Leivän päälle levitettä

Heipsan!

Minkälaista levitettä kannattaa käyttää leivän päällä? Ei saa olla rasvaista. Olen aloittamassa elämäntapamuutosta ruokien suhteen ja olen aina tottunut käyttämään jonkinnäköistä levitettä leivän päälle, joten mitä suosittelette?
5671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meikäläinen korvaa usein rasvalevitteet vähärasvaisella sulatejuustolla. Käypi mainiosti ja antaa lisäksi oivalla tavalla tarpeellista proteiinia.

Äänestä

Vaikka laihdutat, tarvitset myös rasvaa. Eli jos muuten sitä välttelet niin syö edes leivän päällä muutama teelusikallinen margariinia per päivä. Ei se laihdutus siihen kaadu. Jos et saa lainkaan rasvaa, niin kroppasi pitää niistä jo olemassaolevista varastoista kiinni kynsin hampain. Ja esim. ihosi ja hiuksesi kärsivät jos et rasvaa syö.

Mutta jos saat tarvitsemasi rasvan muussa muodossa, niin leivän päällä hyviä ovat juuri rasvaton sulatejuusto ja kevyet tuorejuustot. Joskus kokeilin Beletteä, mutta en oikein pitänyt mausta.

Äänestä

vaikkakin on vain 28%:sta

Äänestä

Jos aloitat elämäntapamuutoksen, niin jätä se leipä pois, niin et tarvitse levitettäkään. Jos tarkoitus on laihduttaa, niin et tarvitse leipää ja jauhoja yleensä. Levitteissä on se ongelma, että ne on tehty teollisesti kovetetuista kasvisrasvoista, jotka ovat epäterveellisiä.

Äänestä

Aamulla pistää leivän päälle tavallista rasvaa, josta saa päivittäisen rasva-annoksen ja sitten, jos myöhemmin päivällä syö leipää niin käyttää silloin vaikka vähärasvaista sulatejuustoa. Itse teen näin ja hyväksi olen todennut. Rasvaa ei kannata jättää kokonaan pois. Sekin pitää muistaa, ettei leipää saisi syödä liikaa...vaikka se onkin niin hyvää, varsinkin iltaisin;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Heipsan!

Minkälaista levitettä kannattaa käyttää leivän päällä? Ei saa olla rasvaista. Olen aloittamassa elämäntapamuutosta ruokien suhteen ja olen aina tottunut käyttämään jonkinnäköistä levitettä leivän päälle, joten mitä suosittelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu