Nyt me kepulaiset niin ähtäriläiset kuin Alavutelaiset istumma keskiviikkona alas ja keskustellaan. Mitäs nyt kusetetaan
Ke neuvottelut
Anonyymi-ap
67849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Olisko syytä ottaa esille.. Mikon oman kylän salailun ja näivetykset
Se on ihan sama mitä teette, lopputulos on kuitenkin ihan mitä sattuu.
sameita humuisia vesiä tuhottuja metsiä hävitettyjä marjamaita näitä me kepussa ollaan totuttu tekemään
Myös me sheriffit ollaan sotkettu vesistöä niin että itteekin hirvittää...
Juu näin on. VAPO on ollut merkittävä vesistöjen humusaineiden päästäjä. Suot on muutoin myös kuokittu ojiksi. Metsäyhtiöt yhtenä poikana järjettömällä metsien ojitusvimmalla. Kummastuttaa eikö kasvava puu tarvitse vettä?
Muistakaa varata tarpeeksi pullaa "kokoukseen" etenkin jos Nisu tulee niin pullaa kuluu...
Kepu aiheutti Ähtärin konkurssin ja samalla veti Alavudenkin kuseen.
Varsinainen taidonnäyte.
Nyt sitten puliveivataan.
Tarkemmin sanottuna Savola tukijoineen aiheutti konkurssin. Tämä toki tulee käräjillä esille. Savolalla on kylmä rinki päällänsä ja hyvä niin. Suurin syyllinen ei saa luistella vastuustaan pois.
Hauskaa seurata tuota teidän vainoharhaisuutta🤣🤣🤣🤣
Tupailta🤣🤣🤣🍀🍀🍀🐼🐼🐼
Kyllä säälittää Alavutelaisten puolesta kun tämän kylän änkyröitten kanssa pitäis neuvotella.
Ensin Ähtäriloiset neuvottelevat, sitten Laesterä päättää. Ähtäriloiset saavat hieman leikkiä neuvotteluja...tuntevat itsensä tärkeäksi, sitten aikuiset ottavat asiat käsiinsä.🐼🍀🐼🍀🐼
bauahahhahahahahahahahah!!!!!!
On se per..ne. ke keput Alavus Ähtäri ja kuntaliiton ukko.
Ne vaan neuvottelee.aamulla Laesterä kertoo faktat.
Ähtärissä valittu ryhmään to päivänä Irma, Sirpa,Niina, Perttu.
Ennole kyllä osaamista.. nämä ajaa muka itsenäisyyttä. Jotta vaaliin päästään.
Mikon homma itsenäisyydestä romuttui to päivänä.. Elintarvikkeita
Mikon ja Kepun perätön slougan.
Ähtäri säilyy itsenäisenä..
Se on vale.
Ei säily.
Mikko näivetti Ähtärin politiikallaan
Vainionpää on kova jätkä se ei päästä Ähtärin neuvottelijoita helpolla.
Ähtäri tulee menettämään kaiken hallinnon puolelta.
Puhalluttakaa nyt ensin..
Oikein hyvä, että näin tulee tapahtumaan.
Olette väärässä.
Vainionpää oli vieläkin katkera kun Ähtäri sai ammattikoulun aikoinaan, pitkävihainen mies.
Ai sekä joka Persu on ja tuki avoimesti vaalityössään Mikkoa
Nyt on kepullakin jo 3 v sitten muuttunut tuki Pasi Kivisaarelle.
Jopa vanha Nalle Lassekin.
Joten ei äänten toivossa tarvitse puhua paskaa. Ei mitään Ähtärin itsenäisyydestä. Se menee kyllä.
Onpa erikoista, kun ammattikoulu on tullut Ähtäriin ennen PS Vainionpään syntymää, mitä siitä katkera olla asioista, joihin ei ole voinut vaikuttaa?
Huamenna ne alkaa saneluneuvoottelut,,, on hjyvä?
Kepulaiset juonii ! se tietää kylmää kyytiä kuntalaisille.
Alavus ME sanellaan.
Mikään Persu Vainionpää ei mitään sanele.
On mukana Ähtärissä muutama munallinen tyyppikin.
Ähtärin akkoja se tietty yrittää pyörittää...
Kertokaa nyt minulle, että mistä oikeasti neuvotellaan kun valtiolla eli Laesterällä on oikeus päättää kaikesta, jos lopputulos ei ole järkevä tai tarkoituksenmukainen?
Toivomuksia voi esittää, mutta pakkoliitos tulee joka tapauksessa.
Kepun propaganda että tämä on vain selvitys EI ole totta!
Eiköhän tuossa neuvotella vaan siitä, että aletaanko pyörätietä Hakojärveltä Ähtäriin tekemään jo nyt syksyllä vai vasta 2028 keväällä. Yhteinen tahto on kova tähän porkkanarahakohteeseen :)))
Kyllä sillä pyöräväylällä olisi jo kiire, nykyinen pyöräliikenne pysähtyy jo puolimatkan jälkeen kun tie loppuu kesken...
Ihan vaan säästösyistä kannattaisi ehkä alentaa vaatimuksia, ei kahta ajorataa tarvittaisi ja kallioitakin voi kiertää
Jotain olisi keksittävä yhden vesiuoman ylitykseenkin...
Katuvaloja ei kesäisin kaivata, eikä talvisin kukaa pyöräile...
Nyt neuvotellaan liittymissopimuksesta, ei siitä, liitytäänkö vai ei? Se on jo päätetty?
Juuri niin. Ja jos ei sovita niin Laesterä määrää. Kulut minimoidaan.
Ähtäristä tulee Alavuden itäinen vaalipiiri.
https://yle.fi/a/74-20239548
ny alakaaa.............
Ähtäri on ja pysyy
Paremmin on asiat kuin Alavuden siipeiliöillä
Vielä vaan jaksatte uhota. Mutta tietäähän sen kuinka se ottaa Ähtäriläisten kunniaan kun aina kuvittelette olevan parempia kuin muut ..
Ahteriin ei jää mitään, siis ei mitään kunnallisia palveluja.
Eikä kohta ei kunnallisiakaan.
Miten kunnallinen eroaa kunnallisista?
Maltappa nyt mielesi,kyllä ne faktat selviää alavutelaisillekkin jossain vaiheessa 🤣
Nisun ja hänen lammaslaumansa suuruuden hulluuden takia ollaan nyt tässä tilanteessa.
Ymmärtäkää jo tallukat että pakosta meidät Alavuden riesaksi työnnetään ..Olette niinkuin Alavus oikein haluaisi Ähtärin itsenäisyyden viedä .
Ahterin mukana Alavudelle menevä velkamäärä on niin suuri,
että koko yhdistyneen kunnan tulee tehdä säästöjä, ja paljon.
Tämä tarkoittaa kyllä kaikkien päällekkäisten kunnallisten toimintojen karsimista.
Ja se missä tämä karsinta tapahtuu, on Ahteri.
Sinne ei jää mitään kunnallisia palveluja, siihen vain ei kertakaikkiaan ole varaa.
Se on juuri näin
Ja uuteen Alavuden kaupungintaloon sitten lienee varaa????
Kyllä,aivan kuten pandataloon,ilman rakennuslupaa,mikä hankittiin talon valmistututa.lupa myönnettiin hankkeen kalleuden takia.Nyt tilanne on se että pandatalo ei koskaan tienaa itseään takaisin.ja siitähän seurasi konkurssi.
Kun kepulaisten osaaminen ei riittänyt, tuodaan uudet innovaatiot avuksi, TAIKASAUVA ja HYVÄ HALTIJA. Eikö Nisu enään riitä?
– "Jos taikasauvan ja hyvän haltijan saisi paikalle, toivoisin että kumpikin kunta säilyisi itsenäisenä"
Ähtärin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Irma Kuoppala (kesk.) toteaa.
Buauahahhahahahahahahhhh!!!!! Unia nähdään.
Jos kuitenkin yritetään saada jostain osaavia ihmisiä. Todennäköisyys onnistumiselle olisi parempi. Harvemmin minkään kunnan johdossa on taikasauvoja ja hyviä haltijoita nähty. Osaavia ihmisiä kylläkin.
No mitä neuvotteluissa sovittiin ?
"Kuntajakoselvityksen eteneminen
Kuntajakoselvitys etenee syksyn aikana siten, että selvitys toimitetaan kuntiin marraskuun
loppuun mennessä. Kaupunginhallitukset asettavat selvityksen nähtäville 30 vuorokauden
ajaksi, jona aikana asianosaisilla on mahdollisuus jättää kommenttinsa
kuntajakoselvitykseen. Kuntajakoselvitys tulee valtuustojen käsittelyyn vuoden 2027
alussa, jolloin valtuustot päättävät kuntajakoselvityksen hyväksymisestä. Mikäli kunnat
eivät hyväksy kuntajakoselvitystä, toimittaa kuntajakoselvittäjä selvityksen ministeriölle
helmikuussa 2027. Valtioneuvosto voi päättää kuntaliitoksesta kuntien vastustuksesta
huolimatta."
Mutta kuntamuori lupasi että säilytään itsenäisinä🍀💪
Mutta sehän oli kepulaisen lupaus. Nyt alkoi Ähtärin saattohoito...
taikasauvalla........ nääs......
Ei auta Kepun saunat..
Eikä Irman sauat...
Ahterista kääritään vielä teiltä ja kaduilta asfaltitkin velkojen maksuksi. Sitten on vain hoitamaton soratie kuoppainen. Mutta kyllä sitäkin pitkin karkuun pääsee.
Sitten onkin kuin isovaarin aikaan, pari kauppaa ja alko, muuten sitten hiukan nuhruista
ja entisajan näköistä
Sellaista se kun se ns. kehitys ja edistys ryhtyy muuttopuuhiin
No kyllähän se velka on ihan itte aiheutettu.Nyt valitatte jo valmiiksi kuinka meiltä kaikki viedään Alavudelle.Te antaisitte vaan velat ja kaiken muun pitäis jatkua kuin ennenkin.Typerää ajattelua
Velkaa on otettu yli 66.000.000 € täysin hulvattomasti ja verotus on Suomen korkeinta!
No mitä meiltä enää voidaan viedä, kun lähes kaikki palvelut (etenkin julkiset ) on lypsetty jo aiemmin pois. Alavus turhaan ylimielisesti iloitsee, loppuu ne palvelut sieltäkin hyvin pian ja sitten nauraa ylimielisesti Seinäjoki.
Eiköhän ne ole Ähtärissä ne ylimieliset naurajat .Te syyttelette Alavutta niinkuin ootte jo ammoisista ajoista syytelleet.Jaksamista kaikille 😃
Kyllä asfaltista aloitellaan.
Vesijohtoverkosto ja sähkönjakelu linjat seuraavaksi.
Kuulostaa kuin kynttilä, öljylamppu ja pärepihti kokisivat ennennäkemätöntä uus-arvostusta
Öljyn ja kynttilöiden saanti Ahterissa voi tuottaa tulevaisuudessa hankaluuksia.
Kiskokaa siis päreitä jo valmiiksi.
Mutta ainahan voi valittaa, niinkuin tapana on 🤣🤣🤣
Totta Ähtärin kunta on tehnyt paljon turhia valituksia jotka ovat maksaneet suuren summan rahaa ja näitä valituksia on ollut tekemässä ja juonimassa Sonninen.
Tein vain mitä käskettiin.
Ei vaan Pikkumies, joka on Nisun kaveri, ja Nisu itse