Ne huutelee hävetkää, jotka ei itse ole rajamaina

Typerää hyvesignalointia. EI HÄVETÄ! Rajamailla on ihan erilainen rooli ja Eu ON epäonnistunut, tässä muodossaan.

Espanja ei olisi käännyttänyt siirtolaisia, ellei sitä olisi KEHOITETTU KÄÄNNYTTÄMÄÄN.

Älkää aloittako Suomea repivää ”persu sitä tätä ” - rääkymistä.

Miten esim. Irlanti kehtaa rääkyä yhtään mitään. Niiden yhteiskunta ON JO KÄRSINYT JA ROMAHTANUT.
70116
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Italian Meloni teki ihan oikein.

3Äänestä
  • Tekikö silloinkin kun kuvainnollisesti käski Trumpia suksimaan vttuun?

    1Äänestä

  • Meloni ei saa hoidettua edes omia rajojaan

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Meloni ei saa hoidettua edes omia rajojaan

    Aivan. Muistakaa Lampedusa.

    Äänestä

  • Kuinkahan sitten suut pannaan, kun sieltä tuleekin miljoona miestä, nyt tuli 'vain' 50.000...

    Äänestä

Espanja ei kerro tilanteesta koko totuutta.
Sinne on mentävä havainnoimaan
ja raportoimaan tilanteesta.

Espanja ja Ceuta ei pysty pitämään
maahantunkeutuneita
ne ajattaa ne lopulta muiden EU maiden
eläteiksi.

Tää homma pitää saada läpinäkyvämmäksi.

Suomella ei ole mitään hävettävää. Oikein toimittu.
VIESTI OLI SELKEÄ.

2Äänestä

Kaikki tolkun maat ihmettelee mitä tapahtui.

EUlla ei ole yhteistä
puolistuslinjausta ja sen huomaa
eri maiden käsittämättömistä kommenteista.

Maanpuolustus on olemassaoleva käsite.

Jokainen punikki rääkyis,
jos joku rynnis Israeliin tai Gaazaan samalla tavalla.

Miksi Espanja, Suomi, Italia, tai Tanska ei olisi puolustamisen arvoinen?

3Äänestä
  • Persupölö näki punikin jo ennen kuutta aamulla kaljakaappinsa takana 🤣🍻🍻🍻

    2Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persupölö näki punikin jo ennen kuutta aamulla kaljakaappinsa takana 🤣🍻🍻🍻

    Niinkö Teillä tehdään?

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persupölö näki punikin jo ennen kuutta aamulla kaljakaappinsa takana 🤣🍻🍻🍻

    Olitko punatollo varkaissa?

    1Äänestä

Ai että Espanja ei ole rajamaa?

3Äänestä
  • Ei se persujen koulusivistyksellä taida olla.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei se persujen koulusivistyksellä taida olla.

    Sä et puolustais edes Espanjaa
    jos sinne hyökkäis 100 0000 jengiläistä, venäläistä, mitä tahansa sekasakkia.

    Mailla on rajat, ja niitä kunnioitetaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sä et puolustais edes Espanjaa
    jos sinne hyökkäis 100 0000 jengiläistä, venäläistä, mitä tahansa sekasakkia.

    Mailla on rajat, ja niitä kunnioitetaan.

    Islamisti kun ei voi puolustaa islamistikriitikoita.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sä et puolustais edes Espanjaa
    jos sinne hyökkäis 100 0000 jengiläistä, venäläistä, mitä tahansa sekasakkia.

    Mailla on rajat, ja niitä kunnioitetaan.

    Mitä sä persujonne puolustaisit?

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitä sä persujonne puolustaisit?

    No tietysti islamisteja, joita ei muutenkaan mikään maa halua vastaanottaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei se persujen koulusivistyksellä taida olla.

    Ei tarkkiksella mitään maantietoa opeteta.

    4Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No tietysti islamisteja, joita ei muutenkaan mikään maa halua vastaanottaa.

    🤣🤣🤣👍

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitä sä persujonne puolustaisit?

    Ei se oo vielä ollu kutsunnoissakaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei tarkkiksella mitään maantietoa opeteta.

    Islamisti kun vaihtaa kotikouluun kun ei ilmaisessa peruskoulussa pärjää ja aina vaan opetustulokset huononee. Kun oppimattomat, radikaalit vanhemmat opettaa.

    2Äänestä

Irlannin yhteiskunta romahtanut? Koskas tämä on tapahtunut?

Voisitte te persut kehitellä hippasen uskottavampia satuja.

1Äänestä
  • Otappa välillä itte.

    Äänestä

  • Pakko sen totta on olla, kun Suomen Uutisissa niin kerran niin luki🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Otappa välillä itte.

    Kerro nyt vain koska Irlannin yhteiskunta on romahtanut ja mikä romahtamisen aiheutti?

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pakko sen totta on olla, kun Suomen Uutisissa niin kerran niin luki🤣

    🤣🤣🤣🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kerro nyt vain koska Irlannin yhteiskunta on romahtanut ja mikä romahtamisen aiheutti?

    Jos Irlannissakin on liikaa persuja maanvaivana?

    2Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Jos Irlannissakin on liikaa persuja maanvaivana?

    Irlanti tuskin ottaa islamisteja vastaan "espanjan mallin" mukaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Irlanti tuskin ottaa islamisteja vastaan "espanjan mallin" mukaan.

    No eipä näyttänyt ottavan Espanjakaan :)

    3Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Irlanti tuskin ottaa islamisteja vastaan "espanjan mallin" mukaan.

    Ja ajatella, muutama päivä sitten persukööri oli ihan varma että kymmenet tuhannet islamistit ovat tulossa uimalla Suomeen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Irlanti tuskin ottaa islamisteja vastaan "espanjan mallin" mukaan.

    No ei kai Irlanti voikaan ottaa, persun väkevän todistuksen mukaanhan Irlanti on romahtanut :)

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ja ajatella, muutama päivä sitten persukööri oli ihan varma että kymmenet tuhannet islamistit ovat tulossa uimalla Suomeen.

    Ja ajatelka, kun eivät tulleet, on demaritollot raivoissaa menetettyään äänestäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ja ajatella, muutama päivä sitten persukööri oli ihan varma että kymmenet tuhannet islamistit ovat tulossa uimalla Suomeen.

    Eihän ne osaa uida Suomessakaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ja ajatella, muutama päivä sitten persukööri oli ihan varma että kymmenet tuhannet islamistit ovat tulossa uimalla Suomeen.

    🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Persutollo ei edes tiedä missä Irlanti on.

    Äänestä

Euroopan alueella on maastopalot,
työttömyyttä, superhelle.

Ei pysty vastaanottamaan surullisia, toivorikkaita,
lohdutettavia.
Ihmismassavyöry on aina aggressiivinen tapahtuma.

Lähtömailla on myös vastuu kansalaisistaan.

2Äänestä

Persu aloittikin lapsellisen mokelluksensa tänään jo aikaisin.
Kannatuskäyrä vaan näyttää kohti kaakkoa ja huhtikuu lähestyy.

1Äänestä
  • Saammepa nähdä sitten, islamistipoju.

    2Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Saammepa nähdä sitten, islamistipoju.

    Mitä nyt saadaan nähdä? Persun kaljakaapin sisällönkö?

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä nyt saadaan nähdä? Persun kaljakaapin sisällönkö?

    Voit kehitellä vastausta ihan itse kouluja käymätön, sivistymätön islamistipoju. Katso myös sängyn alle, onko siellä mörköjä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Voit kehitellä vastausta ihan itse kouluja käymätön, sivistymätön islamistipoju. Katso myös sängyn alle, onko siellä mörköjä.

    Ei ollu. Näkyi vaan Purran irvistelevä naamavärkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ollu. Näkyi vaan Purran irvistelevä naamavärkki.

    No sitähän minäkin, persufoobikko.

    2Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ollu. Näkyi vaan Purran irvistelevä naamavärkki.

    Purra pitääkin tulla muslimin uniin joka yö. Opi kieltä ja hanki työtä, josta maksat myös verot tai lennät ulos maasta

    Äänestä

Persuministeri Rantanen teki itsensä ja koko Suomen maailman silmissä täysin naurunalaiseksi.

1Äänestä
  • Islamistit itse sen tekivät. Että mä nauroin koko islamistilaumalle, joka tuotatettiin muka Espanjan notkuviin pitopöytiin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Islamistit itse sen tekivät. Että mä nauroin koko islamistilaumalle, joka tuotatettiin muka Espanjan notkuviin pitopöytiin.

    Liika kalja pistää hihityttämään.

    1Äänestä

Jopa toisia persuja hävettää tuollaisen aivottoman paskeen syytäminen nettiin.

3Äänestä
  • Persu ei mitään häpeä. Muut joutuvat tekemään sen hänen puolestaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Persu ei mitään häpeä. Muut joutuvat tekemään sen hänen puolestaan.

    No ei sentään islamistit, joita ei muutenkaan noteerata myönteisesti maailmalla.

    2Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    No ei sentään islamistit, joita ei muutenkaan noteerata myönteisesti maailmalla.

    Pelkkä palautus -ja karkotuslaitos perustetaan nyt EU:n ulkopuolelle. Vielä on tajuttava, että myös turhanpaikan haku on siirrettävä EU:n ulkopuolelle.

    2Äänestä

Ihan turhaan persupoju poistattelet ihmisten kommentteja.

1Äänestä
  • Olet Lokki.

    Nautit rauhasta, kun joku muu on
    sen sinulle suonut.

    Itse et osaa sitä rakentaa.

    Äänestä

Persu sitä ja tätä!!!!

En huomannut että mikään olisi repeytynyt.

1Äänestä
  • Lähde jo persujonne nurkkaan häpeämään.

    2Äänestä

  • Persulla repes sixpackin suojamuovi.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Persulla repes sixpackin suojamuovi.

    Sun aivohalkeemaa ei laastarilla paikatakaan, islamisti.

    2Äänestä

Mitä vittua se suomelle kuuluu mitä itsenäinen maa espanja tekee sinne tulevien siirtolaisten suhteen. Mikään laki ei sitä kiellä ottamasta vaikka miljardi afriikkalaista niin halutessaan maahansa.

Äänestä
  • Kuuluuhan se kaikille EU-maille. Espanja äkkiä hyysää tuottamattomat ja hyödyttömät islamistit "taakanjakona" eteenpäin. Ei Italia ihan turhaan irtisanonut Schengenin yhteistyötä Espanjan kanssa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kuuluuhan se kaikille EU-maille. Espanja äkkiä hyysää tuottamattomat ja hyödyttömät islamistit "taakanjakona" eteenpäin. Ei Italia ihan turhaan irtisanonut Schengenin yhteistyötä Espanjan kanssa.

    Suomi otti 80 000 ukrainalaista mutta ei kyennyt niille työtä järjestemään. Nuo hyödyttömät ja tuottamattomat sitten siirtyneet suomesta muiden eu maiden kiusaksi.

    "Lähes puolet Suomeen sodan alkamisen jälkeen saapuneista ukrainalaisista on jatkanut matkaansa tai poistunut maasta. Arviolta noin 40 000 ihmistä on siirtynyt Suomesta muihin EU-maihin tai palannut takaisin Ukrainaan, sillä työllistymisen vaikeudet ja kielimuuri ovat ajaneet erityisesti nuoria muualle Eurooppaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kielen nyt nuoret oppiikin nopeasti, mutta työtä ei vaan ole. Fakta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kielen nyt nuoret oppiikin nopeasti, mutta työtä ei vaan ole. Fakta.

    Olis muiden maiden ilmeisesti pitänyt sanoa suomi irti Schengenin sopimuksesta. Ei olis suomi päässyt muiluttamaan ottamiaan pakoloisia muihin EU.maihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kielen nyt nuoret oppiikin nopeasti, mutta työtä ei vaan ole. Fakta.

    Joo, ihan turhaan ukrit roikkuu tossa tekosyyssä. "Ei saa työtä". Vasta nyt ovat pelästyneet opiskelemaan suomenkieltä, kun palautusten aika koittaa.

    1Äänestä

Persut pelastivat Suomen !

Äänestä
  • Ja Perussuomalaisten jälkeen sen tekee taatusti AfD. Odotellaanpa vain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ja Perussuomalaisten jälkeen sen tekee taatusti AfD. Odotellaanpa vain.

    Persuko haluaa saksalaista, äärioikeistolaisten invaasiota Suomeen?

    1Äänestä

  • Huhtikuussa äänestäjät pelastavat Suomen. Persuilta👍

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Huhtikuussa äänestäjät pelastavat Suomen. Persuilta👍

    Näin on! Persut joutaa historian roskatynnyriin. Pois koko puoluekartalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Näin on! Persut joutaa historian roskatynnyriin. Pois koko puoluekartalta.

    Kaikki eduskunta puolueet tuonne samaan tynnyriin joutas. Äänestäjät pettyi sdpeehen tokkopa tuo puolue on sen paremmaksi muuttunut 4 vuoden aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Persuko haluaa saksalaista, äärioikeistolaisten invaasiota Suomeen?

    Jos ei Perussuomalaiset hoida tonttiaan eli haittamaahanmuuttoa, tulee AfD automaattisesti. Sehän on ihan loogista. AfD onkin sitten paljon pahempi.

    1Äänestä

Olen ylpeästi suomalainen.

1Äänestä
  • Minäkin olen. Perussuomalainen. Islamistit äänestäkööt vassareita ja demareita. Mutta minä olen edelleen Perussuomalainen.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Typerää hyvesignalointia. EI HÄVETÄ! Rajamailla on ihan erilainen rooli ja Eu ON epäonnistunut, tässä muodossaan.

Espanja ei olisi käännyttänyt siirtolaisia, ellei sitä olisi KEHOITETTU KÄÄNNYTTÄMÄÄN.

Älkää aloittako Suomea repivää ”persu sitä tätä ” - rääkymistä.

Miten esim. Irlanti kehtaa rääkyä yhtään mitään. Niiden yhteiskunta ON JO KÄRSINYT JA ROMAHTANUT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu