Fingrid katkaisee Venäjälle menevän valokuituyhteyden

Nyt on Venäjällä pimmeetä ku valokuitu sammuu.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid katkaisee Venäjälle kulkevan valokuituyhteyden, kertoo venäläislehti Kommersant. Lehden mukaan yhteys katkeaa vuodenvaihteessa.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat, joka on saanut tiedolle vahvistuksen Fingridin viestinnästä.

HS:n mukaan valokuitukaapeli on kulkenut Suomen ja Venäjän välillä pylväissä, joita pitkin kulki aikaisemmin myös sähköä. Sähkön vienti maiden välillä lopetettiin vuonna 2022 sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaan.

Fingrid kertoo lehdelle, että valokuitukaapelia käyttävän teleoperaattorin vuokrasopimus päättyy eikä Fingrid aio uusia sitä.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) on jakanut Kommersantin uutisen viestipalvelu X:ssä, missä hän iloitsee yhteyden katkeamisesta. ”Hyvä! Oikein!”, Heinonen sanoo.
15108
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jo oli aikakin ... .

2Äänestä

On tää jännä juttu, kun Suomi pitää kiinni sovituista sellaisen kanssa, joka pelaa ihan omaa peliä kaikessa. Kalliiksi on tullut busineksen teko Venäjälle kaikilla Suomalaisilla yrityksillä. Tuskin saavat rahojaan koskaan takas. Tämä olisi pitänyt pistää poikki jo 4,5 vuotta sitten.

1Äänestä
  • Suomalaiset ovatkin täysiä tolloja. Poislukien SDP, vihreet ja muut vassut. Eikä KOK saa sen parempia arvosanoja.

    Äänestä

Sanotaanko....että se on miehen teko. Ja oikea sellainen. 👏👏👏

Äänestä

venäjä on katkera huijari koko maa, kun nyt rupeaa kaikki näitten huijaus-aikeet paistamaan läpi nyky medioissa

Äänestä

Saapa nähdä kuinka kaapelit merenpohjassa kestävät elämän kovuutta?

Äänestä

Aivan oikin katkaista valokuitu yhteyden. Onhan Venäjäkin katkonut merikaapeleita joten kikki yhteydet Venäjään lopettaa kun on niin epäystävällinen naapuri maa.

1Äänestä
  • Ei taida Venäjälle olla tarvetta Suomen kautta kulkevalle tiedonsiirtokaapelille, jää suomalaiselta osapuolelta vuokatulot saamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei taida Venäjälle olla tarvetta Suomen kautta kulkevalle tiedonsiirtokaapelille, jää suomalaiselta osapuolelta vuokatulot saamatta.

    Verirahat saa jäädäkin itään.

    Äänestä

Kommersantin mukaan yhteyden katkeaminen vähentää Venäjältä muualle Eurooppaan kulkevia tietoliikenneyhteyksiä. Venäläiset operaattorit neuvottelevat parhaillaan korvaavista ratkaisuista.

Venäjältä kulkee tietoliikenneyhteyksiä Eurooppaan myös muun muassa Baltian maiden ja Valko-Venäjän kautta sekä Itämeren merenalaisia kaapeleita pitkin, Kommersant kirjoittaa.

Äänestä
  • Kuinka venäläiset sitten trollaavat ilman yhteyksiä? Hälytystila Pietarissa.

    Äänestä

valokuitukaapelia käyttävän teleoperaattorin vuokrasopimus päättyy eikä Fingrid aio uusia sitä.

Asia on hyvin yksinkertainen. Kaapelille ei ole käyttöä enää.

1Äänestä
  • Venäjällä on oma internet, se ei ole enää riippuvainen maaimanlaajuisesta netistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Venäjällä on oma internet, se ei ole enää riippuvainen maaimanlaajuisesta netistä.

    HAHAHAHAHAHAHAHHAH!.

    Stnan TURAKKI!.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    HAHAHAHAHAHAHAHHAH!.

    Stnan TURAKKI!.

    Teitkö housuusi kun noin epätoivoisesti naurattaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on Venäjällä pimmeetä ku valokuitu sammuu.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid katkaisee Venäjälle kulkevan valokuituyhteyden, kertoo venäläislehti Kommersant. Lehden mukaan yhteys katkeaa vuodenvaihteessa.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat, joka on saanut tiedolle vahvistuksen Fingridin viestinnästä.

HS:n mukaan valokuitukaapeli on kulkenut Suomen ja Venäjän välillä pylväissä, joita pitkin kulki aikaisemmin myös sähköä. Sähkön vienti maiden välillä lopetettiin vuonna 2022 sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaan.

Fingrid kertoo lehdelle, että valokuitukaapelia käyttävän teleoperaattorin vuokrasopimus päättyy eikä Fingrid aio uusia sitä.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok) on jakanut Kommersantin uutisen viestipalvelu X:ssä, missä hän iloitsee yhteyden katkeamisesta. ”Hyvä! Oikein!”, Heinonen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu