Oletteko kokeneet musiikista fyysisen katharsiksen?

Ensi alkuun vain totean sen, että vaikka kaikkeen taloudellisen voiton maksimointia tavoittelevaan yritystoimintaan kuuluu riskinotto, niin levy-yhtiöiden levytystoiminta tutun ja turvallisen klassismin tyyliaikakauteen kuuluvan musiikin taltioimisessa juuri pikemminkin kaihtaa tätä kyseistä taloudellista riskinottoa, ja siinä suhteessa sen voisi kuvitella olevan varsin tuottamatonta ja huonoa liiketoimintaa, ja voittojen jäävän pieneksi siitä huolimatta, että asiaan tarkemmin perehtymättä klassismin uusi kukoistus meidän aikanamme Mozartin varjosta löydettyjen aikalaissäveltäjien renessanssina on luonut uuden buumin äänilevymarkkinoille, ja jonka tuloksena lukuisat globaalit levy-yhtiöt ovat kartuttaneet katalogejaan perifeerisellä ja autenttisilla periodisoittimilla musisoivien kamariorkestereiden ohjelmistoon sävelletyllä klassismin aikakauden persoonattomalla musiikilla, Cannabichilla, Vanhallilla, Gyrowetzilla, Eyblerillä, Abelilla ym. ja jotka harmittomana rokokooviihteenä eivät kosketa kuulijan syvempiä tuntoja, kuten mm. viime vuosisadan monien näitä edellä mainittuja ekspressiivisempiä ominaisuuksia omanneiden suomalaisten säveltäjämestareiden sävelkieleltään hienostuneempi musiikki, ja joista erästä suomalaisen Fordellin säveltämää sinfoniaa vain osan verran kuunneltuani koin erään englantilaisen tunnetun nykysäveltäjän teininä Sibelius-elämyksestään käyttämäänsä sanallista ilmaisua vastaavan kokemuksen, "fyysisen katharsiksen", joka siitä huolimatta että voi tietysti tarkoittaa mitä tahansa erilaisia fyysisiä tai psykofyysisiä reaktioita, joita on sanallisesti eksaktimmin mahdotonta kuvaillakaan, mutta kuvaa kokemustani kuitenkin pääpiirteittäin erinomaisesti, vaikkakin se eroaa ainakin minulla täysin perustavanlaatuisesti Mozartin ja Beethovenin aikaansaamasta valtavasta psyykkisfyysisestä katharsiksesta, josta tosin minulla on vierähtänyt jo paljon aikaa ja jossa älyn tietotapa tahtomisesta suhteineen oli puhdas ja keho itse täysin levollisessa tilassa, vaikka olikin kokemuksena emotionaalisesti uskomattoman voimakas, mutta minusta eilen todella tuntui tuon Fordellin sinfonian kuuntelussa koko kehon lihasjännityksessä pitäneen hektisen ja äärimmäisen intensiivisen kuuntelusession jälkeen siltä, kuin olisin käynyt saunassa tai pikemminkin tehnyt vähintäänkin jonkinlaisen raskaamman puoleisen lihasharjoituksen kyykkyineen ja käsiliikkeineen reisilihasten hapokkuudesta ja rintalihasten pullistumisesta päätellen ja olin henkisesti sekä virkistynyt, että fyysisesti lihaksistoltani miellyttävästä rasituksesta ja hapoista huolimatta kuin jossakin treenissä kaikkeni antanut sinfonian musiikin soinnullisen jännityksen provosoitua muiden musiikillisten parametrien ohella kehollisen jännityksen, mutta siitä huolimatta en tuntenut väsymystä lainkaan, vaan olin kuuntelusession jälkeen aivan kuin jossakin ekstaasissa ilmaa voimakkaasti keuhkoihin sisään ja keuhkoista ulos hengittäen, puhkuen ja puhisten ja täynnä fyysistä tarmoa ja energisyyttä, jonka kaltaista vaikutusta ei sitä vastoin kuuntelusessiona syvemmästä luonteestaan huolimatta meditatiivinen kuuntelumetodi tarjoa kehon levollisuudesta johtuen musiikillisessa reseptiossa, jossa lihaksistoa ei jännitetä eikä musiikista haltioiduta ulkoisesti, vaan sen vaikutusmekanismi perustuu täysin sisäiselle lumon tunteelle ja tuntemuksille, mutta itselläni fyysisen katharsiksen kokemuksessa musiikki myös tuottaa vertikaalisessa pystysuunnassa ja kohtisuoraan ylöspäin kohti korkeuksia tavoittelevan ja kohottautumiseen pyrkivän ja rentona tuolilla istuvasta tai seisovasta positiosta ylös ponnistavan nousevan liikkeen, jossa sekä vatsan, että selän lihakset mm. jalkojen ohella jännittyvät musiikin hehkuvan emotionaalisen voiman stimuloimana, ja josta myös joskus aikoinaan musiikin intohimoisen kiihkeyden aikaan saamana varpaille 36 minuutin ajan kohottauduttuani koin suurimman fyysisen katharsiksen ja tahdon tajunnasta tungetuksi tulemisen kokemuksen Tuukkasesta kuin aiemmin milloinkaan ennen tuon lihasjännityksen aikaansaamasta, mutta sävelteoksen hektistä psyykkistä pakahduttavuutta ajatellen täysin epäoleellisesta ja urheasti kestetystä fyysisestä rasituksesta huolimatta, ja historiallisena kuriositeettina voidaan mainita tähän musiikin tuottamaan jännitykseen viitaten että kriitikkona toiminut säveltäjä Leevi Madetojakin selosti kuunnelleensa Melartinin herooista F duuri sinfoniaa kehollisesti jännittyneenä.