Sukupolvien tietoero

Yleinen kulttuuri lapsuudessani, osin vielä nuoruudessani, oli TARKOITUKSELLISTA tiedon pimittämistä. Uskottiin lujasti, että tietyt asiat olivat lapsille ja nuorille niin vahingollisia, että oli tarkoin estettävä nuorille sopimattoman tiedon saanti.

Nykyiset polvet eivät lainkaan tiedä, minkälaisessa maailmassa elimme me 40-luvulla ja aikaisemmin syntyneet. Vallitsi ankara sensuuri ja itsesensuuri. Radio oli tarkoin yhteiskunnan valvonnassa. Oli vain Ylen ja vain yksi kanava. Televisiota ei vielä ollut, saati nettiä.

Elokuvasensuuri oli niin ankara, että alastomuutta tai yhdyntää ei missään tapauksessa voinut esittää. Sen jo kotimaiset tuottajat tiesivät, eivätkä sellaista kuvanneetkaan. Ulkomaisista filmeistä sensuuri leikkasi sellaiset kohtaukset pois. Jos leikkauksia tuli runsaasti, koko filmi kiellettiin.

Missään ei ollut saatavilla valokuvaa kummankaan sukupuolen sukupuolielimisistä. Kirjastot saattoivat tarjota tietoa ilman kuvia, mutta sinne ei alaikäisilla ollut pääsyä. Piti tyytyä lastenosastoon, joka oli kemiallisen puhdas kaikesta seksistä.

Vaikka uteliaisuus vaivasi, ei ollut pienintäkään mahdollisuutta tyydyttää tiedonjanoa, paistsi niillä onnellisilla lapsilla ja nuorilla, jotka pääasiassa maaseudulla esittelivät vastakkaiselle sukupuolelle anatomian salaisuuksia. Muuta tietoa eivät hekään voineet saada.

Eikä olisi tullut kuuloonkaan, että seksiasioita olisi opetettu koulussa, niin kuin nykyisin tehdään, tai että niistä olisi ollut saatavilla tietoa ja kuvia liki kaikkialla. Nuoremmat polvet ei pysty kuvittelemaan, missä pussissa olimme.

Ei niin, ettemme olisi olleet kiinnostuneita seksistä, mutta koska saimme tietoa vain ikätovereilta, se oli melkein aina väärää tietoa, jota sitten vasta aikuisena opeteltiin oikeasti, mutta monilta oppimisaika oli jo ohi. Seuraukset olivat kammottavat.

81

399

3Äänestä

    Vastaukset 81

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      No tuo selittääkin aika paljon kyllä.

      • Sanallisen ja kuvallisen tiedon pimittäminen otti vielä enämpi aivoon, kun seksi oli jo sen verra vapautunut, että eräät sisaret saattoivat lehtien yleisönosastoissa moittia miehiä siitä, etteivät edes ole oppineet, että naisen herkin kohta on klitoris.

        Kuinka olisivat voineet tietää, kun kaikki oli ollut pimitettynä, ja miestä, joka vähänkin rohkeni kysyä jotakin seksistä, pidettiin iljettävänä pornoilijana ja sairaana pervona.

        Arvaapa, keljuttivatko tällaiset kirjoitukset? Eivät keljuttaneet vähän, vaan keljuttivat paljon.

      • Anonyymi00005
        rennosti.m kirjoitti:

        Sanallisen ja kuvallisen tiedon pimittäminen otti vielä enämpi aivoon, kun seksi oli jo sen verra vapautunut, että eräät sisaret saattoivat lehtien yleisönosastoissa moittia miehiä siitä, etteivät edes ole oppineet, että naisen herkin kohta on klitoris.

        Kuinka olisivat voineet tietää, kun kaikki oli ollut pimitettynä, ja miestä, joka vähänkin rohkeni kysyä jotakin seksistä, pidettiin iljettävänä pornoilijana ja sairaana pervona.

        Arvaapa, keljuttivatko tällaiset kirjoitukset? Eivät keljuttaneet vähän, vaan keljuttivat paljon.

        Asia käy aina vaan selvemmäksi, kaikki alkaa nyt olemaan selvää.

    • Anonyymi00002

      Tiedonpuute korvattiin pakkoliitoilla.
      Susipari ( avoliitto) oli häpeällistä.

      Tässä ajassa ei uskois,
      miten nopeasti asiat ovat muuttuneet.

    • Anonyymi00003

      Tähän voi hyvin lisätä
      saksalaisen outouden, nimittäin
      sakut teki 1980-90 luvuilla
      järkkypornoa ja se oli aika yllättävä veto
      ajatellen mitä ne teki 40- luvulla.

      Natsismista pornoon.

      Turkkilainen sekatyömies laitettiin
      esittämään karvaista panomiestä.

      Filmit myytiin ennen VHS aikaa nauhoina ja
      niitä katseltiin kotona projektorilla
      valkokankaalta. Miten hitossa ne levis Suomeen?

      Kaveri löysi niitä samoja
      2000 luvun vaihteessa netistä.

      Sama turkkilainen karvanen sekatyömies.

      Olikohan se saksalainen seksifantasia?

      • Oudompaa on, että joskus 70-luvulla israelilaiset tekivät SM-pornosarjakuvia, joissa oli natseja ja juutalaisia.
        (roolitus perinteinen)
        ((minua pyydettiin etsimään niitä netistä, mutten suostunut))

      • Anonyymi00006
        buddy-love kirjoitti:

        Oudompaa on, että joskus 70-luvulla israelilaiset tekivät SM-pornosarjakuvia, joissa oli natseja ja juutalaisia.
        (roolitus perinteinen)
        ((minua pyydettiin etsimään niitä netistä, mutten suostunut))

        Israel on outoa porukkaa.

        Politiikkaa?

        Ei ole seksivalistusta.

      • Anonyymi00009
        buddy-love kirjoitti:

        Oudompaa on, että joskus 70-luvulla israelilaiset tekivät SM-pornosarjakuvia, joissa oli natseja ja juutalaisia.
        (roolitus perinteinen)
        ((minua pyydettiin etsimään niitä netistä, mutten suostunut))

        Tätä nyt ei saisi sanoa ääneen, mutta israelit on ottaneet paljon oppeja n-saksasta. En yhtään ihmettele että fantasioivat tuollaisesta.

    • Anonyymi00004

      Hetken jo luulin, että olisit kirjoittanu välillä mielenkiintoisenkin aloituksen. Seksiinhän se sitten tämäkin liittyi. Hieman pakkomielteistä. Next!

      • Kerrotko, miksi nimenomaan SEKSISTÄ kiinnostuminen on 'pakkomielteistä', mutta toisaalta ei urheilu tai penkkiurheilu, ei lukeminen, ei muodin seuraaminen pukeutumisessa ja naisten meikkaamisessa, ei istuskeleminen terassilla, ei rallin ja formuloitten seuraaminen, eikä kalastus tai marjanpoimiminen.

        Panepa kertoen, mikä asettaa seksin mielessäsi erityisasemaan.

        Voin kuitenkin kertoa, että vieläkin paljon enemmän olen kiinnostunut propagoimaan luonnontieteellistä loogis-matemaattista ja empiiristä menetelmää, mutta vastaanotto näillä palstoin on hiukan nuiva.

    • Vanhassa kommentissa, joka minuun on tehnyt kaikkein voimakkaamman vaikutuksen kaikista nettikeskusteluista, nyt jo aikuinen nainen kertoo ajasta, jolloin hän oli murrosiässä ja seksuaalisuus oli herännyt.

      Murrosikä on välivaihe kohti aikuisuutta, mutta kertomuksessa on jo sellaisia piirteitä, että aikuisuus on fiksulla tytöllä kuin myös pojilla jo selvästi voiton puolella.

      x x x x x

      Anonyymi 2020-04-27, klo 21:54:09:

      Samanlaisia kokemuksia minullakin murrosiän aikaan. Kerran uimareissulla minulla oli uudet tädin ulkomaanreissulta tuliaisina tuomat valkoiset bikinit, jotka ylpeänä laitoin ylleni ekan kerran uimaan mennessäni.

      Rannalla oli paljon tuttuja kavereita. Jo bikinini herättivät huomiota ja erityisesti vedessä ja sitten rannalla, koska ohut kangas liimaantui kiinni ihoon paljastaen ihan liikaa.

      Pojathan siitä villiintyivät ja yrittäessäni juosta parin ison kiven taakse näkösuojaan poikajoukko seurasikin perässä. Pojat piirittivät minut ja joku rohkeampi sanoi, että näytä tissit kunnolla ja pian joku näppäsi nauhat auki ja rintani paljastuivat pojille.

      On noi hiton komeat totesi joku ja joku jo niitä pusertelikin. Sitten joku ehdotti, että näytä pillu kun karvaakin jo kasvaa. Lupasin näyttää, jos he jättävät minut rauhaan ja pojat lupasivat. Niinpä vedin bikinien alaosan alas poikien tuijottaessa innokkaina.

      Vanhin tokaisi toisille jollain lailla kunnioittavaan sävyyn, että pojat nyt olette nähneet eka kerran tosi upeat tissit ja kauniin vitun. Hetken katseltuaan sain vetää pöksyosan takaisin ja sitoa yläosan paikoilleen.

      Kukaan pojista ei jälkeenpäin minua kiusannut, vaan tunsin kohtaavani heidän taholtaan jonkinlaista äänetöntä kunnioitusta. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt jollekin valittamaan ahdistelusta. Tavallaan pidin sitä ihan luonnollisena poikien mielenkiintona ja olin vähän ylpeäkin asiasta.

      Olinhan kerran koulussa nähnyt, kun pojat luokassa katselivat yhden tytön pimppiä, vetäen tämän pöksyt alas, eikä tyttö siitä pahemmin häkeltynyt, enkä häkeltynyt minäkään sen enempää.

      x x x x x

      Jo pelkästä kirjoitustyylistä näkee, että hän on selvästi poikkeuksellisen lahjakas ja kertoo murrosiästään asiallisesti. Mutta ei vain hän itse, vaan tutut pojat ovat myös selvästi jo aikuisuuden puolella. Varhemmassa vaiheessa olisivat kiusoitelleet toisiansa, mutta nyt oli toinen suhtautuminen.

      Kun tyttö huomasi, että pojat olivat kiinnostuneet tytön rinnoista ja sukupuolielimistä, hän piti sitä luonnollisena, eikä kiellettynä. Toisaalta häntä vaivasi, ettei saanut olla rauhassa.

      Pojat taas olivat jo riisuneet hänen rintansa paljaaksi, mutta eivät kiusoitelleet, kuten nuoremmilla usein on tapana, vaan kehuivat, kuinka kauniit ne ovat.

      Koska pojat vain kehuivat, hänellä ei ollut enää syytä pelätä poikia, ja kun joku pojista vielä pyysi, että näyttäisi myös vittua, hän lupasi, jos saa sitten olla rauhassa. Ja tässä se sitten on jo kypsä aikuismaisuus: Hän ITSE riisui bikinin alaosan ja näytti vittuaan.

      Seurauksena oli molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus, jossa ei ollut enää vähintäkään kiusoittelua. Todella hieno kertomus!

      Vielä pari sukupolvea sitten kulttuurissa pidettiin vitun näyttämistä luonnollisena ja tytöt ihanoituivat kun heitä ihailtiin, mutta nyt jotkut tytöt pitävät sitä pervoiluna ja kamaloittavana.

      Jotakin on mennyt pahasti pieleen, mutta tulee taas aika, jolloin tasapainoinen ja kiihkoton suhtautuminen luonnollisiin asioihin voittaa.

      • Anonyymi00016

        Olen pahoillani että vastaan tähän kommenttiin. Tämä on poikkeus, enkä aio jutella kanssasi tämän enempää.

        Ruumiillinen koskemattomuus on ehdoton periaate, eikä seksuaalista hyväksikäyttöä voi perustella informaation hankkimisella.

        Lainaamiesi katkelmien tyttöjen reaktiot eivät kerro mistään muusta kuin siitä, että he yrittävät mielessään normalisoida tapahtumia, joille he eivät voi mitään. Jokainen lapsi varmaan tekisi niin.

        Tämä ei ole seksuaalisuuden leimaamista. Tämä on naisten ja tyttöjen seksuaalisuuden suojelua. Kenenkään naisen sukuelimet eivät ole miesten yleistä omaisuutta, jota kuka tahansa voi uteliaisuudesta ja ILMAN LUPAA "vilkaista".

        Myöskään painostuksella hankittu lupa ei ole suostumuksellista.

        En vastusta seksuaalisuutta, tiedon saamista enkä paljaita sukuelimiä. Vastustan sitä, että jonkun keho nähdään jonkun toisen määräysvallan alaisena ja että hyväksikäyttöä sisältäviä tapahtumakulkuja normalisoidaan.

        🦄

      • Anonyymi00016 kirjoitti:

        Kirjoittanut nainen ei pitänyt sitä pakkottamisena, vaan 'poikien luonnollisena kiinnostuksena'.

        Identtiset poikien tekemiset toiset naiset, feministisesti orientoituvat, näkevät pakottamisena, enemmistö naisista ei.

      • Anonyymi00020

        "Kirjoittanut nainen ei pitänyt sitä pakkottamisena, vaan 'poikien luonnollisena kiinnostuksena'."

        Useat seksuaalisen hyväksikäytön uhrit eivät koe joutuneensa rikoksen uhriksi.

        Monet ovat jopa voineet haluta osallistua tapahtumaan.

        Uhrin motiiveilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista juridista merkitystä, eikä se ole tuomiota määrätessä lieventävä tekijä.

        🦄

      • Anonyymi00020 kirjoitti:

        Saat vapaasti, aivan vapaasti, pitää mielipiteesi, mutta se ei mene läpi edes tuomioistuimissa, saati naisten ylivoimaisen enemmistön mielessä.

        Sinulla on käsitys, että ITSE voit laatia säännot niin kireiksi, että ne ovat joustamattomia kuin jumalansana, mutta sinä et hallitse yleistä mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit

        On vieläpä aika, jolloin keppiyksisarvinesi, feminismi, on jo henkitoreissaan.

        TODELLINENKAAN pakottaminen menee harvoin tuomioistuimessa läpi, kuten hyvin tiedät, koska pakottaminen on harvoin näytettävissä toteen. Se on erittäin valitettavaa, mutta jos sitä ei noudatettaisi, oikeusmurhan todennäköisyys kasvaisi aivan valtavaksi.

        Näin muissakin rikoksissa, joissa päästään vain noin 10 %:n rangaitavuuteen, paitsi henkirikoksissa, joissa indisiot eivät edes riitä. Silloin näytön pitää olla niin varma, ettei jää mitään järkevää epäilyä.

      • Anonyymi00021

        "Saat vapaasti, aivan vapaasti, pitää mielipiteesi, mutta se ei mene läpi edes tuomioistuimissa, saati naisten ylivoimaisen enemmistön mielessä."

        En ole kiinnostunut mielipiteistä, ainoastaan lainsäädännön tulkinnasta. Se nojaa toteen näytettävissä oleviin tapahtumiin.

        "Naisten enemmistön mielipide" ei ole juridinen peruste yhtään missään asiassa, joten sen voimme jättää kokonaan pois keskustelusta.

        "Sinulla on käsitys, että ITSE voit laatia säännot niin kireiksi, että ne ovat joustamattomia kuin jumalansana, mutta sinä et hallitse yleistä mielipidettä, vaikka kuinka haluaisit "

        Ei lainkaan. Olen kiinnostunut voimassa olevista säädöksistä ja niiden tulkinnoista.

        Myönnän, että minulla ei ole asiantuntemusta arvioida, milloin pakotettu vaatteiden riisuminen katsotaan seksuaaliseksi kajoamiseksi, seksuaaliseksi hyväksikäytöksi tai näiden yritykseksi tai raiskauksen yritykseksi.

        Aivan varmana juridisena faktana tiedän sen, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen siten, että on väkisin riisuttu joku, on rikollinen teko.

        Korostan: kyseessä ei ole mielipide. Faktan voi jokainen tarkistaa Rikoslain (39/1889) luvusta 20.

        Toivoisin, ettet järkevänä henkilönä syyllistyisi siihen, mistä joskus syytä muita: todellisuuden vääristämiseen kielenkäytön avulla. Tuollainen ulkopuolisen harjoittama diskurssipelleily on hyödytöntä, ja tuomioistuimet tietävät sen.

        🦄

      • Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ei ole laissa tarkoin määrilty, ei voi ollakaan, miten tuomioistuin tulkitsee lakia. Jos rajoitat kiinnostuksesi vain siihen, mitä laki sanoo, mutta et ota huomioon tuomioistuimien TODELLISIA ratkaisuja, rajoitat sen ad absurdum.

        Sinun ei ole lupa olla kiinnostumaton tuomioostuimien ratkaisuista samalla, kuin olet kiinnostunut vain laeista.

        Aloitit inttämisesi sanomalla: "Olen pahoillani että vastaan tähän kommenttiin. Tämä on poikkeus, enkä aio jutella kanssasi tämän enempää.🦄"

        Olisi ollut jotenkin siedettävää, että olisit vastannut vain alkuperäiseen kommenttiini, mutta jatkoit inttämistä vastaukseni jälkeen, kuin et olisi muka arvannut, että se muuttuu inttämiseksi.

        Lopulta turvauduit jo häväisy-yritykseen: "...mistä joskus syytä muita: todellisuuden vääristämiseen kielenkäytön avulla. Tuollainen ulkopuolisen harjoittama diskurssipelleily on hyödytöntä, ja tuomioistuimet tietävät sen.🦄"

        Omasta puolestani lopetan keskustelun (=inttämisen) tähän. Toivotan hyvää kesän jatkoa!

      • Anonyymi00022

        "Ei ole laissa tarkoin määrilty, ei voi ollakaan, miten tuomioistuin tulkitsee lakia. Jos rajoitat kiinnostuksesi vain siihen, mitä laki sanoo, mutta et ota huomioon tuomioistuimien TODELLISIA ratkaisuja, rajoitat sen ad absurdum."

        En ole missään väittänyt, että minua kiinnostaisi pelkkä säädös ilman sen tulkintaa. Säädös ei koskaan myöskään ole ainoa oikeuslähde, toki se on painavin.

        Tiedän kuitenkin, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on keskeinen, rikoslain 20 luvun eri rikosnimikkeitä yhdistävä tekijä.

        Sitä ei voi ohittaa tulkinnalla, mielipiteillä eikä sinun näkökulmallasi. Poikkeuksia ovat esimerkiksi lääketieteelliset toimenpiteet, mutta ne on helppo osoittaa ei-seksuaalisiksi teoiksi.

        Kirjoitan tässä nyt enemmän muille kuin sinulle. Ei saa jäädä kenellekään epäselväksi, että toisten sukuelinten katsominen ilman näiden lupaa on rikos.

        🦄

    • Anonyymi00007

      Aloittajalla on perspektiiviä ja pitempi mittanauha aikaan kuin meillä nuoremmilla.
      Euroopan uudelleenrakentaminen sodan jälkeen, amerikkalaisten kommunismin pelko ja itänaapurin totalitarismi hallitsivat aikaa, uutisia ja kulttuuria.

      Poliittiset ja kulttuuriset suuntaukset tahtovat vain mennä äärimmäisyydestä toiseen. Kuusikymmenluvun elämän yleinen vapautuminen on nyt kestänyt kuusikymmentä vuotta.
      Mutta merkkejä ajatusmaailmojen jakautumisesta koko ajan kaksinapaisemmaksi näkyy ympäristössämme yhä enemmän.
      Ja tietenkin myös täällä palstalla.

      Käytän esimerkkinä yhdeksänkymmentäluvun tissibaareja. Asiakkaita piti jotenkin saada laman kourimiin ravintoloihin. Siitä villitys alkoi.
      Ouluun kun meni junalla, niin asemalta ei tarvinnut mennä kuin kadun yli, niin ensimmäinen stripteaseluola jo kutsui kirkkailla mainosvaloillaan.
      Yläosattomia tarjoilijoita siitä sitten melkein joka ravintolassa. Arinassa oli henkilökunnalla koko vartalon peittävät työasut.
      Mutta yläosattomissa työskenteleviä miespuolisia ravintolahenkilökuntaan kuuluva ei näkynyt missään!

      Itse näkisin tuon ilmiön vapaan ajattelun aallonpohjana tai sitten huippuna. Lukijan ajatusten mukaan. Siitä eteenpäin tähän päivään on moraalisen näkemyksen tiukka ote kansalaisesta kiristynyt. Samalla kun Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa eri kulttuurien tuomat värit ympäristöön lisääntyvät. Ja siitä seurauksena myös kulttuuriset arvot sekoittuvat.

      Näen merkit palaamisesta sodan jälkeiseen aikaan. Minkä sodan, lukija voi päätellä itse.

      Mies 65

      • Kiitos! Juuri sitä ylitin valottaa nuoremmille polville, että on ollut aika, jolloin ei seksistä, nimenomaan seksistä, voinut saada mitään tietoa. Nuoret polvet eivät voi oman kokemuksen puutteessa ollenkaan käsittää, mitä on elämä TÄYDELLISESSÄ pussissa.

        Voin vain kertoa siitä, että se oli - varsinkin minulle ja muille ahdistusta poteville - kammottavaa aikaa. Mutta eivät nekään, joita ei synnynnäinen ahdistus vaivannut, ilman pienempiä kamaloituksia selvinneet.

        Kaikkiaan se oli surullinen aika. Koko kulttuuria vaivasi usko, että 'lapsella tulee olla lapsuus, ja että 'seksitieto johtaa huonoihin kokeiluihin'. Nyt taas nuoremmat pitävät selvänä, että oikea tieto auttaa valttämään huonoja ja hankkimaan hyödyllisiä kokemuksia.

        Mainittakoon vain yksi seikka. Kun 40-luvulla, jolloin väkimäärä oli puolet nykyisestä tehtiin n. 40 000 laitonta aborttia, niin nykyisin tehdään enää 9 100 ja ne ovat laillisia.

        Aivan kammottavaa!

    • Anonyymi00008

      Aloituksen otsikon sanat viittaa asiana nykyiseen nuorten seksuaalikasvatukseen eri osa-alueineen.
      Pääaiheita: biologia, seksuaaliterveys ja neuvonta, sosiaalinen vuorovaikutus, seurustelu, sosiaalisen median tuoma painostus ja häirintä, oma turvallisuus ja taito asettaa itselleen rajat, oikeudet, pornon ymmärtäminen katsojan fantasiaksi ja miksi sitä ylipäätään on jne.
      Myös viihdekentän äkilliset muoti-ilmiöt, mistä ne kumpuaa ja kuka niitä tarvitsee. Kuten mm.yllämainittu tissibaariboomi ;)

      Joo. siis seksuaalikasvatus on iso ja tarpeellinen aihealue kasvatuksessa. Aloittajan fokus ja mielenkiinto on nyt hieman sivussa otsikkoasian keskiöstä, näin voisi tulkita, koska hän jatkaa yllä todennäköisesti suomi24:n vanhoilla seksi palstan tarinoilla (voivat sinällään olla tottakin, kuka tietää :)
      Muistelen tällä palstalla mainitun, että aloittaja on kirjoitellut sinne aikanaan enemmänkin.

      • 00008: "...hän jatkaa yllä todennäköisesti suomi24:n vanhoilla seksi palstan tarinoilla..."

        Teetpä rohkeita päätelmiä. En edes muista, miksi jouduin palstalle Karvojen ajelu, luultavasti sen takia, että jollakin palstalla oli viite sinne.

        En ole muuten käynyt siellä vuosiin, mutta huomasin tutun keskustelun, koska olin toinen keskustelija. Käytin silloin nikkiä 'kynä', ja keskusteluketju oli Märkänä läpinäkyvä uimapuku.

        Lainasin sieltä, ja taatusti AINOAN kommentin, koska se oli niin hyvä. Ja nyt sinä sanot aivan omasta päästäsi, että muka käyttäisin muinaisia puheenvuoroja. Jos SINÄ vierailet palstalla Karvojen ajelu, ja näet siellä minun tuttuja lausumiani, se johtuu siitä, että minun näkemykseni EIVÄT OLE MUUTTUNEET. Miksi olisivat?

        Ole hiukan varovampi päätelmissäsi, muuten pian rakennat jo salaliittoteorioita.

      • Anonyymi00011
        rennosti.m kirjoitti:

        00008: "...hän jatkaa yllä todennäköisesti suomi24:n vanhoilla seksi palstan tarinoilla..."

        Teetpä rohkeita päätelmiä. En edes muista, miksi jouduin palstalle Karvojen ajelu, luultavasti sen takia, että jollakin palstalla oli viite sinne.

        En ole muuten käynyt siellä vuosiin, mutta huomasin tutun keskustelun, koska olin toinen keskustelija. Käytin silloin nikkiä 'kynä', ja keskusteluketju oli Märkänä läpinäkyvä uimapuku.

        Lainasin sieltä, ja taatusti AINOAN kommentin, koska se oli niin hyvä. Ja nyt sinä sanot aivan omasta päästäsi, että muka käyttäisin muinaisia puheenvuoroja. Jos SINÄ vierailet palstalla Karvojen ajelu, ja näet siellä minun tuttuja lausumiani, se johtuu siitä, että minun näkemykseni EIVÄT OLE MUUTTUNEET. Miksi olisivat?

        Ole hiukan varovampi päätelmissäsi, muuten pian rakennat jo salaliittoteorioita.

        Tarkistin ja googletin "Märkänä läpinäkyvä uimapuku" ja kyllä löytyi.
        Tarkoitin sitä yhtä kommenttia. Virheeni oli, että piti olla yksikössä: aloittaja jatkaa ketjua "vanhalla... tarinalla". Siitä sori.

        Pointti oli kuitenkin se, että nykykoulun seksuaalikasvatuksen oppimateriaalin keskeiset aiheet eivät keskittyne vanhojen viihdelukemistojen tai satunnaisten anonyymi nettikeskustelujen läpikäynteihin, vaan niitä voi lukea halutessaan itsekseen, sopivimmin vasta kun niiden tulkitsemiseen tarvittava pohjustus ja kypsyys on saavutettu.
        Tällaiset ennenaikaisesti kohdatut 'epäviralliset tietotulvat' saattavat aiheuttaa nuorelle vaan hämmennystä, jos ei aavista tai arvaa vastapuolisen 'tiedontarjoajan' mahdollisia tausta-ajatuksia tai tarkoitusperiä. Mutta tätähän itsekin ajat takaa, puutteellisen tai epämääräsen seksuaalitiedon haitat. Ns.virallinen tieto on turvallisinta.

    • Anonyymi00010

      Voi sinua pappismiestä. Tuli aloituksestasi mieleen, kun NL oli vielä olemassa ja Suomen TV näkyi myös Tallinnassa hyvällä antennilla.

      Tietäjät kertoivat Suomen televisiossa esitettävän Emmanuelle elokuvan. Viron eteläosista tuli valtava kansainvaellus Tallinnaan. Syntyi jopa liikennesumia

      Se oli sellaista aikaa. Kommunistisessa liittovaltiossa ei siveettömyyttä hyväksytty. Jotkut tulivat katsomaan Tallinnaan ihan Ukrainasta asti.

      >Simiti<

      • Kyllä minäkin muistan kuulleeni tapauksesta tarkan kuvauksen, en vaan pysty kuvittelemaan, mitä minulla on tekemistä tämän asian kanssa. Olen vapaamielinen, mutta ei se tästä johdu.

      • Anonyymi00012

        Miehet ovat kummallisia. Haluta nyt matkustaa peräti valtakunnan
        toiseen laitaan, kokeakseen silkkaa siveettömyyttä, eli
        "nähdä napoli (t) ja kuolla...."

        Jestas sentään! (o)(o)

        Luulen, että naiset lähinnä nauravat tämmöiselle, taikka ottavat sitten osaa vakavina... kuka mitenkin

      • Anonyymi00013

        Emmanuelle?

        Sehän oli .. variksen pelätin.
        Laiha.

        Olen sanaton.

      • Anonyymi00015

        Wikipedia sanoo:

        "Emmanuellessa Sylvia Kristel teki läpimurtoroolinsa.[1] Elokuva oli tuottajilleen taloudellinen menestys. Ilmestyessään elokuvan sisältö jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Tekijöiden mielestä aihe käsitteli ”uuden, nykyaikaisen vapautuneen naisen fantasioita”, mutta kriittisten arvioiden mukaan se vain heijasteli käsitteen keksineiden miesten omia kuvitelmia siitä, millainen tuon naisen tulisi olla.[2] Elokuva perustuu nimimerkki Emmanuelle Arsanin romaaniin vuodelta 1959.[1] Elokuva on saanut lukuisia jatko-osia.[1]"

        Mielenkiintoinen tuo keskustelu siitä, oliko kyseessä miesten vai naisten fantasiahahmo.

        En ole nähnyt elokuvaa mutta olen kuullut nimen.

        Jos joku tietää tuosta, niin kertokaa onko se mielestänne enemmän miehistä vai naisellista fantasiaa, jos sellaista jakoa nyt voi ylipäätään tehdä. Ja perustelut mukaan. En vastaa enää yhdellekään valopäälle, joka vastaa minulle vain kahdella sanalla.

        🦄

      • Anonyymi00034

        Helkatin miehet 👏😂😂

        Katson tästä lähtien zelenskiä eri silmillä.
        Se on koskumies,
        mutta ukrot lähti viroon katsomaan
        salaa Suomen TVn
        lähetystä, Emmanuel.

        Tissejä.

        Noh, osaakohan ne nyt?

    • Anonyymi00014

      Enpä tiedä. Eiköhän nuo asiat osattu ja käsitetty luonnollisesti. Nykyisin seksiä on selkeästi liikaa joka paikassa. Koko asiasta on kadonnut hohdokkuus ja uutuuden viehätys. Seksiä harrastetaan yhä vähemmän, vauvoja syntyy vähemmän.
      Ne, jotka harrastavat seksiä, saavat seksitauteja helposti, koska suojaamatonta seksiä harjoitetaan valistuksesta huolimatta. Kaikenlainen höpövalistus sukupuolista ja seksistä ulotetaan yhä nuoremmilke, jotka voisivat elää lapsuuttaan ilman tyrkkyä valistusta.

      • On pimittämislinjalla aina jonkinverran ideologisperäistä kannatusta, mutta mahdollisuus sen toteuttamiseen on jo ohi, viimeistään kansainvälistymisen ja erityisesti netin takia.

        Kun meitä suuria ikäluokkia edellinen sukupolvi vielä harrasti pimityslinjaa, ei ollut saatavilla havaintoa vertailevasta pimityslinjan ja avoimen linjan vaikutuksesta. Pimityslinja perustui vain ja ainoastaan kansanperintöön.

        Nyt voidaan vertailla näitä linjoja, kun on jo laajaa tietoa avoimesta linjasta. Avoin linja on todella ylivoimaisen hyödyllinen, koska haittavaikutukset ovat aivat minimaaliset verrattuna pimittämislinjaan.

    • Anonyymi00017

      Miksi miehet tuntee niin eeppistä tuskaa
      omaa kehollisuuttaan kohtaan?

      Se on kuin sisäinen jättiläinen.

      Omaan kehoon tutustuminen on
      kansakunnan kokoluokassa
      SODAN PAIKKA jos ei saa olla kuten haluaa.

      Otetaanko vedonlyönti?
      Saksan aloittama sota 2 kierroksella, oli
      miesten kehotuskaa.

      Ne nahkatakkiset olivat kärsiviä h.0moja ja
      kaikki naisiin yltävät kehuivat raiskauksilla ja
      ”ne siittää uutta uljasta arjalaista”.

      Koska hyvin usein sotiin liittyy raiskaukset.
      Massiivisiin siirtolaisvyöryihin liittyy raiskaukset.
      YK joukot ovat syyllistyneet raiskauksiin.

      Mikä tää juttu on?

      • Koko sana 'kehollisuus' on tekosana, joka ei tarkoita mitään yksityiskohtaista. Eivät miehet voi, sen paremmin kuin naisetkaan tuntea 'eeppistä tuskaa
        omaa kehollisuuttaan kohtaan'.

        Tarvitaan huomattavasti selkeämpiä ja erottelevampia sanoja.

      • rennosti.m kirjoitti:

        Koko sana 'kehollisuus' on tekosana, joka ei tarkoita mitään yksityiskohtaista. Eivät miehet voi, sen paremmin kuin naisetkaan tuntea 'eeppistä tuskaa
        omaa kehollisuuttaan kohtaan'.

        Tarvitaan huomattavasti selkeämpiä ja erottelevampia sanoja.

        Ja mitä sekavempia sanoja käytetään, sitä sekavempia ovat myös jatkopäätelmät.

      • Anonyymi00018
        rennosti.m kirjoitti:

        Koko sana 'kehollisuus' on tekosana, joka ei tarkoita mitään yksityiskohtaista. Eivät miehet voi, sen paremmin kuin naisetkaan tuntea 'eeppistä tuskaa
        omaa kehollisuuttaan kohtaan'.

        Tarvitaan huomattavasti selkeämpiä ja erottelevampia sanoja.

        Miehet miettii ihan jokaisella saitilla
        omaa ”nautintoa”, naisia, pimperoa,
        sen nuolentaa, saako ja eikösaa naista/ miestä,
        kaikki ne miehen energialla suoritetut tutustumisreissut ja kokeilut.
        Miehen koko ego ja minuus rakennetaan seksuaalisuudelle.

        Tuolla on ketju miesten erogeenisistä alueista
        ”jos uskaltaa tutustua” .

        Kokonainen pornoteollisuus on luotu miehille.

        Hankiikaa nuolukivi.

      • Anonyymi00018 kirjoitti:

        Psykologistista eli kyökkipsykologista pohdintaa. Arvotonta. Loppu vielä päättyy häväisy-yritykseen.

        Pornoteollisuuden laajuus määräytyy sen mukaan, minkä verran kullakin genrellä on kysyntää.

        Sitä eivät voi määrätä idologiset asenteet, koska silloin tuotettaisiin myös kannattamatonta. Kuka sen tuottamisen maksaisi ja palvelemien ylläpidon, jotta sitä saisi tyrkytettyä ihmisille?

    • Anonyymi00019

      Jatkuvan perseen pohdinta
      on 90- luvun tissibaarit,
      kuten edellä kirjoitettiin.

      • On myös aitoa takapuolen pohdintaa, mutta sangen vähän.

        Yleensä miehet ovat kuitenkin enemmän kiinnostuneet etupuolesta, vaikka kaunistelusyistä käyttävätkin takapuolta tarkoittavaa sanastoa. 🌹👀

    • Anonyymi00023

      Vaikuttaa siltä, että aloittaja väistelee yllä tiedon saamista ns,asianmukaisten kanavien kautta, mm.koulun seksuaaliopetus. Painotus on hänellä omissa valikoiduissa henk.koht. elämysten muisteluissa. Tämä mieltymys ja neutraali tieto yhdistettynä samaan nippuun tuottaa pienen riitasoinnun tuntuman asiassa, ja mm.tämän Yxäri yllä (08:33 )kommentissaan on huomannut !

      Muistuu mieleen, itselleni sattui kouluikäisenä tapaus:
      Jouduin pari päivän keuhkokontrolliin aikanaan yhden kulkuepidemian vuoksi. Istuskelin siinä alkuiltaa sairaala-alueen penkillä ulkona. Penkille viereen tuli mies, katseli siinä, otti kontaktia, ja hetken päästä alkoi iskeä tarinaa ja puheli mukavia. Kuuntelin tieten mielenkiinnolla keski-ikäisen miehen turinoita, sattumuksia ja opastuksia, millä tavalla eletään viisaasti, kun hän kokemuksesta tietää. Aluksi en kiinnittänyt huomiota mitenkään kun hän siirtyi ihan viereen, ja liu'utti kättään vähitellen minun reiteni päälle. Tarinan myötä käsi liukui vaivihkaa aina vaan ylemmäs.......

      "Heräsin" moiseen, ja kummastelin, mitähän se haluaa. Toisaalta halusin kuunnella, ja antaa myöten ettei keskeyttäisi tai suuttuisi; halusin olla kohtelias. Laitoin oman käden reiteni päälle esteeksi, mutta hänen kätensä matelu jatkui pienoista voimaa käyttäen.
      Jotenkin tajusin, että nyt on jotain, mistä en tiedä, koska toisaalta tunne lopulta oli luonnollisesti hyvin vastenmielinen! Hälytyskello alkoi soida...
      Pelastukseksi "hätiin" tuli hauska sattuma: sairaalan vellikello todellakin soi, kun sattui olemaan yöpyjien iltapalan aika.... :)

      Jälkikäteen utelin toisilta potilasulkoilijoilta, mikähän mies lie ollut. Tiedettiin sitten, että on sillä miehellä taipumusta homosteluun... Ai jaa??
      (ei se siinä vaiheessa paljon selvyyttä asiaan tuonut, kun ei ollut hajuakaan, millä tavalla sellaiseksi sanottu ihminen saattaa käyttäytyä, olin noin 14 vuoden ikäinen )
      **
      Luulen, että tytöille ed.kaltaiset tapaukset ovat todennäköisempiä, mutta tunne lienee joltisenkin sama, kerta kaikkiaan vastenmielinen, mutta toisaalta olisi halu ymmärtää. Ja luulen, että tämä on pääsääntö kaikkien "yksityisseksinopettajien" kohdalla pois lukien vanhemmat ja läheiset (kellä ei siis olisi todennäköistä olla "ketun häntä kainalossa" ;)
      Poikkeus on vain samassa murrosiän tilanteessa seksuaalisuutta itsessään tunnustelevat teinit; tilanteessa missä "puntit" ovat tasan, herutuksille, nolouksille ja mokille jälkikäteen ehkä vain nauretaan silloin kun se kuuluu ikään. Että menisi näin "siististi", se tarvitsee asianmukaisen "virallisen" seksuaaliopetuksen, neuvonnan ja kokonaisvaltaisen tiedonjaon.

      • Anonyymi00024

        Kiitos. 🙏

        Olen ymmärtänyt, että hankalissa tilanteissa, joissa hyväksikäytön epäily on olemassa, oikeuslaitos miettii juurikin osapuolten välistä valtaeroa ja asemaa, pelkän ikäeron lisäksi.

        Itsemääräämisoikeuden rikkominen ei kuitenkaan ole sallittua silloinkaan, kun valtaeroa ja ikäeroa ei ole.

        🦄

      • Kuulun niihin 40-luvulla syntyneisiin, jotka elivät täydellisen seksiasioiden pimityksen alaisena. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että olisin voinut saada koulussa seksiopetusta, koska sitä ei tietenkään missään koulussa ollut.

        Sen sijaan olen erittäin tarkoin perehtynyt seksiasioihin myöhemmin ja lukenut aiheesta hyvin paljon, paljon enemmän, kuin kouluopetukseen ja sen jälkeiseen lukeneisuuteen yleensä kuuluu, sekä olen perehtynyt tarkoin biologiseen tietoon.

        Nykyinen maailma noudattaa nuoruuteni nähden päinvastaista, 'viralliseksi' nimittämääsi linjaa, joka on seksiasioissa vapaamielinen ja tietopuolisesti tarkka. Tätä tietysti noudatan minäkin, sillä olen todella hyvin perehtynyt seksiasioihin.

        Vihjauksesi, että yksityinen henkilö saattaisi olla 'ketunhäntä kainalossa' saa jo omien kamalien kokemustesi takia liiallisen todennäköisyyspainotuksen, mutta minun kohdallani se olisi täydellinen erehdys.

        Motiivini edistää vapaamielistä suhtautumista seksivähemmistöihin ja seksitietoon, on saanut kimmokkeen juuri omista kokemuksistani, mitä on kasvaa täydellisessä pussissa, jossa ei voinut saada mitään tietoa vallitsevan kulttuurin takia, vaikka aktiivisesti etsi.

        Kerron tietoa siksi, että edelleen on pieni vähemmistö, jonka mielestä tieto voi olla lapsille ja nuorille vaarallista ja johtaa haitallisiin kokeiluihin.

        Näyttää mahdolliselta, että olet sen verran harvinainen vieras palstalla, ettet minua oikein tunne, mutta olen usein kirjoittanut tänne tiedepohjalta.

      • rennosti.m kirjoitti:

        Kuulun niihin 40-luvulla syntyneisiin, jotka elivät täydellisen seksiasioiden pimityksen alaisena. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että olisin voinut saada koulussa seksiopetusta, koska sitä ei tietenkään missään koulussa ollut.

        Sen sijaan olen erittäin tarkoin perehtynyt seksiasioihin myöhemmin ja lukenut aiheesta hyvin paljon, paljon enemmän, kuin kouluopetukseen ja sen jälkeiseen lukeneisuuteen yleensä kuuluu, sekä olen perehtynyt tarkoin biologiseen tietoon.

        Nykyinen maailma noudattaa nuoruuteni nähden päinvastaista, 'viralliseksi' nimittämääsi linjaa, joka on seksiasioissa vapaamielinen ja tietopuolisesti tarkka. Tätä tietysti noudatan minäkin, sillä olen todella hyvin perehtynyt seksiasioihin.

        Vihjauksesi, että yksityinen henkilö saattaisi olla 'ketunhäntä kainalossa' saa jo omien kamalien kokemustesi takia liiallisen todennäköisyyspainotuksen, mutta minun kohdallani se olisi täydellinen erehdys.

        Motiivini edistää vapaamielistä suhtautumista seksivähemmistöihin ja seksitietoon, on saanut kimmokkeen juuri omista kokemuksistani, mitä on kasvaa täydellisessä pussissa, jossa ei voinut saada mitään tietoa vallitsevan kulttuurin takia, vaikka aktiivisesti etsi.

        Kerron tietoa siksi, että edelleen on pieni vähemmistö, jonka mielestä tieto voi olla lapsille ja nuorille vaarallista ja johtaa haitallisiin kokeiluihin.

        Näyttää mahdolliselta, että olet sen verran harvinainen vieras palstalla, ettet minua oikein tunne, mutta olen usein kirjoittanut tänne tiedepohjalta.

        Tämä oli siis 00023:lle, mutta kommentaattori, joka mielellään ruokkii itselleen mieluisia arveluja ja antaa ymmärtää, kuin ne olisivat tosia, kerkisi väliin.

    • Anonyymi00025

      Tynnyrissä kasvanut, mitä seksiasipihin tulee.
      Lapsena apteekin hylly ja haikara. Häveliäisyys maksimissaan.
      Mutta kyllä tikanpoika tynnyristä riuhtaisi itsensä irti, mutten kakarana.
      Vilma

      • Onko tämä ilman painovirheitä luettavissa näin?

        "Tynnyrissä kasvanut, mitä seksiasioihin tulee.
        Lapsena apteekin hylly ja haikara. Häveliäisyys maksimissaan.
        Mutta kyllä tikanpoika tynnyristä riuhtaisi itsensä irti, muttei kakarana.
        Vilma"

        Vai onko joku muu tulkinta oikea? Joka tapauksessa ymmärsin, että pyrit kertomaan minusta tedenmukaisesti, koska tunnet minut palstan paljoista kirjoituksistani. Kiitos!

      • Anonyymi00028
        rennosti.m kirjoitti:

        Onko tämä ilman painovirheitä luettavissa näin?

        "Tynnyrissä kasvanut, mitä seksiasioihin tulee.
        Lapsena apteekin hylly ja haikara. Häveliäisyys maksimissaan.
        Mutta kyllä tikanpoika tynnyristä riuhtaisi itsensä irti, muttei kakarana.
        Vilma"

        Vai onko joku muu tulkinta oikea? Joka tapauksessa ymmärsin, että pyrit kertomaan minusta tedenmukaisesti, koska tunnet minut palstan paljoista kirjoituksistani. Kiitos!

        En tunne sinua.
        Mutta ilmeisesti meitä tynnyrissä kasvaneita on siis muita.
        Viittaan tuttuihin.

    • Anonyymi00026

      Yllämainitusta elokuvasta olisi mielipide ja kommentti perusteluineen, mutta lakikirjakortin ilmestyessä palstalle itsesensuurini suojelee rikokseen yllyttämiäni lahtelaisen elokuvateatterin lipunmyyjää ja koulumme elokuvakerhon vetäjää (opettaja, nainen 23v tuolloin).

      Olen syntynyt 1960 ja elokuva ilmestyi esitykseen lokakuussa 1974!

      Jo tuolloin kuitenkin epäiltiin elokuvan pohjana olleen kirjan kirjoittajaksi salanimen aviomiestä. Rouva oli kirjan julkaisun aikaan 25 -vuotias.

      Mies 65

    • Anonyymi00027

      suosituin asuste joku niin luotiliiivi pysäytttää bulletin

    • Anonyymi00029

      Seksi näyttäytyi aikaisemmin kauniinpana ja yksityisempänä asiana. Seksitautien määrä ei myöskään ole tainnut valistuksen myötä vähentyä.
      Itse kannatan valistusta, mutta en nykyisissä mittasuhteissa. Ei kaikkea tarvitse kädestä pitäen opettaa.

      -Thinksy

      • Anonyymi00030

        Ja kommentoin vain aloitusta, en ole ketjua muuten lukenut.

        -Thinksy

      • Koska et ollut vielä syntynytkään, etkä ole vieläkään lukenut riittävästi, sinulle on kehittynyt menneen ihannointi ilman tietoa todellisesta tilanteesta.

        40-luvulla laittomien aborttien määrä oli noin 40 000. Nykyisin luku on 9 100 ja ne ovat laillisia, koska laki on muuttunut. Väkimäärä on kuitenkin melkein 2-kertaistunut. Pienissä tiloissa parit harrastivat yhdyntää muiden läsnäollessa, mutta nämä teeskentelivät nukkuvaa.

        Oli varsin tavallista, että emäntä kyllästyi koko seksiin ja ulkoisti sen piialle, jotta sai olla isännältä rauhassa. Avioliitot olivat enimmäkseen 'pakkoavioliittoja' sulhasen kanssa, joka oli saattanut morsiamen raskaaksi. Avioton lapsi oli suuri häpeä, äitiä nimitettiin huoraksi ja lasta äpäräksi tai lehtolapseksi aina kuolemaansa asti.

        Seksitaudit olivat paljon yleisempiä kuin nyt.

        Tässä muutamia poimintoja seksistä, joka 'näyttäytyi aikaisemmin kauniinpana ja yksityisempänä asiana'.

      • Anonyymi00031
        rennosti.m kirjoitti:

        Koska et ollut vielä syntynytkään, etkä ole vieläkään lukenut riittävästi, sinulle on kehittynyt menneen ihannointi ilman tietoa todellisesta tilanteesta.

        40-luvulla laittomien aborttien määrä oli noin 40 000. Nykyisin luku on 9 100 ja ne ovat laillisia, koska laki on muuttunut. Väkimäärä on kuitenkin melkein 2-kertaistunut. Pienissä tiloissa parit harrastivat yhdyntää muiden läsnäollessa, mutta nämä teeskentelivät nukkuvaa.

        Oli varsin tavallista, että emäntä kyllästyi koko seksiin ja ulkoisti sen piialle, jotta sai olla isännältä rauhassa. Avioliitot olivat enimmäkseen 'pakkoavioliittoja' sulhasen kanssa, joka oli saattanut morsiamen raskaaksi. Avioton lapsi oli suuri häpeä, äitiä nimitettiin huoraksi ja lasta äpäräksi tai lehtolapseksi aina kuolemaansa asti.

        Seksitaudit olivat paljon yleisempiä kuin nyt.

        Tässä muutamia poimintoja seksistä, joka 'näyttäytyi aikaisemmin kauniinpana ja yksityisempänä asiana'.

        Tuo on kyllä totta, että asuintilat olivat ahtaat ja kuvauksesi vastaa varmasti todellisuutta. Kaksinaismoralismi taisi myös uskonnon varjolla kukoistaa. Ennen antibiootteja seksitauditkin olivat paljon yleisempiä kuin nykyisin, mutta viime vuosina jotkin taudit ovat käsittääkseni taas yleistyneet. En ole tosiaan kuppa-historiaan perehtynyt asiantuntijat ja aika kultaantui vastauksessa.

        -Thinksy

    • Suuri muutos tapahtui 1960-luvulla. Vuonna 1969 tuli tanskalaisten Inge ja Sten Hegelerin opetuselokuva Rakkauden kieli. Siinä Hegelerien pariskunta esitteli käsityksiään seksistä ja rakkaudesta. Netti jopa sanoo, että se 'lukeutuu elokuvahistorian merkkiteoksiin'.

      Elokuvassa esiintyvät naiset esittelivät huolella ja aikaa käyttäen vittuansa väreissä ensimmäisen kerran koko Suomen historiassa. Seuraavalla vuosikymmenellä vittua saatiin nähdä jo pornofilmeissä, ja koko elokuvasensuuri romahti.

      Miestenlehtien kuvat olivat niin tarkoin sensuroituja, että mainittu elokuva kerkisi reilusti edelle.

      Hegelerien pariskunta oli ehdottomasti senaikuiset seksisigurut. Elokuva muutti koko salailevan kulttuurin vapaamieliseksi, mutta haitta oli, etteivät Hegelerit kuintenkaan tunteneet riittävästi biologiaa.

      He näes väittivät, että jokainen nainen voi saada orgasmin yhdynnässä, jos mies vain toimii oikein. Kuitenkin eri lähteissä annetaan hyvin alhaisia lukemia naisille, 40 - 70 % naisista, eivätkä nekään tarkoita jatkuvasti toistuvaa orgasmin saamista yhdynnässä, vaan ainakin joskus.

      Biologinen selitys on hyvin yksinkertainen. Mies ei voi hedelmöittää, ellei saa orgasmia ja siemensyöksyä, mutta naisen hedelmöitymiseen orgasmin saaminen ei vaikuta paljon. Siten meillä ei ole YHTÄÄN esi-isää, joka ei saisi orgasmia, mutta RUNSAASTI esiäitejä.

      Evoluutio heikentää vähän tarvittavaa ominaisuutta, tässä tapauksessa orgasmin saamista. Orgasmisopeuma on jo kauan sitten vakiintunut geenitasolle.

      Elokuva oli kielletty alle 18-vuotiailta, mutta kirkko esitti, että kaikkien tulisi saada nähdä se.
      https://www.fixgalleria.net/julkaisu/1809-rakkauden-kieli-1969

      Me viimeinen kokonainen pussissa kasvanut polvi olimme saaneet tarpeeksemme salailusta, joten meidän keskuudessamme syntyi palava aate avoimuudesta.

      Aikana esiintyi myös samassa ikäluokassa kulttuuriradikalismia, joka painottui politiikkaan, mutta oli myös niitä jotka olivan innostuneita sekä seksin avoimuudesta että radikaalipolitiikasta.

      Itse näin tärkeimmäksi seksiasian uudistamisen, enkä ole koskaan innostunut merkittävästi politiikasta. Paavo Lipponen oli silloin nouseva tähti, ja yksi tuttava vei minut hänen tilaisuuteensa, mutta ei kiinnostanut.

      En ole vuosikymmeniin äänestänyt missään vaaleissa, mutta paneutuminen seksiasioihin on pysynyt muuttumattomana.

      Mutta seksiäkin kiinnostavampi aihe on luonnontieteellinen matemaattis-looginen ja empiirinen menetelmä, josta olin kiinnostunut jo silloin, kun ikätoverini lukivat poikien seikkailukirjoja ja tytöt tyttökirjoja

    • Anonyymi00032

      Huomioita tuon ajan muutamasta kohuelokuvasta:

      - Käpy selän alla v.-66 700 000 katsojaa
      - Naisenkuvia v. -70 yli 300 000
      - Rakkauden kieli v. -70 700 000
      - Rakkauden kieli 2 v.71 vajaa 70 000

      - Maa on syntinen laulu -73 yli 700 000

      - Emmanuelle vuosi -74 n. 350 000

      ja tietenkin Uuno Turhapurot, kun iskivät suomalaiseen makuun....
      (liki 20 elokuvaa 2000 -luvulle tultaessa :)

      ---
      Rakkauden kieli kaiketi luokiteltiin dokumenttielokuvaksi, mutta markkinoitiin myös ns.autenttisilla kohtauksilla, saattoivat olla varjo- , siluetti- ym.puolipeiteltyä näkymää pääosin, ja säännöllisesti väliin tuli aina asiantuntijaraati fläppitauluineen selostamaan "asioita". Eli dokumenttipainotteinen kyllä.
      Rakkauden kieli 2:n katselusuosio jäi vain 10%:iin edeltäjästään.

      Elokuvan "Käpy selän alla" suosio enteili ajan muutosta jo viittä vuotta aiemmin.
      Hieman yllättävästi Emmanuellen suomalaiset katsojamäärät tähän verraten jäivät noin puoleen.

      "Maa on syntinen laulu" ei ollut (ei pitänyt olla?) pornoa eikä seksiäkään, vaan aikansa vahvaa dokumenttia ja draamaa, mutta kaikesta päätellen seksin näkökulma sen suosiota lisäsi (ohjaaja Rauni Mollbergille seksuaalisuuden kuvaus "mieliaihe? )
      Muistelen päänäyttelijä Viitamäen kertoneen, että siitä joutui kärsimään jälkikäteen, koska se löi sen ajan ilmapiirissä niin voimakkaan leiman; julkisuus teki väkisin seksisymbolin siihen liittyvine luuloineen, mikä ei tietenkään ollut tarkoitus.
      Myös Mollbergin myöhemmässä tuotannossa Milkan näyttelija Huntus poistui elokuvan jälkeen kokonaan julkisuudesta.

      • Anonyymi00033

        rennosti.m

        Mun mielestä Marita Viitamäki oli viehättävä ja kauniskin, mutta mitä olen jälkeenpäin lukenut Molperista, on enämpi ku kamaloitteellista. On kyllä ihan oikein, että on häväisty koko iljetys.

    • Anonyymi00035

      Orgasmi on vaan lihaskramppi.

      Miksi tällainen haloo?

      • Tämä ei ole 'haloo', vaan tärkeä osa biologiaa.

        Koska hedelmöitys tapahtuu naisen kohdussa, jossa myöhemmin myös sikiönkehitys, miehelle 'lihaskramppi' on VÄLTTÄMÄTÖN siittiöiden toimittamiseksi naisen sisään, vaikka naiselle se on l i s ä ä n t y m i s e n kannalta jokseenkin MERKITYKSETÖN.

        Koska sikiönkehitys eriytyy sukupuolilla samoista aihioista, hyvä vertailukohta löytyy miehen rinnoista. Ne ovat ilman funktiota, kuten naisen orgasmi.

      • Anonyymi00041
        rennosti.m kirjoitti:

        Tämä ei ole 'haloo', vaan tärkeä osa biologiaa.

        Koska hedelmöitys tapahtuu naisen kohdussa, jossa myöhemmin myös sikiönkehitys, miehelle 'lihaskramppi' on VÄLTTÄMÄTÖN siittiöiden toimittamiseksi naisen sisään, vaikka naiselle se on l i s ä ä n t y m i s e n kannalta jokseenkin MERKITYKSETÖN.

        Koska sikiönkehitys eriytyy sukupuolilla samoista aihioista, hyvä vertailukohta löytyy miehen rinnoista. Ne ovat ilman funktiota, kuten naisen orgasmi.

        En ole ollenkaan noin innostunut.
        Hinkkaa lihasta ja sitten se kramppaa.

        Se siitä.

    • Anonyymi00036

      Tarkastelet asiaa kokonaan väärältä kantilta.

      Ennen tosiaan suojeltiin lapsia seksiltä ja niin pitikin tehdä, koska kodit olivat ahtaita, usein vain yksi huone käytössä. Lapset nukkuivat siskon pedissä limittäin ja lomittain, vanhemmat pienessä, usein päästä vedettävässä sängyssä samassa huoneessa . Siinä ei vanhemmat seksiä harrastaneet, vain pelkkää yhdyntää, mahdollisimman pikaisesti ja peiton alla.

      Pienissä tiloissa myös alastomuus tuli lapsille tutuksi, vähintään saunan myötä, valokuvia ei tarvittu eikä tarvita nytkään ja viimeistään teini-ikäisenä ikätoverit olivat kertoneet seksin saloista.

      • Anonyymi00037

        Just näin!

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Just näin!

        Tuolla aloituksen tehneellä on pakonomainen halu kirjoittaa oman yksipuolisen näkemyksensä mukaan pervojuttuja.

    • Anonyymi00039

      Nyt on pornoa niin paljon saatavilla, että kiinnostus on kokonaan mennyttä.

    • Anonyymi00040

      Eihän alastomuus ole mikään myytti.
      Perheissä on saunottu ja uitu, sisarusten ja kavereiden kanssa.

      Homoja on aina ollut ja se vaan tiedettiin.

      Seksuaalisuus oli jo 70- luvun aikuisilla ihan
      holtitonta ja villiä.

      Siksi Töölöössä OLI KUPPA.
      Sotilaat toi tuliaisina tauteja.
      Sotavuosina ei ollut ehkäisyä,
      lapsia tuli joka uitolla.

      Mikä pulma tässä on?

      • Ennen aikaan YKSITYINEN alastomuus oli runsaasti YLEISEMPI kuin julkinen alastomuus, johon sensuuri suhtautui täysin kielteisesti.

        Tärkein ero nykyiseen oli se, ettei seksitietoa ja myöskään kuvia sukupuolielimistä voinut saada, ellei sitten pääosin maaseudulla lapset näyttäneet havainnollisesti sukupuolielimiään toiselle sukupuolelle.

        Mutta ne onnelliset, jotka saivat nähdä, eivät kuitenkaan vallitsevan kulttuurin takia saaneet tietävämmältä polvelta, varsinkaan vahemmilta, eikä mistään muualtakaan mitään SEKSITIETOA. Ikäryhmässä liikkui melkein pelkkaa harhatietoa.

        Jotta tajuaisit, kerron muutaman esimerkin. Nainen kuulemma TYYDYTETTIIN siten, että mies vei naisen käden tuntemaan jäykistyneen kyrpänsä. Kiihotus sai naisen vitun tekemään edestakaista auki-kiinni -liikettä. Kertoi muuan, joka sanoi itse nähneensä.

        Yleisesti uskottiin, että kortonki eli nykykielellä kondomi oli kaksisuinen ilmapallon kaltainen väline, johon mies ja nainen pissivät yhtaikaa, ja piilottivat sen sitten lipastoon. Ja paljon muita. Liikkuuko nykyisin tällaisia 'tietoja'?

        Useimmilla ei pula-aikana edes ollut uimapukua, koska kalliit pisteet täytyi käyttää lämpimiin talvivaatteisiin. Jos perheellä oli kesäisin mahdollisuus saunoa järven rannalla, KAIKKI kävivät järvessä aivan alasti.

        Pulma on se, ettet pysty millään eläytymään tilanteeseen, jolloin kulttuuri ja sensuuri tarkoin pitivät pussissa lapset ja nuoret, jotka ETSIVÄT tietoa ja KUVIA, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

        Sinä elät aivan toisessa maailmassa. Saat katsella kuvia niin nuorena, kuin kiinnostaa ja saat tietoa niin nuorena kuin kiinnostaa, ja jos ei kiinnosta, on vielä koulun PAKKO-OPETUS.

        Ymmärrän, ettei mitään voi ymmärtää, jos ei ole sitä ITSE kokenut, kuten sinä, mutta yritän edes hiukan lisätä ymmärrystä.

      • Anonyymi00043
        rennosti.m kirjoitti:

        Ennen aikaan YKSITYINEN alastomuus oli runsaasti YLEISEMPI kuin julkinen alastomuus, johon sensuuri suhtautui täysin kielteisesti.

        Saat ilmeisesti tyydytystä näistä omista jutuistasi. Tyrkytät seksuaalisia mielikuvia keskustelupalstalla väkisin normaalin keskustelun lomassa. Tuo on vastenmielinen tapa tunkeilla ja ahdistella toisia ihmisiä.

        Kiksiä.

    • Anonyymi00042

      Ihmiskunta on tehnyt aina nakupatsaita.
      Niitä on tuijotettu tuhansia vuosia.

      En mä näe alastomuuden katselussa mitään
      spesiaalia.

      • Kummeet nakupatsaan viereen poseeraamaan alastomana, niin jostakin syystä polliisit vie sinut pahnoille, mutta jättää patsaan siihen.

      • Anonyymi00047
        rennosti.m kirjoitti:

        Kummeet nakupatsaan viereen poseeraamaan alastomana, niin jostakin syystä polliisit vie sinut pahnoille, mutta jättää patsaan siihen.

        Aika paha.
        En lähe testaamaan.

    • Vielä korostan, miten fiksu sisar, Anonyymi 2020-04-27, klo 21:54:09, yllä kertoi vanhimman pojan sanoneen: "Vanhin tokaisi toisille jollain lailla kunnioittavaan sävyyn, että pojat nyt olette nähneet eka kerran tosi upeat tissit ja kauniin vitun."

      Juuri tässä sisar kertoo, mitä miehet TODELLA ajattelevat, vittu ei ole vain ylen määrin kiihottava, vaan myös häkellyttävän KAUNIS. Ei ole ihmeteltävä, että sisar kertoi olleensa ylpeä ITSE laskettuaan bikinin housunsa.

      Nykyään ei ole enää kannattavaa sanoa sitä ääneen, koska saattaa saada vastaansa ideologisoituneen siskon, joka nostaa hirveän metelin miehen tuntemuksen mukaisesta ilmaisusta 'kaunis'.

      Siksi, ja nimenomaan siksi, toimin miesten äänitorvena tässä asiassa, jotta nekin siskot, jotka luulevat miesten ajattelevan ihan kummallisia, todella näkisisivät, että miesten mielestä vittu yhdessä ystävällisten kasvojen kanssa on sisaren kaikkein kaunein kohta, pars pro toto, koko kauneuden edustaja. 🌹👀

      • Anonyymi00044

        Tuota kirjoitusta vasten, pikkupoikien haku v v v vaikuttaa isiltä opitulta.
        Sinä 8:27 ja muut. Oletteko ihan varmoja, että naiset pitävät aikuisten miesten
        v-hokemisesta.
        Minua kyrpii moinen.
        Ja voi joskus edes pitää ne ajatuskuplat omassa päässä.ei ne mitään neroutta edusta.
        Vilma

      • Anonyymi00044 kirjoitti:

        Soon vähän niiku muinainen kolajuoman mainos teeveessä: "Dr.Pepper juu-es-ei, toiset tykkää, toiset ei."

        Jos sinä et tykkää, et voi kuitenkaan määrätä, mistä toinen tykkää. Toiset naiset ilahtuvat ikihyviksi, kun heidän ja koko naissukukunnaan sulovittua ylistetään ihanaksi ja kauniiksi. Suorastaan ihanoituvat kuin keitetty makaroni ja sula voi.

        Sinulle ei ole miltään taholta myönnetty oikeutta määrätä, miten tulee kirjoittaa.

      • Anonyymi00045

        Asioilla on yleensä yhtäaikaisesti monta vaikuttavaa ja toisiaan kumoavaakin puolta, nyt ajat innokkaasti "putkiaivon" tapaan vaan yhtä asiasi laitaa, "kanttia" irrallaan.

        Naiskauneutta voi ihailla vapaasti ilman pelkoa seksuaalisesta häirinnästä vaikkapa maalaustaiteesta tai edellä mainituista patsaista.
        Muutoin naiskauneuden ihailu "naisen kaunein kohta" -tapaisilla puheilla siittä vaan ja ex tempore, edellyttää positiivista vuorovaikutusta, aiempaa tuttuutta tmv; haitta vaan että mitä todenäköisimmin odotettavissa on vain kylmä suihku ja ns.tupenrapinat...

        Näin ne vaan on näppylät ja kulttuurit vaikka kuin fantasioisi.....

      • Anonyymi00045 kirjoitti:

        Summielestä sillei, mut mullon ihan toinen niiku kokemus. Sää puhut siitä, mitä sää oot nähny ja mää siitä, mitä oon monet kerrat ihan pyytämättäkin nähny, herttainen sisar aukaisemassa ihan oma-aloitteisesti ihanoitteellista vittuansa.

        Jos sun maailmas rajoittuu tähän kokemukseen, mitä sullon ollu, ja viel pidät sitä ainoona mahollisena, mulleioo sulle muuta sanottavaa, ku et saat olla sitä mieltä ja viel kertookin, muille et oot sitä mieltä.

        Mut sää et oo OIKEUTETTU määrään, et sisaren kaiken kauniimpaa ei saa sanoa vituks. Soon taas mummielestä ainoo sana, joka noudattaa naisen KORKEATA kauneusarvoa. Monikin käyttää sitä kirosanana ja siten häväisee sisaria. Ei tulisi mieleen kiroilla sanalla, joka tarkoittaa sisaren kauneinta.

        Mut sää et voi myöskään MÄÄRÄTÄ, mitä kukin on nähny ja et voi kieltää sanomasta, et vitun avaaminen ja herttailu on sallittu jokaiselle miehelle, jolle haluu niiku herttailla, ilostuttaa toista ja osoittaa arvostusta.

        Mikään ei ilostuta herrasmiestä, kuin et käyttää seksiä herttailun välineenä. Ja sisarkin saa suorastaan kylpeä rajattomassa ihailussa.

      • Anonyymi00046

        Hiffasitkohan? Eihän tuossa määrätty eikä kielletty mittään.
        Olipahan vaan käyttäytymisvalistusta irl, tarkoituksena ajantasaistaa mahd.vanha seko, kaikin puolin siloittaa toisiinsa nähden entised kitkaised käytöstietämyksed..

        Oikea käytös kannattaa. Sopinee tähän oma tekemä
        si lause edeltä
        "Kummeet nakupatsaan viereen poseeraamaan alastomana, niin jostakin syystä polliisit vie sinut pahnoille, mutta jättää patsaan siihen."

        Nyt pittää mennä, ty(t)öt kutsuu.......

      • Anonyymi00046 kirjoitti:

        Epäilin jo edellistäsi trollin tuotokseksi, mutta vastasin vielä kuitenkin kohteliaisuussyistä. Selkeni jo varmaksi, joten ei aihetta enempään. Hyvää elokuun jatkoa!

    • Sekä minä, että suloinen Nuppuseni olemme täysin irtautuneet pussissa kasvatuksesta ja samastuneet seksuaalisesti vapaaseen maailmaan.

      Emmekä ole sortuneet uusreaktionaariseen oppiin, jota muutamat ihailevat, koska eivät pysty käsittämään sitä aikaa, mitä meillä vielä nuorenakin oli, täydellistä tietämättömyyttä, vaikka aktiivisesti tietoa etsi.

      Nuppunen on luonteeltaankin aina ystävällinen, siksi hän jo minulta kysymättä saunan portailla istuen raotti jalkojaan, kun oli huomannut, että herrasmies oli kiinnittänyt huomionsä hänen vittuunsa.

      Nuppunen kysyi minulta ollessamme kahdestaan, voisiko vastedes avata hänelle vittunsa kokonaan käsinkin ja herttailemalla emättimellään. Vastasin, ettei sitä varmaksi tiedä, ellei kokeile.

      Seraavalla saunakerralla kokeili, ja mies ilahtui niin, että siinä ei ollut mitään laitaa. Vastaavasti Nuppunen ilman muuta iloitsi, että minä nautin siitä, kun muut sisaret avasivat vittuaan herttailusyystä. Vaan nauttivat sisaretkin, että heitä ihailtiin.

      Meille ei syntynyt pienintäkään mustasukkaisuutta toistemme tekemisistä, sillä tiesimme, että todella kuulumme yhteen. Olemmekin olleet niin onnellisessa liitossa jo 57 vuotta, ettemme toista tiedä.

      Mustasukkaisuus on evoluution luoma, koska se on ollut menneinä aikoina tärkeä tasapainottaja seksaaliselle holtittomuudelle, mutta nykyisin emme sitä enää tarvitsisi. Kuitenkin se perintögeeneistämme monella edelleen nousee esiin, ja PILAA mahdollisuuden herttailla vittua näyttämällä myös muille kuin omalle.

      Vähä mustasukkaisuus haittaa vähän, runsas paljon, mutta ei ole sellaista mustasukkaisuutta, joka kertoisi rakkaudesta. Näin vakiintumattomat kuitenkin selittävät.

      "Liberté, égalité, fraternité!" Ranskan tunnuslause.

      "Nouskohon rintaamme uskomus uus, taantukoon taika ja vanhoillisuus!" Iki-Kiannon Nälkämaan laulusta.

      Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille ja sitä lukeneille!🌹👀

    • Anonyymi00048

      Tietämys seksuaalisuudesta on lisääntynyt. Samaan aikaan Z-sukupolvi on lähes täysin välttänyt sukupolvien tiedonvälityksen sukupolvelta toiselta.

      Internet on täynnä videoita, joissa Z-sukupolvi keksii pyörän uudelleen, kuvitellen etteivät muut ole tajunneet tätä aiemmin. Keksijä ylistää nerouttaan, muttei valitettavasti ole vielä ratkaissut ongelmaa, kuinka käyttää tätä pyörää myös talvella.

      • Tulin keskustelun perusteella taas tulokseen, ettei nuorempien sukupolvien ole mahdollista edes tarkoin kerrottuna ymmärtää, mitä ITSE eivät ole kokeneet.

        Keskustelu rönsyili heti muihin seikkoihin kuin aloitukseni aiheeseen, saada nuoremmat polvet ymmärtämään pussissa kasvamisen ongelmaa, kun nuoremmat polvet ovat jo alkujaan kasvaneet VAPAAN TIEDON keskellä.

      • rennosti.m kirjoitti:

        Tulin keskustelun perusteella taas tulokseen, ettei nuorempien sukupolvien ole mahdollista edes tarkoin kerrottuna ymmärtää, mitä ITSE eivät ole kokeneet.

        Keskustelu rönsyili heti muihin seikkoihin kuin aloitukseni aiheeseen, saada nuoremmat polvet ymmärtämään pussissa kasvamisen ongelmaa, kun nuoremmat polvet ovat jo alkujaan kasvaneet VAPAAN TIEDON keskellä.

        Samaan oman kokemuksen välttämättömyyteen tulin, kun poikani tytär Neuvostoliiton romahdettua kyseli, millaista siellä oli kommunismin aikana.

        Vaikka poikani koetti miten tahansa asettaa sanansa, havaitsi kuitenkin, ettei voinut välittää aitoa kokemusta. Tytär ei ole ollenkaan heikkolahjainen, vaan pääsi papereilla suoraan opiskelemaan diplomi-insinööriksi. On nyt erään kunnan tekninen johtaja, mutta kokemus itäblokista puuttuu.

        Ja vaikka kerrotaan kuinka ja esitetään filmejä maailmansodan aikuisesta Saksasta, en taas minä pysty kuvittelemaan, millaista se todella oli.

        Ja vaikka olen suorittanut arvosanankin Rooman kirjallisuudesta ja kielestä, ja vaikka siihen kuului laaja historiallinen katsaus, minulla on vain kalpea ja pälyilevä aavistus, millaista siellä oli.

    • Anonyymi00049

      Silmäilin sieltä täältä juttua. Aloituksessa tuntuu sukupuolisuuden voimakas vain kehollisuuteen keskittynyt painotus, ja siitä tuleva hieman painostavakin fiilis kokonaisuudessaan.
      ("ei ollut saatavilla valokuvaa kummankaan sukupuolen sukupuolielimisistä" )
      Johtuu tietenkin vahvasta miesnäkökulmasta ketjuun upotettuine seksitarinoineen ja pornovivahteisine haluineen (ketjun pituus tulee myös tuohon seikkaan liittyvästä väännöstä)
      Tunnetaitopuoli jää taustalle. Ilmeistä toki, ellei vaikka sen ajan viihdelukemistoja harrastanut.

      Nyt aikuisiänkin saavuttaneena :) aloitustekstistä voi tulkita, että tyttöjen olisi mieluusti pitänyt tulla vastaan tietämätöntä ja "esitellä itsensä" kun yksityiskohtainen "se" tieto puuttui.
      Nainen ei luontaisesti ja kulttuurinkin sitomana lähtenyt eri suorituskokeiluihin tuntemattoman kanssa, ja jos painostettuna lähtikin, kokemus oli (ja on) yleensä halju. Luotto ja henkinen yhteys tarvitaan.

      Kehityksen mukainen tiedonsaanti on paras. Liian aikainen "tieto" on haitallista, kun niiden merkitystä on vielä mahdotonta ymmärtää ja sisäistää. Höpötetään ulkomuistista ja tehdään vaan vitsiä niillä. Siveellisyyskasvatus ennen (rippikoulu tai mikä) piti huolta, ettei "pidä mennä tai joutua vieraan kumppanin kanssa pimeään paikkaan". Koski lähinnä tyttöjä, koska naisten itsemääräämisoikeus tuli tärkeäksi 60-luvun murroksen vuoksi. Verratuna siis entisimpiin aikoihin, jolloin mm.avioiittoja saaatettiin järjestää enemmän suvun ehdoilla.

      Miten menneen kokee, se lienee paljolti henkilö- ja tapauskohtaista. Tunnetaidoissa ja psyykkisessä puolessa lienee aikanaan ollut se oleellisin tiedon puute. Kun sukupuolet tässä asiassa sattuvat vaan eroamaan toisistaan. Pitäisi siis osata aistia miten toinen ajattelee tai miltä tuntuu, löytää yhteinen sävel tavalla tai toisella. Mittanauha-arvojen ei tule olla se kommunikoinnin tärkein vaikutin.

      • Kirjoittaja tekee päätelmän jonkin asian vähyydestä, tassä tapauksessa tunnepuolen puuttumisesta, kun käsittelin kysymystä sukupuolielimien anatomiasta ja niiden käytöstä.

        Puutteesta ei voi päätellä tunnepuolen puuttumista minun näkemyksestäni. Ei ole looginen päätelmä, implikaatio. Juuri se on nykyisen sinänsä muuten HYVÄN seksivalistuksen suurin HEIKKOUS.

        Kommentaattori vaatii de facto, että kaikki mitä tietää, pitäisi sisällyttää yhteen aloitukseen. Se olisi täysin lukukelvoton, sillä kukaan ei jaksaisi sitä lukea. Ei kommentaattori tee näin itsekään.

        Olen useissa kommenteissani kertonut tunnepuolen merkitystä, varsinkin kertoessani, kuinka sisaret ovat suloisia ja kuinka rakastamme Nuppusen kanssa toisiamme edelleen niin, että aivan kipeää tekee, vaikka olemme olleet jo naimisissa 57 vuotta. 🌹👀

      • rennosti.m kirjoitti:

        Kirjoittaja tekee päätelmän jonkin asian vähyydestä, tassä tapauksessa tunnepuolen puuttumisesta, kun käsittelin kysymystä sukupuolielimien anatomiasta ja niiden käytöstä.

        Puutteesta ei voi päätellä tunnepuolen puuttumista minun näkemyksestäni. Ei ole looginen päätelmä, implikaatio. Juuri se on nykyisen sinänsä muuten HYVÄN seksivalistuksen suurin HEIKKOUS.

        Kommentaattori vaatii de facto, että kaikki mitä tietää, pitäisi sisällyttää yhteen aloitukseen. Se olisi täysin lukukelvoton, sillä kukaan ei jaksaisi sitä lukea. Ei kommentaattori tee näin itsekään.

        Olen useissa kommenteissani kertonut tunnepuolen merkitystä, varsinkin kertoessani, kuinka sisaret ovat suloisia ja kuinka rakastamme Nuppusen kanssa toisiamme edelleen niin, että aivan kipeää tekee, vaikka olemme olleet jo naimisissa 57 vuotta. 🌹👀

        00049 kirjoitti myös: "Johtuu tietenkin vahvasta miesnäkökulmasta."

        Keskustelin aikoinaan opiskelutoverini (tytön) kanssa, joka oli senaikuisen tavan mukaan kasvatettu aivan tietämättömänä seksistä, kuten minä ja muutkin. Tyttö kertoi, että hänen vitustaan (!) oli ruvennut vuotamaan verta, siis elimestä, josta viimeksi olisi kuvitellut.

        Hän oli ollut aivan pakokauhun vallassa, eikä edes voinut puhua äidilleen, koska mitään seksiin viittaavaakaan ei voinut puhua hänen kanssaan. Olihan kyse täysin vaietusta elimestä.

        Pakokauhu oli yltynyt päivän mittaan ja lopulta oli hädissään kertonut isollesiskolleen. Tämä oli kertonut, että asia on täysin luonnollinen ja ilmenee sisarilla kerran kuussa.

        Isosisko oli kerinnyt kertoa äidille, joka oli todennut mairein ilmein opintotoverilleni: "Nyt se on meidän NN:kin tullut aikuiseksi."

        Tyttö kertoi, että hänen oli tehnyt mieli ensimmäisen ja ainoan kerran hakata äitinsä.

        x x x x x

        Isäni kertoi, kun jo olin aikamies, ettei äitini vielä naimisiin mennessä tiennyt, että lapset syntyvät yhdynnän tuloksena. Kuuli sen ENSIMMÄISEN kerran isältäni. Äitini oli jonkin aikaa miettinyt ja ehdottanut, että menisimme kuitenkin naimisiin, mutta jättäisimme yhdynnän pois.

        Äitini oli Stadin kermaa, joka kävi myös isänsä professorin mukana presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla. Isänsä oli kiinteästi tekemisissä presidentin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      711
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      551
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      492
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      485
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      483
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe