Venäjän solttuja tulee kaatumaan elokuussa ainakin

45 000 kappaletta.....tuota on jo vaikea korvata, alkaa juopot vanhat kurpat loppumaan venäjältä....on aika laittaa oligarkkien lapset rintamalle...
7<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sodat ovat muuttuneet, aikaisemmissa sodissa tappioita tuli kaikille osapuolille. Nyt Ukrainassa vain toiselle.

Äänestä

Ihmetyttää muutenkin kun nuo sotilaat sekä Ukrainassa että Venäjällä ovatkin tuommoisia 40- 50-vuotiaita äijiä.

Ennen vanhaan 20-kymppiset jätkät ryynäsi rintamalla.

Minullekin sanottiin Suomen armeijassa että yli 25-vuotiaan taisteluarvo on nolla.

Äänestä
  • Joo, siihen aikaan taktiikkana oli vielä tuli ja liike. Sen todistaa sankarihautausmailla olevien kaatuneiden syntymävuodet, suurin osa nuoria poikia. Nyt rintamalla kaikki näkyy kuin shakkilaudalla. Vanhaa taktiikkaa ei voi käyttää.

    Äänestä


Päänatsi Putinin mukaan nuo raadot haluavat raadoiksi Ukrainan maaperään, haluavat kokea olevansa jotain, arvostettuja. Putinin mukaan isoin ongelma syntyy kun sota,,, siis erikoinen operaatio,,, joskus loppuu ja vahingossa henkiin jääneet palaavat kotikonnuilleen; "kuka heitä siellä arvostaa ja kokevatko olevansa tarpeellisia?" Putlerilla on ongelmansa.

Äänestä

AI-yhteenveto Venäjän joukot kärsivät heinäkuussa 2026 ennätykselliset kuukausittaiset miehistötappiot, kun Ukraina raportoi Venäjän menettäneen kuukauden aikana yhteensä 42 860 sotilasta (kaatuneina ja haavoittuneina).Venäjän tappiot heinäkuussa 2026Kuukausiennätys: Ukrainan yleisesikunnan mukaan 42 860 miehen kokonaistappiot ovat sodan tähän mennessä korkeimmat kuukausilukemat.Kasvun suunta: Tappiot ovat kasvaneet tasaisesti vuoden 2026 alusta lähtien (esimerkiksi helmikuussa luku oli 26 090).Kokonaismäärä arvioissa: Presidentti Volodymyr Zelenskyi arvioi heinäkuun lopussa Venäjän kärsineen lähes 700 000 kaatunutta ja yhteensä noin 1,6 miljoonan miehen kokonaistappiot (kaatuneet ja haavoittuneet) sodan alusta lähtien.TilannekatsausEteneminen: Sotatieteellisten arvioiden (kuten ISW) mukaan Venäjän joukot eivät ole pystyneet kiihdyttämään etenemistään merkittävästi, vaikka tappiot suhteessa vallattuun pinta-alaan ovat olleet poikkeuksellisen suuria.Tarkat luvut: Virallisia ja puolueettomia erillisvahvistuksia sodan osapuolten ilmoittamille tarkoille tappioluvuille on vaikea saada, sillä sekä Venäjä että Ukraina pitävät omat tappionsa pääosin salassa.

Äänestä

Blizkrieg, zum teufel!

t. A. Hitler

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

45 000 kappaletta.....tuota on jo vaikea korvata, alkaa juopot vanhat kurpat loppumaan venäjältä....on aika laittaa oligarkkien lapset rintamalle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu