Oikea mies

On pitkä, leveäharteinen, vahvarakenteinen, kulmikkaat kasvot, voimakas leuka, paksut hiukset, syvä ääni, isot kädet, leveä selkä ja hyvä ryhti. Pitää itsensä kunnossa, on fyysisesti vahva ja osaa korjata, rakentaa ja kantaa. Luonteeltaan rauhallinen, päättäväinen ja suojeleva. Kiinnostuu autoista, työkaluista, urheilusta, luonnosta ja tekniikasta. Pitää sanansa, ottaa vastuuta ja kantaa huolta läheisistään valittamatta. Arvostaa itseään, eikä hae jatkuvaa hyväksyntää muilta.

Tuollaisella miehellä on miesten kaikki huonot puolet kerrottuna kahdella. Hän on itsepäinen, välillä jääräpäinen ja uppoutuu omiin projekteihinsa niin, että muu maailma unohtuu. Jokainen päivä hänen kanssaan tuo mukanaan jotain korjattavaa, ratkaistavaa tai uutta haastetta. Mutta se on sen arvoista, koska tuo mies on niin käsittämättömän vaikuttava. Siinä on mieheys tiivistettynä yhdeksi leveäharteiseksi paketiksi. Se mies on kaikkien niiden mukana tulevien haasteiden arvoinen. Koska se on oikea mies.

Nainen on valmis tekemään mitä tahansa tuollaisen miehen eteen.
53212
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Ja tämähän ei siis lainkaan parodioi oikea nainen -ketjua 🤭

Äänestä
  • No eipä vissiin molempien nollaketjujen kirjoittaja, eli gubbe

    Äänestä

Oikea mies on pitkä ja raamikas.

1Äänestä

Millainen on väärä mies?

1Äänestä
  • Sellainen kuin väärä raha, ei toimi kyseisillä markkinoilla.

    1Äänestä

  • Herra taivaan älä saata minua kiusaukseen vastata mitään tähän amen

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Sellainen kuin väärä raha, ei toimi kyseisillä markkinoilla.

    Väärä raha toimii jos rahan vastaanottaja on tarpeeksi tyhmä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Väärä raha toimii jos rahan vastaanottaja on tarpeeksi tyhmä.

    Nojoo olet oikeassa. 😆👍

    1Äänestä

Heh, jääräpäisyys väärässä kohtaa on vain tyhmyyttä, ei muuta. Mutta hyvin sä stereotypian tunnet.

1Äänestä
  • Ha se kohta? Kun asiat ei tule ratkaistuksi vaan menee enemmän vaan solmuun.

    Äänestä

joikea miea jok tappaa toisia eli poliisien ylikomisariota, päivätyhöänäkin

Äänestä
  • Mites gubbe laamannit, tuomarit, syyttäjät sun muut, kaikki veks, very good? On vihje tollon toi lauluista btw. -sleuth

    Äänestä

poliisi on aina pedofiili..

jotain hammasjuttujakin ikävä jotain juttuja yrittäöen auttaa.

Äänestä
  • Sä oot humalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sä oot humalassa.

    Mitä sinä taas guben sekavasta provoilusta niin muka vaivaa näet? Ole vaikka kuinka sininen sielustasi tai muuten

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mitä sinä taas guben sekavasta provoilusta niin muka vaivaa näet? Ole vaikka kuinka sininen sielustasi tai muuten

    Jatkan - netissä voi olla negatiivisia tekstejä myös viranomaisista ja se voi jatkua sinällään ns. Voi juku.- TT

    Äänestä

Oikealla miehellä on p*pp eli!

Äänestä
  • Eli jos sen menettää tapaturmaisesti tai syövälle tms. Lakkaa olemasta oikea mies? Käsittääkseni kromosomit on mikä määrittää oikean miehen. Ei vehkeet.

    Vaikka niitten perusteella moni luulee olevansa mies, kromosomit voi olla naisen.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Eli jos sen menettää tapaturmaisesti tai syövälle tms. Lakkaa olemasta oikea mies? Käsittääkseni kromosomit on mikä määrittää oikean miehen. Ei vehkeet.

    Vaikka niitten perusteella moni luulee olevansa mies, kromosomit voi olla naisen.

    Se taisi olla de la Chapellen oireyhtymä. Eikä moni tätä oireyhtymää tiedä omaavansa. Kun on se pippeli. Monille se riittää rakentamaan egonkin.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Se taisi olla de la Chapellen oireyhtymä. Eikä moni tätä oireyhtymää tiedä omaavansa. Kun on se pippeli. Monille se riittää rakentamaan egonkin.

    Matalat testotasot ja tahaton lapsettomuus voi johtaa jäljille ja löytyy tuo ominaisuus. Mutta moni lapseton mies kuolee "miehenä" ikinä tietämättään, että olikin oikeasti nainen. Täälläkin voi näitä olla.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Matalat testotasot ja tahaton lapsettomuus voi johtaa jäljille ja löytyy tuo ominaisuus. Mutta moni lapseton mies kuolee "miehenä" ikinä tietämättään, että olikin oikeasti nainen. Täälläkin voi näitä olla.

    Joskus huvittanut ajatus, että mies naisen kromosomeilla haukkuu naisia ja nainen miehen kromosomeilla on yksi kohteista. Mikä vitun paradoksi. 🤣

    1Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Eli jos sen menettää tapaturmaisesti tai syövälle tms. Lakkaa olemasta oikea mies? Käsittääkseni kromosomit on mikä määrittää oikean miehen. Ei vehkeet.

    Vaikka niitten perusteella moni luulee olevansa mies, kromosomit voi olla naisen.

    Älä oo tosikko 😁

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Älä oo tosikko 😁

    Mun kommentti oli vastaus tuohon aloituksen vaatimuslistaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Älä oo tosikko 😁

    No yritän olla olematta. Aina se ei onnistu, pahoittelut siitä. 🤗

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mun kommentti oli vastaus tuohon aloituksen vaatimuslistaan.

    Juu, mä en taas kyennyt itselleni mitään. Mutta ennen kun voi sania ilevansa mies, oikea mies pitäisi tietää kromosominsa, ei riitä pippeli ja miehinen ulkonäkö.

    Tätä ihan kaikki ei ymmärrä tai edes tiedä.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Juu, mä en taas kyennyt itselleni mitään. Mutta ennen kun voi sania ilevansa mies, oikea mies pitäisi tietää kromosominsa, ei riitä pippeli ja miehinen ulkonäkö.

    Tätä ihan kaikki ei ymmärrä tai edes tiedä.

    Mä tiedän omaavani naisen kromosomit, ne on lapsettomuuden takia joskus tutkittu. Kuten mieshormoonipitoisuudetkin.

    Ne androgeenit mulla paukkuu jostain syystä epänaisen lukemissa. Siis kun määritellään se määrä mikä olisi suotavaa naisella olla, jotta naisena toimii.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Mä tiedän omaavani naisen kromosomit, ne on lapsettomuuden takia joskus tutkittu. Kuten mieshormoonipitoisuudetkin.

    Ne androgeenit mulla paukkuu jostain syystä epänaisen lukemissa. Siis kun määritellään se määrä mikä olisi suotavaa naisella olla, jotta naisena toimii.

    Isimiehet voi olla ihan rennosti. Ovat oikeita miehiä kromosomeiltaan. Lapsrttomien miesten pitäisi tutkituttaa kromosominsa ennen kun voi huudella olevansa oikeita miehiä.

    Voi hyvin olla, että lapseton miehuudellaan pätevä miesälyn suuri kannattaja ja sovinisti onkin oikeasti nainen, kromosomeiltaan.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Voi hyvin olla, että lapseton miehuudellaan pätevä miesälyn suuri kannattaja ja sovinisti onkin oikeasti nainen, kromosomeiltaan.

    Mikäpä olisi nolompaa.. 🤣

    Äänestä

  • HEI! tuossa ei kuvailtu millään tavoin "sen" kokoa, eikä miehen pituutta. Tuo aloitus on HUIJAUSTA JA VALEHTELUA!

    1Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Matalat testotasot ja tahaton lapsettomuus voi johtaa jäljille ja löytyy tuo ominaisuus. Mutta moni lapseton mies kuolee "miehenä" ikinä tietämättään, että olikin oikeasti nainen. Täälläkin voi näitä olla.

    Sinulla on asiat paremmin kun sentään tiedät olevasi mies.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Joskus huvittanut ajatus, että mies naisen kromosomeilla haukkuu naisia ja nainen miehen kromosomeilla on yksi kohteista. Mikä vitun paradoksi. 🤣

    Voi helkatti.

    Muutin toiseen läänin, enkä ymmärrä paikallisten käytöstä
    paikoin ollenkaan. Nää on niin outoja.

    Vastaan on tullut liian usein nainen joka käyttäytyy kuin teinipoika.
    Ne ilmaisee vihaa tai ”pokailee”!!!
    Mietin, asuuko tuon ”naisen” sisällä mies (?).
    Erikoinen ajatus, mutta käytös, hyökkäävyys, energia…macho, pokaa saatana ja suuttuu kun peräännyn.

    Olin ”ilkeä” ja ajattelin, että ”SE VARMAANKIN PERIYTYY TÄLLÄ ALUEELLA”.
    Väkivalta periytyy, käytös periytyy, mutta se hämmennys kun toinen
    ilmaisee olemustaan kahdella eri sukupuolella yhtäaikaa.
    Tuijotan ja mietin, että outo teoria saattaa olla tavalla tai toisella jopa totta.

    SAATTAA JOPA OLLA TOTTA. Kiitos, Tökstöksnöö.

    Nyt mä tarviin kahvia.

    2Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Voi hyvin olla, että lapseton miehuudellaan pätevä miesälyn suuri kannattaja ja sovinisti onkin oikeasti nainen, kromosomeiltaan.

    Arvio saattaa osua aika lähelle totuutta, osa täällä kuultua ja nähty tukee tätä huomiota 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sinulla on asiat paremmin kun sentään tiedät olevasi mies.

    Tiedän olevani nainen. Ja siitähän se hauskuus tuleekin, kun voisin olla yhtä hyvin mieskin. Jos vaan kromosomitkin olis, biologisesti. Ihan kaikki ihmispersoonat ei kykene olemaan kumpi vaan, pitää olla jompi kumpi.

    Huojentava tieto on, että sopeudun paremmin kumpaankin sukupuoleen, kun ne joille sukupuoli on ongelma tai sen muuttuminen.

    Äänestä

  • Ex-Lukka kirjoitti:

    Arvio saattaa osua aika lähelle totuutta, osa täällä kuultua ja nähty tukee tätä huomiota 😂

    No tämä minunkin epäilyni on herättänyt. Käytös täällä. Mieskuoressa naiskateus kromosomeissa tms. jännää.

    Ja mieskuorikaan ei juipille riitä, pitäs olla vielä kuten ne halutut miehet. Melko kompleksinen tapaus. 🤣

    Äänestä

  • Ex-Lukka kirjoitti:

    Arvio saattaa osua aika lähelle totuutta, osa täällä kuultua ja nähty tukee tätä huomiota 😂

    Äläs ny.
    Kaikki tieteellisen havainnoin kriteerit täyttyvät.
    Laadullinen ja määrällinen tutkimus.
    Satunnaisotanta.
    Paljon vahvistettuja kohtaamisia.
    Havainnot ja siirä saatu teoria on vahvistettu
    Tää on vieläpä pitkittäistutkimus.

    Löysin aihesta tutkimuksia ja ihan selkeän videon.

    (Pakkaan tavaroita, ja halua pois täällä)

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Tiedän olevani nainen. Ja siitähän se hauskuus tuleekin, kun voisin olla yhtä hyvin mieskin. Jos vaan kromosomitkin olis, biologisesti. Ihan kaikki ihmispersoonat ei kykene olemaan kumpi vaan, pitää olla jompi kumpi.

    Huojentava tieto on, että sopeudun paremmin kumpaankin sukupuoleen, kun ne joille sukupuoli on ongelma tai sen muuttuminen.

    Evoluution kannalta olen sopeutuvampi ja näin ollen jatkossa. 😜

    1Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Evoluution kannalta olen sopeutuvampi ja näin ollen jatkossa. 😜

    Evoluution huippu, miesnainen. Tulevaisuudessa on vain yksi sukupuoli.

    2Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Evoluution huippu, miesnainen. Tulevaisuudessa on vain yksi sukupuoli.

    Periaatteessa on nyt jo. Ihmisiä vaan sekottaa kaikki osatekijät, millä olla jotain tiettyä. Kauhea tarve rajata oma tarvitsevaisuuttaan muottiin xy ja xx.

    Äänestä

  • Tökstöksnöö kirjoitti:

    Mä tiedän omaavani naisen kromosomit, ne on lapsettomuuden takia joskus tutkittu. Kuten mieshormoonipitoisuudetkin.

    Ne androgeenit mulla paukkuu jostain syystä epänaisen lukemissa. Siis kun määritellään se määrä mikä olisi suotavaa naisella olla, jotta naisena toimii.

    Jos sinulla sattuisi olemaan italialaisia esivanhemmissasi, niin tuo olisi ihan normaalia.
    (niillä on siellä juuri siksi omat rajat)

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Äläs ny.
    Kaikki tieteellisen havainnoin kriteerit täyttyvät.
    Laadullinen ja määrällinen tutkimus.
    Satunnaisotanta.
    Paljon vahvistettuja kohtaamisia.
    Havainnot ja siirä saatu teoria on vahvistettu
    Tää on vieläpä pitkittäistutkimus.

    Löysin aihesta tutkimuksia ja ihan selkeän videon.

    (Pakkaan tavaroita, ja halua pois täällä)

    Mulla ei ole käytössä kuin nämä poikkitieteelliset omat metodit, kuulo yms muut havaintolaitteet tukemassa ajatusyksikön vahvistamattoman satunnaissonnan seulontaa 😂🙃

    Äänestä

Hän hiihti Kaukopartioon

Äänestä
  • Ihanko tosi takatukka

    Äänestä

Petsamoon

Äänestä

En ole koskaan pitänyt ylitreenatusta mieskropasta, kuten Arnold.
Jotenkin anatomian kirjasta lihaksi tullut kroppa.
En tykkää.
Vilma

2Äänestä

rahaton miea... ja edeamewenytkin kuin joku Arnold.

Äänestä

Meinasin jo että nyt joku kuvailee minua tuossa, mutta putosin pois heti kun alkoi kuvailemaan luonnetta....

mies

1Äänestä

"Nainen on valmis tekemään mitä tahansa tuollaisen miehen eteen."

Tuohon en usko hetkeäkään. Arvaan kyllä hyvin sen mitä se nainen on valmis tekemään tuon miehen edessä, mutta ei kyllä "mitä tahansa".

1Äänestä

oon kyllä oikein hyvä ja raamikas mies 🥰

1Äänestä
  • 🥰

    Äänestä

Onko toi johdoton?
Jatkojohdolla?
Silikonipäällysteinen,
kiinalaisten luoma vakoilurobotti.

Sen huomaa sitten kun hyttysen pisto ei aiheuta reaktiota.

Äänestä

NUKKIUB ÖUTISWI MAKSAA VELKANSA ELI NOIN 6 MILJOONAA EUROA KÄTEISENÄ KOUEAAN

Äänestä

Boss man 🥰

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On pitkä, leveäharteinen, vahvarakenteinen, kulmikkaat kasvot, voimakas leuka, paksut hiukset, syvä ääni, isot kädet, leveä selkä ja hyvä ryhti. Pitää itsensä kunnossa, on fyysisesti vahva ja osaa korjata, rakentaa ja kantaa. Luonteeltaan rauhallinen, päättäväinen ja suojeleva. Kiinnostuu autoista, työkaluista, urheilusta, luonnosta ja tekniikasta. Pitää sanansa, ottaa vastuuta ja kantaa huolta läheisistään valittamatta. Arvostaa itseään, eikä hae jatkuvaa hyväksyntää muilta.

Tuollaisella miehellä on miesten kaikki huonot puolet kerrottuna kahdella. Hän on itsepäinen, välillä jääräpäinen ja uppoutuu omiin projekteihinsa niin, että muu maailma unohtuu. Jokainen päivä hänen kanssaan tuo mukanaan jotain korjattavaa, ratkaistavaa tai uutta haastetta. Mutta se on sen arvoista, koska tuo mies on niin käsittämättömän vaikuttava. Siinä on mieheys tiivistettynä yhdeksi leveäharteiseksi paketiksi. Se mies on kaikkien niiden mukana tulevien haasteiden arvoinen. Koska se on oikea mies.

Nainen on valmis tekemään mitä tahansa tuollaisen miehen eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu