Iltapalaksesi ja mitä miettinyt että tekisit ehkä aamupalaksesi
Mitä teet tai teit
Anonyymi-ap
2499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Taidan paistella pari kananmunaa ja avata purkin tonnikalaa, ruisleipää höysteeksi, nam.
Suolaa tarttee tai alkaa tutisee koko kroppa.
Paistettuihin munien päälle voi laittaa vähän suolaa samoin tonnikalan päälle niin tulee makua ja saa suolaa
Jep, niin teen. Nyt tuli jo kuola suupieleen. 🤤
Ihan hyvä iltapala ja muista syödä riittävästi eli nauti
Ei tonnikalan päälle suolaa laiteta 😆
Kyllä laitetaan
Suola tuo makua ja elimistö tarvii suolaa
Iltapalana tänään voisi olla vaikka kreikkalaista jugurttia banaanin ja myslin kera 🤔 En ole vielä päättänyt.
Aamupalaksi taidan tehdä huomenna kasviksilla täytetyn croissantin ja vihersmoothien. Niillä jaksaa pitkään 💪
Aletheias
Makunsa kullakin mutta ei pahalla mutta ilta ja aamupalasi ei kovin herkulliselta kuulosta
😄 No onhan nuo nyt herkullisia. Kannattaa kokeilla ennen kuin tuomitsee.
Aletheias
No jos minä saisin päättää niin ehkä kalinka tai raparperihillo jugurttia ja illalla teetä ja aamulla kahvia ja voileipiä jossa esim kinkkua juustoo ja tomaattia tai kurkkua tai vastaavaa
Kyllä voileivät on ihan ok. Kalinka-jugurteista en niin välitä. Pidän joko kreikkalaisesta tai luonnonjugurtista. Ne saa maustaa haluamallaan tavalla.
Aletheias
No saat jugurttia josta pidät mut vihersmootit ja myslit pois ja tilalle voileipiä tai hot dogeja
Vihersmoothie on ihan parasta! En todellakaan pidä sitä pois.
Aletheias
No miksi et voi syödä kuten muutkin no entä jääkö smoothiet jos tilalle joku viineri rinkelimunkki
Ketkä muut? Eikö aika monen ruokavalioon kuulu vihersmoothie?
Siinä voi olla esim kurkkua, pinaattia, avokadoa, omenaa, päärynää ja minttua. Ihanan raikasta 🤗
Aletheias
No en ole maistanut mutta kyllä suurin osa ihmisistä syö voileipiä
Voi syödä sekä voileipiä että vihersmoothieta. Suosittelen kokeilemaan. Blenderillä vaan kaikki sekaisin 🥒🍏🍐🥑🥬
Aletheias
Lauvantaimakkaratanko ja ranskanleipä.
🤤
Alas menisi
En syö iltapalaa, vaan kohta päivällisen.
Aamupalani on kahvia, kuten aina. Lounast en ole vielä pohtinut.
En tarvitse enää iltapalaa. Syön vain 2 - 3 kertaa päivässä. Olo on virkeä ja vaatteet löystyvät. 👍
Saatan nauttia 400 mg kalsiumia tabletin muodossa, jos muistan.
🦄