutta tuo neuvottelupöydän lähemmäs
Tuo on iso virhearvio. Todellisuudessa koko maailman mielipide kääntyy venäjänvastaiseksi ja tuomitsee käytön holtittomana. Syntyy vain kansakuntien kollektiivinen vaatimus saada ydinaseet pois niin holtittomista käsistä.
Venäjällä on ulkoa uhattuna vain Volodkan regiimi. Muun Venäjän ainoa uhka on... Volodkan regiimi.
Kiina ei hyväksy Venäjän suunnitelmia ydinaseen käyttämisestä.
Perehtykääpä Kiinan ja Venäjän taloudellisiin suhteisiin, niin huomaatte tämän asian merkityksen.
Tuollaisen maailmalle vaarallisen Venäjän ainakin Kiina ja USA tuhoavat heti. Riskejä tuollaisen paskavaltion säilymisestä ja sen aiheuttamasta uhasta ei silloin enää muualla maailmassa oteta.
Tuon jälkeen Venäjä jää yksin Pohjois-Korean kanssa maailmassa tai peräti ihan yksin.
Putinille riittää tämä mittakaava pitämään hänet vallassa. Tätä jatkuu niin kauan kun Venäjällä lammaskansa ja Kremlin haperoiset vanhukset eivät ala pelkään kansan nousua ja ikkunat pysyy kiinni yläkerroksissa.