Pariisin rauhansopimus kieltää Suomessa toimivat fasistiset puolueet, jollainen persutkin ovat. Miksei persuja ole siis kielletty?
Persut on Suomessa laiton fasistipuolue
Anonyymi-ap
112186
19Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 112
Vanhimmat
Hyvä kysymys.
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, en ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Miten tuosta voi olla osin ylpeä, edes - oli se kysymykseni
Vassut ja persut 80% kansasta out.
AI-yhteenveto +1 Vennamolaiset tarkoittaa poliittista liikettä ja Veikko Vennamon kannattajia. Liike syntyi Suomen Maaseudun Puolueessa (SMP). Se vastustivanhaa poliittista eliittiä ja puolusti tavallista, pientä ihmistä.Vennamolaisuus ja SMPVennamolainen liike sai alkuaan voimansa 1950- ja 1970-lukujen taitteessa.Veikko Vennamo: Liikkeen johtaja ja perustaja, joka kritisoi ankarasti silloista valtapuolueiden toimintaa.Keskustapopulismi: Aate vetosi maaseudun ja pienten taajamien väkeen, joka koki tulleensa unohtuneeksi."Unohdettu kansa": Vennamon tunnettu lausahdus kuvasi tavallista kansaa, joka vastusti herrojen valtaa.Perintö nykypäivänäSMP teki konkurssin vuonna 1995, mutta sen perintö elää yhä suomalaisessa politiikassa.Perussuomalaiset: Perussuomalaisten katsotaan perinne- ja aatesuunnaltaan jatkavan vennamolaista populistista perinnettä.Poliittinen tyyli: Suora kansan kieli ja eliitin arvostelu ovat säilyneet suomalaisessa populismissa.
Voi miuttaa,hei,hei vaan.
Eliitin atvostelu Törkeästi,tulee kyllä vasemmalta.
Huono kysymys. Mitäs tommotti kyselet?
Aloituksen kirjoittajalla ei ole tietoa oikein mistään eli hän on vajaaälyinen.
Pöljä kysymys. Perussuomalaiset eivät ole fasisteja.
Mielisairaan ja pakkomielteisen Ap:n päästä löytyy aimo annos sitä itseään.
༼ つ ◕_◕ ༽つ Nassua oomme!
turha pyytää apua fasisti-kommunisti-EU:lsta...
koska EUssa vaaditaan 50 000 nimen anomus,jos haluaa jonkinlaisen aloitteen tehdä.... vaRSINAINEN KANSANVALTA...
Toki jos jollekin MEP-eli kansanedustajallemme voisi asian esittää...
mutta taitaa olla niin että EUssa ainoa taho joka aloitteen voi tehdä on EU-neuvoston tuhannet asiantuntijat eli virka-asiantuntija...
keitä ne on...
Ne on SUURFIRMOJEN asettamia SUURFIRMOJEN ETUJA AJAVIA henkilöitä, jotka ei tosiaankaan huomio kansan etua, vaan niiden työhön kuuluu taata mahdollisimman suuret voitot yhtiöille ja pankeille.
Järjestelmä on kopio Neuvostoliiton kommunisti-hallinnosta,paitsi Neukuissa ei ollut firmoja, jotka rahasti kansaa...
heh tekoäly on täyttä potaskaa...
Vennamo ja SMP-läiset vihasi persuja, jotka ensikskin hajotti SMPn ja toiseksi alkoivat oman rasistisen liikkeen perssut, joka pian paljastui olevan vain kokoomuksen apupuolue.
SMP oli ihan asiallinen kansanpuolue, vaikka olikin porvaripuolue. Ja siksi uhka pahalla vallalle Suomessa.
Siksi RKP hajotutti sen ja persuti rasisti-persut tilalle
Siksi RKP hajotutti sen ja perusti rasisti-persut tilalle
Älä tee itsestäsi vielä tollompaa, punatollo.
Veeti 15v koulupudokas tarkkikselta🥰💋
Mites nyt, kun tarkkikset lopetettiin
jo 1990-luvulla?
Et tainnut tietää?
15v ei siis voi olla tarkkiksella.
Koulupudokas voi kyllä olla.
Voihan se olla apukoululainenkin.
Eduskunnan puhesivari, neiti Halla-aho, on virallinen fasisti, joka kuuluu myös Soinilta äärioikeiston tuella kaappaamaan persupuolueeseen.
Voi,eikö tielläistuminen helpottanu oloa🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🐒🙈🙉🙊💩🚙🚗🛻🚐🚛🚚🚒🚑🚑🚑🚑🚑🚕🚕🚕🚕🚓🚓🚓🚓🚓🚓🚓🚓
Ap on nykyään juttujensa puolesta pa.
Ei mitään uutta vaan samaa pshkaa latoo Suoli24:ssa 24/7.
Persu, persun, persuja, persut, Halla-aho, Purra ja muuta persupakkomiellettä.
Siinäpä vasta elämää!
Ei käy kyllä yhtään kateeksi.
Ilmapallohan se Soini nykyään on. Oikein läskien läski. Vanha käppänä, jonka on parasta pysyä erossa nykypolitiikasta
Läskiä Soinilla on myös korvien välissä.
Eivät uskalla. Saavat vielä vasarasta.
Sellainen vaara on kyllä olemassa.
Just niin, uhka on olemassa. Me stalinistit yritämme parhaan mukaan kohota hoippupolitiikoiksi, mutta kansa ei tajua meidän arvoamme. Malja isä-Aurinkoilelle!
Uhkailet?
Ilmiannan...
Avaaja lisää: Miksei Demareita siis kielletä, jäi linkki pois avauksestani!
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Miksi Demarit polttelevat ristejä ja Antti kuvassa!L
Lisään avaukseeni:
Ristejä polttamassa
https://web.archive.org/web/20040706214802/http://www.teampaha.com/kuvagalleria/2001/28-05_ristit_tulessa/
Täällä valvon minä🤣
https://web.archive.org/web/20040603092610/http://www.teampaha.com/jasenet.html#antti
Äänestä
. (jatkuu...) kaudesta toiseen Demerien paskanjauhanta
On muuten vatusti ryboja ketjuissa aloituksiaan itsepeukuttelemassa.
Aika paljon asiaa. Onks tää mun viitekehys nyt sit. ---P: Minut yllätti ihan perusduunarin tehneen hyvin samat havainnot ja analyysin suomalaisesta massamediasta. Kertoi jopa luopuneensa Ylen uutisten seuraamisesta, niiden ärsyttävän piiloaatteelisuuden vuoksi..Perusduunari kykenee tähän yleensä aina, paitsi silloin, jos hänellä on muuta tekemistä kuin duunarointi, so. sosioekonomiseen ryhmään kuuluvaa negatiivista vertaistoimintaa (ylenmääräinen baarittelu esim.). Oikein kunnon PERUSduunari (uhanalainen laji nykyään) kyllä ymmärtää - hänelle politiikka tai yhteiskunta ei ole kivoissa kirjoissa hyllyssä tai palkkakuitin alareunassa, vaan se on kaikkialla. Tätä on ruohonjuuritason politiikka. Vaikka punavihreä kansalaisaktivismi yrittääkin asian unohtaa. Muuten, jännä juttu, että keskiluokalle kaljan parissa filosofointi on vain korkeakulttuuria ja "mä oon kiinnostunut yhteiskunnallisista ilmiöistä"...---Jarkko Sandell: Eliitinkin edustajat ovat ihmisiä, ei robotteja. Ajat muuttuvat tarpeen vaatiessa hyvinkin nopeasti.Niin! Parasta yhteiskunnallista muutosta saavat eliitissä aikaan sähikäiset, yhtäkkiset pienet pommit. Koko valtiokulttuuriin vaikutetaan niin. Miettikää, mistä nuo tulevat - VAALEISTA, yliopistoista, pienistä piireistä! En ole lainkaan niin pessimisti maahanmuutonkaan suhteen kuin eräät täällä. Homma itää, myös suvaitsevaistossa. Lähinnä kysymyshän on siitä, mikä "uhriluku" on siedettävä.---Naiset aina kertoo näitä arkielämän kokemuksia... Joten tuosta Bang Bang Somaleistakin sen verran, että eilen junassa...Jostain Espoosta tuli koulujoukkio, ehkä 16-18 v. Mukana kaksi somalia, tyttö ja poika, ilmeisesti sisaruksia. Puhuivat suomea, keskenään välillä omaansa. Tyttö luki Metroa, jossa luonnollisesti Matti Saari Erikoisnumero. Näytti pojalle lehteä, kommentoi jotain. Tähän huomattavalla testosteronilla ja uhmaamisella varustettu pikkusomppu totesi murtavalla suomella (siis että muutkin kuulevat) "Vittu. Ei mua kiinnosta Suomi!!"Mä olin kamalan tyytymätön elämääni, koska mun uusi tukkaväri oli muodostunut vääräksi, joten en voinut pitää spermaturpaani kiinni. Otin kuulokkeet korvistani ja kysyin spontaanin kiihtymyksen tilassa, että (aikuismaisella äänellä tietysti, olenhan aikuinen) "Mitä sä sitten teet täällä?"(sen jälkeen kun joskus 10v tyttösenä pilkkasin skinhedejä tamperelaisessa bussissa, en olekaan uskaltautunut tällaiseen "rasistiseen keskusteluun" ventovieraiden kanssa.)"Mitäää? Mitäää sä sanoo??!!11"Toistin. Miksi sinua ei kiinnosta Suomi? Eikö pitäisi kiinnostaa? Mitä sä sitten teet täällä? Onkosutjokuvittupakottanuttännetulemaanmeidänrahoillavittuelämään?! (en sanonut viimeistä virkettä; sehän oli lapsi!)Kai sitä joskus itsekin aika emotionaalisena käy. Kun en suomalaiseltakaan mitään surunauhaa odota, mutta pienen somppupojan (pienen?!) odottaa olevan korrektimpi... Miksi?No, jok.tap. poitsu totesi siinä kiroiltuaan hetken (tapaan, jonka osaa ihan kuka tahansa espoonkeskustalainen juippi), että "BANG BANG!!" ja näytti mua. Edelleen tukastani roihahtaneena koin melkein aggressiivisia tunteita, en lainkaan mitään pelkoa tai uhrimentaliteettia. Häiskän huivipäinen siveä sisko siinä poitsua hyssytteli ja minä puristelin päätäni aikuismaiseen tapaan. Onneksi jäivät seuraavalla asemalla pois. Minä, kaikella 54 kilollani, olen parhaimmillani hirveän spontaani =)(joo, hävettää, en toki yleensä kommentoi heille - mutta se tukka vaikutti tässä!)---Pirjo. Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin, you see. Ootko muuten ite joskus haukkunut miesten elimiä pieniksi? Miksi? Itse olen huomannut, että pienistäkin hyötyy paljon enemmän, kun niitä kehuu isoiksi. (jatkuu...)
Tätä on kyllä pohdittu meidänkin SEO:n kahviossa isäntien kanssa.
KYLLÄ! KIELLETTÄVÄ!
K Y L L Ä !
Mielenterveyspotilailta tulee ääniä.
Näin on tehtävä.
Persut ovat fasisteja jotka yrittävät tehdä Suomesta Venäjän kaltaista diktatuuria. Persut pitäisi karkottaa pikaisesti Venäjälle valtiomme vihollisina.
Oman kansan viha vasemmistossa,sr saa äänestämään Persua!!!!!
Persut on karkotettava Suomesta. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
...tuossa on kyllä semmoinen sivumaku että jos nämä punavihreät saisivat kaikki perussuomalaisiksi epäilemänsä karkoitettua Suomesta , noinkohan heidän itsensä maksamilla veroeuroilla onnistuttaisiin elättämään ja lihottamaan kaikki Päiväntasaajan maankiertäjät ...
Onhan,Lähe Sinä somaliaan😃
Mitkä nyky puolueista liittyivät aikoinaan nazeihin?
Entä mitkä sen jälkeen yya-kommunisteihin?
Ovat jotkut kaiken sen jälkeen mielistelleet eu'ta
ja eri islamisti tahoja!
Tulee mieleen tämä kokoomus, mutta en tiedä kyllä,
se kuitenkin on yksi vanhoja puolueita,
kyllä kai se sdp'kin on?
Mutta olisi kiva tietää jos on joku sama puolue
joka tehnyt niin?!
Meitä kiinnostaa vain nykyhetki. Persut ovat eduskunnan ainoa fasistinen puolue.
Mutta on se raukkamaista maalta olla nazien ja kommunistien puolella,
mielistellä islamisteja ja eu'n käskyttämänä asuttaa islamisteja
ja haastaa riitaa vuorostaan Venäjän kanssa
kaikkien yya Kylmän Sodan mielistelyn jälkeen!
Kyllä kaikki tämä hyvin tiedetään Pentagonissa.
"Ainoa fasistinen puolue" on taas kerran Ap:n aitoa lötköpötköä.
Onko Perussuomalaiset järjestäytynyt rikollis yhdistys?
Taitaa se jossain rekisterissä olla, koska saa puoluetukea miljoonia euroja vuodessa verorahaa fasistisen toiminnan ylläpitoon.
Ap:n jutut ei naurata. Aivan potaskaa.
Vihreät ovat vahvin fasisti / rasisti puolue .
Miksei persuja kielletä?
Pitääkö tuosta tehdä kansalaisaloite?
https://yle.fi/a/74-20048606
Lindtmanin nuoruuskuva ja Näkkäläjärven kissantappo otsikoissa Britanniassa – ”Hänen päällään ei ole muuta kuin kommandopipo ja tonttuhattu”
Brittilehdet kirjoittavat, että SDP:n kohut eivät loppuneet Sanna Marinin kauden päätyttyä. The Timesin mukaan Mikkel Näkkäläjärvi ”yritti kääntää levottoman menneisyytensä hyveeksi”.
Koska,Talouskasvu🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Taxiuudistus🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Rikollisten palautus🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Kokoomus ja Persut,Pelastavat Suomen!!!!!!!
On se Tonttu🎅🏻🎅🏻🎅🏻🎅🏻🎅🏻
Miksei Sun mulkkuas kielletä? Ilman turhaa anestesiaa poikki vaan. Siitä se paranee!
🤣🤣🤣 Putte voitaa SODAN!
Putin on naZi.
Tietysti,kaikki muu on mielikuvitusta😫
Putte on natsikääpiö.
Putte on melkein kalju.
Putte kelpaa kääpiönheittoon, ei muuhun.
Joku läski vois istua Puten päälle.
Zelenskyillä on vielä pitkä matka Robert Mugaben loistoon!
Suomen kaks naamasuus tiedetään muissa maissa.
Rajat kiinni,naamoja jo Liikaa!!!!
Persut eivät ole Suomi, mutta ovat hyviä pilaamaan Suomen mainetta.
Namuja.
Demarit on Suomessa laillinen : fasistipuolue
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Anonyymi00008
2026-08-03 20:16:11
UUSI
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, en ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Miten tuosta voi olla osin ylpeä, edes - oli se kysymykseni
Äänestä
Mieluummin otan naapurikseni mamuja kuin kännissä örveltäviä amispersuja.
Entäs antipersu? Mites Ap??
Kremlissä Moskovassa on natsimiehitys. Julma psykopaatti Vladimir Kalsarimyrkyttäjä Putler on diktaattorina aivan kuten Hitler silloin joskus Saksassa. Vastuussa miljoonien ihmisten tappamisista. Sotarikollinen!
Kommunistien toiminta kiellettiin 30-luvulla. Miksei tätä kieltoa noudateta?
Pariisin rauhansopimus allekirjoitettiin vasta 1940-luvulla.
Persut todellakin on Suomen fasistinen kansanpuolue!
Valehtelet
Olet homo.
p¡aarut!
Miksi ei ole kielletty?
Miksi kommunismia ei kielletä vaikka se on murhannut sata miljoonaa ihmistä, viisi kertaa enemmän kuin toinen hirviöaate natsismi.
Siis vasemmistoaate. Sama aate kuin meidän vihervassuilla
Miksi vasemmistoaatetta ei ole kielletty vaikka se on murhannut sata miljoonaa ihmistä
Mihin sopimukseen viittaat, jonka mukaan pitäisi olla kielletty?
Näinpä,yli 100 miljoonaa tapettu tuon aatteen vuoksi.Aatu oli ihan aloittelija
Mutta mihin sopimukseen viittaat tuon kiellon perusteeksi?
No jos natsismi ja fasismi on inhottu ympäri maailman ja niin pitääkin,niin miksi kommunistit saa hillua miten sattuu ja jopa suomen eduskunnassa on 2 kommunistia ja saavat häärätä miten tahtoovat.Jos joku eduskunnassa sanoisi olevansa fasisti,niin eiköhän lentäisi sieltä pihalle aika äkkiä
Ne on pelottavia!!!!
Mutta mikä sopimus kieltää kommunistit Suomessa?
Kiellä ittes,niin paksua shaibaa tinget alotuksiis🤢🤮
Onko sulla joku persuriippuvuus?
Ei vaikuta terveeltä.
SDP jakoi rahaa viime hallituskaudella holtittomasti. Tuollainen veronmaksajille vahingollinen puolue pitäisi kieltää kokonaan.
Seuraava demarihallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Siitä ei veronmaksajat kiitä
Joku ei ole hoitanut hommiaan.
Joku ei ole hoitanut hommoilujaan.
Teitä ap:n kaltaisia nykyajan kerjäläisiä (lue Kelan elättejä) pitäisi alkaa harventaa jo ihan porukalla.
Kokoomus tuo mamuja tilalle kun äärioikeisto harventaa oman maan kansalaisia.
Täysin on demokraattisesti valittu oikeistopuolue, ei fasistipuolue.
Aloittaja ru muista sitä että vasemmistoaate on käytännössä sama aate kuin natsismi.
Aloittaja ei siis muista
Kaksi sosialismia niitä on. Toinen on sosialismi ja toinen kansallissosialismi. Kuin kaksi marjaa paita ja peppu
Hallapersut on 100-prosenttisesti äärioikeistolainen fasistipuolue.
Hitler deletoi vassarit ja demarit mutta varasti natsipuolueensa nimeen hämäykseksi sosialismin vähän kuten persujenkin nimi on harhaanjohtava.
Siksi, koska Suomessa ei toimita vihavassareiden mielipiteiden mukaan.
Teidän unelmavaltiossa toimii diktatuuri ja kaikki väärinajattelijat eliminoidaan. 🤗
Sosiaalidemokratia on demokratiaa ja yhdenvertaisuutta kannattava puolue ja aate samoin kuin vassarit ja vihreät
Voi ne sitä kannattaa, mutta eivät kuitenkaan toteuta sitä käytännössä.
Kurjat taas ihan joukolla palstalla. Mitä hyötyä luulette tuosta olevan?
Ihan hirveetä!
Persujen tuhonhimo, viha ja kateus on ihan käsittämätöntä!
Persut antaa kaikki suomen rahat Ukraonatseille!
Persut hoiti kaikki Suomalisten rahat Ukrainaan!
Joo On!
meei olamitön vasistejja kume olaan van rasitseja
Nassuja ovat!
×͜× ×͜× ×͜×
𒅌 ...
Loput menevät helppoa rahaa haluaville kansanedustajilla ja hallitukselle.
RAHAA EI OLE! JYRISI ORPO.
KYLLÄ SITÄ ON, MUTTA EI SUOMEN KANSAN HYVÄKSI.
Suomi on sairas maa!
Molemmat OSLON 1995 rauhansopimuksen tekijät, jota juhlittiin koko maailmassa, Ariel SHARON ja Jasser Arafat molemmat murhattiin myöhemmin.
Suomessa 1918 RKP-lahtarien ottamaa valtaa kapinan aikaan, ei koskaan laillistettu, Suomessa on aina toiminut laiton RKP-fasistinen stalinistinen hirmuhallintovalta, ja rauhansopimusta ei koskaan tehty valkokaarti-terroristien ja kansan välillä.
Suom on ollut laittomassa tilassa jo yli 100 vuotta, ja kansalla ei ole mitään laillista velvoiteta totella yhtäkään RKP-fasistis-stalinistisen suomen lakia
Kaikki nauraa persuille
Ja persut häpee itteensä.