Olemme eroamassa. Lapsia on kolme, on iso velkainen talo, auto jne. Tuloissa ei suuria eroja. Olemme miettineet sellaista vaihtoehtoa, että jäisin lasten kanssa nykyiseen kotiimme yh:na ja talon omistus jatkuisi kuten ennenkin puoliksi. Lainaa olemme lyhentäneet tasan tähän asti, jatkossa minä tietysti hoitaisin lainanmaksun. Ainakin suurimmalta osin. Ajatuksena tässä on se, että talohan jää aikanaan kuitenkin lapsille eli maksaisimme sitä heille. Laskin, että olisi melko kohtuullista, että minä jatkossa maksaisin lainan koska miehelle tulee tulevasta kodista tietysti omat maksut vuokra tmv. Eli jatkossakin menot asumisen suhteen menisivät melko tasan. Ymmärrän, että en tietenkään voi halutessani myydä taloa ilman miehen suostumusta. Ja jos myydään niin silloin tehdään jako. Onko tämä ajatuksenakaan edes mahdollinen? Onko kokemuksia? Mietin tätä sen vuoksi, että mahdollisesti selviäisin nykyisestä lainanmaksusta mutta en jos minun pitää "maksaa mieheni ulos".
Lasten koti
mahdoton ajatus?
61244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei!
Itse pähkäilen saman asian kanssa, tosin meillä ei enää ole talosta velkaa, mutten pystyisi maksamaan miestäni ulos. Minäkin ajattelin, että jos sopua olisi, toisen puolenhan voisivat omistaa lapset. Tämä vain siinä tapauksessa, jos puoliso suostuisi antamaan puolikkaansa ennakkoperintönä lapsille. En tiedä onko se millään mahdollista. Nyt jo tavaroiden jakaminen alkaa mennä hankalaksi.
Sinun tilanteessasi varmaan pitäisi laskea, kuinka paljon olette lainaa yhdessä lyhentäneet ja nyt jos sinä maksat loput talon lainasta, sinulle jää enemmän omaisuutta, eli talo ei silloin enää ole puoliksi teidän, kun olet lainan saanut maksettua loppuun. Kyllä tää on taistelua, selvin olisi varmaan kun olisi joku selvityshenkilö, joka hoitaisi jaon.
Jaksamista!
Itselläni sellainen tilanne, että asun yhteisesti ex-puolisoni omistamassa talossa. Maksan kaikki asumiskulut, lainanlyhennykset ja muut, koska ex-puoliso maksaa omastaan vuokraa ja tavallaan maksamani kulut ovat vuokraa hänelle, ettei tarvitse erikseen vuokraa määritellä, koska hän omistaa puolet asunnosta. Olen tyytyväinen, koska saman tasoisesta asunnosta joutuisin maksamaan puolet enemmän vuokraa mitä nykyisiä asumiskuluja.
...ihan mahdoton ajatus. Kiva kuulla! Toivottavasti onnistuu meilläkin.
Avioeron myötä kannatta kyllä katkaista taloudelliset siteet jos mahdollista. Jos toinen suostuu tuollaiseen niin mikäs siinä - mutta siinä on aikamoinen riski. Toisellekin pitää jäädä omaisuutta jatkaa omaa elämää ja hankkia koti lapselle ja itselleen jne.
Onnistuisiko sellainen että elarit korvataan kertamaksulla tuota talonpuolikasta vastaan? Tosin siinäkin on riskinsä etävanhemmalle. Eräs mahdollisuus on että kumpikin lahjoittaa osuutensa talosta lapsille - ja maksaa myös lahjaverot. Eihän se ole oikeudenmukaista jos toinen joutuisi antamaan osuutensa exälle/lapsille ja toinen saisi elää siinä luopumatta mistään.
Jos talopuolisko jää exälle niin kohtuullista olisi ainakin vuokranmaksu (n puolet koko talon käyvästä vuokrasta).
Minun mielipiteeni on et kannataa tehdä ositus paperi.On paremi et kaikki on paperilla.Miehesi mieli saataa muuttua.Joten mieti tarkon ositusta.
aina voi tapahtua jotain 'yllättävää', jota ei voinut edes kuvitellakaan.
Kaikki paperille, kuin edellinen kirjoittaja ehdotti.
Sitten aiempaan kirjoitukseen palatakseni näistä elareista, itse tein juuri näin. Kuittasin kaikki elatusmaksuni osana tasinkoa, ja varmistin lasteni tulevaisuuden kertaheitolla. Samalla sain alennettua omaksi jäädyn, lasten kodin arvoa aika lailla, joten vairainsiirtoveroa ei tarvinnut maksaa kuin lopusta. Pärjäsin 4500 Euroa.
Tsemppiä!
Terveisin,
Yh isä 3 lasta